IRC-Galleria

EnKeli84

EnKeli84

Kihlat 3.10.08. Rakastan Samppaa! <3

[Ei aihetta]Lauantai 20.09.2008 12:48

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.
Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.
Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.
Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.
Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.
Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.
Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.
Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.
Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.
Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.
Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.
Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.
Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.
Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.
Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.
Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.


Ole kiltti ja kopioi tämä edelleen omaan päiväkirjaasi, jos olet sitä mieltä, että homofobia on väärin

Jeah.Sunnuntai 14.09.2008 07:05

TÄLLÄ HETKELLÄ
Kellonaika - 3.54
Missä olet? - töissä
Mitä vaatteita sinulla on päällä? - työvaatteet
Kenen kanssa olet? - yksin
Millainen sää on ulkona? - kylmää ja pimeetä
Mitä ajattelit tehdä seuraavaksi - aattelin vielä vähän aikaa vaan istua tässä.

ELÄMÄNTAVAT
Käytkö usein baareissa? - en
Syötkö mielestäsi terveellisesti? - voisin syödä terveellisemminkin
Pidätkö juomisesta? - joo, mut en enää kauheesti alkoholin juomisesta
Onko sinulla hyvä kunto? - keskiverto
Montako tuntia yleensä nukut yössä? - joku 6-7 tuntia varmaan keskimäärin

HENKILÖISTÄ
Kuka naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - no jaa-a...varmaan joku mun kavereista tai jompikumpi siskoista
Kuka miespuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi? - Samppa
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - Lääkärin
Kenelle lähetit viimeksi viestin? - Kaisalle
Kenet näit viimeksi? - meidän siivooja
Kenet tapaat seuraavaksi? - jaa-a, luultavasti jonkun työkavereista tai jonkun potilaan
Kenellä olit viimeksi yötä? - kotona
Kenet haluaisit tavata juuri nyt? - Samppa
Kuka kävi viimeksi hermoillesi? - Covu
Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin? - Itse kuljettelen aina itseeni :)

KAVERIT JA YSTÄVÄT
Kumpia sinulla on enemmän, kavereita vai ystäviä? - kavereita
Kenet olet tuntenut pisimpään? - Minnan
Entä kenet lyhimmän aikaa? - varmaanki Lotta
Saatko helposti uusia kavereita? - joo
Luottavatko kaverisi sinuun? - luulisin
Kumpia sinulla on enemmän kavereina, poikia, vai tyttöjä? - molempia löytyy
Kenelle heistä kertoisit suurimman salaisuutesi? - emt

NYKYHETKI
Avonaiset msn keskustelusi? - ei oo
Oletko onnellinen? - olen<3
Surullinen? - en
Masentunut? - en
Tylsistynyt? - vähän
Missä kännykkäsi on? - työtakin taskussa
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - työpuhelin
Katso taaksesi, mitä näet? - vaaka

KULUNUT VIIKKO
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - on
Entä kenties pussannut? - joo
Mitä olet ostanut viikon sisällä? - syötävää, juotavaa, bensaa
Oletko potenut krapulaa? - joo:/
Oksentanut? - en
Soittanut jollekkin? - juu
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - en
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - en

KULUNUT VUOSI
PARAS juttu kuluneelta vuodelta? - Samppa<3
Oletko ollut töissä? - juu
Oletko itkenyt? - olen
Ollut onnellinen? - oon
Oletko tyytyväinen kuluneeseen vuoteen? - joo

TULEVAISUUS
Mitä odotat eniten ensi vuodessa? - ihanaa perhe-elämää
Aiotko saada lapsia joskus, monta? - toivottavasti saan lapsia joskus, 1-2 ois jees.
Missä olet viikon päästä? - kotona nukkumassa

MUUTEN VAA
Millainen puhelin sinulla on? - Nokia
Mitä aiot tänään? - teen töitä, meen kotiin, meen nukkumaan, herään, meen suihkuun, lähetään mun serkun tytön synttäreille. Syödään. Yöksi taas töihin.
Milloin viimeksi joku kielsi sinulta jotakin todella tärkeää? - en muista
Milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä? - toissapäivänä koiralle
Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle? - eilen
Milloin viimeksi kävelit käsi kädessä? - eilen
Milloin viimeksi lauloit? - varmaan eilen
Oletko hiljainen vai äänekäs? - äänekäs
Onko sinua pussannut kukaan viimeisen kuukauden aikana? - on<3
Mitä toivoisit jos saisit 1 toivomuksen? - olla onnellinen
Milloin viimeksi joku sanoi että hänellä on tunteita sinua kohtaan? - tänään<3
Viimeisin lahja jonka sait? - avaimenperä
Millaiseen pyyhkeeseen kuivauduit viimeksi tullessasi suihkusta? - vaalea, missä on perhosia
Oletko koskaan vaatinut keneltäkään anteeksipyyntöä? - oon
Osaatko pitää puoliasi? - kyl mielestäni

