IRC-Galleria

Gamma

Gamma

Omne ignotum pro mirifico

Selaa blogimerkintöjä

Paranormaalin tabutPerjantai 23.04.2010 23:39

27.11.2008
Heikki Ylikangas kommentoi äskettäin uutisissa historiantutkimuksen tabuja: kuinka helppoa onkaan tehdä tutkimusta ns. turvallisista aiheista ja välttää kiistanalaisia kysymyksiä, varsinkin jos lähestyisi näitä asioita vilpittömästi ja ottaisi riskin saada toisinajattelijan maineen, mikäli päätyykin toisenlaisiin tuloksiin kuin muut. Ylikangas antoi ymmärtää, että Suomessa ilmapiiri on erityisen omiaan tämänkaltaisten ongelmien syntymiseksi kun taas muissa maissa tutkimus on avoimempaa.

Aikoinaan ParaNet julkaisi oheisen vetoomuksen, josta ilmenee että historiantutkimuksen ohella vastaavia ongelmia on myös paranormaalin tieteellisessä tutkimuksessa, ehkäpä jopa enemmän kuin juuri missään muussa tieteenteossa - eikä vähiten siksi, että asiantuntijoina esiintyy julkisuudessa ja tieteellisillä foorumeillakin skeptikoita, joiden näkökulma ja tietämys on parhaimmillaankin rajoittunut. En malta tässä yhteydessä olla mainitsematta myöskään adressia alan tutkimuksen edistämiseksi, johon on vielä mahdollista osallistua. Mainittakoon myös Jarkko Karin keskustelunaloitus tähän samaan asiakokonaisuuteen liittyen.

Vuosien varrella paranormaaleista kokemuksista on tullut jonkin verran enemmän valtavirtaa, mutta julkinen ja varsinkin tieteellinen keskustelu lähtee edelleenkin verraten konservatiivisista ja leimaavista lähtökohdista. Erityisesti mainittakoon, että vaikka tulokset poikkeaisivatkin yleisesti hyväksytyistä, se ei tee tutkimuksesta huuhaata ja päinvastoin - vaikka tutkimustulokset sattuisivat osoittautumaan virheellisiksi, se ei tee tutkimuksen metodologiasta tieteellisesti epäpätevää. Lisäksi pitää erikseen todeta, että paranormaaleja kokemuksia on täysin normaaleilla ja terveillä ihmisillä, eikä ole siis mitään syytä leimata tätä mielenterveysongelmaksi, eikä huijausepäilyidenkään suhteen pidä olla sormi liian herkästi liipasimella.

Mitä mieltä olette, pidättekö paranormaalia edelleen jossain suhteessa tabuna? Jos niin missä mielessä ja miksi?

Tiedote: ParaNet ry. 31. 5. 2003
Lisätiedot: hallitus@paranet.fi

Suomalaisen tieteen väitetään olevan maailman huippuluokkaa. Myönteiset uutiset on aina hyvä tuoda esille, mutta ne eivät saa kuitenkaan peittää kriittisiä äänenpainoja.

Yhdellä alueella suomalaisessa tieteessä eletään edelleen kivikautta. Paranormaalin tutkimus tuntuu olevan kuin punainen vaate akateemisillakin tahoilla, joiden sivistystä kuitenkin usein korostetaan. Vielä nykyisinkin pelätään voimakkaasti leimautumista erilaisiin stereotypioihin mitä merkillisimmistä kokemuksista tai keksinnöistä paasaavista kylähulluista. Jopa esimerkiksi nykyajan rotututkijat ja seksologit ovat onnistuneet selkeämmin välttämään tällaiset ennakkokäsitysten tuottamat stereotypiat, vaikka näihin liittyykin voimakkaita tunnelatauksia.

Tiedemaailman on rohkeasti puolustettava tutkijoiden oikeuksia samalla kun se irtisanoutuu epätieteellisestä toiminnasta. Irtisanoutuminen ei voi tarkoittaa, että et saa tutkia paranormaalia - ainakaan ilman Skepsiksen jäsenkorttia. Skeptikoiden rooli on enemmänkin kuluttajavalistuksessa ja kritiikissä kuin todellisen tutkimuksen tekemisessä; paranormaalin tutkijat löytyvätkin nykyisin pääpainotteisesti omasta yhteistyö- ja etujärjestöstään, ParaNet ry:stä.

Tutkijoiden oikeuksien puolustaminen tarkoittaa ennakkokäsityksiä hälventävään toimintaan panostamista tasa-arvoisesti kaikkien kysymysten kohdalla; paranormaalin tutkimus ei ole poikkeustapaus vaikka ala vetääkin luonteensa vuoksi puoleensa helposti keskimääräistä sekalaisempaa väkeä. Tutkijaa on kannustettava ja hänelle on myös annettava mahdollisuus esittää julkisesti lähtökohtiaan myös arkaluontoisiin aiheisiin liittyen, jotta leimautumiselta voitaisiin välttyä. Tarvittaessa kollegoiden on rohkeasti kyettävä asettumaan yhteiseen puolustuslinjaan perusteettomien leimakirveiden heiluttajia vastaan aiheen arkaluontoisuudesta riippumatta. Tieteessä tutkijan jättäminen yksikseen on täysin verrattavissa rintamakarkuruuteen maanpuolustusasioissa.

