IRC-Galleria

Divinesia

Divinesia

but he`s always everywhere

"rofl xD" tekstiä taasTiistai 20.01.2009 02:47

Tyttöseltä saatu tekstiviesti:

"Minua on vituttanut jo pitkään, kun jotkut itkevät ennenaikaisesta siemensyöksystä. Se on ihan turhaa paskanjauhantaa. Ennenaikaista siemensyöksyä ei ole olemassakaan, vaan se tulee juuri sillä samalla sekunnilla, kun parhaalta tuntuu. Ei siis ennemmin eikä myöhemmin.

Missä siis ongelma? Jokainen huolehtikoon itse orkuistaan ja mitä nopeemmin kuti irtoaa, sitä enemmän jää aikaa rokkiin, vittuiluun ja kaljanjuontiin. EIkä tarvi läträtä sen haisevan tussun kanssa niin pitkään. Ja jos kuti lähtee jo lahkeeseen, suuhun, otsaan tai rystysille, ei tarvitse edes käydä pesemässä sitä niljakasta ahvenkatkua pois mulkusta.

Ja yleensä kun heitän housut pois, nainen pilkallisesti kysyy: "kenet aijot pienellä pippelillä tyydyttää?". Hymyt hyytyvät ilmoittaessani, että ensisijaisesti itseni. Jaa siihen kyllä koko riittää! Vitun nymfomaanit. Perkele! Vetelen lunttuvalaita tästälähin vain kakkoseen. Hyvää jatkoa."

Tästäpä mallia monelle? X)

*reps* (by bender) Lovers guideLauantai 03.01.2009 14:40

Kaikki aloitetaan siitä, että ostat joko Toyota Corollan, tai jonkun random BMW:n. Kokemusten mukaan BMW kaataa naisia paremmin, onhan se takavetoinen ja polttaa gumsaa paremmin, ja tietäkää, että kaikki on suhteellista: mitä enemmän kumeja palaa asfaltilla, sitä enemmän niitä palaa sängyssä; autosi takapenkillä; pöydän alla tai missä sitten hässitkin.

Ja koska kumeja menee niin paljon, tarvitset paljon lisää naistenkaatamiseen: halvimmilla pääset kun käyt romukauppiaalla toi jollakin korjaamolla tonkimassa roskiksia ja kontteja. Auton alle suosittelen ostaa kumit merkkiliikkeestä, kuten Euromasterilta. Ja jos poltat ennemmin kytkintä kuin kumia, learn the game noob. Muista myös lähteä valoista kuin kiimainen hirvi makuulta sekä muista, että näin sinä omistat tulevaisuudessa lähes puoli Eurooppaa.

Jos et jo tässä vaiheessa tajunnut, laita karvanopat roikkumaan taustapeiliin - unohtamatta mansikkawunderbaumia. Karvanoppien täytyy matsata auton värikoodiin, tai ei heru. Tämän voi myös ehkäistä hakemalla Rainbow siideriä Siwasta, mutta ne eivät mahtu takakonttiin pakollisen Subwooferin takia JA kaikille taukeille taas tiedoksi, että kaikki on suhteellista: 8" -> A-kuppi, 10" -> B-kuppi, 12" -> C-kuppi jne. Joten kannattaa varautua reissuun Autostudioon, sillä kuitilla saat mitä haluat (1000e lasku takakontin täytöstä Autostudiossa vie teinin varmasti sänkyyn, usko pois).

Honkkarikuitilla et saa muuta kun laihuliinin lukiohomppelin. Muista myös itse auton mölinä, jos sinulla köyhällä lukiolaisella ei ole varaa 3"rosteriputkeen, OTA HYVÄ MIES rälläkkä käteen ja änkät vittuun sieltä auton alta. Mitä kovemmat popit ja mitä enemmän ääntä auto pitää sen parempi. Silloin sinun ei tarvitse hurmata ketään puhumalla, koska kukaan ei kuule sinua: sen kuin hymyilet ja polkaset kaasulle; ostat siideriä --> GG. Kannattaa myös muistaa että mitä enemmän alkomahoolia, sitä paremmat tsäänssit. 2 euron hakis on pakollinen pyytää, koska silloin se teini, mille hait siideriä, wonkaa sinua. Koska hänellä on antaa vain 1.70euroa, aina vain paranee tsäänssit. Jos näillä ohjeilla ei jo heru, hyvä mies, vedä käteen.

