IRC-Galleria

"Monia kiinnostaa syystä tai toisesta hevosharrastus mutta esteenä on niiden ihmeellinen termistö. Aion tässä kertoa jotain niiden sanastosta, toivottavasti tästä on apua.. ja kannattaa miettiä kahteen kertaan että sekaantuuko siihen harrastukseen.

Ahdaskinttuisuus = Ihmiset kutsuisivat ahdaskinttuista pihtariksi, eli tällaisella tammalla ei jalat leviä vaikka olisi minkälaista megaoria tarjolla. On yleensä vanhempana kiukkuinen ja katkera kaakki.



Aisankannatin = Nimi sen jo sanoo, miespuolinen heppa eli ori.



Alapurenta = tällainen hevonen iskee ihmisen jalkojen väliin, ei siis sovi miespuolisen omistamaksi.



Astuttaa = Kaksi hevosta saatetaan yhteen, yleensä ori ja tamma (ruotsissa saattaa olla muunlainenkin pari), ja sitten orin pikkuveikka astuu tamman saliin takaovesta niin että tanner tömisee. Vierailu on lyhyt, mutta sotku melkoinen.



Eläinlääkäri = Tämä on aivan kuvitteellinen termi, ja kaiken maailman hevoshaihattelijoiden haave, mutta täysin epärealistinen, kuuluu samaan kategoriaan kuin ilmaisu ”sitten kun lehmät lentävät”, sillä se on fakta ettei nykyisistä eläimistä yhdelläkään riitä päätä lääkäriksi lukemiseen.



Este = Hevosille riittää ylitsepääsemättömäksi esteeksi metrin korkea aita jossa menee pari lankaa! Mistä se sitten kertookin…



Esterata = Ensin tehdään rata ja sitten yritetään estää siinä liikkuminen???? Jep, hevoshullujen logiikkaa ei ymmärrä edes tiedemiehet.



heisimadot = Hevoset ei yksin paljoa iloa tuo, siksipä niitten mukana tulee usein heisimatoja eli lisälemmikkejä, joita sitten hevosihmiset perjantai-illan juhlissaan keräävät hevosen lantakasoista. Voi sitä riemua ja naurua kun porukka kädet p***assa penkoo matoja. Se joka löytää ensimmäisenä 10, on voittaja ja hänelle huudetaan kolminkertainen hirnuu-huuto.



hoitohevonen = ihmiset käyttäisi tällaisesta nimitystä lutka, huora tai vastaavaa, hevoset puhuvat vain siististi hoidosta.



Itämainen hevonen = Se merkitsee samaa kuin itämainen auto, eli itämaisella hevosella perä vuotaa, etuosassa ei ole kaikki kunnossa, matkustajia ei kehtaa pyytää mukaan ja liikkuminen sillä on varsinkin muille vaarallista.


Jouhet = Kun hevonen näyttää toiselle hevoselle närhen munat, eli osoittaa paremmuutensa, silloin hevoskielellä sanotaan ”laittoi sille jouhet suuhun”.



juoksutusliina = ravihepat juoksee rataa ympäri kuten tiedetään. Ja formuloita seuranneet on nähneet varikkotauluja, ja juoksutusliina on ihan sama asia, siinä näytetään hepalle monta kierrosta on jäljellä, paljonko eroa seuraavaan, onko kuski vielä mukana, sekä kuka on seuraavaan horseboyn/horsegirlin keskiaukeamalla.



kaksoiseste = Kaksoiseste on sama kuin ihmisellä eli puoliso ja lapset.


Kastraatio = Vapautetaan ori mahdollisista tulevista elatusmaksuista, kastraation jälkeen voi kylvää siemenet peltoon kuin peltoon ilman pelkoa että satoa tulisi.



Kengittää = Joskus on talleillakin tilanne sellainen että on toimintaa pakko supistaa, ja yt-neuvottelujen jälkeen osa polleista kengitetään muille viheriöille. Osa pääsee eläkkeelle, osa makkaratehtaalle. Tässä tapauksessa tehtaalle pääseminen ei todellakaan ole onnenpotku.



