IRC-Galleria

HMH-TTA

HMH-TTA

Vain Elämä Puuttuu

hahahahaha sori aatu :DMaanantai 29.09.2008 22:07

Niin ihana teksti, että pakko laittaa tänne.

"Minua on vituttanut jo pitkään kun jotkut itkevät ennenaikaisesta
siemensyöksystä, lyhyestä tulilangasta, nallin nopeasta palamisesta,
jne.

Se on ihan turhaa paskanjauhantaa.
Ennenaikaisia siemensyöksyä ei ole olemassakaan, vaan se tulee juuri
sillä samalla saatanan sekunnilla kun kullissa parhaalta tuntuu. Ensin
tulee minuutin verran rautanaulan vahvuista, ja sitten sisiliskon
kokoisia ruiskauksia vähän aikaa.

Ei siis ennemmin eikä myöhemmin. Just on time. Missä siis on ongelma?
Jokainen huolehtikoon itse orgasmeistaan, ja mitä nopeammin pati
irtoaa, sitä enemmän jää aikaa rokkiin, vittuiluun, kaljanjuontiin, ja
syömiseen, eikä tarvi läträtä sen haisevan pillun kanssa niin kauaa.

Ja jos pati lähtee jo lahkeeseen, suuhun, oksistoon, tai rystysille, ei
tarvitse edes käydä pesemässä sitä niljakasta ahvenenkatkua pois
kullista.

Ja yleensä kun heitän housut pois, nainen pilkallisesti kysyy, kenet
aion noin pienellä pippelillä tyydyttää. Hymyt hyytyvät ilmoittaessani,
että itseni ensisijaisesti, ja siihen sen koko kyllä riittää.

Vitun nymfomaanilutkavalaat. Perkele, vetelen lunttuvalaita enää vain
kakkoseen..."

[Ei aihetta]Torstai 25.09.2008 02:39

Aah, mustaa kahvia. Mustaa päivää vaan, ottakaa musta tuoli ja istukaa mustat perseenne alas. Nostetaan vähän mustia verhoja, niin että musta aurinko pääsee sisään.


Tämä asia painetaan sitten villasella. Villasella painetaan. Sormien läpi katsotaan tätä sitten. Koirana veräjästä pääsen minä tästä. Veräjästä singahtaa koira. Villasella painettu koira. Sormien läpi näkee sen villasella painetun koiran kun se menee sieltä veräjästä. Villakoira menee. Sen näkee sitten silmällä siitä.


Ei ole taka-ajatuksia, paitsi yksi, mutta sitä en kerro. Sanoinko mä ton ääneen, tarkoitin että EI ole taka-ajatuksia. Tätä se dementia teettää. EI DEMENTIA! Ei, ei, vaan dementia...Sa-sanoinko mä sen dementian taas? Ei dementia, vaan väsymys, väsymystä tarkoitin. Meni sanat sekaisin kun on tämä dementia. EI DEMENTIA OLE MINULLA! Väsymys, väsymys on vaan. Väsymys ja dementia. JUMALAUUUTA! ...kokous on päättynyt, ja tätä kokousta ei sitten koskaan pidetty!


Isoisä ei naisten kanssa kranttuile, se tuuppaa vaikka juottovasikkaa jos sille pukee hameen.

[Ei aihetta]Tiistai 09.09.2008 01:08

I'll lose myself in anguish for tonight
Help me get over you
One last false apology
Help me get over you

