IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 30.08.2007 14:12

..Ne, jotka jaksavat
kulkea
omaa polkuaan välittämättä
muiden sanoista, ovat
voittajia elämässä..

näinkin voi käydä Torstai 30.08.2007 10:30

Keskeneräinen rakkaus
Istun hiljaa ulkona katoksessa, suojassa sateelta. Taivas on revennyt aikaa sitten eikä se halua lopettaa itkuaan. Se itkee meitä, meidän menetettyä, lupaavaa tarinaa. Se oli surullista. Kyyneleet valuvat vuolaana virtana silmistäni. Miksi juuri me? Se oli niin uskomatonta, epätodellista. Epätodellista todellakin, nyt varsinkin. En voinut millään hyväksyä sinun poismenoasi, jätit minut yksin tänne pahan keskelle, yksin, ilman minkäänlaista turvaa. Huudan. Huudan ääneni käheäksi ettei minun tarvitsisi enää selitellä kenellekään, ei tarvitsisi sanoa että olen kunnossa, valehdella heille päin naamaa. En todellakaan ollut kunnossa. Miten joku edes voi kysyä niin uskomatonta asiaa? Miten voisin edes olla kunnossa? En millään ilman sinua. Yritän tukahduttaa tuskaani kaikin mahdollisin tavoin, en halua enää olla täällä yksin. Käärin paidan hihani alas ja tarkistan jäljet käsistäni. Ei ne onneksi tulehtuneet. Yritin tukahduttaa sitä tuskaa kaikin mahdollisin keinoin. Ajattelin että jos satutan itseäni fyysisesti, jos tunnen kovaa kipua, unohtaisin painostavan säryn sisälläni. Ei se toiminut. Vuodatin kaiken sen veren sinun vuoksesi rakkaani, sinun muistollesi. Kaikki nämä kyyneleetkin on omistettu sinun sielullesi, kauneudellesi. Painan silmäni kiinni ja käyn läpi yhä uudelleen tuon niin kauniin, mutta tukahduttavan yön.

Silloin ei satanut. Kaikki oli niin kaunista. Sinä, minä, se oli me. Ensimmäistä kertaa oli olemassa me. Olimme yhtä. Makasimme hiljaa siellä vuorella ja sinä osoitit tähtiä ja kysyit minkä noista ottaisit jos se olisi mahdollista? Minä nauroin sinulle, mutta sinä olit tosissasi. Olisin ehdottomasti halunnut niistä sen suurimman ja kirkkaimman. Taivas ympäröi tumman puhuvana tuota kauneinta tähteä niistä kaikista. Sinä lupasit minulle että jonain päivänä me päästäisiin yhdessä tuolle tähdelle. Yhdessä rakastamaan toisiamme sinne, viettämään kaunista elämäämme yhdessä. Sinä tiesit että joutuisit lähtemään. Että joutuisit jättämään minut tänne yksin. Sinä suutelit minua hellästi ja sipaisit poskeani rohkaisevasti. Lupasit odottaa minua tuolla tähdellä, lupasit istua siellä joka ilta vartioimassa minua. Lupasit kulkea vierelläni kaikki matkat mitkä joutuisin taivaltamaan yksinäni. Ilman sinua. Minulta meinasi päästä yksi kyynel valumaan poskelta mutta sinä vaan naurahdit ja nuolaisit sen hellästi pois. Sanoit ettei sinua pelottanut. Sanoit olevasi jollain tavalla onnellinen. Sanoit olevasi onnellinen että sait viettää viimeiset hetkesi kanssani. Pakotit minut lupaamaan etten seuraisi sinua sinne, etten tulisi luokseni ennen kuin oma aikani koittaisi. Sanoit etten pääsisi tuolle tähdelle jos hätäilisin. Käskit minun olla kärsivällinen. Lupasin sen, lupasin vain sinun vuoksesi. Sitten sinä nukahdit. Nukahdit viimeistä kertaa sinä yönä. Et voi kuvitella kuinka sattuu jäädä, kun ei saa lähteä sinun mukaasi.

Tuosta illasta on jo aikaa. Siitä on niin paljon aikaa että voisi kuvitella tuskan jo hävinneen. Se tuska ei kuole koskaan. Jätit perääsi niin paljon sanomattomia asioita, tekemättömiä tehtäviä. Kuitenkin tietyllä tapaa olen onnellinen. Olen onnellinen siitä, että tiedän sinun eläneen onnellisen elämän. Tiedän että olit onnellinen kanssani, olit onnellinen nukahtaessasi minun kainalooni. Vaikka rakkautemme jäikin kesken, olen varma etten haluaisi elää tätä elämää ilman sitä. Olen onnellinen että koin tuon kauniin yön kanssani ja onnellinen siitä, että pääsen tuonne tähdelle kanssasi vielä joku päivä, ehkä ei huomenna, mutta vielä joskus. Katson tuota taivaan kirkkainta tähteä ja hymyilen kyynelsilmin. Puhallan hellän lentosuukon sinne ja toivon sinun saavan sen kiinni. Tiedän sen tulevan perille.