Lisää näitä...Sunnuntai 15.06.2008 09:30

OLETKO?
Ihastunut? - kyllä
Tai jopa rakastunut? - kyllä<3
Seurustelusuhteessa? - kyllä
Kipeä nyt? - en
Lyönyt/läppäissyt vastakkaista sukupuolta? - joo
Katunut jotain tekoa viikkoja? - kyllä

ONKO?
Joku ihastunut sinuun? - on<3
Joku ystäväsi pettänyt sut? - ei kai
Joku kehunut ulkonäköäsi - kyllä
Ollut mukava päivä? - joo
Sulla paljon kavereita? - kyllä
Joku lyönyt/läppäissyt sinua? - kyllä

MILLAINEN/MILLAISET?
Sukat sulla on? - valkoset
Hiukset sulla on? - punaruskeet
Kynnet sulla on? - lyhyet
Laulutaito sulla on? - ihan hyvä
Kielitaito sulla on? - ihan ok
Ripset sulla on? - pitkät, mustat
Todistuksesi on? - oli ihan jees
Silmät sulla on? - vihreet

OLETKO:
1. Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? - joo
2. Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - joo
3. Oletko tänään puhunut exälle? - en
4. Oletko kaivannut tänään jotakin? - kyllä

MENNEISYYS:
1. Mitä teit 6 tuntia sitten? - olin töissä
2. Mitä söit viimeksi? - voileivän, jogurtin, mandariinin ja irtokarkkeja
4. Koska nauroit viimeksi kunnolla? - eilen
5. Mitä ostit viimeksi? - karkkia automaatista
6. Missä olit, ennen kuin viimeksi tulit kotiin? - koiran kanssa pihalla
7. Minkä numeron sait viime kokeestasi? - no en muista, viimesimmästä kokeesta on aika paljon aikaa.
9. Mistä näit viimeksi unta? - et oli sattunu joku kauhee onnettomuus ja mä olin sillon töissä ja meille tuli kauheesti potilaita.
10. Kenelle puhuit viimeksi? - työkaverille

Kyselyä kyselyä.....Sunnuntai 15.06.2008 07:52

VALITSE TOINEN
pätkis vai geisha: pätkis
rokkari vai poppari: rokkari
joulu vai pääsiäinen: joulu
koira vai kissa: koira
pikku g vai elastinen: Elastinen
raha vai rakkaus: rakkaus<3
seksiä ennen avioliittoa vai ei: todellakin

MUUTA
Mitä tekisit jos poliisit tulisivat ovesi taakse?: kysyisin et mitä asiaa
Oletko koskaan nukahtanut koulussa?: kerran
Käytätkö pillifarkkuja?: en
Onko sinulla silmälasit?: on, tosin ei tällä hetkellä ku mun koira söi ne aamulla hajalle. :/ Mut siis käytän joo.
Onko sinulla napakorua?: ei
Kuunteletko joululauluja?: jouluna joo
Oletko juhlaihminen?: joo
Mikä on parasta juhannuksessa?: luonto, grillaaminen, bilettäminen, yötön yö...

PERHE
Kerro perheestäsi, mutta älä paljasta liikaa: vanhemmat ja 3 sisarusta
Millä kirjaimella veljiesi/siskojesi nimet alkavat?: H, O ja V
Minkä ikäisiä he ovat?: 21, 19, 15
Asutteko kerrostalossa?: ei

Kerro itsestäsi, voit paljastaa kaiken: mä oon mä


Missä koulussa olet?: en missään
Onko sinulla lapsia?: ei
Omistatko yli kolmet kengät?: joo
Onko sinua kehuttu Komeaksi: joo kai
Osaatko laulaa?: joo

