IRC-Galleria

Frenia

Frenia

- the world keeps burning
En tiiä, ei mee vanhuuden piikkiin kai kuitenakaan. Kyllä mun kipotus on aina ollu niin perusteellista, et siitä on seurannu parin päivän darra. Ja näissä olosuhteissa vielä...

Eli niin peruskipot perjantaina, kymmenisen annosta puistossa footbagin, petankin ja frisbeen tiimoilla, ajoissa nukkuun ja pieni kehnovointisuus lauantaina. No pieni ja pieni, ainoastaan aamupalan sain syötyä sinä päivänä, mut ei ollu mitenkä karmivaa.

Sama setti lauantaina (paitsi footbagin onnistuin perjantaina unohtamaan puistoon) ja päälle tappiin asti hilluminen rocktownissa. Epämääräisen välikuolemapaikan (ulkona mutta silti niin sisällä, laskekaa siitä) kautta seittemäks himaan nukkuun. Herääminen viiden tunnin kuluttua orastukseen (perinteinen "pelkään että kuolen -> pelkään etten kuolekaan) ja koko päivän tuskailu.

Iltapäivällä darransekaista torkahtelua ambientin päälle ja illalla vielä pari tuntia unta ja 02.00 töihin. Oli helvetillistä. Ekan puol tuntia ihan ok, seuraavat viisi tuntia tuntuivat kahdeltatoista. Jatkuvaa närästystä ja syvähköä yökkäilyä.

Luulis, että uni maittaa, mutta ei näillä työvuoroilla. Neljä ja puol tuntia unta ja väsyttää edelleen kohtalaisesti, mutta unta ei saa.

Ja viikon päästä tentti. Luettuna vitusti yläkanttiinarvioiden seitsemäsosa kurssin materiaalista.

Nimimerkillä "Osaan hoitaa asiani ry:n puheenjohtaja"

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.06.2007 22:55

Vielä kun joskus oppis juomaan hillitysti. Vaikka oli kyllä niin perkeleen metkaa.

Nimim. Olipa välikuolemapaikka.

[Ei aihetta]Perjantai 01.06.2007 04:59

And my ashes drift beneath the silver sky
Where a boy rides on a bike and never smiles

And my ashes fall over all the things we've said
On a box of photographs under the bed

Boomshank RedemptionTorstai 31.05.2007 21:43

Leffaposteri suunnitteilla.

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.05.2007 23:25

Kuinka saa itselleen paskan ja levottoman olon? Istumalla tässä aamu yhdestätoista saamatta mitään varsinaisesti hyödyllistä aikaiseksi.

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.05.2007 17:36

In the weekend people took booze to make the evening nice.
One took too much and made the evening horrendous.

[Ei aihetta]Torstai 24.05.2007 17:14

In the 60's people took acid to make the world weird.
Nowadays the world is weird, people take Prozac to make it normal again.

[Ei aihetta]Torstai 24.05.2007 03:46

Miksköhän tällä on nyt sit taas ollu tänää niin pal pa(/e)rempi päivä, vaikka kaikki asiat on ihan niinku eilenki? Kai sillä on nii erikoinen perse.

[Ei aihetta]Tiistai 22.05.2007 16:51

Ei jumalauta, oikeesti.

Nyrpee olo ei lopu varmaan koskaan. En tiedä nyt mikä on yllänsä. Varmaan joku kesämasennus, saatana.

Fiilistä huipensi tänään se, että oli tarkoitukseni hakea tampereelle samaan koulutusohjelmaan ku mis nyt oon. Hain kyllä, mut oon unohtanu pääsykokeet täysin. Ens viikolla olisvat, ti ja ke, mut mulla on töitä sillon. Ja tuskin saa vaihdettua enää tässä vaiheessa poiskaan, kun oon nimenomaa lomittamassa ihmisiä. Kirottua. No eipä se kait niin vakavaa ole, kun kandin jälkeen saa vaihtaa ilman pääsykokeita käsittääkseni. Et puol vuotta sinne tahi tänne.

Sit ois tarkotus tässä saada luettua tentteihin aina ennen töitä. Älytön jumitus ja aamupöhnä päällä eikä jaksa tehdä yhtään mitään. Tosiaan yhtään mitään. Aamupalan vääntäminenkin on tuskaista.

Nytkin taas neljä tuntia hereillä, enkä oo saanu mitään muuta aikaseks ku vietyä kylmän ringin tuotantokaudet oskulle keskustaan.

Ynseetä. Ainoo hetki, kun on ihan hyvä fiilis on sillon, kun töissä tekee töitä niin, ettei kerkee ajatella mitään. Graah.

[Ei aihetta]Maanantai 21.05.2007 15:10

Graah. Ja siitä toisesta tentistä, jonka uusinta oli 22. päivä, tuli muistaakseni 19. päivä tieto. Hylsyhän siitä napsahti. Odotettavissa. Noo, eipä tos enää pal huvittanu alkaa lukemaan, joten reilussa hengessä seuraava uusinta on joskus elokuussa. Sug syggivände jne.

Työt jatkuu. Kaks viikkoo takana, varmaan toistakymmentä edessä. Jotenki ei jaksais. Tekis vaa mieli lörssiä kotona ja jumittaa. Ainakin pari päivää.

Kävin sit lauantaina ensimmäistä kertaa elämässäin rocktownissa. Ihan mukava mesta. Peittoo kyl noi lihatiskit helposti. Varmaan joutuu viihtyyn siel useemminkin, nyt kun kesä on lukittu tähän kyläpahaiseen taas.

Mystiseksi jääneestä syystä olen ollut hivenen ärtynyt tässä arviolta kolme päivää putkeen. Ei minkäänlaista visiota miksi. Voisin veikata työn vituttavan tällä hetkellä, en keksi mitään muutakaan. Nytkin aika nyrpeä olo.