IRC-Galleria

pyromaani kilppari (iltalehti)Maanantai 25.02.2008 16:06

Kilpikonna sytytti talon palamaan
25.2.2008 11:16

Palohälytin esti täystuhon.

Brittipariskunnan ostosmatka päättyi järkyttävään havaintoon - 70-vuotias kilpikonna Fred oli sytyttänyt heidän talonsa tuleen. Emma, 30, ja Paul Butler, 45, olivat jättäneet varhain talvihorroksestaan heränneen Fredin terraarioon lämpölampun alle kauppareissunsa ajaksi.

Fred oli kuitenkin onnistunut pinoamaan kuivaa heinää terraariossaan niin korkeaksi pinoksi, että lampun lämpö sytytti sen palamaan. Pahimmillaan liekit nuolivat taloa saattaen vaaraan myös pariskunnan muut lemmikit - koiran ja kaksi kilpikonnanpoikasta.

Kaikeksi onneksi naapuri kuuli palohälyttimen ulvonnan ja hälytti palokunnan paikalle.

- Olimme ostoksilla, kun palokunta soitti ja ilmoitti, että yksi kilpikonnistamme oli sytyttänyt talon tuleen, Emma Butler sanoi The Sun -lehdelle.

Pariskunnan talo kärsi pahoja savuvahinkoja.

- Joudumme vaihtamaan kaikki huonekalut ja etuoven, mutta kaikki eläimemme selviytyivät. Tässä olisi voinut käydä paljon huonomminkin.

lisää...Sunnuntai 24.02.2008 23:47

kesämökkihöperö
katuaurajuusto
kynsilaukkakilpailut
hampurilaisbaarikärpänen
tapettiliimakorva
tekojalkalamppu
ryöstökeikkaliput
elämäntapaturma
hiirimattopiiska
silmämunamaito
kissanhiekkamyrsky
kissanhiekkadyyni

lomalla on VÄHÄSEN tylsää.Sunnuntai 24.02.2008 18:18

kolmoisyhdyssanoja:


sohvaperunalaatikko
hiustenleikkuupuimuri
munakarvalakki
esinahkatakki
perstaskulaskin
torahammasharja
tietokonekivääri
perssilmälasit
pullonkaulakoru
hautakivikausi
hiirenkorvapuusti
karvapallopeli
banaaninkuorikerros
hevosenharjakatto
lurppakorvasieni
taikamattopesula
ravintoketjureaktio
jalkasienikeitto
hautakammiovärinä
tekojalkahiki
hammasrautaportti
hammasrautakausi
siitepölypunkki
vastamyrkkykäärme
mallikoulukaappaus
hautausmaapallo
mäyräkoirakoulu
silliparvilintu
lumikolajuoma
rintaliivihame
lääkekaappihomo
kuivaustelinevoimistelija
mustekalakukko
ruumisarkkupakastin
ruumisautovuokraamo

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.02.2008 17:45



Vastaa saapuneilla tekstareilla

1. Ystävälläsi on huono päivä ja yrität lohduttaa häntä, mitä sanot?
- kelpasiko saaralle pinkki lippis?

2. Jehovan todistaja ovellasi yrittää taas saarnata jotain, miten vastaat?
- ajattelin kattoa nettikauppatuotteita. xD

3. Myöhästyti tunnilta, mikä on selityksesi?
- mikä se kuvasto oli minkä annoit mulle?

4. Mitä kerrot, itsestäsi hakiessasi kesätöitä?
- hyvää ystävänpäivää <3

5.Mitä vastaat, kun söpö poika pyytää sinua ulos?
- monelt pääset? haluun sen kortin, muuten en pääse kotiin.

6.Salaisuutesi?
- mahdollisesti koko saunaosasto menee uusiksi. kuukauden remppa ainakin.

7.Miten tervehdit nähdessäsi vanhan tuttusi?
- Tiuhti pölli siun ponin ja sähisee ja murisee kaikille jotka tulee lähelle. poni on kohta vainaa.

8.Idolisi fanikirjeeseen kirjoitat...
- palvelua jatkettu käyttäjäle Halla.

9.Kysyttäessä tulevaisuuden suunnitelmiasi vastaat?
- kiitos lahjoituksestasi eläinsuojelutyöhön!

