IRC-Galleria

Suomi - Tsekki 4-3Torstai 30.04.2009 02:50

Vaikka alkuun tuntuikin että Tsekki vie voiton niin kyllä saimme taas luottaa leijonien taitoihin. Mahtavaa peliä. Jännitys oli katossa kokoajan. Ja suomi piti pintansa loppuun asti.. mahtavaa. Jokainen peli on ollu tähän mennessä toistaan jännempi.. Tsekki veti yllättävän paljon jäähyjä puoleensa. Nyt jännityksellä odottamaan seuraavaa peliä.

Suomi - Tanska 5-1Tiistai 28.04.2009 02:24

Eipä oltu Tanskan aloitus maalin aikaan oikein hereillä vielä. Mutta kyllä leijonat hoiti jälleen homman kotiin kunnialla. Viimeinen maali viimeisten kymmenien sekunttien aikana oli jotain aivan mahtavaa. Tästä on hyvä jatkaa keskiviikkona samoihin aikoihin.

Suomi - Norja 5-0Sunnuntai 26.04.2009 03:55

Leijonat ne sitten pieksi Norjaa ihan reippaasti. Nikokin totesi naureskellen noin tuntia ennen matsia 5-0 tulee pisteiksi. Eikä Norjallakaan kovinkaan paljoa ollut noita läheltä piti tilanteita. Ja suomella varmaan 5 tolppaan osumista. Loppujen lopuksi varsin tylsä matsi. Toivottavasti huomenna illalla tulevasta Suomi - Tanska pelistä tulee hieman mielenkiintoisempi.

Edit: Piti vähän muokkailla, kun humaltuneena ja väsyneenä tuli tämä kirjoitettua.

Jääkiekon MM alkaa..Lauantai 25.04.2009 17:00

Tai alkoi viralliseti eilen. Mutta ensimmäinen suomi matsi. Suomi - Norja. Henkilökohtaisesti uskon suomen voittoon tämänpäiväisessä, mutta ei mahdollisuutta kultaan loppupeleissä. Monta hyvää pelaajaa joutunut jäämään pois. Harmillista. Harmillista myös se että en välttämättä pääse seuraamaan seuraavia kahta tulevaa peliä. Saa nähdä miten käy. Vuoden olen kärsien odottanut, kuten varmaan moni muukin. Mutta alkuvuoden aikana itse pelaillessa on onneksi saanut vähän tuntumaa tähän huumaan.

Mutta iltaa odotellessa ja meno korkealla toivottavasti.

Jopas on ollut pääsiäinen..Maanantai 13.04.2009 00:59

Tullu ryypättyy 3 päivää putkeen. Väsymys alkaa jo painamaan. Naapurikin on alkanut kiusaamaan mitä erikoisimmilla valituksilla, joita ei voi vain ymmärtää. Mitäs muuttaa asuntoon jossa naapureina suurimmilta osin nuoria. Ja näin pyhien alla kuuluu vähän juhlia. Juhlinta tietää vähän normaalia enemmän meteliä. Mutta tosiaan ties mikä kyttääjä eukko sekin. Kaikkea sitä näkee ja kuulee kun vanhaksi elää. Pitäis kait muuttaa johonkin vähemmän valitus herkkään paikkaan.

Väsymystäkö?Maanantai 06.04.2009 22:41

Viime päivinä tullu nukuttua jokseenkin huonosti. Meinasin töissä ruokatauolla nukahtaa, mutta kuten arvata saattaa työpäivän alkaessa olla loppu tulee virkeys pintaan. Koko päivänä en ole kerennyt kunnolla syödä tai juoda. Kokoajan menny hoitaa asioita. Mutta sainpahan tehdyksi ainakin osan. Ja lopputulos on voimakas väsymys.

Noh onneks viikko on lyhyt.

Mielenkiintoinen loppuviikko..Maanantai 30.03.2009 01:25

Perjantaina aloitettiin nikon kanssa katsomaan illalla The Big Bang Theorya. Suunnitelma ainakin itsellä oli vklopun aikana katsoa jo kaikki tähän asti ilmestyneet jaksot, joita riittää hyvi pitkälti toista kautta. Ainoa ongelma oli pienimuotoinen väsyminen. Kun miettii että tuli oltua hereillä aamu 5 asti, jotenka oli aivan normaalia siis että jo 2 aikaan iski omakohtainen ylitse pääsemätön väsymys.

Seuraavana päivänä ylös pääsin noin puoli 2 aikaan. Sinänsä ei yllättänyt kun olin edellisellä viikolla hankkinut paljon univelkaa. Noh samantien tuli ruvettua siivoilemaan ja noin 3 tuntia meni että oli kaaos muuttui näyttämään käsitettä asunto.

Tosin aikaa venytti tämä tapaus "http://www.hs.fi/artikkeli/1135244725863?ref=rss", koska kyseiset yksiköt ajoivat keskustan läpi, joka tässä tapauksessa nostatti meidän kiinnostusta valtavasti. Johon pohjautuu sekin että itsellänihän on mielenkiintoa ruveta tulevaisuudessa palomieheksi.

Noh tuli saunottua 6-7 välillä ja käytyä muutamaan otteeseen lumihangessa. Katso video http://www.youtube.com/watch?v=xdFfTWG5mvE. Ja tämän jälkeen tuli katsottua Jälleen tätä kyseistä sarjaa. Nyt tänään sunnuntai aamuna sain katsottua ensimmäisen kaiden loppuun ja aloitettua toisen. Nyt kiirettä pitää että ehdin katsoa vielä noin 13 jaksoa. Noh onneksi töihin vasta iltaan. Huoh. Tämäkin päivä kului tietokoneella säätäessä, mikä ei välttämättä ollut kovinkaan kannattavaa. Mutta kaikinpuolin hauskaa oli.

Miks?Torstai 12.03.2009 23:05

Elikkä siis miks? Miks kaiken pitää olla niin hankalaa. Viel joku päivä varmaan naksahtaa päässä kysymyksen "Miks?" seurauksena.

EDIT melkein samantien.. - Tulipahan käytyä pitkästä aikaa lenkillä, vaikka aika lämmittelyä se olikin.
Siis on lauantai ja näin tylsää. Ei niinku mitään elämää missäänpäin. Kaikki on jossain.. Nyt voin hyvin todeta että ei näin. Nyt jumlauta pää täyteen ja menoks. Ainakin semmonen tunne on. Istunu turhautuneena koneen äärellä koko helvetin päivän melkein. Jotenkin tyhjä olo. Pahus. Kaippa tää tästä..

Niin väsyny..Tiistai 03.03.2009 22:03

Huomaa kyllä että on tullu nukuttua liian vähän viime öinä.. Väsyttää ja tuntuu että energia on vaan kadonnu. Mut silti pitäis yrittää jaksaa. Pitää kyllä mennä ajoissa tänään nukkumaan ja huomenna 8 ylös..