2009 toivomuksiaTorstai 01.01.2009 17:53

- vaihto-opiskeluun syksyllä.

- omalle alalle kesätöihin.

- yhden ainoan naisen etsimistä.

- viisautta.
Normaalipainoiset miehet pettävät huomattavasti useammin kuin ylipainoiset, väittää saksalaistutkimus.

Normaalipainoiset miehet ovat yli kaksi kertaa uskottomampia kuin ylipainoiset miehet. Tällaiseen tulokseen päätyi saksalainen markkinatutkimusryhmö Forsa, joka tarkasteli tutkimuksessaan tuhatta 31-69-vuotiasta saksalaismiestä.

Tutkimuksessa ilmeni, että normaalipainoisista miehistä 23 prosenttia oli kiinnostunut seksistä muun kuin oman kumppaninsa kanssa. Lihavilla miehillä luku oli vain 11 prosenttia. Ylipainoisten miesten havaittiin käyttävän vähemmän myös seksipalveluja kuin hoikempien miesten.

Tutkijoiden mukaan uskollisuuden syy ei ole kuitenkaan paino tai ulkonäkösyissä: lihavilla on vientiä siinä missä muillakin. Ylipainoiset olivat vain enemmän huolissaan sukupuolitautien leviämisestä. Ylipainoiset miehet näyttävät olevan siis seksuaalisesti valveutuneempia kuin normaalipainoiset.

Lähde: Ananova/KH (2005). (www.suhdesoppa.fi)

Mukava reissu mutta onneksi takanapäin!Maanantai 10.11.2008 18:38

Juu-u, laivareissu meni niinku laivareissut menee. Oli nastaa, ei mitään valittamista. Parkettien teräveitset valloitti lattian jos toisenkin ja ilta päättyi alushoususillaan ryyppäämiseen. Ei uutta länsirintamalla. (^^)

Lähtiessä oli aaivan pakko vielä perjantaina käydä laulamassa suuren yleisön harmiksi Karaokea! Luonnollisesti jälki oli kännintapaista - biisin nimen jos muisti niin ihme oli.

Ryyppyputken vain jatkuessa turussa, sammuminen ei tullut kuuloonkaan. 2 tunnin yöunilla ja gourmet-aterioilla vedetään vaikka viikko putkeen.

... lauantaina bileet sitten olivatkin vaisummat.

Sunnuntaina vielä, toista päivää ollessa krapulassa, kokka kohti seinäjokea vanhaa frendiä morjenstaan ja viimein maanantaina haapikkaalle. Joo, tää on pikkuruinen kaupunki jumalan seläntakana, mutta tällä kertaa olin vain onnellinen että pääsee kämpille nukkumaan.

Ohessa vielä ehta kuva laivalta!

Uljaan miehekkään hytin kokoonpano siis oli: Jukka, Arttu, Heino ja allekirjoittanut.

Jälleen juomattomuusputki katkeaaKeskiviikko 05.11.2008 23:39

Torstaina Triangeli-risteily, eli amk-risteily. Voiko enempää mies matkaltaan toivoa?

Huomenaamulla alkaa kännääminen, joka päättyy vasta lauantaina Turussa siskon kämpiltä herätessä. Tai Perjantai-aamuna sitä ihastellaan fisuja meren pohjalta. Vuorossa siis krapulaa, jota toivottavasti lievittää uusin Bond-leffa. Mikäli kun siitä paranee, kas kas, lauantaina turunvalloitusta uusiksi. Sunnuntaina viimeistään on armoton herätys edessä ja siskolta sitten seinäjoelle. Maanantaina sitten palataan kirjojen ääreen ja vedetään tosissaan aina joululomaan saakka.

Se siitä puhtaasta eläntyylistä taas. Sittenhän sitä on piitkä aika olla jälleen erossa tuosta suomalaisia niin kiehtovasta aineesta.

PrklTorstai 09.10.2008 00:26

En

vittu

kahliinnu

ennenkä

olen

saavuttanut

jotain

.

24.09.08 Torstai 25.09.2008 15:23

Aamulla läksimmä kohti ylivieskaa ja mainetta haapajärven amk:n innokkaiden futaajien kanssa.

Team Raippa ja AC4P`s olivat kahden joukkueemme nimet. Alkulohkossa Raippa pyyhki vastustajat pois tieltään (4-2, 3-0). AC4P`s taas joutui nöyrtymään toisen pelinsä päättäen tilastonsa kahden pelin jälkeen 1-1 sijoittuen toiseksi lohkossaan.

