IRC-Galleria

Flexo

Flexo

Have a drink on me

Unipäiväkirja vol 18Tiistai 16.06.2009 16:44

Olin keksinyt tavan jolla Prismasta pystyy varastamaan wokkivihanneksia. Allas jossa wokkivihannekset sijaitsivat oli eripuolella kauppaa kuin ranskanperuna-allas. Kuljettaminen altaasta toiseen piti hoitaa vartijoiden huomaamatta ja olin hommanut itselleni viiksekkään keski-ikäisen miehen apuriksi. Hän käveli hieman edelläni ja jos näki vartijan, hän otti huikan kokispullostaan. Kun wokkivihannekset oli saatu toiseen altaaseen, ne saattoi vain nostaa ostoskärryyn ja kävellä ulos kaupasta niiden kanssa. Hälyttimet ei reagoineet lainkaan.

Tein tätä hommaa toiselle keski-ikäiselle miehelle joka maksoi niistä joka kerta hyvät rahat. Sain 500e euroa jokaiselta pussilta jonka olin varastanut hänelle. Loogista sinänsä että pussin ovh oli 2,95e.

Yhdellä kertaa kun olin taas varastamassa näitä, serkkuni Mika huomasi toimeni ja rupesi moraalisoimaan minua. Hän meni sitten kertomaan yhdelle espanjalaiselle naisvartijalle tästä ja he rupesivat varjostamaan minua saadakseen selville kenelle oikein työskentelen. Kun olin toimittanut vihannekset, huomasin heidät ja alkoi mahdoton espanjankielinen molotus. Rupesin huutamaan heille takaisin Fast Show:sta tuttua "espanjaa" "he-te-te-te, ooh pussycat, hetethetetee, Boutros Boutros-Ghali". Vartija kävi itkemään ja juoksi pois. Sanoin Mikalle että hän on varsinainen Judas ja sitten lähdimme juomaan viinaa. Kutsuin Mikaa koko loppuillan Judas nimellä ja miusta tuntui että sitä taisi jopa pikkusen vituttaa.

Tuossa vielä tuota Fast Show:n Channel 9 Espanjaa:
http://www.youtube.com/watch?v=-WNxrZRhdPE

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.