IRC-Galleria

Episteme

Episteme

Sulle annan kaiken, kaiken; maallisen ja maanalaisen

Uusimmat blogimerkinnät

NaispappeudestaTorstai 02.04.2009 20:37

Raamatussa mainitaan tasan yksi asia naisista kirkollisesta toimesta. Se ainut lause siis on "Nainen vaietkoo seurakunnassa". Naispappeuden kritisointi perustuu siis sataprosenttisesti tuohon yhteen raamatusta löytyvään lauseeseen.

Aika järjetöntä sinänsä. Jos ajatellaan, että raamatussa on vaikka minkä laista tekstiä. Mm. sellaista missä käsketään tapaa vääräuskoisten lapset niiden päitä yhteenhakkaamalla. Ja kuulin että raamtussa on jossain verilettujenkin syönti kiellety, niitähän tarjoillaan jpa kouluruokaloissa silloin tällöin.

Varsinkin, jos ottaa huomioon alkukirkon. Naiset olivat mukana ihan yhtä paljon kun miehetkin. Paavalin kommentti naisten vaikenemisesta seurakunnassa on kirjoitettu paljon myöhemmin alkukirkon synnystä. Ympärillä vallitseva naisen aliarvostus levisi jossain vaiheessa kirkonkin piiriin.

Uskonto kuuluu kaikille. Ja miksi vain miehet olisivat kykeneviä kirkollisiin tehtäviin?



Ottakaa nyt kantaa jos jollakulla on tästä mielipide!

[Ei aihetta]Tiistai 31.03.2009 18:35

Houkutuksessa on suunnilleen saman verran sivuja (ja paljon pienempi fontti) kun tossa edellisessä merkinnässa mainitussa kirjassa. Sen lukemiseen meni tooosi pitkään kun taas houkutuksen luin kahessa päivässä =)=)=)=)

Hankkikaa ihmiset parempaa lukemista :D

Jännä muuten kun ei tarvi kertoo siitä mitään, tyyliin millainen se oli lukukokemuksena tai millaisia kerronan keinoja siinä käytettiin tai oliko se informatiivisesti merkittävä x)

Oli muuten kymmenen kertaa parempi kuin leffa, joka sekin oli ihana

[Ei aihetta]Maanantai 23.03.2009 23:48

Arvaa kuka luki sen hemmetin kirjan loppuun =)=)=)=)=)=)
Tein sen jutunkin siitä.. :D Ei tarvi käydä kirkkohistoriankurssia uudestaan :D

Tehtävä eteenpäin tarvon tehtävälistaa eteenpäin, mutta aina sinne ilmestyy lisää :F
Tää jakso on tähän mennessä kammottavin :F

Äh. Nyt lähti viimesetkin siitä kivasta vienosta kloorinhajusta hiuksissa.. Se on jotenkin kiva (:


[Ei aihetta]Lauantai 21.03.2009 20:23

Sain sitä hemmetin kirjaa eteenpäin (sitä, mistä pitää tehdä esitelmä mahd. pian ettei tarvi käydä koko vitun kirkkohistorian kurssia uudelleen! D:). Perjantai ilta onkin hyvä aika lukee kotona kun muut on pitämässä hauskaa -.-

Tänään oon syöny pullaa enemmän kun laki sallii :D On se kivaa

[Ei aihetta]Perjantai 20.03.2009 20:40

Näet että Ismo Laitela kiipeää alastomana lipputankoon kypärä päässä
[ ] taisin ottaa jotai liikaa
[ ] MITÄ HELVETTIÄ!
[ ] tää on spake nähä !
[ ] hu0h nii kävi eilenki WANHAAAAAAA!
[x] siikahan se siellä
[ ] <3
[ ] jaaa.
[ ] siis kuka ?

Olet pissis
[ ] n0 n11 000n !
[ ] d44
[ ] jäin kii ;O
[x] NO EN TOD!
[ ] ihQ!
[ ] onx sul sidukkaa ?
[ ] pissis ?

