IRC-Galleria

Erkkimon

Erkkimon

harrastaa jalkapalloa, paitsi silloin kun ei.

Ei silmempi vaalitulosTiistai 09.06.2009 23:49

Kristillisdemarit kuuluivat europarlamenttivaalien voittajiin, ja saivat oman mepin. Kärkkäinen esiintyi vaalien alla edukseen, ja on erittäin harmillista, ettei hän saanut niin paljon ääniä kuin olisi ansainnut. Mutta onneksi Essayah sai.

Mutta meiltä jää kristinuskon voitto helposti huomaamatta, jos tuijotamme vain KD:n voittoa. Europarlamenttiin valittiin 13 meppiä, joista 5 ovat vanhoja kunnon tunnustavia kristittyjä. Kaappikristittyjen määrästä on tietysti vaikeampaa heittää arviota. En jaksa keksiä polkupyörää uudestaan, joten lainaan Aamulehden sivuille ahdistustaan purkanutta Taneli Heikkaa:

"13:sta mepistä viisi (+varamies) tunnetaan hengellisestä vakaumuksestaan. Silmiinpistävää on, että lähes kaikilla uskonto on luonteeltaan sosiaalieettisesti ja raamatuntulkinnallisesti konservatiivista.

Sari Essayah (kd) on helluntailainen homoliittojen vastustaja. Hannu Takkula (kesk) on fundamentalismiin kallistuva Israelin ystävä, joka ammentaa laariinsa lestadiolaisten äänet. Mitro Repo (sd) on tehnyt elämäntyönsä ortodoksikirkossa, joka ei ole vielä aloittanut opillista keskustelua modernin maailman kanssa. Timo Soini (ps) on arvokonservatiivi katolilainen, jonka populismi ulottuu perhekäsitykseen. Soinin jälkeen EU-parlamenttiin noussee varamies Sampo Terho, naispappeutta ja homoliittoja Raamatun sanalla vastustava perussuomalainen. Eija-Riitta Korhola (kok), Barack Obaman rukousaamiaisia nauttinut ex-kristillisdemokraatti, taitaa olla julkiuskovaisista ainoa, joka ei ole korostetusti sosiaalieettinen konservatiivi."

Sehän nyt ei tietenkään ole mitenkään uutta, että kristilliset arvot ovat kova juttu järkiperäisyytensä vuoksi, mutta vaalitulos kertoo, että ihmiset ovat tajunneet sen; olen siitä erittäin iloinen ja yllättynyt.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.