IRC-Galleria

Joitain ihmisiä on viimeisen parin vuoden aikana tuntunut kiinnostavan mun henkilökohtaiset asiat yllättävän paljon, enkä jaksa ymmärtää miksi. Erityisen mielenkiintoista tuntuu olevan mun puheet. Kyllä, juuri se paska, mitä jauhan aika nopeaan tahtiin jos sille päälle satun.

Ensinnäkin tiedoksi teille, mä en ole ikinä oikeastaan halunnut, että te pidätte musta, millään tasolla. Mä pärjään hyvin sillä, että mulla on vanhempien ja sisarusten lisäksi noin kymmenen ihmistä, joiden kanssa olen tiiviistii tekemisissä, joita mä rakastan ja jotka rakastavat mua.

Saatatte olla yllättyneitä, tai sitten ette, kun kuulette, että teidän, joita en lue niihin tärkeisiin ihmisiin, kanssa vietetty aika on ollut useimmiten tylsyyden tai vaihtoehtoisesti liian tekemisen ja stressin pakoilua. Mikään ei kuitenkaan poista stressiä paremmin kun aivokuolleen idiootin aivokuolleiden juttujen kuuntelu.

Ja ei, niiden, jotka ovat mulle oikeasti läheisiä, ei tarvitse alkaa pelätä, että “meinaakohan toi mua, voi paska, oon sen mielestä idiootti, nyt rupeen kyl haukkuu sitä kans!”. Kyllä te, joiden kanssa viihdyn, tiedätte sen aika hyvin itsekin, mulla on yleensä tapana ilmaista se jotenkin. Ei ehkä suoraan sanomalla, mutta jotenkin. Tajuatte sen viimeistään kun näette mut ihmisen seurassa, josta mä en pidä. Pyrin käyttäytymään hyvin aina kaikkia kohtaan, mutta jotkut asiat, joita en itsekään tiedä, paljastaa sen. Kysykää Eetulta, se lukee mua paremmin kun mä itse.

Toisekseen, mua ei kiinnosta teidän elämä ja ihmettelen suuresti, jos jotain teistä oikeasti kiinnostaa mun elämä. Ihmiset, joiden kanssa mä en ole tekemisissä, ei kiinnosta mua. Mä olen tehnyt täysin tietoisen valinnan siinä, kun supistin mun tuttavapiirin muutamasta sadasta ihmisestä pariinkymmeneen. Kaiken lisäksi mun elämä on aika pitkästyttävää. Herään joskus viiden aikoihin aamulla, menen töihin, olen töissä, pääsen kotiin, nukun vähän aikaa, teen ruokaa, näen Juhan, käyn ehkä jonkun kaverini kanssa eräällä Vantaalaisella huoltoasemalla, menen kotiin, tai vaihtoehtoisesti Juhalle nukkumaan. Ja menen taas seuraavana aamuna töihin. Niin joo ja syyskuusta alkaen olen koulussakin.

Juhasta kun tuli puhetta, päästään hyvin kolmanteen asiaan. Minä rakastan Juhaa. Juuri sellaisena kun se on ja enemmän kuin mitään muuta. Kyllä, mä valitan, että menee hermot kun se on niin laiska, tai menee hermot kun se ei tajua kun puhun sille yksittäisen kiinalaisen riisinviljelijän asemasta globaalissa politiikassa tai kun se ei herää aamulla mun kanssa aikasin, vaan nukkuu pitkälle yli puolenpäivän, joskus jopa iltaan asti.

Yhtälailla Juha valittaa kun mä jatkuvastin patistan sitä ylös sohvalta tai pois tietokoneelta, tai kun mä en tajua kun se selittää sen 42” plasmatelevision taajuusvasteesta (en tosiaan tiedä onko telkkareissa sellaista kun taajuusvaste, mutta jostain sellasesta se puhuu) tai kun se koittaa selittää mulle miten piikivilaatan eri osista rakennetaan eritasoisia tietokoneen osia, jotain komponentteja siis niin levyjuttuihin mitä kutsutaan myös prosessoreiksi, näytönohjaimiksi, ja joiksikin muiksikin, ehkä, muistaakseni. Mun tietokone on aika nopea, valkoinen ja tosi nätti. Sen verran tiedän. Ja voitte vaan uskoa paljon sitä vituttaa kun sunnuntaiaamuna klo 11.30 sen typerä ylipirteä tyttöystävä alkaa repiä peittoa sen päältä ja toivottaa hyvää huomenta essu päällä, pekonilautanen kädessä.

Silti meillä menee hyvin. Jos noi on ne asiat, mitkä meitä vituttaa toisissamme, niin aika pientä. Me ei kuitenkaan herätetä naapureita keskellä yötä siihen, että hakataan toisiamme milloin milläkin, eikä me juosta vieraissa, tai edes suunnitella sitä. Meillä on oikeasti kivaa kun me maataan yhdessä sohvalla. Jos te ette rakasta teidän puolison virheitä, se ei ole minun ongelma. Mä rakastan Juhaa kokonaisuutena, hyvien ja huonojen puolien kanssa.

