IRC-Galleria

Näin se loppuviikko alkaaPerjantai 09.11.2007 21:52

Yöllä oli pieniä oireita liittyen työhön.. Jokseenkin liian paljon töitä takana.. Työ perustuu myymälä tavaroiden keruuseen varastossa, joka hoidetaan tässä firmassa ns. kapulalla, jolla voidaan scannata tuotteen viivakoodi. Viime yönä heräsin joskus 3 jälkeen, siihen että kädessä oli kännykkä jota luulin puoli unissani täksi kapulaksi. Istuin siis sängyllä ja olin valmis lähtemään tekemään töitä.

Sitten heräsin tästä pienoisesta horroksesta ja tajusin tilanteen. Olen keskellä yötä sängyssä ja pitäisi nukkua. :D Aamulla meno jatkui. Lähdin tekemään ruokaa noin paria minuuttia yli 6, kun nopein askelin astuin tietokoneeni vanhan cd aseman päälle hieman, siten että vain vasemman jalan kantapään vasen sivu osui hieman mutta kriittisesti aseman terävään kulmaan.

nahkahan siinä vähän repeytyi ja suusta tuli muutama kirosana. Hetken päästä pesen jotain astiaa keittiön lavuaarissa, ja onnistun jotenkin suihkauttamaan siinä tilanteessa kuuma vettä päälleni. Ei tuntunut kovinkaan mukavalta mutta ainakin jotenkin heräsin. Myöhemmin töissä olen kelmuttamassa täyttä lavaa. Noh olen sitonut kelmun lavaan kiinni ja menen ohjaamaan laitetta. siinä jonkinaikaa säätelen nopeus säädintä ja juttelen kavereitten kanssa ja sitten huomaan että kone ei ole ollut edes päällä. Siinä noin lähes minuutin verran olen säädellyt nopeutta laittamatta laitetta edes päälle.

Loppu päivästä onnistun sekoilemaan sanojen kanssa erinomaisesti. Joku muistaa kyllä mm. miten. :D

Pitkästä aikaaTiistai 06.11.2007 22:42

Tuli käytyä taas lenkillä.. En ees uskalla muistella millo viimeks.. Nyt onkin sitte paikat hetkellisesti jumissa. Huomenna pitäs kait lähteä salille ja uimaan.. mitähän siitä tulee..

Mä vedän hyvin!:DSunnuntai 04.11.2007 23:02

Eli tilanne on tämä, että omassa autossa on kesärenkaat alla vielä ja huomenna talvirenkaiden vaihto. Sain huomiseen asti porukoiden auton lainaan. On sellaset ajotavat että parempi olla nastat alla. Noh lähettii käymää kavereitte kaa myyrmannissa ja vietii auto sinne parkkihalliin.

Sitte mokailu jatkui päivän osalta. Ovissa ei ole keskuslukitusta, kun sen verta vanhempi auto. Niin laitoin vikan oven kiinni ja totesin että mulla on avaimet virtalukossa. Sain sitten tämänkin kokea.

Että näin!Perjantai 02.11.2007 03:44

Lainaus iltalehden sivulta.

"Tuoreen tutkimuksen mukaan nuoret aikuiset elävät sikolätissä."

"Alle kolmekymppiset nuoret aikuiset ovat kaikkein laiskimpia siivoamaan. Siivousaktiivisuus kasvaa sitä mukaa, kun ikävuosia karttuu."

"Näin väittää tuore tutkimus, jonka siivousaine Tolun valmistaja teetti keväällä TNT Gallupilla. Kun tutkimus vielä osoitti, että miehet ovat selvästi naisia laiskempia tarttumaan moppiin, siitä voi päätellä, että siivottomimpia possuja ovat nuoret miehet"

Lähde: (http://www.iltalehti.fi/koti/koti1_kt.shtml)

Pätee ainakin omalla kohdalla, kun vilkaisee kämppää tarkemmin.
Tai no vähäisempikin vilkaisu riittää. Noh muutos tulee.. piakkoin. Varsinkaan kun ei ole siivonnut kohta noin 2-3? viikkoon. Herran jestas nyt kun ajattelee.. Hitto olen laiska ja sika!:D

G_N_G Oheismateriaalia

Muisteluita..Keskiviikko 31.10.2007 04:52

Kai tämän yön saa näinkin sujumaan :D Jostain kumman syystä rupesin selaamaan täällä olevia kuvia läpi ja muistojen kanssa fiilistelemään.

