IRC-Galleria

Kitaristi hakusessa.Torstai 27.03.2014 13:56

Etsimme taitavaa lead kitaristia korvaamaan edellisen jättämää lovea yhtyeessä. Aivan ensimmäisenä kannattaa käydä kuuntelemassa musiikkiamme ja mikäli tykkäät, niin jatketaan vasta sitten eteenpäin.

Bändistä poistunut jäsen oli yksi perustajista ja jättää isot kengät täytettäviksi. Toivottavaa on että valittu henkilö ottaa myös osaa muihinkin välttämättömiin osa-alueisiin kuin soittamiseen. Tällä hetkellä treenaamme Tampereella joten k.o. henkilön tulee olla alueelta jolta pääsee kulkemaan treeneihin noin kerran kuussa, pääkaupunkiseudulta mennään porukalla. Elämäntilanteen ja asenteen tulisivat olla yleisesti sopivat oman osuuden kunnialla hoitamiseen.

Muutamia kriteerejä:
-Iällä tai sukupuolella ei ole muuten merkitystä mutta täysi-ikäinen tulee olla, jonka lisäksi asepalvelus pitää olla suoritettu tavalla tai toisella.

-Soittotaito vähintään riittävä kappaleiden soittamiseen, tulevaisuutta katsoen mielellään vaikeustason ylittävä

-Omaa riittävän itsevarmuuden myös livesoittamiseen

-Omistaa tarvikkeet joita tarvitaan oman tontin hoitamiseen

-Taustalaulutaito ei ole ehdottomuus mutta iso bonus. Puhtaat ja huuto yhtä arvokkaita.

-Teoriaosaaminen plussaa muttei pakollista

Mikäli koet että vastaat merkittävää osaa vaatimuksista, soita tai laita sähköpostia ja jutellaan tarkemmin. Kommunikaatioon kelpaa sekä englanti että suomi. enthring@hotmail.com

Musiikkia sekä muuta tässä vaiheessa relevanttia infoa alla olevista linkeistä.
www.enthring.com
www.facebook.com/enthring
www.youtube.com/enthringband

Terv,

Tommi & Enthring

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.