10.Mummollesi lähtevässä joulukortissa lukee:
- Joku saa sen maaten, joku seisten, joku edestä, joku takaa, joku kotona, toiset kylillä, mutta kaikilla se tuntuu yhtä hyvältä, kun saavat vuoden ensimmäisen joulutervehdyksen!

11.Historian kokeessa kysyttiin: "Kerro Ranskan vallankumouksesta". Sinä vastasit:
- Moi. tässä on miun uusi numero.

jos olisin simpsoni...Lauantai 23.02.2008 14:44

www.simpsonizeme.com/

tuolta saa vastauksen miltä näyttäis jos olis simpsonhahmo!!!
:D

[Ei aihetta]Perjantai 22.02.2008 12:19



Tämän jutun tarkoitus on osata kirjoittaa silmät kiinni. Joten ÄLÄ HUIJJAA!! Sinun pitää kirjoittaa se sana mikä on ekana tuossa, mutta silmät kiinni!!!!! Jos saat kaikki oikein olet haluan mäjkä sytmahtava.. Mutta jos saat kaikki oikein sinä huijaat! :D Haasta sen jälkeen 2kaveriasi. Kopio tämä omaan kansioosi HETI!!


1. Sä oot kaunis: sö oot kainis

2. Näytät aivan apinalta kuten siskosikin: näurätr aivan apinalta kuten sikosikin

3. Oon rakastunut suhun ihan kybäll: oon rakastinit sugun ijan kyvöll

4. Anna ruokaa, mulla on nälkä: anna ruokaa. mulla on nälkö

5. Pissiksiä ei tueta: pissiksiä ei tyieta

6. Mä kutsun sut mun syntäreille: mä kutsini sit mun sunttöreuille

HiirijahtiPerjantai 22.02.2008 00:15

Kissat pääsi hiirijahtiin kun taloon oli livahtanut hiiri.
Tiuhti oli ekana metsästämässä hiirtä muttei älynnyt mitä sille olis pitänyt tehdä.
Tiuhti vaan kanniskeli sitä ja päästi sen välillä menemään ja jatkoi jahtia.
Mie otin sen reppanan kii ja sitten se heitettiin pihalle (siis se hiiri) näytti olevan suht. kunnossa kun ei nää meidän idiootit edes tajunneet purra sitä tai muutakaan.
Kaikki muut kisut oli urheita ja suuria metsästäjiä paitsi Nemi the prinsessa joka juoks hiirtä karkuun.

Päivää lapsukaisetTorstai 21.02.2008 20:32

Käveltiin alas koulun mäkeä ja jaana näki pienen kummun (tai jotain vastaavaa) maassa ja sano : kato, tos on ulospäinsuuntautunut kuoppa!

niin että tällaista. :D

tosiaan.. tylsääTorstai 21.02.2008 18:57

oon neitsyt oikeasti, tän mukaan skorpioni

OINAS

[x] Olen äkkipikainen
[x] Sanon mitä ajattelen, en ajattele mitä sanon
[x] Suojelen läheisiäni kaikin keinoin
[x] Olen itsepäinen
[ ] Unohdan välillä ajatella muita ihmisiä
[/] Minua ei saa määräillä
[/] Vaadin vapautta ja tilaa ympärilleni
[ ] Hätiköin usein
[/] Olen itsenäinen

5½

HÄRKÄ

[/] Olen maanläheinen
[ ] En kiirehdi päätöksissäni
[ ] Olen pihi
[ ] Rakastan syömistä
[ ] Tulen helposti mustasukkaiseksi
[/] Pidän pääni joka asiassa
[ ] Olen hidas
[/] Ulkonäöstä huolehtiminen on tärkeää
[/] Pelkään petetyksi tulemista yli kaiken

2


KAKSOSET

[ ] En ole kauaa paikallani
[x] Olen piikittelevä
[ ] Vaihdan mielipiteitäni usein
[/] Olen sosiaalinen
[ ] Keksin aina jotain sanomista
[ ] Flirttailen paljon
[/] Olen älykäs
[ ] En osaa aina ottaa vastuuta asioista
[ ] Olen pinnallinen

2


RAPU

[ ] Turvallisuus on tärkeää
[/] Olen hyvin tunteellinen
[ ] Mielialani ailahtelee usein
[ ] Loukkaannun helposti
[/] Olen kiltti
[x] Suhtaudun kaikkeen varauksella
[ ] En halua kenellekään pahaa
[ ] Vaivun helposti itsesääliin
[x] Olen luotettava ystävä

