IRC-Galleria

Crimson_

Crimson_

Art Doesn't Always Mirror Life

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.04.2007 01:04

kannettava hajos.... itkekää kanssani.... *viils*

My Chemical Romance, ThrusdayPerjantai 27.04.2007 18:33

Loppuun myydyllä Wembley Arenalla nähtiin kevään teatraalisin rockshow, kun emorockin amerikanserkut villitsivät ahdistunutta lontoolaisnuorisoa Brittikiertueensa päätteeksi.

Viime syksynä kolmannen albuminsa The Black Paraden julkaissut newjerseyläinen My Chemical Romance on kasvattanut huomattavasti suosiotaan Euroopassa kuluneen puolen vuoden aikana. Viikkoa ennen pääsiäistä "maailman parhaaksi punkrock-yhtyeeksi" tituleerattu kokoonpano rantautui Lontooseen Englannin-kiertueensa päätteeksi.

Pienien salien idyllinen tunnelma sai jäädä unholaan, kun noin 12 000 henkeä vetävä Wembley pullisteli loppuunmyytynä kahtena iltana peräkkäin.

Isäntiä lämmitteli samoilta New Jerseyn kulmilta tuleva Thrusday. Ystäväbändien yhteinen kiertue oli onnistunut valinta. Kauemmin koossa ollut mutta Euroopassa tuntemattomampana pysynyt Thursday oli livenä vähintäänkin yhtä energinen kuin pikkuveli My Chemical Romance.

Punkrockia revittelevä viikonpäiväbändi sai lontoolaiset faninsa hikoilemaan niin, että heikoimmat kannettiin lavanedustaa pitkin pois jo alkumetreillä. Varsinkin sinkkubiisi Counting 5-4-3-2-1 sai jalkapalloareenan tärisemään.

"Amerikan musta paraati" aloitti marssinsa teatraalisesti. The Black Parade -levyn potilasteema avasi parituntisen shown. My Chemical Romancen laulaja Gerard Way työnnettiin lavalle sairaalasängyssä, josta hän lauloi avausraita The Endin ensimmäiset tahdit valkoisessa kaavussa. Musiikin räjähtäessä soimaan esirippu aukesi paljastaen hieman erilaisen näkymän kuin mitä pienemmilla MCR-keikoilla on nähty.

Kiertueproduktio oli panostanut näyttämöllepanoon levyn kansitaidetta mukailevalla taustakankaalla sekä rumpali Bob Bryarin pyörivillä rumpuseteillä. Pienempiin keikkoihin verrattuna areenaspektaakkeli oli visuaalisesti huomattavasti tehokkaampi pyrotekniikan sekä tykeillä ammuttavan paperisilpun ansiosta. Myönnettävä kuitenkin on, että äärettömältä tilalta tuntuva Wembley loi liikaa välimatkaa katonrajassa istuvien kiikaroitsijoiden ja bändin välille.

Yleisöään yhtye hyppyytti koko The Black Parade -levyn biisien voimin. Ensimmäisen illan täytti jännitys miltä levy kuulostaa alusta loppuun livenä, toisena odotus keskittyi enemmän encoreen.

Päätösraita Famous Last Wordsin jälkeen areena pimeni, ja korviin kantautui piilokappale Blood. Pimeän hetken aikana yhtye vaihtoi takasisin edellisen Three Cheers For Swet Revenge -albumin formaattiin. Ennen näyttäytymista Gerard Way kuulutti kiihkeästi liikehtivälle massalle, että "Black Parade is dead now".

Vanhan levyn tunnelma sai fanit sekoamaan täydellisesti. Bändin uniformut muuttuivat siviilivaatteisiin, ja I'm Not Okayn kaltaiset hittirallit villitsivät yleisöä läkähtymiseen saakka. Encore oli pitkä ja sisälsi kakkosalbumilta herkkuja, kuten The Ghost Of You sekä It's Not A Fashion Statement, It's A Deathwish.

