IRC-Galleria

TIKKATESTI

Nuori nainen nimeltä Sally muistaa kokemuksen, jonka hän sai seminaarissa, jonka piti tohtori Smith. Sallyn mukaan tohtori Smith tunnettiin huolellisesti valmistelluista luennoistaan.
Erän päivänä Sally käveli seminaariin ja tiesi, että edessä oli hauska päivä.
Seinällä oli iso maalitaulu, ja läheisellä pöydällä oli paljon tikkoja. Tohtori Smith pyysi oppilaitaan piirtämään kuvan jostakusta, josta eivät pitäneet, tai joka sai heidät vihaiseksi. Hän antaisi heidän heittää tikoilla piirtämiään kuvia.
Sallyn ystävä piirsi kuvan tytöstä, joka oli vienyt häneltä poikaystävän.
Eräs toinen ystävä piirsi kuvan pikkuveljestään. Sally piirsi yksityiskohtaisen kuvan entisest ystävästään, aina kasvojen pisamia myöten. Hän oli tyytyväinen onnistuneeseen kuvaansa.
Opiskelijat muodostivat jonon ja alkoivat heitellä tikkoja.
Jotkut heittivät omansa niin suurella voimalla, että heidän maalitauluiksi asettamansa kuvat repeilivät. Sally odotti innolla omaa vuoroaan ja pettyi kovasti kun tohtori Smith käski oppilaiden palata paikoilleen käytettävissä olevan ajan rajallisuuden vuoksi. Sallyn istuessa ja ajatellessa, kuinka vihainen hän oli siksi, ettei ollut päässyt heittämään tikkoja piirtämäänsä kuvaan, tohtori Smith alkoi irroittaa suurta maalitaulua seinältä.
Sen alla oli kuva Jeesuksesta. Täydellinen hiljaisuus valtasi huoneen, kun jokainen opiskelija katseli Jeesuksen runneltua kuvaa: reiät ja repeämät peittivät Hänen kasvonsa, ja Hänen silmänsä oli puhkottu.Tohtori Smith sanoi vain nämä sanat:"Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle niistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.' "Matt. 25:40
Muita sanoja ei tarvittu. Kyyneleet täyttivät niiden oppilaiden silmät, jotka tajusivat vääryyden todellisen suuruuden.
***

Tämä on helppo testi. Saat pisteitä 100 tai nolla. Valinta on sinun.
***
Jeesus on sanonut: "Joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä on
Ihmisen Poika häpevä, kun hän tulee kunniassaan, Isänsä ja pyhien enkelien
kirkkaudessa." Luuk. 9:26

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.