IRC-Galleria

Epik

Epik

käy joskus kotonakin

Blogi

- Vanhemmat »
Kyllä aamut vaan ovat mahtavia asioita! Heräsin tässä juuri ja tunnin päästä lähdetään polkemaan mazdalla kohti kaunista Viitasaaren maata. Aamulla ajelemisessa on mukavaa kun on kaunista, etenkin kun on kesä eikä sada mutta paistaa aurinko. Väsyttää mutta ei se mtn! En malta odottaa päivän käynnistämistä ja kitaroiden kimppuun pääsyä. Jatkan Viitasaarelta.
Ensimmäinen studiopäivä on purkissa. Aamun ensi hetkinä ilmassa leijaili jälleen katastrofin tuntua, mutta siitä selvittiin onneksi vain myöhästymällä ½ tuntia sovitusta ajasta. Sitikan iskarit olivat levinneet enkä päässyt aamulla hakemaan Ollia Lievestuoreelta kuten oli sovittu, mutta Ollihan meni ja liftasi sieltä Jyväskylään. Kiitokset anonyymille mersua ajavalle rekkakuskille.

Saavuimme studion pihaan 13:27 ja Touko ja Ahosen Tommi olivatkin jo virittelemässä rumpumikkejä. Lukuisten soundien kokeilun ja epäonnistuneen oton jälkeen saimme hommat luistamaan kun päätimme jättää demotaustanauhat sikseen ja nauhoittaa vain klikin kanssa. Rumpusoundit olivat magnan ja eximian kieppeillä, tyytyväisiä siis olimme.

Kolmisen tuntia painimme rumpujen äänityksen kanssa ja seitsemän aikaan pääsimme bassojen kimppuun. Puoli yhdeksältä olimmekin äänitysten osalta valmiita ja pienen leikkelykikkailun jälkeen pääsimme lähtemään kotia kohti. Kävin itse hakemassa Ukelta Line6:en kitaranauhoituksia varten ja Samin pyynnöstä Nikulan Mikolta Studioprojectsin mikin (ilmeisesti lauluja varten).

Huomenaamulla jatkamme Toukon kanssa Viitasaarelle Samin pajalle kitara- ja laulunauhoituksia ja miksauksia varten. Tästä on ihan hyvä jatkaa.

Päivän meiningeistä löytyy pari kuva osoitteesta: http://www.siivettomat.com/studiosta. Myöhemmin tulossa myös videopätkiä.
Tästä alkaa Siivettömien uuden 'Sanat ja teot' -singlen studiopäiväkirja. Päädyin käyttämään IRC-gallerian päiväkirjaa, koska sen ulkoasu on melko selkeä ja itse ei tarvi koodia päivitellä, riittää kun kirjoittaa tekstin ja painaa "HYVÄKSY" nappia. Muusikot ovat siis laiskoja.

Ensimmäisen merkinnän saldoksi jääköön tämä toteamus tällaisen päiväkirjan olemassaolosta, sekä hieman tietoa tulevasta julkaisusta:

Tavoitteena on saada seuraavat biisit nauhalle ja miksatuksi alkavalla viikolla:

Sanat ja teot
Jäljet yössä
Luovutus

Kaikki biisit on jo soitettu livenäkin viime viikonloppuna Jyväskylässä ja niitä on jo pitkään hiottu ja treenailtu. Ensi viikon maanantaiksi sulkeudumme Kuokkalaan Ahosen Tommin studiolle pohjien nauhoituksiin ja jatkamme tiistaista torstaihin Viitasaarella Sami S. Aspin pajalla.

Tarkoitus olisi saada päivitettyä päiväkirjaa jokaisena studiopäivänä ja miksei muinakin.

http://www.siivettomat.com
- Vanhemmat »