IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

21.-22.4.-08Tiistai 22.04.2008 21:50

Maanantaina oli sitten se "suuri" päivä kun kaksi pientä köh köh maalaistyttöä lähti suureen suureen Helsinkiin. Kolmannen tavaroiden tarkistus kerran jälkeen lähdettiin Loimaalle. Junalla mentii Toijalaan. Ylläri et seki oli taas kerran myöhässä ja sai juosta että ehti seuraavaan.
Helsingissä oltiin vähän pihalla kun ei oikeen tienny mistä pääsis sille hotellille. Onneks oli navikointilaite mukana ja matka meni äkkiä. Sitten piti pitää pieni tauko siellä huoneessa(joka btw oli 8. kerroksessa ja arvatkaa ketkä kiipes portaita -.-), jonka jälkeen suunnattiin jonkun ylihintasen kulmakioskin kautta Nosturin eteen.
Nosturilla oli "hieman" porukkaa. Aika meni ihan nopeaan ja kohta oltiinkin jo sisällä. Ostin sellasen kivan tour-paidan jossa edessä lukee World by storm ja takana tietenki kaikki keikka päivämäärät.
Siellä salissa oli ihan sillee kivasti jo porukkaa(sellasen normaalin suomalaisen bändin yleisön verran(joojoo riippuu bändistä mut sellasten pikku kakkojen)), ja lisää tuli koko ajan.
Kill Hannah alotti sitten ja jo sitä enne oli sellasia kivoja pikku pittejä siellä ympäriinsä ja meinashan siinnä välillä aina kaatuakki jokunen ihminen(nyt on pakko kun muistan kiittää sitä neitiä joka siihen viereen tuki lievässä humalassa, jos et ois tullu, olisin varmaan mustelmilla).l Sittenkin Kill Hannah oikeesti alotti tuli semmonen pieni ahdistuskohtaus ja sit menin sinne reunalle, mikä oli paaaaljooon parempi paikka. Kill Hannah oli ihan kiva ja neki ylisti kovasti yleisöö ja kaikkee tällästä.
Ku Kill Hannah lopetti tuli sellanen pieni tauko. Näin siellä jopa sellasen puol tutun jonka kanssa Ruississa puhuttiin. Ainaki mä luulen et se oli se.
Aiden alotti vihdoin ja viimein. Keikka alko sillee mielenkiintosesti että pelkästään WiL tuli lavalle, ja sit se lauleli siinnä ja sit loppu bändiki tuli. Eka biisi oli Teenage Queen. Aiden ylitti odotukset live-esiintymisellään. Oli TODELLA hieno keikka. Ja kyl taas yleisöä ylistettiin. Oli se kuulemma koko kiertueen paras, ja WiL ei omien sanojensa mukaan sano sellasta joka keikalla. Mut kuitenki. Sitten tuli viiminen biisi(oiskohan se ollu One love) ja kaikki lähti poijes.
Ootin Emmaa siinnä käytävässä varmaan 15 minsaa. Sit ku se tuli koitin sen paidan hihaa ja se oli ihan nihkee. No kuitenki. Sit siinnä tuli vastaan ööööö joku niistä soittajista(yhyy on wnb-fani ku en tunnistanu) vastaan ja ni. Sit siinnä ulkopuolella(ku sinne vihdoi päästii) näin Kill Hannahin tyyppejä. Jee jee. Lähettiin takasin hotellille. Sit vaan mentii nukkuu ja tällee.

Aamulla heräsin vissii puol kaheksalta. Katoin siinnä Voicee. Sit Emmaki heräs ja alettii pakkaa kamoja. Joskus puol 11 lähettii haahuilee keskustaa päin. Vähän vaan taidettii lähtee väärään suuntaa, mut kyl perille löysi sitte ihan helposti.
Joskus siinnä kolmen aikaa lähettiin junalla kotiin.

Näin lyhennettynä: Keikka oli jotain parasta(taitaa olla lokakuussa uusiks). Ja ostelin kaikkee kivaa.
Loppu.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.