IRC-Galleria

Mur mur sanoi koira... kun kuppiin kiipesi pieni kissa.
Kissa puski koiraa nenään jolloin pääsi pieni murahdus lisää...
Sen jälkeen isot leuat aukesivat ja nopeasti sulkeutuivat niskan ympärille,
pieni kissa nousi ilmaan ja tipahti vesikippoon...
Siihen hämmästelemään jäi märkä karvapallo.
Rouskutus vieressä jatkui rauhallisesti taas.
Pääsi kissalta pieni murahdus johon isompi vastasi vierestä.

Tänään sitten kauhukseni huomasin että olen kissoille allerginen hyvinkin ikävällä tavalla.. Strato päätti osoittaa hellyyttä kun laitoin pojille ruokaa aamulla. Puski ihan vimmatusti ja kehräsi, onnistui puskemaan poskeen kun kyykistyin kupille. Iltaan asti jatkunut kutina ja turvotus silmässä alkaa pikkuhiljaa helpottaa.. Ei kiva.. Ahdistaa ja tekee surulliseksi mutta asialle ei mitään voi =( Eli olisiko joku vailla kahta suloista pikkupoikaa? Uusi rakastava koti pitäisi heille löytää..

Eilen sain kuulla että tarjoukseni on hyväksytty. Pääsen siis muuttamaan takaisin maalle!
Lämpöinen olo valtas koko kropan ja meni pää ihan sekasin, se asunto kun kutsui mua jo ensimmäisen kerran jälkeen kun siellä kävin. Pää täynnä suunnitelmia mitä teen siellä odotan sitä päivää että saan avaimet käteen ja voin kävellä omaan kotiin =) Pieniä ja isoja asioita pyörii ajatuksissa kokoajan, mutta aika näyttää mitä keksin. Sisustamisesta tulee vielä jännää kun en itse osaa tai ymmärrä niitä asioita =) Mutta onneksi mulla on apua siihen hommaan. Kulta lupasi auttaa että saisin siitä itseni näköisen. Kaikkea muutakin vielä tiedossa sitä ennen niin yritän pysyä rauhallisena sen asian suhteen enkä kehittää mitään mahdottomia. Viimeisenä päivänä tehdään kaupat ja muuttamaan pääsen ensikuussa. Mieli yrittää päästä irti ja kehittelee älyttömiä suunnitelmia jo mutta pitää vähän rauhoitella sitä ettei ihan yli ammu xD En malttais odottaa että pääsen ensimmäistä kertaa omaan saunaan nauttimaan löylyistä toivottavasti vielä saan sinne seuraaki =D

Sadepisarat hennot koputtelivat ikkunaani,
avasin silmäni ja katsoin ulos ikkunasta.
Hetken ajattelin että harmaa-aamu taas kerran,
päätin kuitenkin löytää jotain hyvää tänäänkin.
Hitaasti venytellen kömmin ylös sängystä,
miten päiväni aloittaisin..
Hetken pohdin josko kupin kahvia keittäisin,
päädyin siihen että, ei kahvia, ei tupakkaa..
Raikasta ilmaa ja viileää sadetta,
hiljaa tippuivat pisarat rummuttaen päätäni.
Hymyilin ja jatkoin matkaa hiljalleen nauttien syksyn syleilystä.

Olen alkanut miettimään että,
onko sittenkin jokin suurempi joka meitä ohjaa oikeaan suuntaan.
Asettamalla esteitä jotka vaativat liikaa meiltä.
Välillä vaan elämä hymyilee joka suunnalta,
piristää harmaata arkea omalla ihanalla tavallaan.
Tänään jo pelkästään tullut niin monta iloista uutista että,
tässä ei voi muuta kuin hämmästellä.
En yleensä pohdi asioita kovin pitkälle,
ainakaan kovin tarkkaan vaan yritän olla tässä.
Ensimmäistä kertaa odotan innolla jotain mikä on tulevassa,
Se saattaa olla pelottavaa,
mutta samalla tiedän että se tulee olemaan ihanaa.
Oma koti, oma kulta, oma elämä.
Mitä muuta voisi toivoa elämältä?

Hetken ulkona, hetken pimeässä, hetken turvassa.
Pimeä on ystäväni, hämärä kumppanini.
Miten tunteekaan itsensä itsekseen kun hetken on.
Hämärä piristää, hämärä rauhoittaa.
Ystäväni katu ottaa vastaan milloin vain.
Hämärän tultua se kutsuu syleilyynsä.
Kertoo tarinoita kuinka valot välkkyvät,
varjot leikkivät ja ihmiset juoksevat.
Rakkaani kertoo miten olla, miten rauhoittua.
Hitaammin, vielä hidasta hieman.
Nauti joka askeleestasi, elä jokainen hetki.
Katsele ja tutki. Älä menetä hetkeäkään,
silla et sitä takaisin saa.
Kerro miten teen sen..

Hiljaa kävellen vaelsimme läpi kaupungin,
kiireestä pois päästyämme pysähdyin hetkeksi.
Sanoin "kuuntele", meni hetki ennenkuin hän sanoi,
"Mä mitään kuule". Aivan, hetken oli aivan hiljaista.
Mitään ei näkynyt missään, kukaan ei liikkunut.
Hetken oli olo että aika pysähtynyt olisi.
Jatkoimme matkaa ja kuulin vain omat askeleeni hiekassa.
Tuntui kuin olisin kotona, päässyt hetkeksi irti kaikesta.
Tuli kevyt olo ja jatkoin matkaa kohti väistyvää valoa.
Vain muutama askel lisää..

Aurinko nousi ja päivä uutena alkoi taas.
Tunsin lempeän lämmön kasvoillani,
jo kauan ennen kun silmäni avasin.
Tunsin tuoksun tutun, kahvinkeittimen.
Hetken vielä tässä makaan ja olen.
Yön varjot väistyneet ovat, tilalle pieni toivo astunut.
Ehkä kuitenkin routa väistyy tieltä lämmön?
Pieni ääni astuessani keittiöön,
kehräys pienen kissan hymyni levitti.
Pieniä asioita, vain pieniä..
Tänään nautin jokaisesta pienestä asiasta.
Suuret huomiselle jäädä saavat,
pieniä aamun toiveita vain.

Mistä tulee varjo? Mihin katoaa valo?
Entä se hetki juuri ennen kun ne vaihtavat osia?
Mihin katoaa se hetken huuma jonka tunnen?
Se hetki jolloin molemmat ovat ja eivät ole?
Miten voin sen löytää uudellee, ja mistä?
Voiko keinotekoisesti sitä tehdä?
Liikaa kysymyksiä, varmuutta ei ole.
Ei ainakaan niin että sen ymmärtäisi.
Kuinka toivookaan että näkisi ne kaikki pienet asiat.
Ne jotka muuttavat suurimmatkin valheet todeksi.
Se, joka voi muuttaa pahan hyväksi.
Ilkeän kiltiksi, tyhjyyden täydeksi.
Minut ihmiseksi.. Varjoja valossa vain...

Taipuu rauta käsittelyssä kovan kouran.
Musta hehku punaiseksi muuttuu,
Liekit nuolee pintaa synkkää, kylmää.
Vasara heilahtaa ja alasin helähtää.
Uusi muoto hiljalleen esiin astuu.
Miten niin ruma voi niin kauniiksi muuttua?
Olenko itse tuo pala kuollutta?
Missä liekkini mun on?
Kenen uskon vasaraa käyttämään?
Odotan kunnes kuulen helähdyksen oman..
Alasin odottaa.