NYKYHETKI
1. Mitä sinulla on juuri päällä?: työvaatteet
2. Mitä syöt/juot juuri?: vettä join äsken, en syö mitään
3. Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä? tarpeeks
4. Millä tuulella olet juuri? ihan jees, vähä ehkä väsyttää
5. Millainen sää ulkona? aika harmaa
6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? todellakin!
8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä? no töitä tekisin jos ois jotain mitä tehä...hiljanen yö..
9. Mitä sinun tekisi juuri mieli syödä/juoda? ei mitään
10. Miten hiuksesi ovat juuri? löysällä nutturalla

TULEVAISUUS
1. Mitä aiot tänään vielä tehdä? mennä kotiin, nukkua, syödä, mennä Even synttärijuhliin, syöttää koirani ja käyttää sitä pihalla, olla Sampan kanssa.
2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulle on tulossa? ei mitään
3. Mitä aiot ostaa seuraavaksi? uudet silmälasit (ellei vanhoja saada korjattua), varaosan autooni, ruokaa, bussilipun
4. Mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua? nukun
5. Entä huomenna? pääsen huomisaamunakin töistä, meen kotiin, nukun yms...
6. Mitä odotat tulevaisuudeltasi? onnellisuutta, ihanaa perhe-elämää, rakkautta...
7. Mihin ammattiin uskot päätyväsi? oon jo sairaanhoitaja
8. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? jumitan edelleen täällä työpaikalla
9. Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkeväsi? varmaan jonkun työkavereista
10. Mitä aiot tehdä viikonloppuna? no töissähän mä näyn olevan. :D
11. Oletko ihastunut? se on liian lievä ilmaus <3

VIIME KUUN AIKANA, OLETKO
Ostanut jotakin? olen
Ollut sairas? vähän
Ollut halattavana? joo
Tuntenut itsesi tyhmäksi? oon
Ikävöinyt jotakuta? oon
Saanut kokeesta nelosen? en
Tanssinut? joo
Leikkauttanut hiuksesi? en

RANDOM
Paha tapa? kynsien syöminen, liiallinen stressaaminen
Saatko kosketettua kielellä nenääsi? en
Osaatko kohottaa vain yhtä kulmakarvaasi? joo
Osaatko katsoa kieroon? joo
Petaatko sänkysi päivittäin? lähes aina
Pidätkö itseäsi ainutlaatuisena? tottakai

OLETKO KOSKAAN
Sanonut 'rakastan sinua? oon
Antanut rahaa hyväntekeväisyyteen? joo
Odottanut koko yön yhtä puhelinsoittoa? oon
Livahtanut yöllä salaa ulos? en
Katsellut yöllä tähtiä? joo :)

TAVAT/RANDOM
Kiroiletko? joo...
Kokkaatko omat ruokasi? joskus
Teetkö kotitöitä? joo
Oletko tyytyväinen elämääsi? oon!
Käytätkö rahasi viisaasti? yleensä joo
Pidätkö uimisesta? ihan jees
Kun sinulla on tylsää, soitatko ystävälle? joskus

Meinaan nukahtaa töissä....Maanantai 26.05.2008 08:44

PERHE

1. Nuorin perheestäsi : Viivi
2. Kenelle puhuit viimeksi : työkavereille
3. Soitit viimeksi : Sampalle

KOTI

1. Onko parveketta : on
2. Onko moni kerroksinen : 2-kerroksinen luhtitalo, mä asun siinä ylemmässä kerroksessa.
3. Mattosi väri : monivärisiä
4. Kotipuhelimen paikka: ei ole sellasta
5. Missä huoneessa tietokone on?: olkkarissa

YSTÄVÄT

1. Onko sinulla ystäviä : on
2. Sano kaksi ystäväsi nimeä: Heidi, Annastiina
3. Kenelle ystävälle puhuit viimeksi ( ei puhelimessa) : varmaan Heidille?
4. Onko parasta ystävää : moniakin
5. Asuuko joku ystäväsi eri paikkakunnalla kun sinä: aika monikin valitettavasti
6. Asuuko joku ystäväsi eri maassa kun sinä: ei kai


ULKONÄKÖ

1. Minkä väriset hiukset sinulla on : punertavan ruskeet, kato kuvasta
2. Minkä väriset silmät sinulla on : vihreet
3. Paljon haluaisit olla pitkä : tää mun pituus on tosi jees
4. Pyöreä vai soikea pää: ihan sama

VAATTEET

1. Shortsit vai kaprit: kaprit
2. Toppahousut vai Haalarit: toppahousut
3. Onko sinulla varvas sukkia: on
4. Minkälaisia kenkiä pidät: lenkkareita, kävelykenkiä, korkkareita, sandaaleita...
5. Onko sinulla nyt farkut: ei

