IRC-Galleria

Garo

Garo

tänään geokätköilee. jei

Blogimerkintä

- Vanhempi »

Uusi hakuominaisuusPerjantai 13.06.2008 16:52

Olen muutaman viime viikon ajan kirjoittanut uutta hakuominaisuutta galleriaan. Tarve lähti alunperin kuvien yhteisöluokittelusta, joka on toistaiseksi ollut rasittavan hankalaa. Uuden haun avulla käyttäjä voi alkaa kirjoittamaan yhteisön tai kanavan nimeä ja haku näyttää reaaliajassa ehdotuksia kanavista joiden nimeen kirjoitettava hakusana sopii.

Tämä ominaisuus on ollut testiryhmän käytössä jo tovin, mutta se ei ole saanut kovinkaan suurta palautetta, koska kuvia luokitellaan yhteisöihin mielestäni aivan liian harvoin. Tämä oli iso ongelma itselleni, koska haun takana oleva hakumoottori tarvitsi hyvää ja reaalistista testidataa, jotta voisin korjata sen mahdolliset hitausongelmat.

Samaan aikaan kuitenkin tuli ehdotus haun lisäämisestä myös gallerian yläreunassa oleviin Nimimerki, Yhteisö ja Kanava -hakukenttiin. Nyt reilun viikon kehittämisen jälkeen tämäkin osa rupeaa olemaan lähes valmis (ks. kuva). Julkaisen tämän uuden interaktiivisen haun Yhteisö ja Kanava -hakukenttiin luultavasti ensiviikon maanantaina muutamalle testiryhmälle. Haku erittelee omat yhteisöt erikseen ja mahdollistaa helpon ja nopean hyppimisen omiin yhteisöihin ja samanaikaisesti kokonaan uusien yhteisöjen löytämisen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.