Kiima = Halut ne on hevosellakin. Eli kun kiima iskee, silloin on saatava vaikka keppihevosta, pökittävä heinäpaalia, hinkattava koivu nurin.


Kouluratsastus = Hevonen esittelee pakkoliikkeitään kaikelle kansalle. Ei sovi terveille yksilöille.



kuolahihna = Hevosen kuola alkaa elämään jo parin minuutin jälkeen omaan elämäänsä, saattaa jopa hyökätä ihmisen kimppuun joten se on syytä sitoa hihnalla kiinni, siitä nimitys kuolahihna.



kuolain = Kuivasuisen hevosen suun eteen laitettava laite joka tuottaa kuolaa, sillä mikäs se sellainen kaakki joka ei vaahtoa suustaan ja vaikuta raivohullutautiselta??? Menee maine ja katu-uskottavuus jos ei lima lennä.



kuonohihna = Turhamaisuus on tullut hevospiireihin! Kuonohihnalla laitetaan hevosliikkeistä saatavilla olevia irtokuonoja hevosille kiinni, saatavilla useita eri malleja muotiväreissä. paremmat mallit on varustettu valolla.



kylmäverinen = Jokaiseen lajiin mahtuu rikollisainesta, ihmisillä on mafiaa sun muuta, hevosilla on kylmäveriset. Huolestuttavinta on se ja kertoo myös paljon hevostelijoiden moraalista, että niille järjestetään omia kisoja, osallistuminen omalla vastuulla.



laiduntaa = mikäs eläin on sellainen joka paskoo ruokansa päälle? Kyllä, se on hevonen.. ja laiduntaa on sitä juuri, peitetään ruoka omalla kuralla.



laukka = Raveissa sanotaan usein että se ja se hevonen meni laukalle. Laukka on hevosihmisten ilmaisu että hepalla alkoi mopo keulimaan.



loimi = jollain lailla sitä on ihmisen nöyryytettävä hevostakin ja saada näyttämään se typerältä… tämä on yksi erittäin hyvä konsti siihen. Varmaan se heppa luonnossa kaapii päälleen jotain riepuja.. yeah right.



loiset = Hevonen on kumma eläin, se kerää kaikenmaailman epämäärästä loista itseensä ja ympärilleen.. punkkeja, kärpäsiä, matoja, ja ihmisiä. Näistä käytetään nimitystä loiset, kukin kuppaa hevosta omalla tavallaan.



luimistaa = hevonen luimistaa korviaan, näin se sanotaan. Käytännössä se tarkoittaa ettei hevonen enää jaksa kuunnella sitä bullshittiä enempää.



madottaa = Valitettavasti nykyinen hevosen jalostus on tuonut mukanaan sen ikävän piirteen ettei kaikissa kaakeissa enää ole matoja, joten niihin pitää istuttaa kunnon matokanta eli madottaa ennen kuin sen voi myydä eteenpäin.



maneesi = Maneesi on hevosille kauhistus, niiden kidutuskammio. Se on paikka minne hevoset raahataan kidutettavaksi ja nöyryytettäväksi. Hevosihmiset menee maneesiin piiloon hevostensa kanssa suorittamaan kidutusrituaalejaan, johon kuuluu kavioiden kolistelua esteisiin, ja kaikenlaista muuta sairasta.



määrittää ikä = Antiikin kreikan aikana hevosen ikä määritettiin niin että hevonen sahattiin kahtia ja laskettiin vuosirenkaat. Se osoittautui kuitenkin hevosen kannalta kohtalokkaaksi toimenpiteeksi eikä edes roomalaisten myöhemmin keksimä paikallispuudutus auttanut asiaa. Nykyään iän määrittäminen tehdään selkeästi helpommin, kysytään hepan henkkareita ja katsotaan siitä syntymäpäivä.