Perjantain päätöskeikka jäi torstaisen varjoon. Kemikaali-kitaristi Frank Iero jätti leikin kesken ennen encorea ruokamyrkytyksen takia. Häntä paikkasi bändin kitarateknikko Matt Cortez, joka täytti paikkansa hyvin. Ieron käsittämätöntä lavakarismaa on kuitenkin mahdotonta matkia. Perjantain keikka oli myös kaksi kappaletta lyhyempi.

Kahteen konseptiin koottu kokonaisuus toimii kuin rasvattu. Pitkän kiertueen tiivis keikkatahti ei ole verottanut amerikanpoikien tähteyttä sitten viime näkemän.

|Rumba No 07/07 |20.4-10.5.2007|

[Ei aihetta]Torstai 26.04.2007 13:25

mene kännykkäsi nimilistalle .

Nimi 10:
Onko hän hauska? - kyllä sitä huumoria löytyy
Oletko halannut häntä? - en
Joku muisto hänestä? - mcr-miitti :D

Nimi 20:
Missä tapasitte ensimmäisen kerran? - yläasteella
Onko hän sinulle tärkeä? - nooooh... emmä tiiä
Hänen nimensä viimeinen kirjain? - i

Nimi 30:
Tyttö vai poika? - tyttö
Rakastatko häntä? - no en nyt :D
Oletko puhunut hänen kanssaan puhelimessa? - en vissii itse asiassa

Nimi 40:
Kuinka kauan olette tunteneet? - ehkä neljä vuotta
Oletko ikinä suudellut häntä? - en usko... tai en ainakaa muista
Oletko kertonut hänelle salaisuuksiasi? - en

Nimi 50:
Onko hän kaunis/komee? - ryppynen :D
Tunnetko hänet hyvin? - en kyl voi nii sanoa
Onko hän varattu? - ei.

Nimi 60:
Onko hän sukua sinulle? - no ei
Millainen hän on luonteeltaan? - no sellanen :D
Tunnetko hänet hyvin? - joskus tunsin.. en enää

Nimi 70:
Oletko lähettänyt hänelle tekstiviestejä? - jooo
Onko hän tyttö? - tyttö
Onko hän samassa koulussa kuin sinä? - Ei

Nimi 80:
Minkä ikäinen hän on? - 17
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? - kyllä
Vihaatko häntä? - no totta kai

Nimi 90:
Oletko käynyt hänen luonaan? - no en tässä uudessa paikassa mut siellä missä ennen asu joo
Onko hän hauska? - omalla tavallaan
Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa? - k

Nimi 100:
Oletko halannut häntä? - varmasti
Oletko nähnyt hänet humalassa? - kyllä
Onko hän sinua vanhempi? - paljonkin

Nimi 110:
Onko hän kaunis? - no totta kai
Joku muisto hänestä? - lauantai illan porukka varmasti
Onko sinulla hänen mese? - on

Nimi 120:
Onko hän läheinen sinulle? - no ei
Oletko koskaan halannut häntä? - en vissii
Oletko ollut ihastunut häneen? - no en :D

[Ei aihetta]Maanantai 23.04.2007 23:56

1. We could take to the highway
2. In a hail of bullets
3. There's nothing left to do but prove myself to you
4. As snow falls on desert sky
5. As days fade and night grow
6. Until this pool of blood
7. All we are is bullets
8. There's a dozen reasons in this gun
9. As we're falling down
10. I mean this, forever