3


LEIJONA

[ ] Kerjään huomiota
[/] Olen avarakatseinen
[ ] Vaikutan usein omahyväiseltä
[/] Mutta oikeasti olen mukava
[ ] Olen kunnianhimoinen
[ ] Minulla on selvät päämäärät
[ ] Olen taipuvainen narsismiin
[/] Tuskastun, jos minulla ei ole mitään tehtävää
[ ] Haluan kuuluisaksi

1½


NEITSYT

[x] Huolehdin välillä liikaa asioista
[/] Olen perfektionisti
[/] Pidän itseni hyvässä kunnossa
[x] Tykkään auttamisesta
[/] Olen herkkä
[/] Arvostan älykkyyttä
[/] Pidän siisteydestä
[x] Olen kriittinen
[/] Teen tehtäväni tunnollisesti

6


VAAKA

[/] Sopeudun helposti eri tilanteisiin
[ ] Olen huono tekemään päätöksiä
[ ] Minuun on helppo ihastua
[x] Innostun välillä määräilemään
[ ] Olen sovittelija
[x] Huolehdin joskus muista niin, että unohdan omat tarpeeni
[ ] En ole oma-aloitteinen
[x] Olen huomaavainen ystävä
[x] Osaan olla myös ivallinen

4½


SKORPIONI

[x] Mietin paljon elämää suurempia asioita
[/] Teen usein kärpäsestä härkäsen
[x] Inhoan pinnallisuutta
[x] Olen epäileväinen
[ ] Haluan uudistaa asioita
[/] Olen kostonhimoinen
[x] Päätäni ei hevin käännetä
[x] Osaan olla hyvin ilkeä
[/] Tahdon kokea paljon


6½

JOUSIMIES

[ ] Olen optimisti
[x] Rakastan matkustelua
[/] Olen valmis tekemään paljon töitä tulevaisuuteni eteen
[x] Haluan seikkailla
[/] Olen suora ja rehellinen
[/] Innostun joskus kerskuilemaan
[ ] Olen fanaattinen
[ ] Välillä olen vähän itsekäs
[ ] Luotan omaan filosofiaani

3½


KAURIS

[ ] Olen ahkera
[ ] Inhoan laiskottelua
[x] Olen vastuuntuntoinen
[/] Kärsin välillä stressistä
[ ] Teen joskus töitä yli rajojeni
[ ] Tahdon tehdä kaiken mahdollisimman hyvin
[ ] Minulla on paljon rutiineja
[ ] Olen parhaimmillani aamuisin
[ ] Olen hyvä organisoimaan asioita

1½


VESIMIES

[x] Olen muiden mielestä aika outo
[x] Tykkään mietiskellä
[/] Leijun omissa maailmoissani
[ ] Olen ennakkoluuloton
[ ] Tahdon uudistaa asioita
[x] Olen vähän yksinäinen
[/] Saan paljon hyviä ideoita
[x] Vaadin vapautta
[ ] Kaipaan turvaa ja kannustusta

5


KALAT

[/] Olen herkkä
[x] Rakastan muiden auttamista
[ ] Olen romantikko
[x] Ajattelen enemmän muita kuin itseäni
[ ] En osaa tehdä päätöksiä
[ ] Olen sympaattinen
[/] Vaivun joskus itsesääliin
[x] Tahdon pelastaa maailman
[ ] Minulla on hyvä muisti

4

hyvästiTorstai 21.02.2008 17:37

Jäähyväiskirje

Rakas Jaana

En tiedä miten sanoisin tämän, mutta vihaan sinua. Luulen että ymmärsin sen, kun näin sen kutistetun pään asuntovaunussasi, ja näin sinut istumassa hullun pastorin päällä .

Olen varma että olet tarpeeksi arpinen ymmärtämään, että olen käynyt sukupuolileikkauksessa.

Lähetän sinulle takaisin puhelinluettelon, mutta pidän vasemman korvasi muistona.

Haluan että tiedät että minä tulen aina muistamaan elämäni kloonina.

Pala helvetissä,
-Laura-

******************************************

TEE SINÄKIN:

Jäähyväiskirje

Rakas, _hyvän ystäväsi/rakkaasi nimi_.

En tiedä miten sanoisin tämän, mutta __1__. luulen että ymmärsin sen __2__ __3__, ja näin sinut __4__ __5__.

