IRC-Galleria

Perusvittuilu - herja puhtaimmillaan

Perusvittuilu on periaatteessa ollut aina olemassa, mutta sen pääpaino ja ominaisuudet muuttuvat muun kulttuurin mukana. Se voidaan kuvailla yksinkertaisimmillaan sanapareilla "Haista paska", "Haista vittu", "Ime munaa", "Vedä käteen" jne. Se on luonteeltaan spontaania ja nopeaa, sekä vailla oivallusta ja tilannekomiikkaa.

Perusvittuilu on tänä päivänä puhtaimmillaan Saksassa. Herja lähtee ajallaan tarkasti ja napakasti sekä selkeän vahvasti lausuttuna: "Shüss kürben" "Heiss mein arsen" "Nuss dein Muter, schweinhund" jne.

Perusvittuilu saa kussakin kansakunnassa eri painotuksia, mutta tässä tiivistelmässä emme mene pidemmäksi eli kansojen ja kulttuurien sisäisen vittuilukartan analysoinnissa.
Brutaali vittuilu - varhaisin herjaamisen muoto

Vittuilu on sitä brutaalimpaa mitä kauemmaksi historiassa mennään. Keskiajan kielenkäyttö on esimerkiksi nykypäivän mittapuussa kehittymätöntä yksiulotteista haistattelua ja solvaamista.

Kaupankäynti ja uskonnot ovat levittäneet herjaamisen muotoja kautta vuosisatojen. Brutaali vittuilu kuuluu tietysti jokaiseen kulttuuriin, mutta löytyy selkeimmin nykymaailmassa Pohjois-Afrikasta ja arabimaailmasta, etenkin Etelä-Irakista. Vahvoja esiintymiä on myös Etelä-Euroopassa.

Brutaali vittuilu on räikeää kielenkäyttöä ja vailla mitään kunnioitusta herjattavaa kohtaan. Siitä puuttuu kaikki sivistyneen käytöksen merkit ja räikeimmillään se on huutamista vailla sisältöä. Brutaalin vittuilun on todettu periytyvän geneettisesti kaikkein helpoimmin. Ns. paskainen nauru liittyy tähän typpiin kiinteästi.
Hiljainen vittuilu - arktisen alueen selviytymiskeino

Hiljainen vittuilu on tavallaan edellisen vastakohta. Se ei itse asiassa ole varsinaista vittuilua, koska siitä puuttuu solvaamisen hienojakoiset piirteet. Hiljainen vittuilu on alkujaan suomalaisugrilaista karun ja kylmän jängän perimää. Pitkien pimeiden talvien aikana kylmässä arktisessa Euroopassa asuvat yhteisöt olivat tiiviitä kommuuneja, joissa ihmiset asuivat samoissa ahtaissa tiloissa. Selviytyäkseen arjesta he ovat kehittäneet hiljaisen vittuilun, joka äärimmillään johtaa pitkiin mykkyyskausiin. Italialaisella huutamisella ja husseinmaisella brutaalilla herjalla nämä kulttuurit olisivat kaatuneet jo vuosisatoja sitten.

Hiljainen vittuilu ja mykkyys ovat parhaiten esillä eteläpohjalaisessa junttiyhteisössä. Tiukan paikan tullen ei muijalle paljoa sanota, eikä myöskään vihamiehelle, jota tuikataan puukolla ja vasta sitten sanotaan viimeinen herja.
Rivien välistä vittuilu - älykästä sanailua parhaimmillaan

Rivien välistä vittuilu on tyypiltään älykkäintä ja se on vanhempaa perua kuin alkujaan voisi luulla. Juuret ovat ajanlaskumme alussa. Rivien välistä vittuilu onnistuu parhaiten jos herjaamisen kohde ei heti huomaa vittuilua, vaan havahtuu siihen myöhemmin: "Jumalauta, sehän vittuili", tai "Vittuiliko se, vai mitä se tarkoitti?"

Epäonnistuessaan tämä tyyli on herjaajan kannalta turhaa, sillä usein vittuilun kohde jää autaan tietämättömäksi siitä että hänelle on vittuiltu (ts. "kukaan ei huomaa"). Tämä piirre tekee kuitenkin tästä tyylistä haasteellisen - jopa taidetta. Kaksi rivien välistä vittuilijaa saavat aikaan itselleen hyvää viihdettä taidokkaalla piiloherjalla. Uhrin on myös vaikea vastata siihen, koska ei voi aina olla täysin varma onko hän tullut herjatuksi vai ei.

