IRC-Galleria

Viikonloppu ilman känniä.Maanantai 10.09.2007 00:57

Nyt se sitten tapahtui! Yli vuoden putki, joka viikonloppu kännissä on ohi. Yleensä tähän mennessä on joka vkloppu ainakin toisen, joko perjantaina tai sitten lauantaina mennyt kännissä. Fiilis on hyvä.

Tosin täysin ilman alkoholia en ollut. sekä perjantaina että lauantaina tuli otettua yksi olut. Mutta sehän on loppujen lopuksi pientä.. Tuli siivottua kavereiden avustuksella kämppäkin. Harmi kun ei tullu otettua kuvaa keittiöstä aamulla. Sen verta ruman näköistä oli.

Unirytmi todellakin.Perjantai 07.09.2007 06:56

Nyt se on sitten niin että unirytmi on menny hieman sekaisin. yritin yhden jälkeen mennä nukkumaan mutta ei. Olen vain pyörinyt sängyssä 3h. Kohta takaisin yrittämään. Aamulla ei sitten meinaa päästä sängystä ylös.

Eilenkin heräsin 25min vaille 14. Ja kun klo 14 alkaa työvuoro hyvinkäällä.. Tulee Hieman Kiire hankkia ruokaa ja bensaa, jotta sinne pääsee. Eilenkin myöhästyin melkein puolituntia. Piti olla selvinpäin ens vkloppu. No ei siitäkään mitään tule. Pullo kouraan ja menoksi.. Säälittävää. Pitää tälläkertaa muistaa pitää raja jossain. Viime ryyppy ilta meni päin v*tt*ja. noh toivotaan parasta. öitä..

edit* Tänään olin selvinpäin.. ja ylpeä itsestäni. Kaikki jotka tuntee mut ni ymärtää.., jos ymmärtää

Testiä vaihteeks..Tiistai 28.08.2007 05:36

Tämä testi on erittäin mielenkiintoinen ja sen tekeminen kestää vain 2minuuttia. Muista kuitenkin tätä tehdessäsi, ettei tarkoitus ole kerätä eniten pisteitä (pienempi määrä pisteitä ei tarkoita huonompaa arvostelua).
Vastaa kysymyksiin totuudenmukaisesti, sillä tämä testi on vain sinua itseäsi varten.


Aloita.

1. Koska olet parhaimmillasi?
a. () aamulla
b. (x) iltapäivällä ja aikaisin illalla
c. () myöhään illalla

2. Tavallisesti kävelet?
a (x) melko nopeasti, pitkin askelin
b () melko nopeasti, lyhyin askelin
c () ei niin nopeasti, pää pystyssä
d () vähemmän nopeasti, katse maahan luotuna
e () hyvin hitaasti

3. Kun puhut ihmisille?
a () seisot kädet puuskassa
b () pidät kädet yhdessä
c (x) pidät yhden tai molemmat kätesi lantiolla
d () kosket ihmistä, jolle olet puhumassa
e () kosket leukaasi, korvaasi tai hiuksiasi

4. Rentoutuneena istut...
a () polvet ja jalat yhdessä
b () jalat ristissä
c (x) jalat venytettyinä eteenpäin tai suorina
d () käpertyneenä jalkojesi päälle

5. Kun jokin todella huvittaa sinua, reagoit?
a () isolla äänekkäällä naurulla
b (x) hillitymmällä naurulla
c () hiljaisella naurahduksella
d () hymyllä

6. Mennessäsi juhliin tai sosiaaliseen tilanteeseen?
a () teet näyttävän sisääntulon, jotta kaikki huomaisivat sinut
b (x) teet hiljaisen sisääntulon, ja katselet ympärillesi, jotta tunnistaisit tuttuja kasvoja
c () teet todella hiljaisen sisään tulon, jotta pysyisit mahdollisimman huomaamattomana

7. Työskennellessäsi intensiivisesti joku keskeyttää sinut, niin
a () olet tyytyväinen tauosta
b () olet ärtynyt keskeytyksestä
c (x) olet vaihtelevasti edellisiä vaihtoehtoja

8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a () punainen tai oranssi
b (x) musta
c () keltainen tai vaaleansininen
d () vihreä
e () tummansininen tai liila
f () valkoinen
g () ruskea tai luumu

9. Viimeiset hetket ennen nukahtamistasi illalla?
a () olet selälläsi, vartalo suorassa
b () mahallasi, vartalo suorassa
c (x) kyljelläsi, vartalo taipuneena
d () käsi pään alla
e () pää peiton alla

10. Mistä näet usein unta?
a () putoamisesta
b () taistelemisesta
c () jonkin tai jonkun etsimisestä
d () lentämisestä tai kellumisesta
e (x) yleensä nukut vailla unia
f () unesi ovat aina miellyttäviä