HANNAH MONTANA !
[ ] MISSÄ?
[ ] Nimmariii<3
[x] no hyi se horo
[ ] kuka?

Poika/Tyttöystäväsi jättää sinut mesessä
[ ] mul oo ;)
[ ]SIIS OMG!!!! no saan sen takas kyl<3
[ ]en varmana pettäny sitä!
[ ] Miks? :o
[ ] just
[ ] lol evvk
[x]RAUGGIS!!!

Paris Hilton kävelee alastomana kadulla vastaan
[ ] Mitä @!#$ä?
[x] onks tää joku mainostemppu?
[ ] UUH<69
[x]no iu
[ ] HEI PARIIIIS ANNA NIMMARI<<<<<<<<3
[ ] kuka se o?

Irc-Galleria lopetetaan
[ ]EI! MUN ELÄMÄ LOPPU !
[ ] so?
[x]HYVÄ LÄPPÄ=d
[ ] bileet<3
[ ] just lol
[ ] Mikä se o?

Kurkkuusi meni kärpänen
[x]KÖH KÖH
[x] NO IU OTTAKAA SE POIS!!!!!!
[x] hyi
[ ] MUAHAHHA NYT SE KUOLEE!
[ ] jaa
[x] auts :(

Kahen kilon siika kävelee sinua vastaan kadulla
[x] SIIKAHAN SE SIELLÄ
[ ] ei siiat osaa kävellä ?
[ ] SYÖN SEN
[ ] jooo normii
[ ] no eipähä

Tokio Hotelin laulaja on nainen
[ ] nii onki
[x] NO EI OOO SE ON BILL!!
[ ]joo ja nii on ne muutki!
[ ] lol
[ ] kuka?

Meille vai teille?
[ ] meille
[ ] teille
[ ] ISMOLLE
[x] no ei kumpaankaan

Paras ystäväsi hyppää kaivoon
[ ] oon alhaal ottamas vastaan<3
[ ] KUOLEMA SULLE, BITCH!
[ ]oookoo mo.
[x] miksi oi miksi?
[x] EIIIII
[ ] jaa..

Et löytänyt itseäsi katin ystävärimpsusta galleriasta!
[ ] This is war, bitch!
[ ] ok
[ ]voi voi
[ ] BOXIII? <33333333333
[x] poistan katin mun rimpsusta >:(
[ ] kuka kati?

Do you speak english?
[ ]onks tää joku kompa?
[ ] no en (VITUS) pelaa pingist!
[x] yes,yes
[ ] no
[ ] lol

Joku 40 v äijä flirttailee sinulle
[x]no iu
[ ] PILKETTÄ SILMÄKULMASSA? ;)
[x]liia vanha
[ ]Meille vai teille?
[ ]ONX SUL VARAA ELÄTTÄÄ MUT?

Vituttaako?
[x] joo

Mikä?
[ ]tää testi
[ ] no se yks.. <3
[x] yks bitch!
[x] koulu
[x] joku muu
[ ]kaikki

Onko sulla pitkä? O__o
[ ]joo liian pitkä
[ ]just sopiva
[x] lyhyt :(
[ ] ei se pituus vaan se miten sitä käyttää ;)

JoensuunmatkastaSunnuntai 15.03.2009 01:29

joo, arvatkaa monelta heräsin perjantaina! 04:40!! D: tuskaa

Sitten aattelin että voi sentään nukkua linkissä.. Mutta ei- etu iskari rikki ja koko laite hyppii, ei paljoo nukuttanu siinä.
Kiteen jälkeen linkki sit feilas. Vaiheet lopetti tyystin toimintansa. Bussi yritti noin puolen tunnin ajan ajaa, mutta sillä pääsi vain neljääkymppiä, omtuisesti jyskyttäen ja se etuiskunvaimennin oli todellakin edelleen rikki.
Oli siinä semmonen "vitun 13. perjantai"-olo. Kuski sitten soitteli jonnekkin ja paikallaan vartti uutta bussia. Se sit tuli jossain vaiheessa, mutta myöhästyin joka tapauksessa niin paljon, etten saanut hotellilta aamiaista.