Nyt tilanne on kuitenkin mennyt päinvastoin sellaiseksi, että päteviä, paranormaalista kiinnostuneita tutkijoita pyritään akateemisen maailman sisältäkin hiljentämään näiden oman edun nimeen, ellei näillä ole tarvittavaa auktoriteettia takanaan. On ymmärrettävää, ettei tämä kehitä alan keskustelukulttuuria ainakaan myönteisempään suuntaan. Ellei omaa auktoriteettia löydy, suositellaan välittömästi skeptikkokorttia, jolloin tulisi lähteä yksipuolisesti epätavallisten selitysmallien kyseenalaistajan, ei eri mahdollisuuksia punnitsevan tutkijan asenteesta. Realismi sinänsä on hyväksi, mutta yksistään kritiikin liika painottaminen valitettavasti tarkoittaa myös, ettei ilman leimautumista tutkimusasetelmien valinnassa voi poiketa perinteistä vaikka siihen olisi perusteitakin. Tällaisessa toiminnassa ei ole enää kysymys tarkoituksenmukaisuudesta resurssien jaossa.

ParaNet ry:n jäsenistöön mahtuu useita henkilöitä, joilla on kokemuksia tästä tilanteesta. Vuonna 2000 tutkijaverkosto joutui siirtämään postituslistansa ja yhteysosoitteensa pois Tampereen yliopistolta tämän hallinnolta tulleen mahtikäskyn vuoksi. Perusteena oli käytetty yhtä alueellisessa päivälehdessä julkaistua uutisartikkelia. Äskettäin puolestaan Turun yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitos vetäytyi leimautumispelon vuoksi tutkimushankkeesta, jonka tarkoitus oli tutkia poltergeist-ilmiötä. Jatkuvat tämäntyyppiset uutiset ovat huolestuttaneet tutkijaverkoston edustajia siinä määrin, että yhdistys otti asiakseen saattaa nämä seikat yleisempään tietoisuuteen.

ParaNet haluaa kiinnittää huomiota siihen seikkaan, että mitään näkemyksiä ja tutkimuksia paranormaalista ei voida ennalta määritellä epäpäteviksi, puutteellisille tiedoille perustuviksi vaan kaikkien näkemysten todellinen arvo voidaan tuoda esille vain ja ainoastaan objektiiviselle tutkimustiedolle perustuvan kritiikin valossa. Lähtökohtaisesti on ilmeistä, että paranormaaliin liittyvän tutkimuksen yhteydessä on esillä suuri joukko henkilöitä jotka ovat syystä tai toisesta jossain määrin epäpäteviä tekemään tutkimuksia tai kannanottoja aiheeseen. Suomalainen paranormaalin tiedeyhteisö on pieni ja sisäiseen kritiikkiin käytettävät resurssit rajallisia. Asialliseen vuoropuheluun kykeneviä skeptikoita siis toki tarvitaan, mutta kaikkia paratutkijoita ei ole syytä ennalta leimata.

Tapani Koivulan terveisetMaanantai 29.03.2010 15:05

Hei, ufotutkimuksen ystävät

Koska olemme Suomen Ufotutkijat ry:n hallituksessa lopultakin päättäneet jättää riitelyn - sitä on nyt kestänyt 3 vuotta, ja sen johdosta yhdistyksen toiminta on miltei lamaantunut - tämä on ainoa kirjoitus, jolla aion vastata useaan kertaan puheenjohtajuudestaan ja hallituksen jäsenyydestään luopuneelle Björn Borgille (jolle jouduimme juuri antamaan kuukauden osallistumiskiellon SUTin foorumeille asiattoman ja herjaavan kirjoitustyylin vuoksi).

Riitelyn jatkamiseen en näe mitään järkevää syytä. Koen myös, että yhtenä periaatteena rakentavassa ufotutkimuksessa tulisi olla henkinen kehitys, jonka tavoitteisiin riidanlietsonta ei myöskään kuulu.

Mielestäni Björn Borg on edelleen Suomen parhaita - kenties ufokirjailijana koko maailman tietävimpiä - ufotutkijoita niin kauan kuin kyseessä on ns. rautalaivalinjan ufotietous. Vaikka Björn on tutkinut ufoja 45 vuoden ajan, hän vasta pari vuotta sitten tuli siihen johtopäätökseen, että myös parapsykologia tulee ottaa huomioon mysteerion ratkaisua etsittäessä.