46Pistettä

PISTEET:
1. (a) 2 (b) 4 (c) 6
2. (a) 6 (b) 4 (c) 7 (d) 2 (e) 1
3. (a) 4 (b) 2 (c) 5 (d) 7 (e) 6
4. (a) 4 (b) 6 (c) 2 (d) 1
5. (a) 6 (b) 4 (c) 3 (d) 5 (e) 2
6. (a) 6 (b) 4 (c) 2
7. (a) 6 (b) 2 (c) 4
8. (a) 6 (b) 7 (c) 5 (d) 4 (e) 3 (f) 2 (g) 1
9. (a) 7 (b) 6 (c) 4 (d) 2 (e) 1
10.(a) 4 (b) 2 (c) 3 (d) 5 (e) 6 (f) 1



YLI 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut turhamaisena, itsekeskeisenä ja äärimmäisen dominoivana. Toiset saattavat ihailla sinua ja toivoa olevansa hieman enemmän sinunlaisesi, mutta eivät aina luota sinuun. He saattavat myös epäröidä syvemmän suhteen luomista sinuun.

51 - 60 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut jännittävänä, impulsiivisena ihmisenä; synnynnäisenä johtajana, joka kykenee tekemään nopeita päätöksiä, joskaan ne eivät aina välttämättä ole niitä oikeita ratkaisuja. He näkevät sinut rohkeana ja seikkailunhaluisena, sellaisena,
joka yrittää kaikkea kerran, ja joka ottaa riskejä ja haasteita vastaan. Muut nauttivat seurastasi luomasi jännityksen ja säteilyn vuoksi.

**41 - 50 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut tuoreena, eläväisenä,charmanttina,hauskana, käytännönläheisenä ja aina kiinnostavana; sellaisena henkilönä joka on usein huomion keskipisteenä, mutta onnistuu tasapainottelemaan asemansa kanssa kuitenkaan antamatta sen nousta päähän.
He myös näkevät sinut kilttinä, huomaavaisena ja ymmärtäväisenä; sellaisena henkilönä joka on aina valmis auttamaan ja piristämään muita ihmisiä.

31 - 40 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. He näkevät sinut fiksuna ja lahjakkaana, mutta myös vaatimattomana. Ei henkilönä, joka tekee ystäviä nopeasti ja helposti, mutta joka on erittäin lojaali ystävilleen ja joka odottaa ystäviltään myös samaa.
Ne, jotka oppivat tuntemaan sinut hyvin ymmärtävät, että vaatii paljon karistaa luottamuksesi ystäviin, mutta jos näin käy, vaatii myös paljon, jotta luottamus palautuu.*****

21 - 30 PISTETTÄ: Ystäväsi näkevät sinut varovaisena, hitaana, äärimmäisen tarkkana ja tiukkana suunnittelijana. He yllättyisivät paljon jos tekisit joskus jotain impulsiivista, tai pitkään
ja tarkoin harkittuasi toimisitkin vastoin tutkimustesi tulosta.

ALLE 21 PISTETTÄ: Toiset näkevät sinut ujona,
hermoilijana, joka tarvitsee toisia pitämään itsestäsi huolta ja tekemään päätökset puolestasi. Jotkut ihmiset pitävät sinua tylsänä.
Vain ne jotka tuntevat sinut hyvin, tietävät ettet ole sitä.

Mieletön fiilis :DMaanantai 27.08.2007 07:40

Tämä ilta se vasta mielenkiintoinen onkin ollut. :)

Tuli katsottua kaksi Hilary Duffin tähdittämää elokuvaa.

The Perfect Man sekä A Cinderella Story. Pidin kummastakin leffasta.

Juuri äsken tuli katsottua jotain suomalaista.. Pekko ja Unissakävelijä..

Oli sekin mainio. Nyt on tosiaan outo fiilis. Ei väsytä ainakaan vielä pahemmin.

Kellokin näyttää jo puolta viittä. Hetken ajatuksissa kävi olla menemättä ollenkaan tänä yönä nukkumaan, mutta taitaa toisaalta olla parempi nukkua se 6h, kuin ollenkaan. Vielä tosin voisin jonkun Leffan katsoa.. :)

edit. Taisi se kello olla jo 7 aamulla kun vihdoin sänkyyn raahauduin.

