IRC-Galleria

Hyvä fiilis! (not)Torstai 13.12.2007 02:52

Nonniin, pientä päivittelyä tännekkin. Eli koeviikko meni ihan jees, heikoin tulos oli ussan 7. Penkkarivideon kuvaaminen alotettiin viime lauantaina. Saatiin vajaassa viidessä tunnissa kuvattua yks kohtaus. Editointikin on 'bout 20 % valmis. Eli ihan jees, seuraavaa kohtausta pitäis alkaa viimeisteleen ja kuvaamaan. Ja loppujakin kirjoittaa puhtaaksi. Jöö.

Tänään (lue: eilen) oli sitten putrojuhla. Näytelmä oli hauska, ehkäpä jopa parempi kuin meidän, who knows. Kotimatkalla sattumalta bongasin taivaalta orionin, käväsin kotona räpsäsemässä siitäkin kuvan. Parin päivän päästä taivaalla on ilmeisesti erityisen paljon tähdenlentoja, pitää kattoa jos ennen parinpeltoa yrittäis niitäkin bongata.

Matikan uusinta ens keskiviikkona(?). Ja kurssia on tullut kerrattua vasta ihan alusta. Ai ai, tiukille menee. Ja perjantaina on vielä lähtö parinpeltoon. Nooh, vihko mukaan ja pikkasen laskuja sielläkin.

Mutta nyt muutama yhtälö ennen nukkumaanmenoa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.