NYT

1. Mitkä sukat sinulla on : työsukat
2. Sataako ulkona nyt : ei kai
3. Pidätkö pantaa päässäsi nyt : en
4. Onko hiuksesi auki : ei
5. Onko hiuksesi harjatut : harjasin ennen töihin lähtöö

JOTAIN

1. Väsyttääkö: no väsyttää!!! :/
2. Mitä tekee mieli : päästä Sampan kainaloon nukkumaan... <3
3. Mitä tapahtuu noin viikon päästä: ollaan just edellisenä iltana tultu takas Ähtäristä ja nukutaan
4. Kesä vai Talvi : kesä!
5. Milloin leikkasit hiuksesi : pari kuukautta sitten

TULEVAISUUS

1. Mitä teet huomenna : meen nyt aamulla töistä kotiin, ruokin koiran, meen nukkumaan, herään, haen Sampan töistä, käydään jossain, ruokin koiran, meen 18 maissa kavereiden luo käymään, sit kotiin ja yöks taas töihin.
2. Mitä teet 8. pv päästä : nukun varmaan tähän aikaan
3. Tuletko isona lentäjäksi : en
4. Miksi tulet isona : mä oon jo sairaanhoitaja :)
5. Leivoitko huomenna tai yli huomenna kakun : en


VIIMEISIN HENKILÖ

1. Joka sai sinut nauramaan: työkaverit
2. Joka sai sinut häpeemään : en muista
3. Joka makasi sängyssäsi : Samppa
4. Jota halasit : Samppa
5. Jolle soitit : Samppa
6. Jolle vastasit kyllä : varmaan joku työkavereista
jos olet tehny yli 60 olet kokenut liikaa.


Olen:


