IRC-Galleria

DDIA``

DDIA``

All i need is you

:DSunnuntai 27.06.2010 00:29

tikit poissa !!! :DDD

[Ei aihetta]Torstai 20.05.2010 20:03

OLEN:

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.

Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen miettinyt, miltä tuntuisi kun tehdään genitaalilävistys.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.


VIIMEISEN VUODEN AIKANA OLEN:

Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.

Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.

Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.


SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:

Ryypätä perseet olalle.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.

Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON:

Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.

Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.

Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.(korvissa)
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.

Poreallas kotona.

MINÄ OLEN:

Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Sammunut
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan
.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Tehnyt novelleja.

Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5
Haukkunut opettajaa.

Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Paennut lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Ollut poliisiautossa.
Jäänyt kiinni varastelusta.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.

Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Tanssinut salsaa.
Pelännyt sukulaista.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.

Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.

Ollut töissä.
Ollut nelosen oppilas.
Sairastanut astmaa.

Allerginen yli kuudelle asialle.

OMISTAN:

Auton
Kännykän
Kameran
Tietokoneen

Napakorun
Lemmikin
Internetin

Kodin
Huoneen
Pehmoleluja
Cd-soittimen
Yli 20 cd-levyä

Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Koulurepun

Silmälasit
Penaalin
Kannettavan tietokoneen

HALUAISIN:

Jäätelöä
Karkkia
Rahaa

Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata

Kalaa
Lihaa
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä

Uuden kaverin
Pankkitilin

MINÄ OLEN:

Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut summerlandia.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.

Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut
Lyönyt/puristanut jotain perseestä.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa

...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut monta päivää syömättä.

Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.

Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä
.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.

Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Tehnyt spagaatin.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä.

Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa.

[Ei aihetta]Torstai 20.05.2010 10:47

MINÄ OLEN:
Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Katsonut summerlandia.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.

Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut
Lyönyt/puristanut jotain perseestä.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.

Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.

Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Tehnyt spagaatin.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä.

Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa

[Ei aihetta]Tiistai 11.05.2010 23:58

ONKO PARAS YSTÄVÄSI SITTENKÄÄN SE AITO OIKEA
[ ] ¤ 00-20 olette juuri tutustuneet/ olette kavereita
[ ] ¤ 21-35 olette ystäviä
[ ] ¤ 36-45 olette hyviä ystäviä
[ ] ¤ 46-50 olette todella läheisiä
[x] ¤ 51-59 olette kun olisitte tunteneet koko ikänne <33! JEPS
Olen nähnyt kun hän..
[x] syö
[x] nukkuu
[x] juo
[x] juoksee
[x] pyöräilee
[x] nauraa
[x] nauraa omalle jutulleen
[x] ostaa ruokaa/ juomaa
[x] ostaa vaatteen/ vaatteita
[x] hyppii
[x] varastaa
[x] vaihtaa vaatteita
[x] kaatuu
[x] ottaa kuvia
[x] on tietokoneella
[x] puhuu puhelimeen
[x] tekstailee
[x] riehuu
[x] katsoo televisiota
[x] meikkaa
[x] laittaa hiuksia
[x] tekee jotain laitonta
[x] rikkoo jotain
[x] ui
[x] ottaa aurinkoa
[x] syö jätskiä
[x] mökkeilee
[x] juo jotain alkoholia sisältävää
[x] kertoo sinulle salaisuuden
[x] yskii
[x] itkee
[x] kirjoittaa
[x] halaa sinua
[x] halaa jotain muuta kun sinua
[x] käy irc-galleriassa
[x] juttelee jonkun pojan kanssa mesessä
[x] vittuilee sinulle
[x] vittuilee jollekkin muulle kun sinulle
[x] suuttuu
[x] huutaa
[x] kiljuu
[x] laulaa
[x] pelaa jotakin
[x] tippuu sängyltä
[x] leikkaa jotain
[x] leipoo
[x] peilailee
[x] pesee meikit
[x] telttailee (kivoi muistoi :D:D)
[x] suutelee
[x] riitelee
[x] ulkoiluttaa koiran/ kissan
[x] istuu bussissa
[ ] istuu taksissa
[x] pelaa korttia
[x] piirtää
[x] leikkaa hiuksia/ on kampaajalla
[x] katsoo elokuvaa.