Muutamia testejä..Tiistai 21.08.2007 04:12

Eihän näihin nyt aina voi luottaa mutta huvinvuoksi.

http://testeri.ranteetauki.org/testit.php

Olet 72% todennäköisyydellä alkoholisti ( olen huomannut )
Olet 57% cityihminen
Olet 17% fruittari
Olet 33% MacGyver
Olet 13% Kapinallinen
Olet 18% pissaliisa
Olet 70% maantietäjä
Olet 67% eläin
Olet 67% natsi.. no huhuh
Olet 40% nörtti
Olet 50% optimisti.
Olet 35% pelimies
Olet 45% rokkari.
Olet 32% tietokonenörtti
Olet 26% vihreä.
100% yhdyssana tehtävästä oikein
Olet 20% ylläpitoon sopiva



Ihmettelen syvästi miten jaksoin tehä nämä.. huom kellon.. n. 1:45

Tänään mökille...Lauantai 18.08.2007 16:57

Aah.. Tätä päivää olen odottanut.. Kahteen vuoteen en ole mökillä ollut.. Vihdoinkin sinne pääsen.. Sama juttu on perinteisen pohjoisreissun kanssa. Saa nähdä pääsenkö sinne enää koskaan. Näitä mukavia lapsuus paikkoja täynnä muistoja. kyllä. Jonkintasoinen kahenkympin kriisi menossa..

perinteinen vkloppuLauantai 18.08.2007 04:27

Juodaan.. saunotaan.. juodaan.. pääasiassa pidetään hauskaa..

saunotaan vaatteet päällä.. jotain varsin uutta.. ainakin omalla kohdalla.. hauskaa on..

Kahden päivän ryyppy putki alkaaLauantai 11.08.2007 00:27

Kaikki tämä vain hieman yli kahden viikon loman takia.

Onpa ollu ilta.. 8 jälkeen 9 mennessä tuli sammuttua Nikon(Sundqvist) parvekkeelle muutamaan otteeseen. Kuva kertoo. kävin halaamassa posliinia ja melkein kait sammuin sinne. Illemmalla lähdettiin Nikon pakulla ajelemaan kohti tiksiä. Paikan päällä oltiin ja örvellettiin Elvisburkerin pihalla. Sieltä lähdettiin noin tunnin? päästä ylikuormatulla autolla kohti Klakee.

Aikamoinen ajomatka. Tuon kyseisen matkan aikana aiheutan vierustoverilleni ikävän verenvuodon. Loppuillasta päädytään örveltämään Klaken charlotan eteen. Minä juon vettä ja käyn tyhjentämässä vatsaani läheiseen puskaan. Hienon muovituopin sain. iskee päänsärky ja ollaan viety kaikki kotiin ja matkalla takaisin Nikon luo. Aamulla 8 kieppeillä herään aivan järkyttävään päänsärkyyn. pari 400 alas kurkusta ja nukkumaan.. aamulla noin 12 kieppeillä herään.. olo on hyvä..

Taas vaihteeksiLauantai 04.08.2007 15:52

Perjantaina lähes suoraan töistä keravalle Nikon(Sundgvist) luo. Tottakai ryyppäämään. Alku ilta ennen 6:tta otetaa rennosti muutamien oluiden seurassa parvekkeella. 5 kieppeillä tietysti käydään kaupassa hakemassa kaikkea tarvittavaa. Kuuden lähestyessä aletaan valmistautua saunaan siirtymiseksi. Saunassa ja tauoilla ja kyllä kuvat kertovat menosta :D kello yli 7 ja lisää juomaa ja ruokaa. Tsekataan Borat leffa.. Aivan järjettömän käsittämätön pätkä..

Noh mitä pidemmälle ilta menee sitä enemmän tunnelissa olen. noin 12 aikaan totean, että ompa hiukset pysyny ylhäällä aika hyvin :D Nyt aamulla tässä ennen yhtä voin todeta niiden olevan vieläkin ainakin jonkin tasoisesti ylhäällä. Mukava on krapula. Aamulla 8 aikaan kun heräsin hetkellisesti niin silloin olin varma, että en joisi seuraavana vkloppuna.. Mutta saas sitten nähä..

näin se viikko on alkanu..Keskiviikko 01.08.2007 19:20

Siitä onkin jo aikaa kun tänne viimeksi olen kirjoittanut. Kaikkea on ehtiny sattua. Mutta mennään asiaan. Huonosti on tullu nukuttua.

Menossa on siis aamuvuoro viikko. Sunnuntai iltana jään pahasti koukkuun sarjoihin joita katselen ja huomaan että kello onkin jo kaksi. Ja kolmen tunnin päästä herätys. Mitäpä tuosta voi päätellä muuta, kuin että aamulla vituttaa ja rankasti. Seuraavana yönä sama toistuu melkein. Tosin tuntia pidemmillä yö unilla. Ja taas seuraavana, eli viime yönä kävi seuraavaa.

Noh sähköt menivät poikki noin puoleksi tunniksi, ainakin niin oletan. En katsonut kelloa ja tämä tapahtui ennen kymmentä. Kone ei tietenkään toimi ilman sähköä, joten menin makuulle ja nukahdin noin puoleksi tunniksi ja sitten alkoikin jo tapahtua sähköt palasivat hetkeksi, noin muutamaksi sekunnniksi. Noh tuohon heräsin ja sitten päätin jatkaa unia. Mutta sitten muutaman minuutti ja sähköt palasivat kokonaan. Ei aikaakaan kun huomasin kellon olevan puoli yksi. Tässä taas kävi näin. Katsotaan miten käy tänään.