[1] halannut tyttöä
[2] halannut poikaa
[3] tanssinut pojan kanssa valssia
[4] tanssinut pojan kanssa hitaita
[ ] tanssinut tytön kanssa hitaita
[ ] jäänyt melkein junan alle
[ ] jäänyt melkein mopon alle
[5] jäänyt melkein auton alle
[6] ollut ihastunut
[7] vihannut jotakuta
[8] ollut mustasukkainen
[ ] ollut Kreikassa/Kreetalla
[9] ollut Ruotsissa
[ ] ollut Venäjällä
[ ] ollut Espanjassa
[10] ollut metsässä
[11] uinut järvessä
[12] uinut meressä
[13] ollut saunassa
[14] ollut höyrysaunassa
[15] ollut porealtaassa
[16] ollut uima-altaassa
[17] ollut tekemässä kamalia uimahyppyjä
[18] tyttö jolla on sisko
[19] tyttö jolla on veli
[ ] tyttö jonka vanhemmat EIVÄT ole eronneet
[ ] tyttö jolla on poni
[ ] tyttö jolla on kissa
[20] tyttö jolla on koira
[21] tyttö joka tykkää eläimistä
[22] tyttö joka tykkää autoista
[23] tyttö joka tykkää shopata
[24] ostanut kaupasta litran maitoa
[ ] käynyt Ankkarockissa
[25] lakannut varpaankynnet
[ ] ajanut mopolla ojaan
[26] omistanut kauluspaitaa
[27] ollut vesirokossa
[28] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
[ ] kaatunut lasketteluhissijonossa
[29] nauranut toisen epäonnistumiselle
[30] lyönyt jotakuta turpaan
[31] katsonut Kauniita ja Rohkeita
[32] pelannut jalkapalloa
[33] tehnyt kokonaisen piruetin
[ ] antanut poikien meikata itseni
[34] uinut alasti
[ ] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
[ ] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
[ ] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
[ ] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
[35] polttanut selkäni auringossa
[ ] hypännyt talon katolta
[ ] lyönyt pesäpallomailalla jotakuta päähän
[36] ajanut pyörällä jossa ei ole jarruja
[ ] laskenut pulkalla hiekkatiellä
[ ] kaivertanut puuhun tekstin
[ ] tehnyt juhannustaikoja
[37] leiponut omenapiirakan
[38] syönyt simpukoita
[39] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
[ ]ostanut yli satasen maksavat farkut
[40]ratsastanut hevosella
[ ] tanssinut sadetanssia keskellä tietä
[41] polttanut sormiani tulitikkuun
[42] räjäyttänyt ilotulitteita
[43] pelannut pokeria rahapanoksella
[44] pudonnut laiturilta järveen, toisen tönäisemänä
[45] halannut äitiä
[46] ostanut jotain kirpputorilta
[47] juonut kahvia
[ ] laittanut neonvaloa silmiini
[48] ollut laivalla
[49]laulanut karaokea
[50] käynyt Särkänniemessä
[ ] ollut yksin lentokoneessa
[51] potkaissut seinään
[ ] vittuillut kirjaston tädille
[52] laulanut suhkussa
[ ] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
[53] opiskellut saksaa
[ ] rahastanut mummoilta omaan pussiin
[54] potenut jostain syystä koti-ikävää
[ ] kontannut keskellä tietä
[ ] vuorannut huoneeni seinät julistella
[ ] neulonut villapaidan
[55] antanut jollekulle joululahjan
[56] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
[57] pelannut Monopolia
[ ] jäänyt kiinni tupakanpoltosta
[58] tiskannut
[59] itkenyt itseään uneen
[ ] vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
[60] Soittanut hätänumeroon
[61] Nukkunut pommiin
[ ] Syönyt muurahaisen
[62] Värjännyt hiukset
[ ] On blondi
[63] Tehnyt läksyt kunnolla
[ ] Saanut 4:n
[64] Viskonut omenoita
[ ] Ollut putkassa
[ ] Nukkunut roskiksessa
[ ] Tehnyt rikoksen
[65] Paiskonut tavaroita
[66] Kuunnellut Himiä
[67] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
[68] Laulanu kaupungilla
[ ] Juonut kusta
[69] Nukkunut tunnilla
[ ] Käyttänyt huumeita
[70] Ollut lentokoneessa
[71] Muuttanut
[72] Tilannut tuotteita netistä
[ ] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
[ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
[73] Ollut haastattelussa
[ ] Saanut turpiin
[74] Soittanut kitaraa
[ ]Varastanut posteja laatikosta
[75] Lyönyt vetoa
[ ] Poseerannut alasti
[ ] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[76] Yöpynyt hotellissa
[ ] oksentanut matolle
[77] Lukenut Seiskaa
[ ] Pelannut Harry Potteria
[ ] Väärentänyt kokeeseen nimen
[78] Juossut pakoon ampiaisia
[79] Pyytänyt anteeksi
[ ] Istunut koneella jopa 14h putkeen
[80] Soittanut pilapuheluja
[] Vihannut räppäreitä
[81] Soittanut väärään numeroon
[82] Nukkunut sohvalla
[ ] Nukkunut puun alla
[83] Ollut sairaalassa
[84] Valvonut koko yön
[ ] Juossut alasti ulkona
[85] Käynyt avannossa
[86] Hypännyt ikkunasta ulos
[ ] Paskonu housuihin yli 10v.
[ ] Pudonnut hevosen selästä
[87] Saanut 10:n kokeesta
[88] Leikannut hiuksia
[89] Kiroillut ruokapöydässä
[90] Polttanut levyjä
[91] Harrastanut liikuntaa
[ ] Karannut kotoa
[92] Näytellyt
[93] Nukkunut päivällä
[94] Käynyt ulkohuusissa
[95] Ostanut tupakkaa
[ ] Polttanut talon/pientalon
[96] Grillannut
[ ] Nähnyt teurastettuja sikoja
[97] Ollut Linnanmäellä
[98] Uskonut horoskooppeihin
[99] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[ ] Käyttänyt vanhempien korttia
[100] Ajanut autoa
[ ] Syönyt matoja
[ ] Raiskannut
[ ]hyppinyt katoilta
[ ] Eksynyt ostoksilla
[101] Matkustanut junalla
[102] Nukkunut bussissa


Yksityiselämäsi:

1. Vapaa vai varattu?
- varattu

2. Oletko ihastunut?
- todellakin ja paljon <3

3. Minkälainen on ihastuksesi?
- ihana, komea, hauska ja kiltti pitkätukka kitaristi <3

4. Unelmiesi kumppani?
- no se sama...

5. Minkälainen seurustelukumppani olet?
- toivottavasti hyvä...

6. Kuvaile täydellisiä treffejä?
- jossain korkealla mäellä lämpimänä kesäyönä kattelemassa tähtiä rakkaan kanssa. Ja sit nää ihan perus hauskat tekemiset, esim. leffassa tai syömässä käynti yms.

7. Romanttisin teko jonka poika/tyttö voi tehdä?
- niitä on niin paljon...ainakin se, et on siivonnu ku toinen tulee pitkän työpäivän jälkeen kotiin...se et huomioi toisen ja näyttää et välittää..