[Ei aihetta]Perjantai 20.04.2007 21:02

1. Kuka olen?
Cathi Brie - Suffer Like I Do

2. Mitä voi sanoa ulkonäöstäni?
HIM - Play Dead

3. Missä asun?
CKY - To All Of You

4. Mistä tulen iloiseksi?
Tyrävyö - Ei

5. Mistä tulen vihaiseksi?
Linkin Park - One Step Closer

6. Mitä maailma haluaa sanoa minulle?
MCR - This Is How I Disappear

7. Entäpä mitä minä haluan sanoa maailmalle?
Apulanta - Poistuisitko Mun Elämästäni

8. Mikä on suurin saavutukseni tähän mennessä?
Blink 182 - Give Me One Good Reason

9. Mikä on mielipuuhaani?
Linkin Park - Session

10. Mikä on lempiruokaani?
Papa Roach - Thrown Away

11. Mikä olisi todella romanttinen kappale treffeille?
HIM - Beautiful

12. Minkälaisena muut ihmiset minua pitävät?
Blink 182 - Easy Target

13. Mitä teen luultavasti 10 vuoden kuluttua?
Papa Roach - Infest

14. Mistä tykkään puhua ystävieni kanssa?
Good Charlotte - S.O.S

15. Mitä näkyy tulevaisuudessani?
HIM - Love You Like I Do

16. Mitä näkyy menneisyydessäni?
Eskobar - Good Day For Dying

17. Minkälainen ihminen olen luonteeltani?
HIM - When Love And Death Embrace

18. Mikä kappale on omistettu minulle?
Blink 182 - Always

19. Voisiko minusta koskaan tulla kuuluisaa?
Good Charlotte - Movin' On

20. Miten vietän perjantain?
MCR - Demolition Lovers

21. Mitä kannattaisi tehdä huomenna?
Apulanta - Armo

22. Mikä kappale soi kun kuolen?
Good Charlotte - In This World (Murder)

23. Mikä on jokapäiväinen rutiinini?
Papa Roach - Walking Thru Barbed Wire

24. Mikä kappale kuvaa elämääni parhaiten?
Good Charlotte - The Day That I Die

25. Mitä pelkään?
Tyrävyö - Kahdet Kasvot

26. Mikä on seksikästä?
Eskobar - Beautiful Day

27. Mistä muut ihmiset kadehtivat minua?
Apulanta - Vastaus Kaikkeen

28. Mikä on mottoni?
Bloodhound Gang - Three Point One Four

29. Mikä muisto on pysynyt sydämessäni kauiten?
Blink 182 - Online Songs

30. Mitä ajattelen tällä hetkellä?
HIM - Heartache Every Moment

31. Mikä on rumaa?
Bloodhound Gang - No Rest For The Wicked

32. Mikä on kaunista?
Cathi Brie - Speed Of Hate

33. Minne haluaisin matkustaa?
MCR - The Ghost Of You

34. Mikä olisi kaunein nimi lapselle?
HIM - Sweet Pandemonium

35. Tulenko toimeen perheeni kanssa?
Papa Roach - Alive (N' Out Of Control)

36. Mikä on maailman tärkein asia minulle?
Papa Roach - Be Free

37. Onko muoti ihan turha asia?
Papa Roach - Crash

38. Mikä on ollut nolointa elämässäni?
MCR - Sleep

39. Mikä on haaveeni?
CKY - Plastic Plan

40. Toteutuuko haaveeni koskaan?
Blink 182 - Everytime I Look For You

41. Mistä minua on kehuttu?
Apulanta - Faarao

42. Millaisella mielellä olen juuri nyt?
Papa Roach - Tyranny Of Normality

43. Mitä sanaa/lausetta käytän eniten?
Bloodhoud Gang - One Way

44. Mitä mieltä olen itsestäni?
MCR - Vampires Will Never Hurt You

45. Mitä himoitsen?
HIM - The Path

46. Himoitseeko joku ihminen minua salaa?
Bloodhound Gang - Go Down

47. Mitä unta näen usein?
Cathi Brie - Pain

48. Ketä minä ihailen?
MCR - Bury Me In Black

49. Mikä on elämän tarkoitus?
Bloodhound Gang - Going Nowhere Slow

[Ei aihetta]Tiistai 17.04.2007 01:50

God, I so didnÂ’t like the situation. I just wanted to bang my head to the wall and forget everything that had something to do with it. I couldnÂ’t keep myself calm no longer than that. I jumped out of my bed and yes I hit my head. Are you happy now?

[Ei aihetta]Torstai 12.04.2007 14:08

Laihduin 3 kiloa Malmön reissulla... Kiitos MCR!!!