[Ei aihetta]Torstai 28.08.2008 22:27

………………….._,,-~’’’¯¯¯’’~-,,…………………………………………………………
………………..,-‘’ ; ; ;_,,---,,_ ; ;’’-,……………………………………….._,,,---,,_………………
……………….,’ ; ; ;,-‘ , , , , , ‘-, ; ;’-,,,,---~~’’’’’’~--,,,_…..,,-~’’ ; ; ; ;__;’-,……………
……………….| ; ; ;,’ , , , _,,-~’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ¯’’~’-,,_ ,,-~’’ , , ‘, ;’, …………
……………….’, ; ; ‘-, ,-~’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’-, , , , , ,’ ; |…………
…………………’, ; ;,’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’-, , ,-‘ ;,-‘…………
………………….,’-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’-‘ ;,,-‘…………..
………………..,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;__ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘-,’……………..
………………,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘’¯: : ’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; _ ; ; ; ; ;’,……………..
……………..,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;| : : : : : | ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘’¯: ¯’’-, ; ; ;’,…………….
…………….,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘-,_: : _,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; | : : : : : | ; ; ; |……………
……………,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ¯¯ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’-,,_ : :,-‘ ; ; ; ;|……………
…………..,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,,-~’’ , , , , ,,,-~~-, , , , _ ; ; ;¯¯ ; ; ; ; ;|……
…………,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’ , , , , , , ,( : : : : ) , , , ,’’-, ; ; ; ; ; ; ; ;|……………
……….,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’, , , , , , , , ,’~---~’’ , , , , , ,’ ; ; ; ; ; ; ; ;’,…………..
…….,-‘’ ; _, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘’~-,,,,--~~’’’¯’’’~-,,_ , ,_,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘,………….
….,-‘’-~’’,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; . . . . . . . ,’; ,’’¯ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,_ ; ‘-,………..
……….,’ ; ;,-, ; ;, ; ; ;, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘, ; ;’, . . . . .,’ ;,’ ; ; ; ;, ; ; ;,’-, ; ;,’ ‘’~--‘’’………
………,’-~’ ,-‘-~’’ ‘, ,-‘ ‘, ,,- ; ; ; ; ; ; ; ; ‘, ; ; ‘~-,,,-‘’ ; ,’ ; ; ; ; ‘, ;,-‘’ ; ‘, ,-‘,……………..
……….,-‘’ ; ; ; ; ; ‘’ ; ; ;’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘’-,,_ ; ; ; _,-‘ ; ; ; ; ; ;’-‘’ ; ; ; ‘’ ; ;’-,…………..
……..,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;¯¯’’¯ ; ; ; ; ; ; ; ; , ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’-,……….
……,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ,, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; |, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘-,…….
…..,’ ; ; ; ; ; ; ; ;,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;|..’-,_ ; ; ; , ; ; ; ; ; ‘,…..
Â….,Â’ ; ; ; ; ; ; ; ; | ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,Â’Â…Â….Â’Â’Â’,-~Â’ ; ; ; ; ; ,Â’Â…..
…,’ ; ; ; ; ; ; ; ; ;’~-,,,,,--~~’’’’’’~-,, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’…..,-~’’ ; ; ; ; ; ; ,-‘……
…| ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’…,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘……..
…’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,’….’, ; ; ; ; _,,-‘’…………
….’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,’…….’’~~’’¯………………
…..’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;_,,-‘’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ,-‘…………………………….
………’’~-,,_ ; ; ; ; _,,,-~’’ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘……………………………..
………..| ; ; ;¯¯’’’’¯ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,,-‘……………………………….
………..’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘…………………………………
Â…Â…Â…Â…| ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;|Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…..
Â…Â…Â…Â…Â’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ~-,,___ ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;Â’,Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….
………….’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘….’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘,…………………………………
………..,’ ‘- ; ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘’……….’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ‘,………………………………..
……….,’ ; ;’ ; ; ; ; ; ; ,,-‘…………….’, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’,……………………………….
………,’ ; ; ; ; ; ; ; ;,-‘’…………………’’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; |……………………………….
……..,’ ; ; ; ; ; ; ;,,-‘………………………’’, ; ; ; ; ; ; ; ; |………………………………
Â…Â…..| ; ; ; ; ; ; ;,Â’Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…,Â’ ; ; ; ; ; ; ; ;,Â’Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….
……..| ; ; ; ; ; ; ,’………………………..,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ,’’………………………………..
……..| ; ; ; ; ; ;,’……………………….,-‘ ; ; ; ; ; ; ; ,-‘………………………………….
……..’,_ , ; , ;,’……………………….,’ ; ; ; ; ; ; ; ,-‘……………………………………
………’,,’,¯,’,’’|……………………….| ; ; ; ; ; ; ; ; ‘--,,………………………………….
………….¯…’’………………………..’-, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;’’~,,…………………………….
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â’Â’-,, ; ; ; ; ; ; ; ; ; ;Â’Â’~-,,Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…..Â’Â’-, ; ; ; ; ; ,,_ ; ;Â’-,Â’Â’-,Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…..
…………………………………………………..’, ; ; ; ; ; ; ‘-,__,\\--\\...........................
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â’-, ; ; ;,,-~Â’Â’Â’ \\ , ,|, |Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…
………………………………………………………’’~-‘’_ , , ,,’,_/--‘……………………
Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â…Â….Â’Â’~-~Â’Â…Â….............Â…Â….