8. Pisin ihastuksesi?
- periaatteessa 7 vuotta

9. Tiedätkö mitä on rakkaus?
- sitä, että laittaa toisen hyvinvoinnin omansa edelle...haluaa vaan et toisella on hyvä olla...

10. Oletko särkenyt jonkun sydämen?
- kyl luulen niin

Kaverisi:

11. Äänekkäin kaverisi?
- kaikkihan ne on. :)

12. Hiljaisin kaverisi?
- no jaa-a, onko mulla sellasia?

13. Lapsellisin kaverisi?
- emt

14. Kaunein kaverisi?
- kaikki mun naispuoliset kaverit on kauniita

15. Hauskin kaverisi?
- no ku ne on kaikki niin hauskoja xD

16. Ihanin kaverisi?
- kaikki ne on...kauheita kysymyksiä...

17. Paras vastakkaista sukupuolta oleva kaverisi?
- monia

18. Kuka kavereistasi kuuntelee huonointa musiikkia?
- ei kukaan

19. Entä parasta?
- kaikki kai

20. Tylsin kaverisi?
- ei ole

Satunnaisia kysymyksiä:

21. Ihanin pojan/tytön nimi?
- poika: -
- tyttö: -


22. Jos sinun pitäisi luopua yhdestä aistista, mikä se olisi?
- haju

23. Kuinka usein halaat toista ihmistä?
- usein

24. Uskotko, että ihminen pystyy muuttumaan?
- tietyllä tavalla kyllä

25. Voisitko tappaa rahasta?
- en

26. Jos maailma räjähtäisi ja jäljelle jäisi vain yksi elokuva, mikä se olisi?
- Terminator

27. Oletko onnellinen?
- olen<3

28. Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit?
- en tee itsemurhaa.

29. Onko Jonne Aaron ihan oikeasti seksikäs?
- no ei

30. Oletko sortunut seitsemään kuolemansyntiin?
- kyl varmaan

31. Minkä väriset alushousut sinulla on?
- mustat

32. Mitä aijot tehdä kesälomalla
- mikä kesäloma?

33. Käytkö lenkillä?
- sillon tällön

34. Jos kuolisit tänään, mistä ihmiset muistaisivat sinut?
- anteliaisuudesta ja auttamishalusta, huumorintajusta, hauskuudesta, kärsimättömyydestä, tulistumisesta :D

35. Oletko sinä koskaan jäänyt kiinni tupakanpoltosta?
- en

36. Poltatko?
- hyvin, hyvin harvoin

37. Mainitse 5 asiaa, jota rakastat.
- perhe, ystävät, Jumala, musiikki, hauskanpito...

38. Mainitse 3 asiaa, mitä vihaat?
- pettäminen, epätietoisuus, sota

39. Jos saisit yhden toiveen, mikä se olisi?
- et kaikki rakkaat ois onnellisia

40. Haluatko naimisiin?
- joskus joo

Kumpi:

41. Suklaa vai vanilja?
- molemmat

42. Parisuhde vai pari suhdetta?
- parisuhde

43. Televisio vai Tietokone?
- molemmat

44. Halaukset vai suudelmat?
- molemmat

45. Ystävät vai Seurustelukumppani?
- molemmat

46.köyhä suomalainen vai rikas amerikkalainen?
- normirikas suomalainen

47. Kamera vai kännykkä?
- kännykkä

48. Pinkki vai Lila?
- lila

49. Norrena vai Niittymäki?
- Norrena

50. Jääkiekko vai jalkapallo?
- jääkiekko

Rastita:

51. [x] olen ratsastanut hevosella
52. [ ] olen ratsastanut kamelilla
53. [ ] olen ratsastanut norsulla
54. [x] olen uinut alasti
55. [ ] olen uinut vaatteet päällä
56. [x] olen pelannut räsypokkaa
57. [ ] olen tullut petetyksi (en ainakaan tietääkseni)
58. [ ] olen pettänyt
59. [x] olen valehdellut äidille
60. [x] olen valehdellut kaverilleni
61. [ ] olen mesessä
62. [ ] olen vaihtanut meseosoitteeni useammin kuin kerran
63. [x] olen maistanut tupakkaa
64. [ ] olen juonut itseni niin känniin etten muista mitään
65. [x] olen mokannut pahasti
66. [x] olen varattu
67. [x] olen ihastunut

