IRC-Galleria

Grennie

Grennie

Surrounded but alone

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Kesä 2006Torstai 07.09.2006 20:37

Jees, väittäisin, että tää päivä oli viimeinen ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä tänä vuonna, joten ajatellinkin tehdä pienen katsaukseen viime kesään.
Ajatellaan, että ensimmäinen kesäkuukausi on toukokuu. Siihen aikaan tän pojan elämä rentoutui kummasti kesäloman lähestyessä ja stressin vähetessä. Olin kuitenkin vähän siipeeni saanut erään epäonnistuneen ihastuksen suhteen, mutta en jaksanut vittuuntua sellasesta. Viimeistään Jaanan vierailu Hyvinkäältä piristi kummasti. Toukokuun aikana oli myös ensimmäiset pesismatsit. Oli kiva päässä pelaamaan pitkästä aikaan, vaikkakin kärsin lääkekuurin tuomista lihas - ja nivelkivuista. Myös pari vuotta vittuillut olkapää jatkoi vittuiluaan. On pesäpallo silti mukavaa :)

3.6. klo 06:48 nousen sängystäni ja tajuan, että kesäloma on enää muutaman tunnin ja yhden kevätjuhlan päässä. Siinä sitten suihkuun ja vaatteita vaihtamaan. Lomalle on mukava jäädä, kun viimeisen jakson keskiarvokin on reilusti normaalia parempi. Juhlallisuuksien jälkeen lähettiin miikan kanssa kulmille, josta mun täytyykin poistua ystäväni ylioppilasjuhliin. Nuo juhlat laittoivatkin mut miettimään paljon asioita, mutta ei niistä sen enempää. Illalla sitten alkon kautta kulmille, jossa yritettiin vesisateessa juhlia koulujen loppumista. Lopulta ilta meni kaverista huolehtimiseen, mut kivaa oli silti :) Eräs neiti onnistu tekemään lähtemättömän vaikutuksen kyseisenä iltana..

Sinä iltana onnistuin saamaan itseni kipeäksi ja maanantaina alkaisi työt Imatran kaupungin ja vuoksenniskan urheilukentän muodossa. No töihin sitä tuli mentyy vaikka kipeänä, koska en ennen ollut kesätöihin päässyt. Kesäkuussa työt meni mukavasti: Sain uusia tuttuja, paljon aurinkoa rannoilla ja pikkasen rahotusta kesäloman viettoon. Kesäkuu menikin pitkälti niin, että päivät olin duunissa, illat soitin javiikonloput pidin hauskaa.. poikkeuksina kuitenkin mukavat illat mukavien ihmisten kanssa. Valitettavasti muutamat festarit jäi väliin :/

Juhannuksena lähdin alunperin yksinään virvokkeineni ukoskaan, jossa perinteisesti olen juhannusta viettänyt. Mut onneks tunnetaan sen verra hyvi, et ei menny kauaa, ku seuraa oli tarjolla jo melkein yli kysynnän. Lopulta päädyin Jussin seurueeseen, jossa oli muutamia tuttuja ja muutamia tuntemattomia ihmisiä. Metsäreissun jälkeen eksyin kuitenkin ystävieni Lassen ja Samun seuraan, josta matka jatkui nopeesti isompaan porukkaan ja ilta kului erittäin mukavissa merkeissä mm. Guns'n rosesia kuunnellen. Itse olen tälläinen vaeltaja sielu, joten paikoillani en kuitenkaan montaa tuntia jaksanut olla, oli päästävä liikkumaan. Kävelin siin yksikseni välillä tuttuja moikkaillen ympäri ukoskan rantoja, kunnes olin näkeväni kaukana erään vanhan tutun.. lähdin seuraamaan henkilöä ja kyllähän mun silmät edelleen hänet tunnistaa. Istuskeltiin jossain enemmän tai vähemmän selkeessä olotilassa, kunnes päätettiin lähteä sinne baariin kaljalle keski.ikästen sekaan vain.. ja humppa soi :) Aamu alkoi koittaa, kun herättiin ukoskan pukuhuoneen rappusilta sylikkäin ja päätettiin lähteä kohti Imatra cityä. Lähdettiinpä siis kävelemään ja minä herrasmiehenä tietty saatoin tytön kotiinsa asti, vaikka itse en siellä päinkään asunut. Istuttiinpa jopa pari tuntia parkkipaikalla, ennenkuin jaksettiin nousta ja häipyä omille kontoilleen. Kaivoin taskustani mp3-soittimen ja laitoin Twilightningia soimaan. Twilightningin, humalan ja ties minkä voimalla riehuin kulmilla.. Suunnilleen juoksin kilpaa auringonnousun kanssa kotiin. Mä hävisin. kello alkoi näyttää jo kymmentä, joten nukkuminen tuntui turhalta. Menin huoneeseeni, vaihdoin vaatteet, kuuntelin plague overloadin ja muistin, että illalla multa jäi pyörä sinne ukoskaan. Onneksi sain naapurilta kydin sinne, menin pyörälleni ja tottakai siitä oli venttilit irrotettu ja heitetty pitkin metsiä. Siinä sitä sitten oltiin, kun puhelimesta akku loppu, pyörästä renkaat tyhjinä ja tunnin päästä pitäisi olla kulmilla, jonne olin sopinut meneväni piknikille. Onneksi tämäkin asia selvisi ystävällisten ihmisten ja lompakon sisällön ansiosta :D Mut en ole ennen kävellyt 15 kilometria juhannus aamuna.. hyvää liikuntaa kai sekin ;P