Björnin puutteena on hänen tutkimustensa teoreettisuus. Hän on tutkinut ufoja "yksinäisenä sutena" ja lähinnä ufokirjallisuuden kautta. Häneltä puuttuu varsinainen kenttätutkimuskokemus sekä sosiaalisia avuja vaativa, ufokokijoita ja kanssatutkijoita kunnioittava asenne. Vasta minun houkuttelemanani hän suostui pari vuotta sitten mukaan Helsingin Ufopiirin kokouksiin. Ensimmäisen kerran Suomen Ufotutkijat ry:n kokoukseen hän tuli siihen surkuhupaisaan mellakkakokoukseen Tampereella, jossa vuoden 2008 syyskokous jouduttiin keskeyttämään, koska Vanhan kirjastotalon kokoustilaa oltiin sulkemassa ja hälytysjärjestelmä oli menossa päälle. Puolet kokousajasta oli mennyt talouden- ja jäsenrekisterinhoitajan tehtävistä erotetun Tapio Ala-Reinikan palopuheisiin.

Kun tammikuussa 2009 eli runsas vuosi sitten lähdimme autollani jatkokokoukseen Tampereelle Björn Borgin ja Jaakko Pietiläisen kanssa, aamuöisen oivallukseni ohjaamana ehdotin Björnille, että SUTin tulehtuneen tilanteen vuoksi hän ryhtyisi Suomen Ufotutkijoiden puheenjohtajaksi. Hän oli jo kirjoillaan ja SUT-Forumin kirjoituksillaan osoittanut poikkeuksellisen ufoasiantuntemuksensa, eikä ollut ehtinyt ryvettyä SUTin sisäisissä riidoissa.

Yllättäen Björn suostuikin ehdotukseeni, ja selvällä äänten enemmistöllä hänet valittiin puheenjohtajaksi vuodelle 2009. Kokous myös mitätöi vuosikokouksen alkuosan, koska hallituksella ei ollut siinä ollut käytössään ajantasaista jäsenluetteloa. Sitä oli entinen talouden- ja jäsenrekisterinhoitaja Tapio Ala-Reinikka käsittämättömällä tavalla kieltäytynyt luovuttamasta hallitukselle (!). Ala-Reinikka oli jouduttu erottamaan tehtävistään, koska hän oli toistuvasti kieltäytynyt noudattamasta hallituksen päätöksiä: jäsenluettelon jakamista hallituksen jäsenille, sekä uuden painoksen ottamista Uforaportti 14:stä (joka onkin nyt Ala-Reinikan kieltäytymisen johdosta loppuunmyyty).

Tilanne rauhoittui, mutta kuukausien kuluessa kävi ilmi, että Björn Borgin yhteistyötaidot olivat päässeet ruostumaan yksinäisten ufotutkimusvuosien aikana. Uudistusehdotuksia kyllä syntyi sellaisella voimalla, ettei hallituksen kokeneetkaan ufotutkijakonkarit pysyneet mukana. Eläkeläisenä Björnillä on aikaa ufotutkimukseen lähes 25 tuntia vuorokaudessa, mihin meillä muilla ei tietenkään ole mahdollisuuksia. Kysymyshän on vapaaehtoisesta kansalaisjärjestöstä, ja elämässä on muitakin tärkeitä asioita kuin ufot.

Suvaitsevaisuudella ja huumorilla tilanne pysyi joten kuten koossa. Seuraavassa vuosikokouksessa syksyllä 2009 Oriveden ufoseminaarin yhteydessä kriisi puhkesi. Björn Borg valittiin uudelleen puheenjohtajaksi, mutta hänen digitaaliset uudistusehdotuksensa hyväksyttiin äänestyksessä vain ehdollisesti. Vaikeiksi koetut havaintotietokanta ym. digijärjestelmät haluttiin käyttöön ensin kokeilumielessä, ja lopulliset päätökset tehtäisiin vasta palautteen perusteella.

Tätä demokraattista äänestyspäätöstä Björn ei voinut hyväksyä, vaan hän ilmoitti välittömästi eroavansa puheenjohtajuudesta. Vielä kerran meidän joustokykymme toimi, tosin jo surkean lammasmaisesti. Suostuimme uuteen äänestykseen, jossa vastoin rehellistä mielipidettämme "joustimme" ja äänestimme Björnin kannan mukaisesti.

Kuukausien kuluessa osoittautui kuitenkin, että Björn ei halunnut ottaa muiden hallituksen jäsenten näkemyksiä riittävästi huomioon. Lisäksi hän otti tehtäväkseen jaella ufotapauksia hallituksen jäsenten tutkittaviksi - mikä tehtävä siihen asti oli kuulunut tutkimuspäällikölle (Hamarille) - ja vaati nopeita tuloksia äyräväismäiseen tyyliin käskyttäen. (Vanha polvi muistanee ns. Salon mafian 1990-luvulta pj. Äyräväisen johdolla, ennen UFO-Finlandin syntyaikoja!)
Pian vuosikokouksen jälkeen tuoreet hallituksenjäsenet alkoivat esittää eroilmoituksiaan: sihteeri Anja Setälä, uutena valittu Vuolteenaho, vanha veteraani, vuosikymmenen tauon jälkeen mukaan saatu Vesa Rantanen...