69. Mitkä seuraavista kuvaavat sinua?(TÄLLÄ HETKELLÄ)
[ ] ruma, [x] kaunis, [x] hauska, [ ]tylsä, [x] iloinen, []surullinen

70. Olen omistanut?:
[ ] kissa, [ ] hevonen, [ ] pupu, [ ] lintu

71. Seurustelukumppanini haluan olevan?:
[x] hauska, [x] söpö, [x] iloinen, [x] uskollinen, [x] kiltti, [/] pahis, [/] sporttinen

72. Syntymäpäivälahjaksi haluan?:
[x] rahaa, [x] kirjoja, [x] levyjä, [ ] tietokoneen, [ ] kännykän

74. Mistä elokuvalajeista pidän?:
[x] komedia, [x] draama, [/] kauhu, [x] jännitys, [x] toiminta

75. Koulussa olen?:
[ ] erinomainen [x] kiitettävä [ ] hyvä, [ ] keskiverto, [ ] tyydyttävä, [ ] kohtalainen, [ ] huono

76. Aikuisten mielestä olen?:
[x] hurmaava, [x] kohtelias, [ ] painajainen, [ ] typerä, [ ] unelmien lapsi

77. Ystävän pitää olla?:
[x] luotettava, [x] hauska, [ ] kaunis, [x] avoin, [x] rehellinen

78. Tietokoneella ollessani?:
[/] mesetän, [x] käytän kuvagallerioita, [ ] käyn keskustelufoorumeilla [x] pelaan [x] irkkaan

79. Otan kuvia?:
[x] digikameralla, [ ] webillä, [x] kännykällä, [ ] filmikameralla

<3Tiistai 15.04.2008 12:22



Poika ajaa lujaa moottoripyörällä 180 km/h
Tyttö:Hidasta,mua pelottaa
Poika:Enkä,tää on hauskaa
Tyttö:Eikä ole.Oo kiltti,tää on liian pelottavaa
Poika:Sano mulle sitten,että sä rakastat mua
Tyttö:Hyvä on,mä rakastan sua.Jarruta!
Poika:Ja nyt halaa mua OIKEIN kovaa
*tyttö halaa poikaa*
Poika:Voitko ottaa pois mun kypärän ja laittaa sen sun päähäs?Mä kyllästyin siihen...

Sanomalehdessä seuraavana päivänä:
"Moottoripyörä törmäsi rakennusta vasten jarrujen vian seurauksena.Samalla hetkellä kyydissä oli kaksi henkilöä ja vain yksi jäi eloon."

Totta puhuen,matkan puoli välissä,poika huomasi jarrujen olevan rikki,mutta ei halunnut tytön tietävän asiasta.Sen sijaan hän pyysi tyttöä sanomaan että tämä rakastaa häntä ja halaamaan tätä viimeistä kertaa.Lisäksi hän käski tytön laittavan kypärän päähän,jotta tyttö jäisi eloon vaikka tämä merkitsi pojalle kuolemaa.


"Jos sinäkin rakastat jotakuta yhtä paljon - kopioi tämä päiväkirjaasi"

Covu on liittynyt perheeseeni. :)Tiistai 25.03.2008 16:46

Eilen saapui perheeseeni uusi jäsen, dobermanniuros Covu. <3

Eilinen päivä meni uuteen kotiin tutustumisen ja riehumisen merkeissä. Lattialle pissattiin päivällä muutaman kerran, mutta yö meni ilman ainoatakaan lätäkköä ja emäntä oli ylpeä! :)

Pantaankin totutellaan jo hyvää vauhtia, tosin se ei ole Covua alusta alkaenkaan häirinnyt ollenkaan. Mikäs siinä on kannellessa tollasta mustaa piikkipantaa. Rock! x)

Johtojakin täällä kodin lattialla menee muutamia, mutta ainakaan vielä niihin ei ole koskettu. Vaikka kaikkea liikkuvaa ja liikkumatontakin on kyllä kivaa pureskella. Mutta väärien paikkojen (mm. emännän ja sohvan) pureskelusta opettelemme koko ajan irti. :)

Erittäin hyvin on lähteny käyntiin tämä yhteiselämä. <3

<3Lauantai 01.03.2008 07:53

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Laitoin tämän tänne ja pyydän eräitä ihmisiä kopioimaan tämän saman tarinen omaan päiväkirjaansa. Näillä henkilöillä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1. Kopioi tämä päiväkirjaasi
2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.