Nelikäyntihevonen = samaan aikaan peräpää laulaa, häntä heiluu, suu käy ja kavio potkii… eli nelikäyntihevonen.



näykkiä = se on hevosten jäkätys, yhtä tuskaa kuin naisen vastaava.



paali = Hevosten maksalaatikko. Pakko syödä kun muutakaan ei ole tarjolla. Ja ihmisraukat luulee että hevonen nauttii syödä jotain kuivaa rikkaruohoa mihin on kapiset piskit käyneet merkkaamassa reviiriään keltaisella eritteellään.


Peitsaus, peitsi = hevosen alkoholitesti, Hepan pitäisi liikuttaa saman puolen jalkoja yhtä aikaa. Jos näin ei ole, on heppa vetänyt muutakin turpaansa kuin kauraa.



Pihtikinttuisuus = Erikoishevonen. Heppa jolla pihtikintut, pystyy pihdeillään ottamaan vaikkapa heinäpaalin ja syödä sen istuma-asennossa.



pillastua = Hevosen p***uralli, mennään ympäri aitausta ilman tarkoitusta ja pidetään meteliä.



Pudota satulasta = Silloin kun ratsastaja putoaa satulasta, silloin on hevosella todella hauskaa. Vai oletteko muka nähneet että hevonen kääntyy takaisin päin katsomaan kävikö huonosti?



raippa = Hevosen vaihdekeppi. Mitä enemmän tätä kuski jaksaa tätä heilutella, sen kovempaa koni alla kulkee.



ratsastuskypärä = Hölmönnäköinen potta joka on alun perin tarkoitettu yöastiaksi, mutta joku välkky hevosimmeinen keksi laittaa sen päähän.



ratsastusterapia = Niinhän se on että ihminen joka ensin sitoo ties mitä viattomaan eläimeen, ja lopuksi hyppää sen päälle pomppimaan, on terapian tarpeessa.



rehuvarasto = Siwa



Ripuli = suo siellä, vetelä täällä, hevosellakin…



Ruuna = tuhkamuna.



silmälaput = Amerikoissa suosittu juttu. Siellä päin mualimaa järjestetään ns. Stevie Wonder-estekisoja eli laitetaan hevosille silmälaput ja sitten mennään sokkona radalle. Näissä sattuu ja tapahtuu aina.



Sisäsiitos = Hmm… voikohan tuota siitosta muuten tehdä kuin sisäisesti? Ilmeisesti hevoset voi, eli orit pystyvät metrin päästä ampumaan latingin tamman sisään, siksi pitää sekaannusten välttämiseksi käyttää sisäsiitos-sanaa jos hevoset on duunanneet sillai perinteisesti.



Säkäkorkeus = Tuurilla ne laivatkin seilaa, ja samalla menetelmällä hevosen korkeus arvioidaan… eihän kukaan täysjärkinen viitti niin ison elukan viereen mennä sitä mittailemaan joten arvataan vaan se ja säkällä saattaa mennä oikein. Ja pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että joillain rotuhepoilla on säkäkorkeus jo syntymästä asti.



tiineysaika = vahinkolaukauksen tuloksen ulos saamiseen menevä aika.



valjaat = Hevospiirien S/M-leikkejä varten, uhrille sidotaan valjaat ja eikun ratsastamaan (K-18).



villihevonen = Hevosmaailman bilehile, menee eikä meinaa… ruohoa menee, häntä heiluu… pahimmat tapaukset perjantai- ja lauantai-iltaisin tahalleen ottavat aidasta sähköiskuja kun saavat niistä kiksejä.



Väkirehu = Ihmisellä on viina, hevosilla väkirehu. Joskus hepat, nuo hirnuvat ruohoturvat, tahtovat irrotella, ja silloin paikalle järjestetään väkirehua. Ja kyllä.. seuraava aamu on ankea hevosillakin, ja ajatelkaa mikä jysäri on sen kokosella päällä...

Ähky = laiska hevonen joka vain kotonaan makaa ja piereksii, on ähky. "

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.