Myös Björn Borg on ehtinyt erota useampia kertoja. On vaikuttanut siltä, että järjestötoimintaan tottumattomana Björn pitää puheenjohtajan erollauhkailua normaalina hallintatapana. Samoin internet-äänestysten varmistaminen pöytäkirjan kirjeversioilla kaikkien hallituksenjäsenten allekirjoitusten saamiseksi oli kuolleena syntynyt ajatus. Suuri osa yhdistyksen toiminta-ajasta kului vanhanaikaiseen kirjeidenlähettelyrumbaan!

Björnin takki oli jo tyhjä, kun olisi pitänyt kutsua uuden hallituksen järjestäytymiskokous, jossa olisi valittu yhdistyksen toimihenkilöt puheenjohtajan tueksi. Paikalle ilmestyi minun lisäkseni vain hallituksen varajäsen Jani Lassila. Björn asui puolen tunnin ratikkamatkan päässä kokouspaikalta, mutta kun soitin hänelle, hän kieltäytyi tulemasta paikalle (jolloin kokous olisi ollut päätösvaltainen). Valitteli hallituksen mahdotonta tilannetta. Kun selitin, että monet ovat sitä mieltä, ettei Björn ota riittävästi huomioon muiden mielipiteitä, hän löi luurin korvaani. Kun soitin uudelleen, hän sanoi pari lausetta, ja iski uudelleen puhelimen kiinni kiihtyneessä mielentilassa.

Ajatelkaa, olen kohta puoli vuosisataa ollut mukana ufo- ym. järjestötoiminnassa ja 35 vuotta työelämässä, eikä kukaan ole koskaan tehnyt vastaavaa temppua! En osannut reaktiosta edes loukkaantua, mutta ilman muuta vedin siitä omat johtopäätökseni...

Tämmöinen tilanne. Jokainen SUT-Foorumilla (nykyisin -Foorumeilla, Björn Borgin avattua ns. Vapaan foorumin) käynyt tietää, miten epävirallista ja usein vastuutontakin nimimerkkikirjoittelua tuo mielipiteiden vaihto on ollut. Sillähän ja sen ns. äänestyksillä ei ole mitään tekemistä laillisen yhdistystoiminnan kanssa.

Vetoan kaikkiin rauhanomaisen, edelleen kiehtovan ufotutkimuksen ystäviin. Suhteellisen pienillä voimavaroillamme meillä ei ole varaa haaskata ufotutkimusaikaa riitelyyn. Pian jäsenille tuleva uusi ja entistä upeampi Yhteys-lehti osoittaa, mikä on nykyisen hallituksen linja. Luotamme edelleen siihen SUT-nimisen ufon kolmijalkaiseen malliin, joka on viimeiset 15 vuotta palvellut jäsenistöämme, tiedotusvälineitä ja suurta yleisöä: Yhteys-jäsenlehti - Uforaportti-kirja (jossa yhteenvedot edellisen vuoden ufotapauksista + ufoartikkelit) - syksyn ufoseminaari. Viime syksynä Oriveden seminaari onnistui niin hyvin, että
olemme jälleen varanneet Oriveden leirikeskuksen elokuun viimeiseksi viikonlopuksi.

Toki sovellamme jatkossakin internetiä ja sähköpostia ym. digitaalisia menetelmiä suomalaiseen ufotutkimukseen, mutta vain siinä tahdissa ja laajuudessa kuin jäsenistömme on valmiita omaksumaan. Esim. uforaporttien siirtämistä tietokonerekisteriin olisi parhaiten edistettävissä yhteistyössä Ruotsin UFO-Sverigen kanssa, jolla on ehkä maailman laajin ufojen atk-rekisteri (16.000 tapausta). Vieraillessani heidän puheenjohtajansa Clas Svahnin luona muutama vuosi sitten hän oli valmis yhteistyöhön kanssamme, ja luomaan yhteispohjoismaisen uforekisterin.

Tapani Koivula
varapuheenjohtaja
Suomen Ufotutkijat ry

Helsingin ufolauantaiMaanantai 22.03.2010 18:24

Rajatiedon keskus, Uudenmaankatu 33
17. huhtikuuta klo 11.00-17.00


Suomen ufotutkijat ry. järjestää kymmenen vuoden tauon jälkeen ufoseminaarin Helsingissä. Seminaarin teemana on ufokontaktit, joihin liittyviä asioita käsitellään neljän eri luennoitsijan perspektiivistä - edustettuna ovat ufotutkimus, kokemuksellinen näkökulma, tieteellinen katsantokanta ja eksopolitiikka.