[Ei aihetta]Torstai 05.04.2007 16:35

1. Etunimi: Heini
2. Lempinimi: Frank xD
3. Syntymävuosi: 1990
4. Syntymäpaikka: Päijäthämeen keskussairaala
5. Horoskooppi: vesimies
6. Mies vai nainen: nainen
7. Tämänhetkinen koulu: Lahden yhteiskoulun lukio
8. Aiemmat koulut: Hälvälä
9. Asema: ???
10. Asuinpaikka: Lahti
11. Nettinimet: Crimson_, on niitä jotan muitaku mut emmää niitä muista
12. Hiusten väri: Musta
13. Hiusten pituus: lyhyt
14. Silmien väri: sinivihreekeltaruskeeharmaamustaviolettipinkkipunanen
15. Parasta ulkonäössä: no sehän on katsojan silmissä
16. Pituus: 164
17. Näkyviä arpia: silmäkulmassa (kiitti Mirka), polvessa ja sormessa
18. Silmälasit: piilarit mut siis lasit löytyy myös
19. Lävistyksiä: joo
20. Tatuointeja: ei
21. Oikea vai vasuri: oikee

22. Ensimmäinen paras ystävä: no Katri oli varmaan sillon vuonna nakki ja peruna
23. Ensimmäinen palkinto/voitto: varmaa jossain laivalla bingossa miljoona vuotta sitte
24. Ensimmäinen liikuntamuoto: tai olla ryömiminen/konttaus alle vuoden ikäsenä
25. Ensimmäinen oma lemmikki: ööh... ei voi muistaa
26. Ensimmäinen oikea loma: Turkki 1996
27. Ensimmäinen konsertti: Fröbelin palikat vuonna 93 tai 94
28. Ensirakkautesi: öh...

29. Paras elokuva: noi Hannibal leffat nyt yleensä
30. Paras TV-ohjelma: SALKKARIT!!!!!!
31. Lempiväri: musta
32. Paras laulaja: Uncle Jiggy !!!
33. Paras bändi: My Chemical Romance
34. Lempibiisi juuri nyt: ei ole mitään tiettyä
35. Paras ystävä: en harrasta parhaita ystäviä
36. Paras karkki: emt
37. Paras urheilu: en harrasta
38. Paras ravintola: emt
39. Lempivaatteesi: Dead huppari tietenki!!!
40. Lempikauppa: Loco Music
41. Lempiaine koulussa: musa varmaa... ja enkku
42. Lempieläin: emt
43. Paras kirja: Tess Gerritsen kaikki
44. Paras lehti: Kerrang
45. Lempikengät: Tennarit

Juuri nyt:

46. Olosi: väsyny
47. Sinkku vai varattu: singleilen
49. Syöt: en mitää
50. Juot: enpä tee sitäkään
51. Fonttisi: vitustako mä tiiän
52. Online: aina
53. Kuuntelet: ei soi
54. Ajattelet: pää on tyhjä
55. Haluat: kaiken
56. Katsot: no mitäköhän!!!!
57. Olet pukeutunut: no ilman vaatteitako pitäs olla????


Tulevaisuudessa:

58. Haluatko lapsia?: luultavasti
59. Haluatko naimisiin: luultavasti
60. Mille uralle menet?: jotain enklanttii liittyvää
61. Missä haluaisit asua?: Helsingissä tai jenkeissä
62. Auto: Ferrari!!!!!

Parasta vastakkaisessa sukupuolessa:

63. Hiusten väri: ei blondi pliis
64. Hiusten pituus: ei liiän pitkä eikä kalju....
65. Silmien väri: ei väliä
66. Hoikka vai tukeva: normaali kokonen.... luuviulut on perseestä
67. Söpö vai seksikäs: söpö ennemmin
68. Silmät vai huulet: ei yhtä ilman toista
69. Suukkoja vai haleja: no sillee molempia yhtäaikaa
70. Lyhyt vai pitkä: no ainaki pidempi ku minä
71. Humoristinen vai vakava: kumpaaki pitää osata olla
72. Romanttinen vai neutraali: romanttinen
74. Herkkä vai äänekäs: no herkkä tietysti
75. Yhden illan juttu vai suhde: suhde
77. Häirikkö vai kiltti: kiltti

Oletko ikinä:

78. Suudellut tuntematonta: öh.... joo
79. Juonut alkoholia: joo
80. Polttanut: joo
81. Karannut kotoa: joo
82. Murtanut luita: en
83. Särkenyt jonkun sydämen: hyyyyyvin epätodennäköstä
84. Lyönyt jotakuta: joo
85. Puhunut paskaa selän takana: Joo
86. Eronnut jostakusta: joo
88. Itkenyt koulussa: en