Siinä teille ! :D asdTorstai 21.08.2008 03:03

http://www.fai.fi/portal/tiedotteet/?bid=44

Feidattii kaikki muut ku me ollaa kärki joukko! ::D:D

Jonelta kopsasin :D asdasdMaanantai 04.08.2008 12:01

01. Kun tyttö kävelee pois luotasi vihaisena, heitä kivellä.


02. Kun tyttö tuijottaa suutasi, sano "joo en oo pessy hampaitani kolmeen viikkoon".


03. Kun tyttö tönäisee tai lyö sinua, nosta syyte.


04. Kun tyttö alkaa kirota sinua, sano häntä noidaksi.


05. Kun tyttö on hiljainen, ole tyytyväinen.


06. Kun tyttö ei ole huomaavinaan sinua, näytä sille keskisormea.


07. Kun tyttö lähtee luotasi, sano että soitat ehkä joskus.


08. Kun näet tytön pahimmillaan, naura sille.


09. Kun näet tytön alkavan itkemään, sano että itkevä tyttö on väärästä päästä märkä.


10. Kun näet tytön kävelevän, kamppaa se.


11. Kun tyttö on peloissaan, kerro pari mehevää verta ja suolenpätkiä-juttua.


12. Kun tyttö nojaa päänsä olkapäitäsi vasten, kysy eikö hän pysty kannattelemaan itse isoa päätään.


13. Kun tyttö on ottanut lempipaitasi, sano häntä transuksi.


14. Kun tyttö kiusoittelee sinulle, suutu.


15. Kun tyttö ei vastaa puheluihisi pitkiin aikoihin, älä sinäkään vastaa.


16. Kun tyttö katsoo sinua epäillen, sano "sä siis tiedät että runkkasin sun mehulasiin?"


17. Kun tyttö sanoo rakastavansa sinua, sano rakastavansa hänen isäänsä.


18. Kun tyttö tarttuu kiinni käteesi, kysy käykö se päälle ja naura.


19. Kun tyttö tönäisee sinua, tönäise se kumoon.


20. Kun tyttö kertoo sinulle salaisuuden, kerro se kaikille.


21. Kun tyttö katsoo suoraan silmiisi, törkkää sormilla hänen silmiinsä.


22. Kun tyttö kaipaa sinua, sano sille että erossa oleminen tekee molemmille hyvää.


23. Kun särjet tytön sydämen, olet päässyt riesasta eroon.


24. Kun tyttö sanoo sen olevan ohi, sano ettei mitään oo ollukaan.


25. Kun tyttö laittaa tämän eteenpäin, hän haluaa pysyä muodissa mukana.


26. Kun olette puhelimessa ja hän ei sano sanaakaan, sulje puhelin.


27. Kun hän on vihainen, haasta lisää riitaa.


28. Kun hän sanoo olevansa ok, sano että päästänsä hän ei ole ok


29. Koska 10 vuotta myöhemmin hän muistaa sinut..., luultavasti ihanana ensirakkautena (aika kultaa muistot)


30. Soita hänelle keskiyöllä hänen syntymäpäivänään kertoaksesi, että hän rupsahtaa pian.


31. Soita hänelle juuri ennen kuin nukahdat ja heti kun olet herännyt, ja kerro meneväsi ryyppäämään.


32. Kohtele häntä, kuin hän olisi ainoa ruma akka maailmassa.


33. Kiusoittele häntä ja suutu jos hän kiusoittelee takaisin


34. Valvo hänen kanssaan koko yö, kun hän on sairas ja naura hänen kurjuudelleen.


35. Katso hänen kanssaan hänen lempielokuvaansa tai lempiohjelmaansa jos hän suostuu katsomaan kun pelaat wowia kuusi tuntia putkeen.


36. Anna hänelle maailmasi (=kyrpäsi)


37. Anna hänen pitää vaatteitasi, jos hän on shemale


38. Kun hän on tylsistynyt tai surullinen, anna hänelle dildo.


39. Tee hänelle selväksi, että hän on tärkeä, ainakin omalle koiralleen.


40. Suutele häntä kaatosateella, ja ala valittaa vesisateesta.


41. Kun hän tulee luoksesi itkien, sano ensimmäisenä: "meikkis on muuten levinny"


42. Soita hänelle ympäri kännissä.


43. Suutele häntä ja sano että hänen henkensä haisee.


44. Kerro hänelle, että rakastat häntä vaikket tarkottaisikaan.


45. Tekstaa hänelle ehkä kerran vuodessa.

lolomfGKeskiviikko 07.05.2008 02:03



Vastaa kysymyksiin saapuneiden tekstareiden ekoilla lauseilla.

01. Tuntematon mies soittaa ovikelloasi ja menet avaamaan. Mitä sanot hänelle?
-en tarvitsekkaan tänään sitä avainta mut muista tulla ajoissa kerhoon huamenna.

02. Pedofiili hyökkää kimppuusi. Millaisen avunhuudon huudat?
- halli liiga tänää sitte

03. Äitisi pyytää sinua imuroimaan..mitä sanot hänelle?
- horo soita heikulle

04. Jätit läksyt tekemättä ja opettaja uhkaa jälki-istunnolla. Miten puolustaudut?
- en ois osannu arvata et oisit menny noin nopee

05. Poltit vahingossa kesämökkinne maan tasalle. Miten selität asian vanhemmillesi?
- joo okei ;D

06. Liukastut koiran jätökseen. Kuinka kiroat?
- voi jumalauta siinä meni röökit taas

07. Joukkueesi voittaa jääkiekko-ottelun. Mitä huudat tuulettaessasi?
- onks sulla sitä rahaa

08. Koulusi pahin nörtti pyytää sinua alkamaan kanssaan. Mitä vastaat?
-saa nähä mikä on tilanne huamenna

09. Kirjoitat synttärikortin 80-vuotiaalle ukillesi. Mitä kirjoitat korttiin?
- Tulkaa meille ryyppää.

10. Kokeessa kysytään: mikä on evoluutio? Sinä vastaat?
- okei roger, bra ;>