IRC-Galleria

TJ 0!Lauantai 03.01.2009 09:34

TJ0

Viimeinen viikko meni sinne että sujahti ja tj meni ihan nollaksi ja nythän sitä sitten ollaan ihan nollat taulussa reservissä :D. Viikko meni tavaroita palautellessa ja kahvia juodessa sekä pullaa mussuttaessa heh

Välillä sitä tulee muisteltua omaa palvelus aikaa esimerkiksi miten P-kaudella tuli opeteltua talon tavoille ja opeteltua kaikki mitä taistelija tarvitsee taistelussa. Sitä muistelee omia tuntemuksia kun AUKiin pääsi kivääri linjalle miten riemu repesi :D mutta helposti siihen tottui kun tavaroita raahasi uuteen rakennukseen ja sai kaappiin ja alkoi sitten keskittyä seuraavaan noin kahteen kuukauteen prikaatin (kuulemma) kovimman kouluttajan opeissa. Meille sanottiinkin että jos kouluttaja nyt mulkuksi haukkuu niin ei sitä kannata henkilökohtaisesti ottaa eli pilke silmäkulmassa kuten P-kausikin =) .
AUKissa jakso alkoikin melko mielen kiintoisasti: edellisellä viikolla oli ollut ampumahiihto kilpailut ja sain kylkeni kipeäksi niin viikko meni vempassa ja seuraavala viikolla täysillä mukaan hyökkäyskoulutukseen > seuraava viikko puolustuksen merkeissä. Seuraavat kerrat menikin lähinnä taistelukoulutuksessa ja leireillä. Ikimuistoisin leiri oli kyllä pittiövaaran huipulla ollut selviytymis leiri: mukana vain oma täysvarustus sekä lumilapiot omalla partiolla. Piti siis rakentaa lumimaja jossa nukkua mutta ite nukuin nuotion äärellä ihan mukavuus oloissa noin 1h 45 min ja seuraavana päivänä hiihtämällä takaisin kasarmille kuten sieltä tullessa ja loimulohi nuotio pihalle pystyyn :D. Viikkoja myöhemmin sian haastattelun jatkoista (AUK kurssin siis) miten jatkan. Siihen sanoin lääkintä AU:n hommien kiinnostavan kun ei oikein tiennyt mitä sanoa ja siinä jonossa tuli päätös 5 minuutissa kun kaveritkin oli sinne menossa :D. No Lahden aurinkoisiin tunnelmiin sitä tuli sitten lähdettyä enkä kadu ilmojen ja varsinkaan aamujen puolesta ollenkaan (no okei oli siellä 3-4 sateista leiripäivää kuukaudesta mitä oltiin leireillä).
AUKin loputtua saatiin komennus paperit takaisin Sodankylään ja uusia mortteja odottelemaan. Pääsin kuitenkin veksiin (varuskuntasairaalaan) ryhmänjohtajaksi päivystämään toisin sanoen ei tarvinnut huutaa morteille tai lähteä parina kuukautena mihinkään leireille :D. Sitten alkoikin lääkintämiesten koulutus ja se menikin yllättävän nopeasti kuten meidän lääkintäkapteeni oli kurssin alussa sanonut ja siinä välissä tuli pidettyä omat lomat (16 päiväiset) jolloin myös oman saapumiserän lääkintämiehet pääsivät reservin sateeseen (syksy aikaa siis). J-kausi menikin sitten leireillä (kuvia ottaessa) ja ties missä taistelukoulutuksen merkeissä melko nopeasti myös näin loppua kohden ajatellen sekä tietenkin ysipäiväset joululomat tuli vietettyä.
Hassua on myös se miten huomaa, kun sotilaspuvussa kulkee ties missä päin Oulun- ja Tampereen keskustaa, että miten ihmiset alkaa juttelemaan ja ehkä myös kertoo omista intti kokemuksista (varsinkin vanhemmat mies henkilöt) tai sitten saattaa kysellä omasta tulevasta varusmiespalvelukseen liittyvistä kysymyksistä (kuten Tampereen juna-asemalla oli jostain päin Amerikkaa tullut melkein 30-vuotias mies henkilö suorittamaan omaa inttiä)
KSE:tä tuli myös käytettyä aika paljon (KoulutuksenSuomaEtu). Leireillä: parhaat nukkuma paikat teltassa, jos jälkiruokana tuli ylimääräisiä vanukkaita niin niitä tuli lipastettua melkoinen määrä. Kasarmilla: ruokajonon ohi :D ellei sitten lähtenyt 10 min aikaisemmin jääkäreitä syömään, neljän aikaan sotkuun istumaan (kuudelta vasta alkoi kerros/kasarmi vapaat tai miksi niitä sitten sanoikaan, tupa ties missä kunnossa sekä tietenkin gona polkujen käyttö (polut joita saa käyttää kun on 180 aamua takana. Muualla: oli eräs patsaan paljastamis tilaisuus ja sinne tarvi muutamanvarus miehen eli pari johtajaa + jääkäriä niin tuli siellä syötyä semmoinen 9 susettea ja pari jotain muuta vanukasta =).

Siinä suurin piirtein se mitä nyt näin nopeasti tulee omasta intti ajasta mieleen, toki sitä tulis enemmänkin mutta ei niitä kaikkia voi kertoa ja kuvatkin kertoo myös aika paljon (varsinkin meidän tuvasta).

Reserviin mars!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.