IRC-Galleria

Hennariina

Hennariina

tömrkee muija.

Uusimmat blogimerkinnät

#143Lauantai 23.02.2008 03:18

Kuori mureni jo melkein kokonaan. Enää muutama pala piti sitä kasassa. Yli puolet kuoresta oli muruina lattialla. Onni ja ilo paistoi meistä kummastakin sen hetken, ne muutamat päivät.
Lopulta, viimeiset kuorenpalat onnistuivat tekemään hetkessä uuden, yhä kovemman ja hyvin umpinaisen kuoren. Tätä kuorta en aio edes yrittää murtaa.
Imit viimeisenkin innon olla täällä. Heitit sen roskiin, välittämättä mistään. Monia kiinnostaisi kai, mitä sä mietit. Mutta kuoresi on niin vahva, ettei mieleesi pääse. Et anna periksi, koska kuori on sanan ''kyllä'' edessä. Kuori suodattaa kaikenmyönteisen.
Minä en anna anteeksi sitä, että päästit sen taas kasvamaan. En unohda sitä viimeistä hetkeä, kun näin kuoresi läpi, raoista, joista kuori oli varissut kokonaan pois. Se on nyt lopullisesti mennyttä, edessä on tulevaisuus. Tulevaisuus, se on ehkä maailman kiinnostavin asia. Mutta myös maailman salatuin asia. Itselläni on kaipaukseen lievitys, ja se tehoaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.