IRC-Galleria

Näin muutama yö sitten erästä unta. Painajainen, ajattelin kun heräsin. Pari päivää myöhemmin minulle selvisi - verkossa - että uneni olikin jo toteutunut. Eikä totuus tuntunut läheskään niin pahalta. Jumala oli niin velmu että valmisteli minua käsittelemään asiaa, jottei totuus sattuisi. Nyt olen vakuuttunut siitä, että minullakin on jonkinasteinen "etiäisten näkemisen lahja", joka kulkee isäni suvussa. Spooky.. :) Jumalalta sen on oltava, kun kyky on tuonut minulle pelkkää hyvää - mm. estänyt kolarin.

Tällä viikolla on todellakin tuntunut siltä, että mesen tyyppiset viestimet ovat oikeasti hyvä keksintö. Kun minulla ei koulussa ole oikeastaan mitään, miksi minun pitäisi olla siellä, tai oikeastaan missään muuallakaan missä olisi itseni ikäistä seuraa, niin olo on ajoittain aika eritäytynyt. Ja tahtomatta. Nyt on mukavaa kun pääsee hetkeksi edes nettiin, niin tapaa ihmisiä. Ja jostain syystä siellä tapaa niitä tuttuja, joita ei pääse muutenkaan tapaamaan livenä.

Sähköiset viestimet ovat muuttuneet kylmän tiedon siirrosta ilmiselvästi suurten tunteiden käsittelyvälineiksi. Kun yrittää löytää sitä kylmää tietoa, on jotenkin vaikeaa. Mutta kun syntyy keskustelua jonkun kaverin kanssa tai lukee elämää suurempia, romaanin mittaisia sähköposteja - joita erityisesti arvostan - suuria tunteita on pelissä. Pelkoa, läheisyyttä, jaksamista, surua, intoa. Online-tilassa on helppo avautua, ei tarvitse nähdä toisen ilmettä, toiselle ei tarvitse vastata juuri sillä sekunnilla, vastausta voi pohtia hetken ja vielä muuttaa sitä jos siltä tuntuu. Ei tarvitse teeskennellä olevansa kovis, tai mitään muutakaan. Jos tuntuu, että haluaa kertoa kotiaskareista, sopii hyvin, tai jos tahtoo purkaa stressiään, sopii yhtä hyvin. Mutta kuitenkin mä taas yllätyn muiden kanssa kommunikoidessani, että kuinka paljon ihmiset pohtivat syntyjä syvimpiä. Muutkin kuin minä tekevät sitä! :)

Mitä haluatte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille, käy käsky ja ohje. Onneksi ihmiset uskaltavat antaa paloja itsestään, jotta minunkinlaiset osa-aikaerakot voivat tuntea olevansa olemassa ja elävänsä ihan oikeiden ihmisten keskellä. Antakaan hyvät ihmiset minun tuntea olevan olemassa tässä maailmassa, vieläkin.


Quuleeko maailma, täällä on ihmisiä...