IRC-Galleria

Baari ilta! Torstai 31.05.2007 03:08

Oinas

Pyyhältää baariin niin lujaa vauhtia ettei ovimies tajua edes mikä hänen ohitseen viuhahti. Oinas suuntaa suoraan baaritiskille, tilaa kymmenen vodka snapsia jotka viskaa kurkkuunsa alta minuutin. Kyytipojaksi hän kaataa kannullisen sangriaa ja muutaman oluen ja sytyttää savukkeen; pakko saada toimintaa aikaiseksi

Härkä

saapuu autolla. Hän kävelee rauhallisesti baaritiskille, tilaa irish coffeen ja etsii miellyttävän nurkkapöydän jossa nautiskelee pehmeästä nojatuolista, sisuksia lämmittävästä juomasta ja sikarista; Muut tanssikoon.

Kaksonen

saapuu baariin tanssien. Hän flirttaa ensin ovimiehen kanssa, viilettää sitten vessaan, törmää tuttuihin, ja löytää myöhemmin tiensä baaritiskille. Tilaa pirskahtelevan pirteän drinkin ja ryntää ketkuttamaan tanssilattialle; kukapa nyt paikallaan pysyisi?

Rapu

Ei olisi edes halunnut lähteä baariin. Hänellä oli niin ihanaa sohva nurkassa mummon vanhan huovan alla. Rapu astuu sisään verryttelyhousuissaan varovasti pälyillen. Hän toivoo törmäävänsä johonkin tuttavaan jotta tulisi kotoisan turvallinen olo. Tiskiltä rapu tilaa oluen.

Leijona

saapuu sisään suuri elkeisesti kimaltelevassa asussaan. Toivottavasti kaikki huomaavat. Hän kävelee ympäristöään tarkkaillen tiskille. Leijona tilaa kuohuviiniä ja jää istumaan baaritiskille mairea hymy naamallaan jotta kaikki huomaavat hänet.

Väliaika tiedotus: Oinas on haastanut riitaa ja kolmen henkilön kanssa. Kaksonen on käynyt jo oksentamassa sekä lähentelemässä puolta ravintolan henkilökuntaa ja jokaista asiakasta. Rapu jutustelee 85- vuotiaan sedän kanssa pula ajasta. Härkä nauttii olostaan nurkka pöydässä.

Neitsyt

Saapuu sisään. Häntä inhottaa viettää iltaa rietastelijoiden kanssa ravintolassa. Mielummin hän olisi siivonnut kotiaan ja järjestellyt postimerkki kokoelmaansa. Neitsyt siirtyy huomaamatta tiskille ja tilaa tuoremehua;soittaisivat edes jotain klassista musiikkia..

Vaaka

saapuu uudessa asussaan, hajusteilta tuoksuen. Hän flirttaa ovimiehelle leveästi hymyillen. Vaaka suunnistaa tiskille ja tilaa jonkun nätin, makean ja seksikkään juoman. Vaaka huomaa toisella puolellaan neitsyen; miten kukaan voi pukeutua noin tavallisesti?

Skorpioni

Saapuu moottoripyörällä. Hän täräyttää prätkänsä parkkiin ja astelee sisään nahka-asussaan. Tänä iltana täytyy saada seksiä ja rokkenrollia, hän ajattelee. Skorpioni tilaa tiskiltä salmiakkikossua ja paukun jonka nimi on Terrible death. Skorpioni iskee silmää vaa`alle joka poistuu paikalta liukkaasti.

Väliaika tiedotus: Oinas on heitetty jo kertaalleen pihalle haastettuaan riitaa ovimiehen kanssa (luikkinut salaa sisään uudestaan). Kaksonen katosi wc:hen kahden miehen ja naisen kanssa. Rapu itkee ikävästä äitinsä helmoihin. Leijona kertoo ihailija joukolleen tarinoita itsestään. Neitsyt murjottaa. Vaaka tanssii kuumaa tangoa ihanan adoniksen kanssa. Härkä juo edelleen samaa irish coffeeta.

Jousimies

saapuu sisään ison kaveriporukan kanssa. Tilaa tiskiltä Long island ice teen ja ryntää tanssimaan 80-luvun disco hittiä. Tanssilattia ei riitä, hän hyppää tanssimaan myös pöydälle.

