IRC-Galleria

Funebre

Funebre

sso electrocute

Joo morjens!! Perjantai 16.05.2008 14:40

Televisiokamerat tulevat kesällä tutuksi Jorvissa asioiville. Espoolaisessa sairaalassa aletaan kuvata tosi-tv-tyyppistä kotimaista sarjaa.
Jorvin sairaalan arki tulee tv-katsojille tutuksi uuden sarjan kautta.

Sairaalan arkea dokumentoivan televisiosarjan kuvausten aloittamisesta Jorvissa kertoo Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.

Kuvaukset käynnistyvät toukokuun viimeisellä viikolla. Sarja pyrkii esittämään sairaalan arjen mahdollisimman aitona. Kuvaukset pyritään tekemään aidoissa hoitotilanteissa mahdollisimman huomaamattomasti.

Sarja ei ole käsikirjoitettu. Mukaan on valittu ne paikat, joissa tapahtuu eniten. Kamerat vierailevat sairaalan päivystyksessä ja eri osastoilla.

Päähenkilöitä ovat Jorvin työntekijät.

Potilailta kysytään lupa kuvauksiin. Halutessaan potilas käsitellään tunnistamattomaksi tai kuvataan siten, että häntä ei näy.

"Henkilökunta on innoissaan"

Helsingin Sanomien mukaan sarja tulee todennäköisesti Sub-kanavan ohjelmistoon.

Helsingin ja Uudenmaan (HUS) sairaanhoitopiirin mukaan Jorvin henkilökunta suhtautuu sarjan tekemiseen myönteisesti.

- He ovat innoissaan, viestintäpäällikköä Riitta Lehtonen sanoo HS:ssä.

*****************

Hei ihan oikeesti nyt saatana!! :D Ei mun työsopimuksessa lukenut mitään telkkaroinnista. No siis sinänsä kiva mut joku roti nyt vittu. En ala! Jorvi tv. En mee päivystykseen duuniin jos siel on kameroita. S6 on niin tylsä mesta ettei siel varmaa mitään mut siis oikeesti nyt vittu!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.