IRC-Galleria

Frenia

Frenia

- the world keeps burning

[Ei aihetta]Tiistai 30.01.2007 19:04

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 13 ensimmäistä tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

1. Saul on suuttunut uskolliselle palvelijalleen Daavidille ja karkottanut hänet hovistaan.
2. Saul on varhaisin Raamatun henkilö, joka on voitu historiallisesti osoittaa olleen olemassa.
3. Saul on esimerkki ihmisestä, jonka Jumala ensin valitsi ja sitten hylkäsi, kun hän ei ollut valmis tekemään, mitä Jumala häntä käski.
4. Saul on kirjoittanut parikymmentä kirjaa, joista puolet kaunokirjallisuutta.
5. Saul on toiminut mm. Viron filharmonisessa varieteeorkesterissa (1957-64) ja Viron radion viihdeorkesterissa (vuodesta 1975 lähtien, viimeiset 23 vuotta ylikapellimestarina).
6. Saul on tehnyt.
7. Saul on mennyt Karmeliin ja pystyttänyt sinne itsellensä muistomerkin; sitten hän on palannut sieltä ja mennyt alas Gilgaliin.
8. Saul on Israelin ensimmäinen kuningas, hänen kuninkuutensa on kokonaan toisen luontoista kuin esim. jo Salomon aikana.
9. Saul on tuhonnut filistealaisten vartioston, ja nyt he hautovat kostoa.
10. Saul on tästä esimerkki.
11. Saul on kirjoittanut lukuisia kirjoja - kauhukirjoittajilla taitaa olla aikamoinen tuotantoliukuhihna yleensäkin - ja Black Creek Crossingin perusteella voisin kuvitella, että nekin ovat ihan kelpo välipalaviihdettä.
12. Saul on pitkän kaavan miehiä, tippa tuhoa kerrallaan.
13. Saul on jälleen hurmoksissa.

Joutuu vielä muutaman valikoidun poimimaan ylitse tehtävänannonkin:

- Saul on usein kintereillä ja nälkä ja puute ahdistaa.
- Saul on surullinen esikuva kristitystä, joka on menettänyt Jumalan pyhän läsnäolon.
- Saul on niitä harvoja vvm:eitä, samoin Viinanen, jotka tuntevat rahan ja osaavat käyttäytyä kuin isäntä talossa ja ajavat pitkässä juoksussa kansan etua.
- Saul on kylmäverisesti surmannut 85 pappia.
- Saul on pidellyt viimeaikoina yleispeliämme yllä varmoilla vastaanotoilla ja nopeilla laitahyökkäyksillä.
- Saul on the road to Damascus became Paul. (hopefully not Sean...)
- SAUL ON VALITTU ASE... (aka. Weapon of Choice)
- Saul on saanut tarkat tiedot, ja eli noin 1000 ennen Jeesusta!
- Saul on innolla mukana (Apt 8:1-3).

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.