IRC-Galleria

HeviGootti

HeviGootti

Zina Wildrose - Inspiring

Selaa blogimerkintöjä

"Vankina, sieltä kirjettä kirjoitan"Maanantai 13.08.2012 16:05

Se tunne ku on joutunu taas häkin kaltaseen paikkaan

Ffffuuuu--- erossa kaikesta sivistyksestä
eikä helpota yhtää et se kaunis hevinaapuri o viel paikalla
(sil o joku likka ihan mälsää :P
ainaki vierailuista päätellen mitä porukat o kertonu)

Oon niin yksin orpona täällä, kissojen kanssa jotka hilluu ulkona

-Sunnuntai 12.08.2012 15:27

Kun pieninä kaaduimme asfalttiin nousimme aina ylös,
pyyhimme kätemme housuihin, emme pelänneet
likaa vaan poika- ja tyttöbakteereita.
Ei tarvinnut esittää mitään vaan pystyi olemaan oma itsensä.
Suurin salaisuus minkä salasimme vanhemmilta oli,
että poistuimme kotipihalta tai sanoimme ruman sanan.
Tytöt ja pojat leikkivät joskus keskenään, mutta eivät koskeneet toisiaan.
Kavereiden kanssa suunniteltiin yhdessä kuinka isoina
muutetaan samaan taloon tai ollaan ikuisesti ystäviä.
Mutta totuus on, että kun sanomme tämä kestää, sen
voi korvata lauseella "mikään ei ole ikuista"
Muistatko, kun luvattiin, ettei kumpikaan saa kuolla ennen toista?
Entä ne kyyneleet, sen kusipään takia?
Entä se ihana nauru kaiken sen helpotuksen keskeltä?
Muistatko kun naurettiin yhdessä?
Kun vietettiin koko kesä yhdessä?
Kun kerrotiin salaisuuksia, mistä kukaan ei tiennyt mitään?
Kun olimme erottamattomat?

-Sunnuntai 12.08.2012 01:27

Se tunne kun haluaa välttää jotain ihmistä viimeseen asti
kunnes tämä osaa nöyrtyä ja pyytää anteeks tyhmyyttään,
mut toisaalta tuntuu myös hyvin kivuliaalle, enkä nauti tilanteesta
et pitää olla kylmä ja ignooravinaan

Miten voi yks ihminen ahistaa näin paljon,
ku kyseessä kuitenki sukulainen?

*Fangirling*Perjantai 10.08.2012 18:21

Aaah, pää sekoo! 8DDD <sydän>

Onneks oon yksin kämpässä nii ei tuu outoja katseita
Aaahh, miten joku voi olla niin ihana? Hurrrpurrrrrhhh....

^________^ <sydän>
Oikeesti mie hypin seinillä ku ees katon oletuskuvaa
tai mietin Kuopiorokkia... Ehkä pieni viive tajuamisessa :')

*Pärisee pärisee pärisee* Aaah, ihan kananlihalla ja tukka pystyssä 8))

Nickelback - This Means WarPerjantai 10.08.2012 02:29

Knalli ja SateenvarjoTorstai 09.08.2012 00:00



Jaksaa vielki naurattaa :'D tää oli ekoja pätkiä joita kuulin

Taas kerran sukellus menneisyyteenTiistai 07.08.2012 17:24

Muistaako kukaan elokuvaa nimeltä Apinan Tarina?
Kaks kertaa oon nähny VHS:n kirppiksen hyllyssä
ja aina tuli hurja flashpäkki, hitto vieköön :O
Siis taas jälleen kerran yksi unohettu leffa pulpahti esille,
muistan tosi vähän elokuvasta, sen tiiän et se oli hyvä



Voe elämä :'DD Tänki mie muistan, huhhuh



Ei, tää ei ole se Disneyn versio Viidakkokirjasta
vaa yks kanssa melkei unohettu anime-sarja
Voi elämä tätä nostalgian määrää! ;_;

Viidakkokirja

Hyhhyh!Maanantai 06.08.2012 16:55

Hapottaa helvetisti en tykkee :P

Tuli maistettuu sakemanni viinii eilen...
Muutenki paikat jumissa

Nyt jänskätän tuota laulutuntien jatkamista
ku opettaja siirtyy pois musiikkikoulusta ja mie sanoin
et haluan jatkaa hänen kanssa siitä huolimatta
Järjestelykysymys tietysti mut hitto vieköön jos jokin menee vituiks :S

En haluu ketään muuta ku sillon ekalla laulutunnilla
nii kolahti kaikki palaset yhteen lauluopettajan kanssa ja miun mielestä paras ikinä,
joka on opettanu ymmärrettävästi ja selkeästi tekniikkaa :)

Hihiii!Lauantai 04.08.2012 15:05

Nyt on lippu!

Nosturiin marraskuussa kattoo Cradle Of Filthiä ♥
ja eletään tää kuu pienessä nälässä :D

Sieniä!Tiistai 31.07.2012 19:41





Miulla on taas hauskaa 8DD Hihihihiiii!