Lisäksi kun samassa yhteydessä on yhdistyksen valtakunnallinen kokous, saamme epäilemättä antoisan keskustelun aikaiseksi. Oviraha seminaariin on kymmenen euroa. Tervetuloa!

Ohjelma noudattelee seuraavaa aikataulua:

11.00-12.30 Jani Lassila: Tuoretta tietoa ufoista
Vastauksia ufoilmiön herättämiin kysymyksiin

n. 12.30-13.30 Asko Nummela: Kosmiset seikkailuni
Ufokontaktihenkilön kokemuksia ja tietoutta

13.30-14.00 Tauko

14.00-15.30 Jorma Kosonen: Ufosieppaukset ja hypnoosi
Luento siitä mitä hypnoosista tulisi tietää

n. 15.30-17.00 Olli Pajula: Ufosalailusta kosmiseen diplomatiaan
Kansainvälisen eksopolitiikka-liikkeen toiminnan ja tavoitteiden esittelyä

Kokouksen jälkeen on Suomen Ufotutkijoiden ylimääräinen kokous, jossa käsitellään kevätkokouksen asialista sekä hallituksen täydentäminen ja kunniajäsenten valinta.

ReissumiesKeskiviikko 10.03.2010 14:36

Laitoin nyt tuohon albumiin vielä kuvatekstit. Mukana on kuvia parilta edelliseltä vuodelta, kuluvalta vuodelta avaan aikanaan uuden albumin koska tutkimus jatkuu edelleen.

Totesin jokin aika sitten, että tarvitsen vielä yli 1000 haastattelua lisää kyselytutkimukseeni, joten tekemistä riittää vielä noin puoleksitoista vuodeksi. Haluan eliminoida tutkimuksestani kaikki inhimillisesti ajateltavat tulkinnanvaraisuudet ja virhemarginaalit, jotta siitä tulisi niin yksiselitteinen ja eksakti kuin vain mahdollista. Huomasin että yhtä strategiaa en ole vielä tutkimuksessani hyödyntänyt ja se nyt edellyttää vähän suurempaa otosta kuin aiemmin suunnittelin.

Alun alkaenhan suunnitelma oli kerätä noin 1500 vastausta ja tähän mennessä niitä on kertynyt kohta lähes tuhat tuota enemmän. Yksi seikka mikä on paisuttanut tutkimusta, on se että tämä on voittamaton menetelmä saada tietoon muutoin piiloon jääviä tapauksia sekä samalla vertailla niitä satunnaisotantaan. Tämä tuo monenlaista lisäarvoa sellaisiin tutkimuksiin nähden, joissa kerätään aineistoa esimerkiksi lehti-ilmoituksilla. Ja kuten sanottua, monet mielenkiintoiset tapaukset jäävät pimentoon lähinnä siitä syystä, että ihmiset eivät kehtaa tai viitsi niistä ilmoitella minnekään. Lisäksi tällaisen salamahaastattelun yhteydessä on hyvin marginaaliset mahdollisuudet alkaa sepittämään mitään. Muitakin etuja tässä keräysmenetelmässä on, jotka edellyttävät kuitenkin huomattavan laajaa otosta, koska monet kokemukset ovat melko harvinaisia tullakseen esille satunnaisotannassa yleistyksien tekemisestä puhumattakaan.

Tätä taustaa vasten kyselytutkimukseni kestää vielä ainakin vuoden 2011 loppuun asti. Onko kenelläkään muuten ehdotuksia, mistä työhön voisi saada lisärahoitusta?

Matka-albumini myötä minulla on nyt galleriassa yli tuhat kuvaa. Ne pysyvät täällä tallessa ja ovat kaikkien katsottavissa, vaikka saatan pääosin lopettaa tämän palvelun käytön lähiaikoina. Albumi löytyy täältä: Gamma

Siinä paha missä mainitaanTorstai 04.03.2010 02:16

Juuri iltapäivällä julkaisin täällä päiväkirjassani kirjoituksen, jossa viitattiin ns. friikkiaaltoihin tai kansanomaisesti tappaja-aaltoihin. Asia nousi mieleeni niin vahvasti, että ajattelin kirjoittaa myöhemmin aiheesta erillisen artikkelin tähän blogiini.

Suurimpien tällaisten aaltojen on raportoitu olleen lähemmäs puolisataa metriä korkeita, tietenkin vain aivan erityisissä olosuhteissa. Aaltoja edeltää yleensä myös huomattavan matala aallonpohja, joka on kuvausten perusteella kuin "reikä meressä". Tämän superaallon tekee erityisen vaaralliseksi se, että se on lyhyt ja korkea - se on käytännössä kuin pystysuora vesimuuri. Se voi helposti kaataa minkä tahansa pienen aluksen kumoon, ja sen osuessa isompaan alukseen se voi tuoda mukanaan murskaavat määrät vettä.