Jatkolohkossa Raippa jatkoi kunniakasta tietään kohti finaaleja pelaten 3-0 ja 2-1 voitot. AC4P`s taasen selvitti tiensä pronssipeliin voittamalla toisen ja häviämällä jälleen toisen pelinsä.

Pronssipelissä AC4P`s selätti vastuksensa kohtuuhelponnäköisesti ja varmisti haapajärvelle toisen mitalin. Kultapelissä voittamaton Team Raippa kohtasi noutajan ja kärsi 1-3 tappion.

Fiilinki oli kaikenkaikkiaan jees, itellä petti sekä reisi että alaselkä loppuaikana, mutta hopea teki hyvää. :) Hauskaa lähettiin pitämään ja se tehtiin.

Ja niin, iltasella tapahtui jotain muutakin varsin mullistavaa. Joten siis vallan mahottoman hieno päivä tämä oli.

Kulmakoru muistoksi jyväskylästäMaanantai 15.09.2008 23:13

Perjantaina kikkailimme Hiltusen kanssa kaksin ja katsottiin viimein Rambo IIII yön tunneilla muutamien kaljojen voimin. Heti lauantai-aamusta läksimme katselemaan tatuointeja ja varaamaan hiljalleen leffalippuja. Viimein löydettyämme tatuoijan huomasimme notta paikka on aivan ruton kallis, oma vastaava olisi maksanut 1000-3000. Todella siistiä. Sattumoisin ei näin pikkusummia (...) taskusta löytynyt, joten lohdutukseksi päätin ottaa kulmakorun takaisin - ja alle 1000 hintaan.

Leffaan ilmestyi mukaan Ile aka Iluzevitch ja katsottavan oli Kummeli - Alivuokralainen. Voi kyllä sanoa että ei yli tuntia jaksanu olla innostunu hinttihuumorista - varsinkaan kun oltiin kolmen jätkän porukalla katsomassa. Muutamat loistokommentit ja armeija-aiheiset vittuilut kyllä kolahti hyvin, joten aivan paskaksi ei tätä uutta leffaa viiti haukkua.

Ei muuta kuin takaisin kämpille, saunaan ja pariksi tunniksi kokeilemaan kuka on kovin UT-pelaaja. Tämän tittelin taisi viedä Miika, Ilen pitäessä tiukasti viimeisestä sijasta.

Ja sitten sitä lähdettiin...


Hiltusen ja Ilen kanssa vallattiin lauantaina Inferno ja todenteolla. Varsin moni teini kävi juttusilla kikattelemassa, mutta eihän siitä kikattelusta saanu muuta kuin päänsäryn. Lisää hornaa ja viskiä alas ja seuraavaan baariin katselemaan kumpuja ja alusvaatteita. Miikan lähtiessä kämpällesä (jo) kahen aikaan miesjoukko jäi kahteen. 2,5 euron Hornien vaikutuksesta nämäkin korstot suuntasivat takaisin tanssilattialle Infernoon Disturbedin tahdissa. Herranjestas, minäkin. xD

Selvisi notta paikallisten mielestä pohjoisen murre oli hyvin purevaa, hehheh. Luonnollisesti jouduimme huomaamaan että kämpän isäntä (miika) oli sammunu kämpillensä avaimien kanssa joten yöpaikkaa oltiin vailla. Ei muuta kuin yöpaikan etsintään...

Paikallisen tyttären auttaessa huomattavasti tämän paikan löydössä joutui aamulla suunnistamaan kohti keskustaa josko kämpän omistaja olisi heräillyt. Tulipahan Jyväskylän bussireitit tutuiksi olkapään kautta. Kämpän omistajan valittaessa rahan menekkiä, sekä seksin että ruuan puutetta, päätimme vuokrata vielä loppuun leffan nimeltä Outpost.

Natsi-aiheinen kauhu olikin jopa yllättävän loistava. Leffasta ei auta kuin kehuja antaa, kuten koko reissusta. 120 euroa blackjackiin oli hyvä saavutus Hiltuselta myös. Hyvin järkevää ja touhukasta.

"Mitähän minä sitten teen? - No, mee heittään vaikka moukaria cowboygirl!"

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.09.2008 00:59

Ei ollu 3000 taskussa, joten tyydyin alkajaisiksi ihan vain kulmakoruun. :D

Inferno, here we come!