Yliopistolla söin yhden sämpylän. Sitten kuuntelin väittelyä kaksi tuntia. En ymmäränyt puoliakaan. (hei! Englanninkielistä kasvatussosiologiasanastoa. Et ois ymmärtäny itekkään 8)
Joskus seittemältä sain seuraavan kerran ruokaa (!) ja sit hengasin loppuillan hotellihuoneessa.
Oli vähän tylsää. Katoin telkkaria ja sain kuiteskin netin. En kuiteskaan jaksanu käyttää kovin pitkää kun mulla oli semmonen langaton näppis, missä hiiri oli vaan semmonen nappula ja näyttönä oli telkkari, jossa teksti näky kärpäsenpaskan kokoisena.
Sitten tylsistyin ja oli nälissäni loppuillan.

Että oli huisin mielenkiintoinen reissu. No, sainpa ainakin nukkua hotellissa :D Eikä aamulla tarvinu tehä ite omaa aamiaistaan :D

Paranemaan päin 8)Torstai 12.03.2009 19:01

Eilen nenä vuoti terveystiedon toisesta tunnista loppu päivä ihan tauotta 8) luojankiitos nyt on vähän helpottanu. Kurkku ei oo enään niin kipee ja nieluun ei koske. Oon kyllä ottanut useamman panadolin.

Ja koulussa tietenkin olen ollut koko viikon, koska "ei ole kuumetta, en jää kotiin!". Ihan näkösenä täällä edustanu itteeni. Eikä paljoo hyötyä koko koulussa olosta kun aivot ei yhtään toimi.

Ja huomenna joensuu. Kuudelta aamulla lähtee linkki 8) Mun pitää vielä kävellä asemalle...

Räty oli hieno miesMaanantai 09.03.2009 17:52

:D ei juma näitä sitaatteja

http://fi.wikiquote.org/wiki/Seppo_R%C3%A4ty

-Vittuillakseni heilutin

-Oopperaa? Hyi vittu!

:
D
-CherryPop-

Hyvin sopii tuohon :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 08.03.2009 20:30

A = OLEN RAKASTUNUT
B = TYKKÄÄN JUODA
C = TYKKÄN SUSTA
D = KAIKKI SÄÄLII MUA
E = LIIAN RAKASTUNUT
F = ONKO MULLA AIVOT
G = ISÄNMAALLINEN
H = RAKASTAN SUA
I = OLEN RAKASTUNUT
J = PISSIKSET ON DAA
K = JUON VETTÄ, EN KALJAA
L = VEDÄN JÄTKII PUOLEENI
M = OLEN RAKASTUNUT
N = BITCH
O = PÄIVÄ KERRALLAAN
P = ÄMMÄ
Q = AJATTELEN KAKSIMIELISESTI
R = OLEN RAKASTUNUT
S = OON KUNNON FRUITTARI
T = KOITA PYSYY MUN MUKANA
U = MULLA MENEE LUJAA
V = NUKUN 24/7


S = OON KUNNON FRUITTARI
A = OLEN RAKASTUNUT
A = OLEN RAKASTUNUT
R = OLEN RAKASTUNUT
A = OLEN RAKASTUNUT

xD Olen siis fruittari ja tosi rakastunut.. Kertokaa toki mullekkin keneen.

C = TYKKÄN SUSTA
H = RAKASTAN SUA
E = LIIAN RAKASTUNUT
R = OLEN RAKASTUNUT
R = OLEN RAKASTUNUT
Y = JOUDUN KEKSIMÄÄN TÄMÄN PÄÄSTÄNI, LISTAN KIRJOITAJA EI OLLUT LAITTANUT MITÄÄN TÄHÄ
P = ÄMMÄ
O = PÄIVÄ KERRALLAAN
P = ÄMMÄ


:DD