Noniin, siitten hyvin nopeasti olikin jo Bigbandfestivaalin vuoro, joka nostattaa mulla ainakin Imatra Spiritin kattoon. Paljon uusia ihmisiä, eri kansallisuuksia, musiikin ystäviä, juhlivia nuoria. Kännissähän sitä tuli melkein joka päivä oltua, mut ei se niin vakavaa kai oo :D Avajaisviikonloppuna vetin paljon aikaa Imatrankosken urheilukentällä järjestetyssä Saimaa Picnic tapahtumassa, jonne satuin saamaan vip-passin ja hauskaa pääs olemaan hyvän musiikin ja kauniiden naisten seurassa.. unohtamatta hienoja moottoripyöriä :D Eräänä iltana sain mukavalta naiselta hänen rannekkeen telttaan, jossa sattui sopivasti olemaan pääesiintyjänä Jean S. Olin sopinut näkeväni ystävääni Mariaa silloin, joten suostuttelin hänet mukaani ja oli kaikinpuolin mukavaa. Lopettajaisviikonloppu oli mahtava ja jätti tyjän olon, kun seuraavana aamuna tuli käymään keskustassa..

Nopeasti alkoikin lisää töitä.. Onneksi vain muutaman kilsan päässä remontoitiin mun mummolle asuntoa. Oli mukavaa työtä ja saipa siitä vähän rahaakin :) Eräänä lauantaiaamuna heräsin vitutukseen, kun tajusin, että illalla Twilightningilla olisi keikka ilosaaren metelli-klubilla enkä mä tulisi olemaan paikalla. Herättyäni menin koneelle ja huvikseni aukasin mesenki siihe. Näin, että itse Thief sartane oli siinä mesessä ja kyselin, et joko hän on pohjois-karjalan puolella. Hän vastasi olevansa vielä Imatralla ja lähtevänsä vasta kolmen tunnin päästä. Siinä kohassa ajattelin, et jos Tommi ei oo lähteny vielä, ni kylhä mäki sit kerkeen viel lähtee. Aloin heti soittelemaan kavereita läpi, jos joku lähtisi messiin. Kävi loppujenlopuks niin hyvä tsäkä, et Liisa oli lähdössä Tarun, Ainon ja Eeron kanssa ja autossa oli vielä tilaa. Siinä se. Päiväni pelastus ja todealla jees keikka kaikinpuolin. tapasin myös muutamia kavereita Joensuun puolelta. Twilightning oli paras, mut eipä Tarot ja Diablo hirveesti jääny :) Aamukuudelta oltiin jo takasin Imatralla, eikä silloinkaan huvittanut käydä nukkumaan..

Muistan myös erään mukavan piknikin lassen, samun ja kumppaneiden kanssa, jonne olivat ottaneet kitarat ja bongotkin mukaan. Itse Henry K:kin ilmestyi paikalle lauleskelemaan kanssamme pornolauluja.

Loppuloma menikin lähinnä hauskaapitäessä ja treenatessa. Jani muutti turusta tänne ja hänen kaa tuli pyörittyä paljon. oltiin jopa parhaillaan viikko putkeen meillä "studiossa" ja nauhoteltiin biisejä ja riffejä ja pidettiin hauskaa :D Kokemus oli rankka, väsyttävä, mut helvetin hauska. Eräänä iltana alotettiin nauhottamaan kitaroita klo 04:00 ja todettiin, et "we are suffering from the overdose of death overdose and we are going to have stillborn babies because of it."

Päri päivää tästä ja olin jo keskusliikenneasemalla ottamassa vastaan ystäväni kiteeltä, joka tuli kanssani nauttimaan rockmusiikista RttR:n muodossa.. Perjantaina menimme sitten RieskaRockiin, jossa Twilightning, osmo's cosmos ja black devils oli soittamassa. Ja heti seuraavana aamuna sitten Rock to the riveriin, joka oli tänä vuonna täytetty loistobändeillä. Mielestäni parhaat oli Twilightning, Helloween, Bonnet ja Frozen Paradise.

Kokonaisuudessaan kesä 2006 oli myöskin unohtumaton ja haluan kiittää teitä kaikkia, jotka teitte mun osalta kesästä unohtumattoman :) Paljon oli myös ihania ja hienoja kokemuksia, joita en tässä luetellut..

Sittemmin koulu alkoi ja mulla tiukemmat treenit niin musiikin, kuin urheilunkin suhteen. Toivoisin pystyväni pitämään paremmin yhteyttä frendeihin. Kohtahan tässä tulee jo täysi-ikäisyys vastaan ja pippalot sunnitteilla.. toivottavasti palaillaan pian.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.