Se on ihan sama, mitä te puhutte meidän suhteesta, musta tai Juhasta. Ei se kuulu teille, ettekä te tiedä meistä, ettekä meidän suhteesta mitään. En mäkään arvostele teidän parisuhteita, paitsi pyydettäessä, vaikken silloinkaan mielelläni. Ymmärrän sen, että jokainen parisuhde on ainutlaatuinen, eikä ulkopuoliset voi ymmärtää sitä, tai tietää siitä mitään.

Neljäs asia on mun perhe. Kyllä, meille on sattunut vähän kaikenlaista. On kuollut veli, on ollut sisko mielisairaalassa, on toinen sisko joka silloin tällöin juo aika ronskilla otteella ja on vielä sairas äitikin ja alkoholisoitunut isä. Mitä vittua sitten? Se on mun perhe ja mä rakastan niitä. Nämäkään asiat ei kuulu teille. Tietenkin lukuunottamatta niitä, joille kerron niistä enemmänkin kuin sen, että näin on tapahtunut. Jos joskus kuulen jonkun arvostelevan liian rankasti tai etenkään väärin perustein yhtäkään mun perheenjäsentä, johon muuten kuuluu myös veljen avovaimo, siskon lapset ym, voitte olla ihan varmoja, etten katso sitä ihan hirveän hyvällä. Jos vihaatte mua nyt, venatkaa vaan kunnes alan vittumaiseksi.

Ja kyllä, mä asun mun äidin omistamassa asunnossa. Tämäkin tuntuu olevan joidenkin mielestä ihan u s k o m a t t o m a n hauskaa. Nauretaanko kaikki vähän aikaa, oikeen kovaa, kaikki yhdessä? Btw, mä maksan vuokraa sitä, ihan oikeesti, ja just sen verran kun mulla on varaa maksaa En mäkään naura sille, että sä olet 23 ja asut mutsis luona, tiedätkö miksi? Koska mua ei oikeesti kiinnosta missä sä asut. Ai miksei? Koska sillä ei ole mitään väliä. Jos sä tykkäät sun mutsista ja sun mielestä on kiva asua siellä, niin asu vaikka viiskymppiseks asti sen luona, jos mutsis antaa sun asua. Eikö jokaisen pitäisi saada elää elämäänsä rauhassa, kävellen sillä polulla, minkä on valinnut?

Viides asia, on ihmisten harhaluulo siitä, että mua jossain määrin harmittaa mun pieni ystäväpiiri, verrattain vähäiset sosiaaliset kontaktit ja se, etten ole “päässyt sisään oikeeseen Helsingin yöelämään”. Pienen ystäväpiirin selitinkin jo. Vähäiset sosiaaliset kontaktit ovat myöskin oma valinta. Mun mielestä on kivaa olla yksin. Miksen mä voisi olla yksin kotona perjantai-iltana katsomassa televisiota? Pitäiskö mun mennä sinne “Helsingin yöelämään” laajentamaan mun ystäväpiiriä ja hankkimaan lisää sosiaalisia kontakteja? Minkä vitun takia, jos mä olen ihan tyytyväinen nykytilanteeseen?

Jos mä lähden baariin, mä lähden dokaamaan, vetämään perseet. Teen sen mieluiten jossain, missä on kohtuullisen halpaa ja kahdestaan jonkun kaverini kanssa, joka on siellä myöskin ihan vaan puhtaasti halvan viinan perässä. Jos ihmettelette miksen mä dokaa himassa, siksi, että mä mieluusti maksan vähän enemmän siitä, ettei mun tarvitse krapuloissani hinkata kaverin (tai omaani) oksennusta mun valkolakatuilta lautalattioilta tai kantaa kassitolkulla tyhjiä pulloja kauppaan ja tukkia Castréninkadun Alepan pullonpalautusautomaattia, kuunnella sitä vitun piipitystä mikä siitä koneesta lähtee ja pilata kassatytön ihan hyvin alkanutta päivää.

Nyt luultavasti tietyt ihmiset ajattelee, että ei niitä ole ikinä kiinnostanut ton idiootin asiat, mitä se luulee itsestään, voi vittu mikä urpo. Mä ainakin puhunut sellaisista asioista, mitkä mua kiinnostaa ja myöskin oletan, että muutkin puhuvat. Jos musta kuulee “jatkuvasti” jotain, niin eikö niitä puhujia nimenomaan silloin kiinnosta? Älkää kuvitelko, että tämä koko teksti on osoitettu juuri Sinulle. Voitte ehkä katsoa peiliin ja miettiä, onko oma elämänne niin tylsää, että pitää analysoida muiden ihmisten tylsää elämää. Tätä tekstiä voi myös soveltaa aika hyvin muihinkin ihmisiin, just siihen, jota sä haukut sun kavereiden kanssa baarissa, duunissa, yläasteen pihan röökipaikalla, kirjastossa, huoltsikan kahviossa, netissä tai ihan hiljaa omassa mielessäsi.

Joku myös ajattelee, että miksei toi pidä huolta omista asioistaan. Niistähän tässä on ollut koko ajan kyse. Mun omista asioista. M i n u n. Miksi te puhutte niistä ja moralisoitte muita kun “ne ei pidä huolta omista asioistaan”?

Emma Karki

4.8.2008