IRC-Galleria

Järkytys. Se on päällimmäisenä mielessä, vaikka ketään läheistä tai tuttavaani ei opiskelekkaan Tuusulan Jokelan koulukeskuksessa. Kysymyksiä pyörii päässä ja en voi vain ymmärtää mikä ajaa nuoren elämän tällaiseen tilaan?! Myös se että olenko minä turvassa on ajatuksissa. Jotenkin ei vain löydä sanoja tähän kaikkeen. Sääli ampujan vanhempia ja sisarta kohtaan on suuri. Tästä on heidän raskas jatkaa. Tämä herättää monissa, uskoisin, että lähes kaikissa Suomen nuorissa paljon ajatuksia ja niin pitääkin. Mutta niistä on myös päästävä puhumaan. Kuten edellä mainitsin, ketään läheisistäni ei ollut osallisena tapahtumissa, mutta silti tuntui hyvältä puhua omien vanhempieni kanssa tapahtumista. Ja ei tätä päivää itkuitta ole läpi käyty. Kyllä se shokki sen verran pahasti iski, että pakko se oli itkulla purkaa. Lähimmäisensä tänään menettäneiden läheisille ja ystäville, sekä kaikille Jokelan koulun oppilaille: Myös me muut elämme kanssanne surussanne ja järkytyksessänne mukana.
Elämän on kuitenkin jatkuttava.