Olen varma että olet tarpeeksi __6__ ymmärtämään __7__.

Lähetän sinulle takaisin __8__, mutta pidän __9__ muistona.

Haluan että tiedät että minä __10__ __11__.

_12_,

-nimesi-

1. MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON?
sininen – romanssimme on ohi
punainen – suhteemme on kuollut
valkoinen – aijon käydä kirkossa
musta – vihaan sinua
vihreä – horoskooppimme eivät sovi yhteen
harmaa – olet pervo
keltainen – kävelen kadulla
vaaleanpunainen – sieraimesi ovat kuin loukkaus
ruskea – poliisi etsii sinua
ei paitaa – olet nolla
muu – olen rakastunut siskoosi

2. MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammi – sinä yönä
helmi – viime vuonna
maalis – kun kääpiösi puri minua
huhti – kun kompastuin seesamin siemeneen
touko – viimein ensimmäinen toukokuuta
kesä – kun löit minua lankulla
heinä – kun oksensin
elo – kun näin sen kutistetun pään
syys – kun uimme alasti
loka – kun esitin joulupukkia
marras – kun koirasi juoksi pihalla
joulu - kun vaihdoin lenkkareita

3. MITÄ RUOKAA SYÖT MIELUITEN?
taco – kämpässäsi
pizza – asuntovaunussasi
pasta – lähikaupan nurkalla
hampurilainen – bussin alla
salaatti – sillä aikaa kun söit
kana – kaapissasi
kebab – pastorin kanssa
kala – naisten vaatteissa
leipä – joulujuhlissa
lasagne – lentokoneessa
makkara – transsissa
muu – naapureittesi kanssa

4. MINKÄ VÄRISET SUKAT SINULLA ON?
keltainen – iskemässä
punainen – loukkaamassa
musta – ärsyttämässä
sininen – koputtamassa
lila – kaatamassa siirappia - päälle
valkoinen – vittuilemassa
harmaa – repimässä vaatteita irti - päältä
ruskea – asettamassa iilimatoja - päälle
oranssi – nipistämässä
vaaleanpunainen – repimässä peruukkia - päästä
ei sukkia – istumassa - päällä
muu – suutelemassa

5. MINKÄ VÄRISET ALUSVAATTEET SINULLA ON?
musta – paras ystäväni
valkoinen – isäni
harmaa – presidentti
ruskea – pierutyynyni
lila – paahtoleipäni
punainen – Kerttu
sininen – avokaadoviljelmäni
keltainen – kirjeystäväni Zimbabwesta
oranssi – minun Matti ja Teppo levykokoelmani
vaaleanpunainen – koirani
ei alusvaatteita - patsas
muu – hullu pastori

6. MITÄ KATSOT MIELUITEN TV:STÄ?
Scrubs - miehekäs
O.C. - tunteellinen
One Tree Hill - avoin
Heroes - jälkeenjäänyt
Lost - kiihottunut
House - arpinen
Simpsons - luuseri
Idols – masokistinen
Family Guy - seniili
muu - hävettävä

7. MIELENTILA JUURI NYT?
iloinen – kuinka huonosti olen voinut
surullinen – kuinka tympeä olet
tylsistynyt – että joulupukkia ei ole
vihainen – että inhoan ruokiasi
masentunut – että olemme serkuksia
ylipirteä – että tähän ei ole ratkaisua
hermostunut – kuinka vähän maksoin sinusta
huolestunut – että autosi on säälittävä
apaattinen – että olen käynyt sukupuolileikkauksessa
häpeävä – että olen allerginen hamsterillesi
hellyydenkipeä – että kiihotun roskakuskeista
iloisempi kuin koskaan – että en ikinä aikonut soittaa sinulle vaikka toisin sanoin
muu – kuinka paljon oikeasti painan

8. MINKÄ VÄRINEN TAPETTI SINULLA ON MAKUUHUONEESSASI?
valkoinen – sormuksesi
keltainen – rakkauskirjeesi
punainen – Darth Vader - julisteesi
musta – ajokorttisi
sininen - sohvatyynyt
vihreä – puhelinluettelon
oranssi – tekohampaasi
ruskea – osoitekirjasi
harmaa – hammasharjani
lila – latino - CD:si
vaaleanpunainen – leikatut varpaankynnet
muu – armeijamuistosi

9. ENSIMMÄINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – kuvasi
C/D - öljykanisterin
E/F – naapurisi Orvokin
G/H – neitsyyteni
I/J – verikokeen tulokset
K/L – vasemman korvasi
M/N – itsemurhakirjeesi
O/P – puhelinnumerosi
Q/R – äitisi
S/T – postimerkkikokoelmasi
U/V/W – rikosrekisterisi
X/Y/Z – tennissukkasi
Å/Ä/Ö – todistuksesi

10.VIIMEINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – tulen aina muistamaan
C/D – en tule ikinä unohtamaan
E/F – olen aina halunnut rikkoa
G/H – sain AIDS:in
I/J – tulen aina vihaamaan
K/L – aijon kouluttaa
M/N – tuhopoltin
O/P – haastattelin
Q/R – ilmoitin psykiatrille
S/T – voin pahoin kun mietin
U/V/W – yritän unohtaa
X/Y/Z – pärjään paremmin ilman
Å/Ä/Ö –en ikinä pitänyt

11. MITÄ JUOT MIELUITEN?
vesi – ystävyytemme
kalja - vanhuus
limsa – elämäni kloonina
tiivistemehu - eskimoreinkarnaatio
maito - vuokra-asuntoni
viini - viinakaupan myyjä
siideri – intohimoinen kiinnostus hiiriä kohtaan
tuoremehu – munakoisofetissisi
mineraalivesi – nolo ihottuma
Oboy – Gollum - imitaatiot
viski – pilata toinen maailman sota
muu – vihata isääsi

12. MINNE MATKUSTAISIT MIELUITEN?
Thaimaa – lämpimin terveisin
USA – ystävällisin terveisin
Englanti – onnea oikeudenkäyntiin
Espanja – hukuta itsesi
Kiina – unohdin ruokkia kalasi
Saksa – helpottuneesti
Japani – pala helvetissä
Kreikka – ikuinen vihollisesi
Australia – lähetä terveisiä isoäidillesi
Egypti – häivy nyt
Ranska – kivuissa
muu - haluan rahani takaisin

******************************************

TEE SINÄKIN:

Jäähyväiskirje

Rakas, _hyvän ystäväsi/rakkaasi nimi_.

En tiedä miten sanoisin tämän, mutta __1__. luulen että ymmärsin sen __2__ __3__, ja näin sinut __4__ __5__.

Olen varma että olet tarpeeksi __6__ ymmärtämään __7__.

Lähetän sinulle takaisin __8__, mutta pidän __9__ muistona.

Haluan että tiedät että minä __10__ __11__.

_12_,

-nimesi-

1. MINKÄ VÄRINEN PAITA SINULLA ON?
sininen – romanssimme on ohi
punainen – suhteemme on kuollut
valkoinen – aijon käydä kirkossa
musta – vihaan sinua
vihreä – horoskooppimme eivät sovi yhteen
harmaa – olet pervo
keltainen – kävelen kadulla
vaaleanpunainen – sieraimesi ovat kuin loukkaus
ruskea – poliisi etsii sinua
ei paitaa – olet nolla
muu – olen rakastunut siskoosi

2. MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammi – sinä yönä
helmi – viime vuonna
maalis – kun kääpiösi puri minua
huhti – kun kompastuin seesamin siemeneen
touko – viimein ensimmäinen toukokuuta
kesä – kun löit minua lankulla
heinä – kun oksensin
elo – kun näin sen kutistetun pään
syys – kun uimme alasti
loka – kun esitin joulupukkia
marras – kun koirasi juoksi pihalla
joulu - kun vaihdoin lenkkareita

3. MITÄ RUOKAA SYÖT MIELUITEN?
taco – kämpässäsi
pizza – asuntovaunussasi
pasta – lähikaupan nurkalla
hampurilainen – bussin alla
salaatti – sillä aikaa kun söit
kana – kaapissasi
kebab – pastorin kanssa
kala – naisten vaatteissa
leipä – joulujuhlissa
lasagne – lentokoneessa
makkara – transsissa
muu – naapureittesi kanssa

4. MINKÄ VÄRISET SUKAT SINULLA ON?
keltainen – iskemässä
punainen – loukkaamassa
musta – ärsyttämässä
sininen – koputtamassa
lila – kaatamassa siirappia - päälle
valkoinen – vittuilemassa
harmaa – repimässä vaatteita irti - päältä
ruskea – asettamassa iilimatoja - päälle
oranssi – nipistämässä
vaaleanpunainen – repimässä peruukkia - päästä
ei sukkia – istumassa - päällä
muu – suutelemassa