Kauris

Tulee yksin. Hänellä on masennus kausi menossa, ja töistäkään ei olisi huvittanut lähteä.. Hän ottaa kossu colan ja menee yksin pöytään. Samallahan kun humaltuu voi suunitella uusia
työasioita.

Vesimies

saapuu iloisena. Mukava tavata uusia ihmisiä. Hän tilaa tiskiltä siideriä ja päätyykin pian väittelemään politiikasta.

Kalat

Saapuu juuri ennen valomerkkiä. Hän on juonut hyvät pohjat kotona ja onkin hilkulla päästääkö ovimies häntä sisäänkään. Kalat tilaa äkkiä juoman tiskiltä kun vielä saa ja Menee tanssi lattialle huojumaan yksinään viimeisten hitaiden tahdissa haaveillen että olisi joku jonka kanssa tanssia.

Sunnuntai krapula juopumusta Maanantai 28.05.2007 05:41

yksikyttyräinen dromedaari (Camelus dromedarius)

Hahmo terapiaan! Mars mars! :DTorstai 24.05.2007 01:09

Power! Respect!Maanantai 21.05.2007 14:31

What you want baby I got
What you need
You know I got it
All I'm askin' is for a little respect
When you come home
Baby when you come home
Respect

I'm out to give you all my money
But all I'm askin in return honey
Is to give me my proper respect
When you get home
Yeah, baby, when you get home

I ain't gonna do you wrong while you gone
I ain't gonna do you wrong
'Cause I dont wanna
All I'm askin' is for a little respect
When you come home
Baby, when you come home
Respect

Ooh, your kisses, sweeter than honey
But guess what, so here's my money
All I want you to do for me
Is give me some respect when you get home
Yeah, baby, when you get home

R-E-S-P-E-C-T
Find out what it means to me
R-E-S-P-E-C-T
Take out T-C-P

A little respect

Kylmä rinkiTiistai 15.05.2007 03:36

"Isku sydämeen on pahin. Se jättää arven joka muistuttaa, että joku on joskus saanut sydämesi
lyömään tiheämpään. Ja sitä arpea voit kantaa ylpeänä."
Älä turmele sitä, mitä sinulla on haluamalla sitä, mitä ei ole;
sillä muista, että mitä sinulla nyt on,
se oli kerran niiden asioiden joukossa,
mistä vain uneksit.

Polvi on JÄLLEEN rikkiMaanantai 07.05.2007 22:58

Noniin.. Aamulla, (hyvin tanssitun illan jälkeen) polvi meni jälleen rikki.
Minähän en Sissinä välittänyt, ja menin punttikselle ja pelailemaan jalkapalloa ja keilaamaan. Kotiin paluu matkalla törmäsin ystävään, ja polvistuin hänen viereensä, ja polvi meni nyt sitten ihan kunnolla..Huomenna ilmeisesti sairaalaan..
Jokohan on aika sille kauan puhutulle leikkaukselle..:/

Mutta MUUTEN ihana ja kaunis, kerrassaan upea päivä! :) <3
Niiskuneiti oli löytänyt ensimmäisen rohkean krookuksen nenännipukan.
"Pistetään lasi sen päälle, siten se selviää kylmästä yöstä."
"Älä laita", sanoi Muumipeikko, "se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia"

(Tove Jansson: Taikatalvi)

KokonaisuusPerjantai 04.05.2007 01:14

Palan

yhden

pienenkin

puuttuessa



kokonaisuus ei ole ehjä




[Lainattu aforismi tuntemattomasta]

"Näkevät silmät
voivat sokaista mielen"

Löysin sanoja nuoruudesta.. Torstai 03.05.2007 15:54

Mitä tulee eteen, läpi minkä vaa esteen,
ja vaikka tuntus ylivoimaselta, en lopeta kesken.
Ei oo kevyempää kävellä muiden kengis,
eikä, kukaan meist tuu selvii täst, elämäst hengis.
Loppuelämän eka on mun jokainen aamuni,
en pelkää kuolla, mut pelkään kuolla yksin niinku mun naapuri.