Rivien välistä vittuilun alkuperä on paikannettu kristinuskon alkuhetkille ja Johannes Kastajaan. Hän opetti Jeesukselle kuvakielen ja vertauksien käytön. Myös opetuslapset pitivät kansan keskuudessa äärimmäistä hupia herjaamalla rivien välistä kaikkia epäilijöitä ja hallitsijoita.

Tämä vittuilutyyppi levisi muinaisen Rooman kautta pohjoista kohti ja saavutti Suomen vasta Ruotsin vallan aikana. Suomalaisia herjattiin vuosikymmeniä ilman että sitä täällä havaittiin. Vasta 1800-luvun lopulla Suomen kansa pääosin havahtui karuun totuuteen: "Jumalauta pojat, meille on vittuiltu - ja kauan, eikä me perkeleet olla huomattu mitään - saatana".

Rivien välistä vittuilu on nykyään pääosin oppineiden ja älykköjen edustama laji. Euroopassa sitä löytyy eniten Ranskasta ja Englannista. (Oxfordin yliopisto). Brittien pitkäaikainen pääministeri Margaret Thatcher oli tämän lajin suuri taitaja ja levittäjä Ns. thatcherimainen vittuilu levisi 80-luvulla valtion päämiesten keskuudessa laajalti. Thatcher hallitsi myös seuraavan tyylin, eli "Sivistyneen vittuilun".
Sivistynyt vittuilu - älymystön ja oppineiden sisäpiiriherjaa

Sivistynyt vittuilu on saanut alkunsa joskus 1700-luvulla, mutta expansio tapahtui vasta 1900-luvun aikana. Tämä tyyppi on tavallaan edellisen jatke, mutta herja on useimmiten suoraa - vaikkakin joskus myös rivien välissä. Sen ominaispiirteenä on sisäpiirisyys ja älykkyys. Sivistynyt tyyli on myös hillittyä, eikä ääni korotu kuin lievästi - äänenpainot asettuvat vain eri paikoille tietyissä sanoissa ja lauseissa. "Haista paska" on äärimmäisen harvinainen ilmaisu sivistyneelle vittuilijalle.

Tässä tyypissä sanojen käyttö saattaa tosin olla aika brutaaliltakin kuulostavaa, mutta ilmaisu on oleellisinta. Korkeasti koulutetuissa ryhmissä tämä tyyli on tyypillisimmillään, etenkin humanististen tieteiden edustamissa ryhmissä ja ammattikunnissa. Ulkopuolinen on usein "täysin pihalla" kuullessaan tyylin ääripäitä eli jonkin ammattikunnan hienostunutta sisäpiirivittuilua.

Sivistynyt vittuilu on peräisin Englannin aatelisista ja koulutetuista. Se on parhaimmin edustettuna juuri kuninkaallisissa. Prinssi Charles on sisäpiiritietojen mukaan perinteisen sivistyneen vittuilun puhtain tyyppiedustaja, kuten myös Ruotsin nykyinen kuningaspari. Kaikkein hienovaraisimmassa sivistyneen vittuilun tyylissä lähestytään jo itseironiaa, jolloin pilkka osuu omaan nilkkaan.
Humoristinen vittuilu - kaiken kansan ajanvietettä

Humoristinen vittuilu on hauskaa ja harmitonta herjanheittoa. Pahastikin saatetaan sanoa, mutta kaikki tietävät että sitä ei oikeasti tarkoiteta. Huumoriherjaan kuuluu nauru oleellisena osana. Humoristinen vittuilu levisi keskiajan jälkeen ympäri Eurooppaa. Huumorivittuilu kuuluu lähes kaikkiin kulttuureihin, mutta englantilainen pubiherja edustaa tätä tyyliä parhaiten.
Summa summarum

Tässä vittuilun historia pääpiirteissään. Lähestymistapana tässä esityksessä olivat siis vittuilutyypit. Tohtori Arvid Swine (Oxford) antaa teoksessaan "Fuck Off and On" (TTGR Co., 1999) tarkemman kuvauksen tyyppien sisällöstä, levinneisyydestä ja edustuksesta.