[Ei aihetta]Tiistai 27.04.2010 10:50

1. HENKILÖ, JONKA KANSSA SINULLA ON TYPERIMMÄT JUTUT
Kuvaile häntä tasan yhdellä sanalla? - hauska<3
Asuuko hän lähellä sinua? - joo :D
Oletko koskaan shoppaillut hänen kanssaan? - eile
Mitä muuttaisit hänen ulkonäössään, jos voisit? - en mitää koska se on just täydellinen sillee<3
Milloin nauroitte viimeksi yhdessä? - öö eile

2. HENKILÖ, JOKA SOITTI SINULLE VIIMEKSI
Milloin tutustuit häneen - joooskus totaa ööö
Onko hän koskaan huutanut sinulle pahasti? - ei :)
Miksi tunnette toisenne? - no jaaa :D ?
Veikkaa syy, miksi hän vielä joskus kuolee -emt tyhmyytee <3 :D
Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - en :)

3. HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI OSTI SINULLE JOTAIN
Onko hän saanut sinut itkemään? - eip viell
Entä oletko nauranut hänen kanssaan? - liia mont kertaa :D
Miksi soitit hänelle viimeksi, kun soitit? -eile
Oletko koskaan lainannut häneltä rahaa? - e

4. HENKILÖ, JOTA SINULLA ON IKÄVÄ
Miksi sinulla on häntä ikävä? - voe eii kosk rakastan sit :)
Oletko kiintynyt häneen? - ooon
Oletko ollut ihastunut häneen/tai nyt olet ? - oonoon
Mitä hänelle kuuluu? - kai sil iha hyvää kuuluu
Oletteko koskaan riidelleet? - eii <3

5. HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI LÄHETTI SINULLE TEKSTIVIESTIN
Oletteko läheisiä? - jebs
Onko hän komea/kaunis? - komeaaa
Tekstailetteko useinkin? - noo kai joo :D
Seurusteleeko hän? - ;)
Tiedätkö, missä hän asuu? - joo :D<3

6. HENKILÖ, JONKA KANSSA SINULLA ON UNOHTUMATTOMIA MUISTOJA
Oletko ollut hänen luonaan yötä? - OOON
Milloin viimeksi nauroit hänen kanssaan? - eile
Oletko hänelle kateellinen jostakin? - enn :D
Pitääkö hän sinusta? - joo<33
Onko hänellä mitään erityistaitoja? - nojaa :DD