Näiden aaltojen olemassaolo todistettiin vasta vuonna 1995, jota ennen niistä oli kiistelty vain anekdoottien pohjalta. Monet kuittasivat niistä kertovat tarinat vain pelkkinä merimiesjuttuina.

Uutisista tuli sitten juuri tieto, että tällainen yhdeksänmetrinen tappaja-aalto on iskenyt suomalaisristeilijään Välimerellä. Kaksi henkilöä on kuollut ja toistakymmentä loukkaantunut tapahtumassa. Laivalla oli noin 1900 henkeä. Sääolosuhteet viittaavat siihen, että kyse on nimenomaan tästä ilmiöstä ja muut mahdollisuudet tapahtuman aiheuttajaksi on käytännössä poissuljettu. Nämä aallot ovat siitäkin pahamaineisia, etteivät ne vaadi välttämättä mitään myrskyä taakseen eikä tuuli tässäkään tapauksessa ollut aivan myrskylukemissa (päivitys: laivan kohdatessa aallon tuoreimpien tietojen mukaan oli). Aaltojen syntymekanismi tarkoittaa sitä, että niitä hyvin vaikea ennakoida.

Nämä ovat onneksi melko harvinaisia tapahtumia. Epäillään että ne olisivat upottaneet muutaman laivan viimeisen sadan vuoden aikana, joista yksikään ei ole niin tuore tapaus että uppoamisen syy voitaisiin varmuudella todeta. Lukemani perusteella (ennen tätä tapahtumaa) ilmeisesti vain kolmen henkilön kuolema voidaan varmasti liittää näihin tappaja-aaltoihin.

Linkkejä:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Hy%C3%B6kyaalto+iski+risteilyalukseen+V%C3%A4limerell%C3%A4+%E2%80%93+ainakin+kaksi+kuoli/1135253414492
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=2021078
http://en.wikipedia.org/wiki/Rogue_wave

PäivityksiäLauantai 30.01.2010 22:27

Kävin vaihteeksi päivittämässä vanhoja kirjoituksia täällä. Jos löydät jossain vanhentuneita tietoja, ilmoita siitä kommenttiosiossa.

En enää pahemmin käytä galleriaa. Tänne päiväkirjaan on tekeillä vielä pari-kolme isompaa kirjoitusta, sitten lopetan. Suuri osa kirjoituksistani näkyy vain kaveriryhmälle.

Tapani Kuningas R.I.PTorstai 31.12.2009 15:46



http://paranormaaliblogi.net/index.php/2010/01/04/suomen-ufotutkijoiden-perustaja-tapani-kuningas-on-kuollut-2/

Uutta vuotta odottavia ufoharrastajia kohtasi uudenvuodenaattona murheellinen uutinen. Suomen johtaviin ufotutkijoihin ja rajatiedon alueen keskeisiin hahmoihin kuulunut Ultra-lehden päätoimittaja Tapani Kuningas (s. 1949 Luumäellä) oli menehtynyt yllättäen. Kuninkaan hautajaiset oli pidetty kaikessa hiljaisuudessa lähipiirin kesken ennen kuin tieto asiasta päästettiin julkisuuteen.

Leikkimielisesti ufotutkimuksen kuninkaalliseksikin tituleeraattu Tapani Kuningas oli arvostettu ja pidetty henkilö niin ufoharrastajien kuin laajemminkin rajatietoa seuraavan yleisön keskuudessa. Suuri yleisö tunsi hänet menestyneenä ufokirjailijana ja erittäin asiallisena esiintyjänä, joka ei menettänyt malttiaan tiukoissakaan tv-väittelyissä. Perheen sekä ystävien lisäksi häntä jäävät kaipaamaan ne tuhannet tuttavat ja kannattajat, jotka tunsivat hänet rajatiedon tapahtumista ja toiminnasta.

Kuninkaan ura rajatiedon piirissä on ollut ainutlaatuinen koko Suomen historiassa. Viime syksynä Oriveden ufopäivillä pitämässään luennossa hän muisteli uransa alkuvaiheita, johon sisältyi vuonna 1969 alkanut Suomen merkittävin ufoaalto. Tuohon aikaan Kuninkaalta ilmestyi tiheään tahtiin suosittuja ufokirjoja ja nuoren yhteiskuntatieteiden opiskelijan uravalinta varmistui kun vuonna 1972 hänet valittiin silloisen Ufoaika-lehden päätoimittajaksi, joka muuttui joitakin vuosia myöhemmin rajatiedon harrastajien kustantamaksi Ultraksi. Kuolemaansa asti jatkunut päätoimittajan ura sai lentävän lähdön, sillä Ufoajan ensimmäinen numero levisi peräti 20.000 talouteen. Viimeisen pääkirjoituksensa hän kirjoitti joulukuussa sairaalasta, vältellen kuitenkin tyylilleen uskollisesti henkilökohtaisia sävyjä – jonkinlaiset jäähyväisterveiset lienevät silti odotettavissa jos hän osasi aavistaa tulevan.