5. MINKÄ VÄRISET ALUSVAATTEET SINULLA ON?
musta – paras ystäväni
valkoinen – isäni
harmaa – presidentti
ruskea – pierutyynyni
lila – paahtoleipäni
punainen – Kerttu
sininen – avokaadoviljelmäni
keltainen – kirjeystäväni Zimbabwesta
oranssi – minun Matti ja Teppo levykokoelmani
vaaleanpunainen – koirani
ei alusvaatteita - patsas
muu – hullu pastori

6. MITÄ KATSOT MIELUITEN TV:STÄ?
Scrubs - miehekäs
O.C. - tunteellinen
One Tree Hill - avoin
Heroes - jälkeenjäänyt
Lost - kiihottunut
House - arpinen
Simpsons - luuseri
Idols – masokistinen
Family Guy - seniili
muu - hävettävä

7. MIELENTILA JUURI NYT?
iloinen – kuinka huonosti olen voinut
surullinen – kuinka tympeä olet
tylsistynyt – että joulupukkia ei ole
vihainen – että inhoan ruokiasi
masentunut – että olemme serkuksia
ylipirteä – että tähän ei ole ratkaisua
hermostunut – kuinka vähän maksoin sinusta
huolestunut – että autosi on säälittävä
apaattinen – että olen käynyt sukupuolileikkauksessa
häpeävä – että olen allerginen hamsterillesi
hellyydenkipeä – että kiihotun roskakuskeista
iloisempi kuin koskaan – että en ikinä aikonut soittaa sinulle vaikka toisin sanoin
muu – kuinka paljon oikeasti painan

8. MINKÄ VÄRINEN TAPETTI SINULLA ON MAKUUHUONEESSASI?
valkoinen – sormuksesi
keltainen – rakkauskirjeesi
punainen – Darth Vader - julisteesi
musta – ajokorttisi
sininen - sohvatyynyt
vihreä – puhelinluettelon
oranssi – tekohampaasi
ruskea – osoitekirjasi
harmaa – hammasharjani
lila – latino - CD:si
vaaleanpunainen – leikatut varpaankynnet
muu – armeijamuistosi

9. ENSIMMÄINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – kuvasi
C/D - öljykanisterin
E/F – naapurisi Orvokin
G/H – neitsyyteni
I/J – verikokeen tulokset
K/L – vasemman korvasi
M/N – itsemurhakirjeesi
O/P – puhelinnumerosi
Q/R – äitisi
S/T – postimerkkikokoelmasi
U/V/W – rikosrekisterisi
X/Y/Z – tennissukkasi
Å/Ä/Ö – todistuksesi

10.VIIMEINEN KIRJAIN ETUNIMESSÄSI?
A/B – tulen aina muistamaan
C/D – en tule ikinä unohtamaan
E/F – olen aina halunnut rikkoa
G/H – sain AIDS:in
I/J – tulen aina vihaamaan
K/L – aijon kouluttaa
M/N – tuhopoltin
O/P – haastattelin
Q/R – ilmoitin psykiatrille
S/T – voin pahoin kun mietin
U/V/W – yritän unohtaa
X/Y/Z – pärjään paremmin ilman
Å/Ä/Ö –en ikinä pitänyt

11. MITÄ JUOT MIELUITEN?
vesi – ystävyytemme
kalja - vanhuus
limsa – elämäni kloonina
tiivistemehu - eskimoreinkarnaatio
maito - vuokra-asuntoni
viini - viinakaupan myyjä
siideri – intohimoinen kiinnostus hiiriä kohtaan
tuoremehu – munakoisofetissisi
mineraalivesi – nolo ihottuma
Oboy – Gollum - imitaatiot
viski – pilata toinen maailman sota
muu – vihata isääsi

12. MINNE MATKUSTAISIT MIELUITEN?
Thaimaa – lämpimin terveisin
USA – ystävällisin terveisin
Englanti – onnea oikeudenkäyntiin
Espanja – hukuta itsesi
Kiina – unohdin ruokkia kalasi
Saksa – helpottuneesti
Japani – pala helvetissä
Kreikka – ikuinen vihollisesi
Australia – lähetä terveisiä isoäidillesi
Egypti – häivy nyt
Ranska – kivuissa
muu - haluan rahani takaisin