66 :DLauantai 10.04.2010 01:16

Jos olet nähnyt seuraavassa listassa olevista
elokuvista yli 70 sinulla ei ole elämää.
( ) Sinussa on se jokin
(1) Harry Potter: Viisasten kivi
(2) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
(3) Harry Potter: Azkabanin vanki
(5) Harry Potter: Liekehtivä pikari
(6) Harry Potter: Feeniksin kilta
(7) Mr. and Mrs. Smith
( ) The Mexican
(8) Nemoa etsimässä
(9) Aladdin
(10) 101 Dalmatialaista
(11) Leijonakuningas
(12) Ocean's eleven
( ) Ocean's twelwe
( ) Spy Game
( ) Fight Club
( ) Meet Joe Black
( ) Seven
( ) Thelma & Louise
(13) Grease
( ) Seitsemän yötä Tiibetissä
( ) Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous
(14) Pirates of the Caribbean: Kuolleen miehen kirstu
() Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla
() Troija
(15 ) Starsky and Hutch
( ) Saw 1
( ) Saw 2
(16) Saw 3
(17) Saw 4
(18) Saw 5
( ) Moulin Rouge
( ) Scream
(19) Scream 2
( ) Scream 3
( ) The Grinch
( ) American Pie
(20) American Pie 2
( ) American Wedding
( ) I, Robot
( 21) Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(21 ) Men in Black
(22) Men in Black 2
(23 ) The Village
( ) Along Came Polly
( 24) Forrest Gump
( ) Deep Impact
( ) The Terminal
( ) Halloween
() The Ring 2
( ) Space Jam
( ) Chigaco
( ) Riku Rikas
( ) The Day After Tomorrow
(25) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
( ) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
( ) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
( ) Ten Things I Hate About You
( 26) Just Married
( ) Painajainen Elm Streetillä
(27) Titanic
( 28) Romeo & Julia
(29 ) Tiedän mitä teit viime kesänä
( ) Independence Day
( ) Bad Boys
( ) Bad Boys 2
(30) ET
(31) Yksin kotona
(32) Yksin kotona 2
( ) Yksin kotona 3
( ) Yksin kotona 4
() The Ring
( ) Mio poikani Mio
(33) Katto Kassinen
( ) How to Lose a Guy in 10 Days
( ) Calendar Girls
( ) Catch Me If You Can
(34) Spider-Man
(35) Spider-Man 2
( ) The Fifth Element
( ) Air Force One
(36 ) Sound of Music
(37 ) Terminaattori
() Terminaattori 2
( ) Vanilla Sky
( ) Addams Family
( ) The Holiday
(38) Ace Ventura
(39) Valehtelija, valehtelija
( ) Hevoskuiskaaja
( ) 8 mile
(40) Die Hard
( ) Eurotrip
( ) Deep Blue Sea
( ) Casper
( ) Alexander
( ) Save the Last Dance
(41) Pretty Woman
( ) Melkein julkkis
() Uneton Seattlessa
() Top Gun
( ) Sairaan kaunis maailma
( ) Cast Away
( ) Wicker Park
( ) Kuka sanoo tahdon?
( ) Vuosi nuoruudestani
(42) Madagascar
(43) Shrek
(44) Shrek 2
(45 ) Shrek 3
( ) Viimeinen Samurai
( ) Kimpassa
( ) Fucking Åmål
(46) Saksikäsi Edward
( ) Vihreä maili
( ) Amelié
( ) The Truman Show
( 47) School of Rock
(48) Big Fish
(49) Pelastakaa sotamies Ryan
(50) Austin Powers
( ) Austin Powers: Agentti joka tuuppasi minua
(51) Austin Powers: Kultamuna
(52) Pelikaanimies
( ) Blues Brothers
( ) Blues Brothers 2000
(53) Aristokatit
( ) Piano
( ) American Beauty
(54) Pahat Pojat
( ) Pitkä kuuma kesä
( ) Honey
( ) Notting Hill
( ) Little Miss Sunshine
( ) Raise Your Voice
(55 ) Blondin kosto
( ) Blondin kosto 2
( ) Kummelin kultakuume
( ) Morsian karkuteillä
(56) Karhuveljeni Koda
( ) Herrasmiesliiga
( ) Pieni suklaapuoti
() Villi tusina
( ) Villi tusina 2
() Kauna
(57) Helmiä ja sikoja
() FC Venus
( ) Erin Brochowich
(58 Ihmeperhe
( ) Kellopeliappelsiini
(59) King Arthur
( ) Koirankynnen leikkaaja
(60) Heinähattu ja Vilttitossu
( ) Dancer in the Dark
( ) Lapsia ja aikuisia
() Unbreakable
(61) Jali ja suklaatehdas
(62) Kill Bill
(63) Kill Bill vol. 2
(64) I am Sam
( ) Boys don't cry
( ) Syksy New Yorkissa
( ) Kuutamolla
( ) Kaverini mahtava Joe
( ) Olimme sotilaita
( ) Häjyt
(65) Pikkunaisia
(66) Sex and the City
( ) Kukkia ja sidontaa.

[Ei aihetta]Lauantai 10.04.2010 01:04

! Moikka miten pyyhkii ? - noo jaa-a
Villi puoli:
Osaatko olla hiljaa oikeissa paikoissa? - en todellakaa :D
Oletko rikkonut tahallisesti valtion omaisuutta? – kai?;o
Oletko joutunut todella pahaan tilanteeseen? Miksi? – juu ja emt
Haastatko usein riitaa? – ju
Keikutko tuolilla? - joskus
Seurusteletko? - ;)
Oletko koskaan ollut rakastunut? - ju
Milloin viimeksi nukuit jonkun vieressä? – no comments !
Onko joku ihastunut sinuun? – nou nou nou wei
Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? – chilllllll
Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt? – nähä yhe tyypi
Muuta:
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? – Tulee ! :D
Missä olet kahden tunnin päästä? – emt ;D
Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? – ehkä ehkä en ! ;D
Mitä aiot tehdä huomenna? - hengailla :D
Vaihdatko helposti puhelinnumeroa uusien tuttavien kesken? - emt?
Paras naapurisi? – ehk Katsu ja hanna <3 and sonja !
Millainen olet aamuisin? - vitu väsyny ja huudan vaa
Haluaisitko ihastukseltasi pusun? – -
Miten hiuksesi ovat nyt? - kii

Ihmiset
Kuka osaa aina piristää sinua ? • emt patsi<3
Kenen kanssa syntyy parasta läppää ? • no siis aika monien ;D
Kuka ystävistäsi luottaa sinuun todella paljon ? • se tietää ite=)
Ketä ikävöit juuri nyt ? • ei kuulu sulle :D
Keneen luotat ? •HANNA<3

kytät on sitte kivoi !Perjantai 09.04.2010 22:32

:<

!Torstai 08.04.2010 21:10

oɹd uo ɐʞnʞ tiedät uııu 'blogiisi ɐɯɐʇ ıoıdoʞ uɐɯɐʇ uɐɐɯǝʞnl ʎʎʇsʎd ɐʞʇoɾ ɐʇsııu ısʞʎ ʇǝlo soj