Uskotko:

89. Jumalaan: vitut
90. Ihmeisiin: vitut
91. Rakkauteen ensisilmäyksellä: sitä tapahtuu
93. Ufoihin: e
94. Sielunkumppaneihin: voihan sellasiiki olla
95. Taivaaseen: en
96. Helvettiin: en
98. Ensitreffeillä suuteluun: miks ei
99. Horoskooppeihin: en

Vastaa totuudenmukaisesti:

100. Onko maailmassa joku, jonka haluat, muttet voi saada häntä: aina

[Ei aihetta]Maanantai 19.03.2007 17:04

1. Kuka olen?
The Rasmus - Smash

2. Mitä voi sanoa ulkonäöstäni?
Yö - Särkynyt Enkeli

3. Missä asun?
The Rasmus - City of the Dead

4. Mistä tulen iloiseksi?
Good Charlotte - Seacrets

5. Mistä tulen vihaiseksi?
Blink 182 - Easy Target

6. Mitä maailma haluaa sanoa minulle?
Yö - Kai Edes Sinä Jäät

7. Entäpä mitä minä haluan sanoa maailmalle?
My Chemical Romance - My Way Home Is Through You

8. Mitä ihastukseni minusta ajattelee?
Eskobar - Tell Me I'm Wrong

9. Mikä on suurin saavutukseni tähän mennessä?
Good Charlotte - Ghost of you

10. Mikä on mielipuuhaani?
CKY - Frenetic Amnesic

11. Mikä on lempiruokaani?
Papa Roach - Code of Energy

12. Mikä olisi todella romanttinen kappale treffeille?
Yö - Tuhat Kilometriä Luotasi

13. Minkälaisena muut ihmiset minua pitävät?
My Chemical Romance - Give 'Em Hell Kid

14. Mitä teen luultavasti 10 vuoden kuluttua?
My Chemical Romance - Thank You For The Venom

15. Mistä tykkään puhua ystävieni kanssa?
Janne Tulkki - Tulvii Pohjanmaa

16. Mitä näkyy tulevaisuudessani?
Yö - Kauemmas

17. Mitä näkyy menneisyydessäni?
HIM - Under The Rose

18. Minkälainen ihminen olen luonteeltani?
Tyrävyö - Kipua ja Tuskaa

19. Mikä kappale on omistettu minulle?
The Rasmus - One & Only

20. Voisiko minusta koskaan tulla kuuluisaa?
Tyrävyö - TVn orja

21. Miten vietän perjantain?
Westlife - You Raise Me Up

22. Mitä kannattaisi tehdä huomenna?
My Chemical Romance - I Don't Love You

23. Mikä kappale soi kun kuolen?
Blink 182 - I Miss You

24. Mikä on jokapäiväinen rutiinini?
Linkin Park - Runaway

25. Mikä kappale kuvaa elämääni parhaiten?
Yö - Mysteeri

26. Mitä pelkään?
HIM - Wicked Game

27. Mikä on seksikästä?
Yö - Hyvä Fiilis

28. Mistä muut ihmiset kadehtivat minua?
Apulanta - Laululintu

29. Mikä on mottoni?
Tyrävyö - Kahdet Kasvot

30. Mikä muisto on pysynyt sydämmessäni kauiten?
My Chemical Romance - Cemetery Drive

31. Mitä ajattelen tällä hetkellä?
Yö - Marseillen Poika

32. Mikä on rumaa?
Yö - Kahvilassa Kahden Aikaan

33. Mikä on kaunista?
Good Charlotte - A New Beginning

34. Minne haluaisin matkustaa?
HIM - Circle Of Fear

35. Mikä olisi kaunein nimi lapselle?
Hannibal Soundtrack - Aria da Capo

36. Tulenko toimeen perheeni kanssa?
My Chemical Romance - Dead

37. Mikä on maailman tärkein asia minulle?
Yö - Likaiset Legendat III

38. Onko muoti ihan turha asia?
CKY - Behind the Screams

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.03.2007 00:50

Geerection vie meistä kaikki mehut....