IRC-Galleria

"... Kyllä hän sen tiesi. Piano sitoi hänet kiinni, se oli sen tehtävä. Ja kuten kaikilla addiktioilla, pianollakin oli sivuvaikutuksensa. Hänestä oli tullut yliherkkä, sellainen, josta itku alkoi valua kuin hanasta eikä loppunut. Aikaa sitten hän oli jättänyt kotinsa ja lähtenyt pakkaamatta tähän kiertolaiselämään, jossa sai olla mukana vain, jos osasi itkeä. Ilosta pettymykseen, ihastuksesta inhoon, kauhusta nauruun, kaikki korkkiruuvilla kuin dna-ketjussa. Sitä vuoristorataa pitkin hän lasketteli kuin vesiliukumäkeä. Herkkä, oli äiti sanonut. Taipuvainen lievään maanisuuteen, oli perheneuvoja todennut. Onko joitain traumaattisia tapahtumia lähimenneisyydessä?
Selittämätön mykistyminen, se oli johtunut tästä kiertolaisuudesta. Viime kouluvuosi oli kulunut olennaiseen keskittyen. Suun avaaminen oli kuin olisi päästänyt lämpöä hukkaan. Ruumis oli kotelo, joka sulki toukan sisäänsä. Jos sen olisi raottanut ennen aikojaan, limaisesta niljakkeesta ei olisi ikinä kehittynyt kirjavasiipistä hyönteistä. Se olisi nokittu hengiltä. Sitä paitsi kun jatkuvasti kulki ruumiistaan irtonaisena, ei puhe-elimillä ollut mitään käyttöä. Ne kuuluivat outoon materiaklönttiin, jota hän liikutteli paikasta toiseen, äänihuulet, kurkunpää, kieli, koko värkki turha kuin muu ruumiskin. ..."