Kuninkaan tie suomalaisen ufotutkimuksen pioneerina alkoi jo vuonna 1965. Tuolloin hän vetosi useiden laajalevikkisten sanomalehtien palstoilla lukijoihin, jotta nämä ilmoittaisivat ufotapauksistaan tutkijoille. Vastaavia keräyksiä hän järjesti myöhemminkin ja päätyikin pian myös silloisen valtakunnallisen ufoyhdistyksen Interplanetistien johtotehtäviin. Vuosien varrella hän oli mukana monien tunnettujen ufotapausten tutkimuksissa ja veti mm. kuuluisan uforetkensä, jonka puitteissa hän tulevan vaimonsa kanssa haastatteli kuukauden ajan lukuisia kokijoita ja näkijöitä ympäri Suomea. Todellinen ufologian kuninkaallinen hänestä kehittyi Suomen ufotutkijoiden perustamisen myötä, toimiessaan siltojen rakentajana suomalaista ufotutkimusta koetelleen ensimmäisen hajaannuksen jälkeen. Vuosikymmenten aikana hänen työnsä onkin tuottanut vertaansa vailla olevan tutkimusaineiston, josta esimerkiksi Suomen ufotutkijoiden arkistoista löytyy lähemmäs tuhat ufotapausta. Monet hänen selvittämänsä asiat tulevat ehkä jäämään lopullisesti pimentoon ennenaikaisen poismenon takia.

Sanonta, että parhaat lähtevät täältä ensin, tuli taas surullisella tavalla todistetuksi. Vuosi 2009 jää surullisena lukuna suomalaisen ufotutkimuksen historiaan, sillä ennen Kuninkaan kuolemaa keskuudestamme poistui toinenkin merkittävä ufotutkimuksen pioneeri Matias Päätalo. Lisäksi Suomen ufotutkijoiden tunnettu tutkijajäsen Timo Berg katosi oudosti Lapissa alkusyksystä. Kuninkaan työ ja persoona jäävät varmasti innoittamaan monia, tämänkin artikkelin kirjoittajan parhaimmillaan kuukaudenkin kestäneet keräysmatkat olisivat saattaneet jäädä tekemättä ilman hänen rohkaisevaa esimerkkiään ja tukeaan. Kuningas on poissa, mutta maine ei kuole koskaan!

Kuninkaan kuolemasta muualla:
http://teosofit.ning.com/group/Uutisia/forum/topics/tapani-kuningas-toiseen?xg_source=activity
http://www.findance.com/uutiset/9993/ufotutkija-tapani-kuningas-kuollut
http://www.ultra-lehti.com/tapani-in-memoriam.html
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/kristallipallo/kristallipallo/1818401/rajatiedon-ylipaallikko-tapani-kuningas-poissa/
http://www.punkinfinland.net/forum/viewtopic.php?f=3&t=7431
Tapani Kuningas
http://www.jamsanseutu.fi/cs/Satellite/Elamanmenoa/1194634479840/artikkeli/tapani+kuningas+on+kuollut.html
http://www.hs.fi/verkkolehti/ihmiset/artikkeli/Suomalaisen+rajatiedon+uranuurtaja/1135252357612
http://newagesuomi.blogspot.com/2010/01/tapani-kuningas-1945-2009.html
http://www.koivistoinen.net/pages/posts/kuningas_laehti829.php
http://www.hermeetikko.com/15/index.php?option=com_kunena&Itemid=28&func=view&catid=11&id=2381
http://www.tuulamaria.fi/kuvat/versio_olevasta_10_1.pdf
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8728455
http://www.ultra-lehti.com/lehdet/pk-2010-2.html
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8798349
http://omiinnapoihintuijottaja.blogspot.com/2010/01/kuningas-on-kuollut.html
http://www.horoskooppi.org/lehdet.htm
http://alue-13.blogspot.com/
http://yle.fi/alueet/lahti/2010/01/ufotutkimus_jatkuu_kuninkaan_kuolemasta_huolimatta_1405401.html
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=265597

Vielä ehtii Joulupadan ääreenTiistai 22.12.2009 05:32

Muistutuksena, että tämä on voimassa vielä uuteen vuoteen saakka: http://paranormaali.ning.com/profiles/blogs/joulupatakeraeys-1?xg_source=activity

Venäjän hallituksella oma ufoMaanantai 21.12.2009 06:12

Nyt se paljastui: http://www.ufo.gov.ru/

(Edit 4.15: Oho, tämä kirjoitus päätyi heti googlen hakusivulle ylimälle sijalle)

Tiger Woods indeksiTiistai 08.12.2009 18:30

Tiger Woods indeksi on oiva väline sen mittaamiseen, kuinka rohkeasti tiedotusvälineet käsittelevät eri aiheita. Se siis heijastelee tiedotusvälineiden halukkuutta tarttua ihmisiä kiinnostaviin aiheisiin. Taustaoletus on, että internetistä löytyvien juttujen kokonaismäärä kuvastaa ihmisten kiinnostusta aiheeseen.