Marianne<3Lauantai 25.08.2007 20:08

Tiiän sun olevan ainutlaatust,
tiiän sun olevan parast,
välil oon meinannu luovuttaa,
päästää irti ja satuttaa,
itteeni ja sua,
silti oon pitäny kii,
viime tingas oon tajunnu mitä menettäisin,
menettäisin kaiken,
oot kaikki kaikes.

Pyhäjoki kutsuu :)Lauantai 25.08.2007 02:54

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.08.2007 13:12

veri on vettä sakeampaa

nimetönMaanantai 20.08.2007 16:07

aivan kauhia näläkä määääää KUOLEN !

reittitulitusta, me luodaan tuskaa :DDPerjantai 17.08.2007 20:12

JIHAAAA

SAMI<3Torstai 16.08.2007 18:03

Tunnetko hänet oikeasti?
1. Kuka hän on? - samisamisami
2. Mikä on hänen toinen nimensä? - eikö se ollu petteri?
3. Hänen äitinsä nimi on..? - seija (ko/kö)
4. Isän nimi? -Seppo
5. Jos hänellä on sisaria tiedätkö heidän nimensä? - oliko ne sonja ja soile?:O
6. Mikä on hänen lempivärinsä? - PINKKI? :D
7. Millainen on hänen musiikkimakunsa? - amis pop never stop :D
8. Kuka on hänen paras ystävä? - nooo se antti?
9. Seurusteleeko hän? - jepjep :) <3
10. Onko hän aidosti rakastunut? - parempi ois olla :D
11. Mitä hän vihaa? - ööö. varmaa mersuja ? :D
12. Mitä hän rakastaa? - ÖHÖM minua :DDD
13. Mikä on hänen tämänhetkinen olinpaikka? - junnikalan saha.
14. Mitkä on hänen lempivaatteensa? - siniset verkkarit ja valakone paita?
15. Syökö hän mitä tahansa? - noo siltä ainaki tuntuu kus eostaa niitä valamis ruokia :D YÖK
16. Mikä on hänen lempiharrastuksensa? - dataaminen :D
17. Osaako hän laulaa ? - osaa.:)
18. Mitä lehtiä hän tilaa? - emt :D
19. Mikä saa hänet raivostumaan? - ei mikkää
20. Osaako hän kutoa? - paha kysymys. I don't think so :D tai no en minä tiiä :D
21. Mitä lemmikkejä hänellä on? - kissoja ;)
22. Mikä on hänen lempiruokansa? - varmaan vähä kaikki :O
23. Jos sinulle itsellesi tulisi kauhea rahapula, auttaisiko hän sinua? - no kai :)
24. Voisitko kuvitella että hän löisi jotakuta? - no jos ois oikeesti hyvä syy nii joo :)
25. Jos sinä joutuisit sairaalaan, olisiko hän ensimmäisien joukossa katsomassa vointiasi? - Kyllä.
26. Mikä on hulluin muistosi joka liittyy häneen? - no en hulluin mutta noloin. ku tää yks vinguttaa kumia fiestalla :D
27. Uskaltaako hän itkeä jos sinä olet näkemässä? - jooo kai :) en oo nähäny kyl vielä ainakaa
28. Oletko ikinä ollut hänen kanssa samalla luokalla? - en.
29. Missä tapasitte? - tuossahan me bemarisssa eka kerran nähtiin :D
30. Onko hän ujo? - on.
31. Mikä on hänen lempi ohjelmansa tv:ssä? - ?
32. Miksi hän pitää sinusta? - ?
33. Muistatko hänen puhelinnumeronsa ja osotteensa ulkoa? - en :D
34. Oletteko käyneet yhdessä ravintolassa syömässä? - ei. :(
35. Mikä on hänen lempiasentonsa sängyssä? jaha vai että heti asiaaan? :D
36. Mikä on hänen mielestä tärkeintä seurustelukumppanissa? - luottamus ?
37. Minne hän haluaisi matkustaa? - Omaan kotiin ko sellainen saadaan ^^
38. Syökö hän epäterveellisesti? - kyllä. :D
39. Antaako hän sinulle anteeksi jos petät lupauksesi hänelle? - no juu jos sellanen pieni juttu vaa eikö?
40. Arvostaako hän vanhuksia? - kaippa se :)
41. Kuinka kauan olette nyt kaikenkaikkiaan tunteneet? - kohta 2 vk :D
42. Oliko tapaamisenne "rakkautta ensi silmäyksellä"? - NO TODELLAKI!<3
43. Jos olisit/olet vastakkaista sukupuolta, voisitko ajatella meneväsi hänen kanssaan naimisiin? - JEP TOTTAKAI
44. Tuleeko hän toimeen seurustelukumppanisi kanssa jos sinulta sellainen löytyy? - hän on mun.
45. Onko tähän nyt hyvä lopettaa tämä tenttaaminen? - jees poks

koulu Tiistai 14.08.2007 14:59

ollaan meki lähihoitajia :D