Kuten huomaat, minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Ystävät ovat kuin enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloillemme kun siivissämme on jotain vikaa, emmekä muista kuinka lennetään.

Ei oo tylsää.Perjantai 25.01.2008 04:29

- Oletko mies vai nainen? - nainen
- Toinen nimesi? - Maria
- Minkä väriset hiukset sinulla on? - punertavanruskeet
- Entä silmät? - vihreet
- Missä olet nyt? - töissä
- Karkki vai jäätelö? - riippuu hetkestä
- Kesä vai talvi? - kesä
- Housut vai paita - molemmat
- Kenen kanssa mesetit viimeksi? - en muista
- Kenen kanssa puhuit viimeksi? - Mirjan
- Kenen kanssa tekstailit viimeksi? - Katrin
- Mistä tekstailit? - mun osotteen lähetin ja kerroin millon muutan
- Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - Heidin
- Ojenna oikeaa kättäsi oikealle ja ota jotain käteesi. Mitä käteesi tarttui? - nitoja
- Katso vasemmalle. Mitä näet? - ikkunan
- Onko huoneessasi ikkunaa/ikkunoita? - on
- Kun katsot ikunasta, mitä näet? - katuvaloja
- Jos saisit 3 toivomusta, mitä toivoisit? - 1. terveyttä ja onnellisuutta läheisille ja itselle. 2. mielenrauhaa tietyissä asioissa. 3. vähemmän temperamenttista luonnetta :)
- Pirjo vai Pekka? - ketä ne on?
- Raha vai rakkaus? - rakkaus
- harrastus vai löhöily? - kummatkin
- kännykkää vai tietokone?- molemmat
- Kolme asiaa, joista et luovu? - rakkaat ihmiset, musiikki, usko
- Jääkiekko vai jalkapallo? - jääkiekko
- Lenkkarit vai kumpparit? - lenkkarit
- Ketä haluaisit halata? - kaikkia rakkaitani
- Kenelle ostaisit joululahjan? - ystäville, perheenjäsenille yms.
- Kenellä ystävälläsi on seuraavaksi syntymäpäivät? - ööh...oiskohan Heikki
- Kenet ottaisit autiolle saarelle? - emt
- Paras ystäväsi? - heitä on useampiakin
- Onko sinulla kukkia huoneessasi? - ei tällä hetkellä
- Mitä olet sanonut viimeksi? - varmaan jotain tyyliin "no pitää ny kattoo"
- Mitä haluaisit juuri nyt? - nukkumaan
- Mitä ajattelet? - kaikenlaista
- Oletko kiireinen? - en tällä hetkellä
- Montako elektronista laitetta huoneessasi on? - ainaki 3
- Ketkä ovat käyneet luonasi kylässä viimeksi? - Olli ja Viivi
- Miksi? - tulivat hakemaan yhen tavaran ja käytiin syömässä ja juteltiin.
- Onko tämä kysely liian pitkä? - ei
- Paljonko kello on? - 02.26
- Onnennumerosi? - 3 ja 9
- Lempivärisi? - monia
- Lempiruokasi? - monia niitäkin
- Mikä asia stressaa/stressasi sinua? - työjutut, muutto, epätietoisuus
- Väsyttääkö? - vähän
- Montako ihmistä näet? - en ketään tällä hetkellä
- Onko typerää, kun tämän kyselyn kysymykset eivät ole järjestyksessä aiheittain? - no en oo kyl kiinnittäny huomiota.
- Mitä tekisit juuri nyt, ellet vastailisi näihin kysymyksiin? - olisin jollain muulla nettisivulla.
- Mistä irc-gallerian oletuskuvasi on otettu?- mun kämpän olohuoneesta
- Mikä on? - väsy
- Mitä tarkoittaa 'fairytale'? - tarina
- Onko sinulla serkkuja? - on
- Montako? - 5
- Luettele heidän nimet? - en jaksa
- Oletko kateellinen? - en
- Oletko mustasukkainen - jos siihen annetaan aihetta
- Oletko onnellinen? - olen
- Oletko outo? - ainaki vähän
- Syötkö mitään juuri nyt? - en, just tulin kahvilta
- Riittääkö jo? - ihan sama
- Oletko saanut tarpeeksesi kysymyksistä? - no juu
- Onko sinulla pitkät kynnet? - ei todellakaan
- Mitä kuuluu? - hyvää
- Naurattaako? - ei