IRC-Galleria

itkin yksin huoneessani.. itkin menneisyttä ja tulevaisuuttani.. sillä olin niin vihanen koska olin niin hajalla. itkin ja toivoin parempaa huomista, mutta nyt tiedän houmin tulee olemaan ehkä se ainoa oikea mutta väärä. aina ei ole helppoa joten ei kannata luottaa kaikkeen mitä aina pään sisällä liikkuu. olen aina tiennyt että ei ole olemassa sitä joka pelastaa eikä sitä mikä tuo valon yksinäisten elämään. mutta jonain päiväneä ehkä sattuu tapahtumaan ihmeitä ja kaikki tulevat pelastumaan ja elämä ehkä kukoistaa tai sitten tulee tulinen ja tappava maailman loppu jollain veriset demonit tulevat maasta syömään jokaisen ihmisen kaulavaltimon. näin on elämä ja sitä ei voi muuttaa. olen aina miettinyt miksi aina käy niin että ei ole mitään järkeä, kuten miksi myyrät ovat peloissaan maan alla eikä iloitse maan päällä auringosta ja vihreästä maastamme. aina kaikki tuntuu niin suurelta mutta oikeasti kaikki on niin äärettömän pientä tässä hevottoman kokoisessa maailmankaikkeudessa. on surullista että olemme ehkä yksin täällä kaikkeuden pimeydessä täällä tyhjyyden perseessä. ei ole ehkä mitään pelastusta, kun kuolemme ehkä joudumme kaikki vain kitumaan omaan ruumiiseemme joka makaa elottomana jossakin 7m syvyydessä mätänemässä. olemme oman ruummimme vankeina maan alla. on niin surullista olla liian viisas ja tietämätön koska kaikki tulee loppumaan jopa aika ehkä loppuu joskus. voimme vain kuvitella että on jossaun jokin paratiisi johon ehkä jonain päivänä pääsemme, mutta todellisuudessa sitä ei ehkä ole. kuitenkin maailmankaikkeutemme on vain pieni marmorikuula isossa kuljossa muiden kuulien luona. ja tämä iso kulho jossa on satoja muita marmorikuulia on onkin ihmisen kirja hyllyn päällä koristeena. tämä voi olla totta vaikka se kuulostaakin erittäin typerältä mutta ihmiset eivät tiedä paljoakaan tästä maailmasta. mutta näin se tulee olemaan ja näin se joskus myös loppuu, meidän marmori kuulamme tulee jonain päivänä tippumaan hyllyltä ja hajoamaan palasiksi ja elämämme on silloin tuhoutunut...