[Ei aihetta]Torstai 08.04.2010 18:40

SEURUSTELU & SUHTEET
Miten rakkauselämäsi sujuu? - ;)
Kuinka monta ihmistä olet suudellut vuoden 2010 aikana? - :D
Kuinka monta ystävää sinulla on? - muutamia ;D
Entäs kaveria? - monia mut nojooh..
Ikävöitkö ketään? - khylll
Oletko suututtanut ketään kaveriasi lähipäivinä? - en kai :D
Onko ihastuksesi/rakkaasi saanut sinut itkemään? - ei nyt vähää aikaa
MINÄ & MINÄ
Nimesi? - Diana
Mitä haluaisit juuri nyt? - ....
Mikä sinusta tulee isona? - njaa-a :D
Haluatko puutarhan? - e
Entä Vaimon? - e :D
Oletko mustasukkainen? - joskuss
Inhottava tunne, vai mitä? - juh
Oletko nainen vai mies? - nainen
Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? - en
Mikä on mielestäsi paras osa itsessäsi? - huumori :D
Kuinka pitkä olet? - 162- emt
Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten? - en kerro
POJAT TAI TYTÖT
Kumpi, vaaleat vai tummat hiukset? - ei välii
Millaiset hiukset? - njaa-a..ei pitkät mut ei lyhyet silt välilt
Millaiset silmät?- ei välii
Entä minkä tuoksuinen? - hyvän
Luonne? - luotettava,rehellinen ym :D
Mamis vai vittuileva? - njaa-a
Romanttinen vai neutraali? - :D
Nuorempi vai vanhempi? - vanhempi
Hyvät hampaat vai hyvä iho? - :D
TULEVAISUUS
Haluatko joskus lapsia ? - juu
Montako? - 1-3
Tyttö vai poika? - iha sam :D
Unelma-ammattisi? - ei hajuu
Unelmatalo? - isoisoiso :D
Aiotko jäädä asumaan Suomeen? - en vitussa!
Jos et, minne? - ;D
Kumpi, olisit kuuluisa vai rikas? - rikas
Millaisessa talossa haluaisit asua ? omakotitalossa :D
KENEN...
- Vieressä viimeksi nukuit? - yski
- Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - enmuist.
- Hiukset haluaisit itselle? - pitkät
- Puhelimen viestejä oot viimeksi lukenu? - jaa.a
- Vanhempia oot viimeksi halannu? - oiskooo emt :D
- Luona oot viimeksi ollu yötä? - tuolvaa.
TÄÄ VAI TOI
- Lumi, aurinko vai sade? - aurinko
- Komediat vai kauhuelokuvat? - komedia ja kauhu jos on hyvä seura
- Kivi, sakset vai paperi? - kivi
- Kesä vai talvi? - kesä
- Makea vai kitkerä? - makea
- Muta- vai kivipaini? - muta
- Murtomaahiihto vai lumilautailu? - lumilautailu
SITÄ SUN TÄTÄ
- Millainen olo sinulla on juuri nyt? - ihan ok :D
Mikä paita sinulla on päälläsi? - semmone jännä
- Miltä hiuksesi näyttävät? - njaa-a
- Mitä biisiä kuuntelet? - yht
- Mitä söit viimeksi? - omena
- Millainen sää siellä on? - iha ook
- Mitä oot tehny tänään? - koulu-.-
- Viimeisin uni, jonka muistat? - :D
- Kenelle puhut juuri nyt? - en kellekä
- Paljonko kello on? - 15:38
- Puhelinnumerosi 2 viimeistä numeroa? - 36
- Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit? - sininen?emt
- Oletko koskaan melkein kuollut? - olen
- Mikä saa sinut iloiseksi? - ;)
- Millä paikkakunnilla oot asunu? - kilo
- Oletko koskaan voittanut palkintoa ? - olen
- Tulevaisuutesi? - emt
- Mitä kuuntelet nyt? - en täl hetkel mitää
- Mitä shampoota käytät? - tresemme
- Mitä pelkäät eniten? - hihi
- Omistatko oman kännykän? - omistan
- Millaisen? - nokian joku :D
- Oletko koskaan katkonut luitasi? - jo :D
- Kuka on mölyisin kaverisi? - katsy <3
- Kuka on kaverisi? - ?:D
- Kelle puhuit viimeksi? - :DDD
- Onks sinulla lukihäiriö? - no emt on kai emmätiiä