Varsin mukavia muistoja löytyi.. Puhumattakaan niistä huonoista. Jotkut ikävät muistot on pikkasen muuttunu jo parempaan. Esim intti. Paskaahan se oli alusta loppuun. Vaikka viimeset päivät olikin aika lepsuja. Hemmetti siitäkin jo aikaa melkein puoltoista vuotta.. Näin se aika vain nopeasti on menny. Kait sitä pitäs pikkasen alkaa tästä lähteä nukkumaan. Ajatukset lentää jo ties missä.. :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.10.2007 18:18

Olipa taas aamu.. Kaikki meni aamulla muuten hyvin kunnes juuri ennen työpaikan pihaa kolaroin puuhun.. Onneks auto nyt ei pahemmin kärsiny..ainoa osa joka irtos kokonaan oli eturekkari.. Laitan kuvia kun niitä saan.. Melkein kaks vuotta ilman kolaroimisia..

yö..Maanantai 22.10.2007 05:23

Näin siinä sitten kävi. Kello jo ties mitä ja en saa unta. 5 aikaan jo pitäisi nousta. Ei olisi pitänyt mennä päikkäreille siinä 7 aikaan. Sängyssä tuli maattua puolitoista tuntia pyöriskellen. Kohta takaisin pyöriskelemään. Mahtaa tulla kiva työpäivä.. Noh kahvia ja paljon.. Öitä :)

Joo tuli sitten nukuttua vain max 2h. Ihme ja kumma aamulla pääsin ylös sängystä ja töissäkin vetelin suht. pirteästi.. Kahviakaan ei tullut paljoakaan juotua.. Tänään pitäisi sitten ostaa uusi lamppu oikeaan etu vilkkuun. Se kun oli loppuviikosta kadonnut mystisesti.. Ikävää takapakkia asioihin. Muutenkin tulee nyt elettyä hieman vaikeaa kuuta.. odotan kyllä kovasti joulukuuta.. Tässä tämän kertaiset avautumiset. :)

Olipa se perjantai.Lauantai 06.10.2007 18:48

Töissä tuli oltua iltavuorossa ja sykittyä ihan uskomattoman paljon. Sen kyllä huomasi hikoilusta. Harvemmin tulee tuolla hikoiltua. Illalla sitten lähdin tunnin aikaisemmin töistä noin klo 9 ja suuntasin hyvinkään keskustan kautta hakemaan kavereita. Sieltä sitten tuli lähdettyä Nurmijärven kirkonkylän kautta keravalle bileisiin.

Väsytti ihan mukavasti kun oli päästy perille. Siitä sitten ottamaan olutta. Ilta meni ja vitutus kasvoi väsymyksen myötä. Porukka oli jossain välissä lähtenyt baariin ja paikalle tuli lisää porukkaa. Hieman ennen 2 isäntä porukoineen saapui baarista. Kaikki alkoivat painua nukkumaan. Ikävä kyllä vitutti hieman ja nukkuma paikkoja oli vähän joten painuin autoon nukkumaan.

Auton takapenkillä loppujen lopuksi nukuin noin tunnin. Heräsin ja rupesi vituttamaan lisää joten päätin lähteä ajamaan himaan noin puoli 4 aikaan.

LoppuviikonloppuSunnuntai 23.09.2007 18:36

Eilen illalla tuli hieman otettua, muttei kumminkaan liikaa. Ihan hyvin tolpillani pysyin. Ja nukuin erittäin hyvät yöunet. Nukkumaan pääsinkin vasta noin 5 tienoilla. Siitä huomasi että olin väsynyt kun sänkyyn päästyä nukahdin lähes samoin tein. Autollekin tapahtui jotain outoa. Tänää tuossa aikaisemmin kun yritin sitä käynnistää ei avainta saanut yhtään liikkumaan lukkopesässä. Rattikin oli jämähtänyt lukkotilaan. Jotain siinä tuli sähellettyä ja yhtäkkiä kitka katosi. Tänään pitäisi käydä pyörähtämässä hyvinkäällä. Noh Päivittelen tätä illemmalla lisää.

edit* No empäs päivitellytkään. No onko koskaan myöhäistä. Kyllähän sitä Hyvinkäällä tuli pyörittyä. Ajettua pakulla kylämunkkia. Jne.

LoppuviikonalkuLauantai 22.09.2007 17:41

Perjantai oli aika syvältä. Tosin tälläkertaa en nukkunut pommiin tai myöhästynyt töistä. Noin kello 7 mennessä kaikki oli vielä jotenkuten hyvin. Siitä eespäin aika kuivaa sormien pyörittelyä. Ja sitten kun vihdoin kello koitti 10 kaikki muuttui. Tosin ei paljoa. Loppujen lopuksi yksin himassa katsellen leffaa ja syöden popcornia ja juoden olutta. Kyllähän se rentoutti nukuinkin erittäin hyvät yö unet.

Ja pääsin sängystä ylös jo ennen 12. Ottaen huomioon että olen yleensä tarvinnut tai jos en tarvinnut niin nukkunut n. 12h unet. Tuohon väsymykseen olen jonkinlaisen stopin saanut. Vähän vitamiinia per päivä. Ruokavalio aika energitöntä. Olen tässä säätänyt koneen kanssa jo monta iltaa ja aamua. Ehkä kohta sille loppu tulee. Tänään taas voisi muutaman oleun ottaa jonkun hyvän leffan parissa. On sentään ollut 3 viikon (lähes)raittiina olo takana.