Tiger Woodsin oma TWI on tällä hetkellä 220, eli jokaista uutisjuttua kohden on vähän päälle 200 google-osumaa. Hakusanalla paranormal indeksi on puolestaan 2695 (8860000 osumaa / 3287 uutista) ja ufojen indeksi 2666 (10500000 osumaa / 3939 uutista), mikä viittaa siihen että tiedotusvälineet ovat perin arkoja käsittelemään näitä asioita, ainakin englanninkielisessä maailmassa. Vertailun vuoksi mainittakoon tämä paljon esillä ollut Climategate, jonka TWI on peräti 5 600. Eli ilmastontutkijoiden paljastuneista sähköposteista tiedotusvälineet ovat näköjään toistaiseksi vaienneet vieläkin visummin kuin paranormaaleista ilmiöistä. Mittari kattaa siis vain englanninkielisen maailman, koska palvelusta ei ole tiedossa suomenkielistä vastinetta.

Vertailun vuoksi pieni luettelo eräiden asioiden Tiger Woods -indekseistä:

Dean Radin 78,900 / 2 = 39,400
Astrology 9,570,000 / 531 = 18,023
Sylvia Brown 88,800 / 5 = 17,760
Theosophy 187,000 / 12 = 15,583
Parapsychology 350,000 / 27 = 12,963
James Randi 470,000 / 45 = 10,444
Bulgarian Academy of Sciences 678,000 / 73 = 9288
Penn Jillette 144,000 / 18 = 8000
Spirituality 13,700,000 / 2148 = 6378
Michael Wimer 25,900 / 6 = 4316
Royal Society 25,100,000 / 5824 = 4310
Somalia: 85,500,000 / 23,388 = 3656
Glasgow: 46,500,000 / 16,733 = 2779
Paranormal: 8,860,000 / 3287 = 2695
UFO: 10,500,000 / 3939 = 2666
Physics: 20,100,000 / 9046 = 2222
Immigration: 61,200,000 / 30,892 = 1981
Yoga 14,200,000 / 8087 = 1756
Hospitals: 72,900,000 / 45,654 = 1597
Ryanair: 4,740,000 / 3258 = 1455
Childcare: 3,950,000 / 3,014 = 1311
Electricity: 58,000,000 / 49,495 = 1172
Muslims: 19,900,000 / 19,568 = 1017
Germany: 95,600,000 / 94,543 = 1011
Afghanistan: 143,000,000 / 154,145 = 928
Obama: 202,000,000 / 252,583 = 800
Celebrity: 38,200,000 / 48,767 = 783
Education: 137,000,000 / 175,602 = 780
Skeptic: 1,010,000 / 1311 = 770
Parliament: 56,500,000 / 75,932 = 744
World Cup: 44,800,000 / 63,571 = 705
Paris: 86,700,000 / 157,319 = 551
Newspapers: 19,100,000 / 38,019 = 502
Trains: 9,900,000 / 22,499 = 440
Christmas: 81,900,000 / 187,331 = 437
Al Gore: 2,100,000 / 5,374 = 391
Supermarket: 5,450,000 / 14,124 = 386
Gordon Brown: 12,300,000 / 37,021 = 332
Climate change: 22,200,000 / 68,419 = 324
London: 69,800,000 / 224,422 = 311
Football: 64,100,000 / 246,950 = 260
Putin: 4,840,000 / 18,983 = 254
Tiger Woods: 13,600,000 / 61,804 = 220
Sarkozy: 7,740,000 / 45,336 = 171

Ensimmäinen luku osoittaa google-osumien määrän, toinen google news -osumat ja kolmas Tiger Woods -indeksin. Mitä pienempi indeksi, sitä hanakammin tiedotusvälineet ovat tarttuneet aiheeseen. Suuri indeksiluku puolestaan kertoo, että media karttelee aihetta. Vaikka esimerkiksi henkilöhaut ja asiahaut eivät näytä olevankaan täysin vertailukelpoisia, tuosta käy selvästi ilmi trendi, että tämän mittarin mukaan tiedotusvälineet suhtautuvat kansainvälisellä tasolla selvästi tavallista nihkeämmin erilaisten rajatiedon asioiden käsittelemiseen. Lukuunottamatta skeptikkoja, joiden näkökulmat näyttävät saavan muuta rajatietoa enemmän näkyvyyttä.