Istun kotona yksin, ei oo ketään. Asunto on tyhjä ja mieli vilisee vaikka missä -
katselen lasteni kuvaa, ja itken... ei tuu loppua ei. En Tiiä teenkö kohta itelleni jotain vai mitä, porukka kovasti halusi autoon mukaan mua mut vitut.
Mä kärsin, niin ne kärsii mun lapsetkin jossain tuolla maailmalla. En ole kuullut 12 päivän jälkeen rakkaista kahdesta mitään. toisista viimeksi viime maanantaina.
Joten, haluan sanoa kaikille jotka mua on täällä tukeneet ja mua auttaneet.... Elämä on/oli ihanaa ennenku mun lapset vietiin - enää mulla ei oo ketään .... en kyllä tarvitsekkaan.
<totinen>