IRC-Galleria

PettämisestäTiistai 05.06.2007 19:31

"Kenenkään ei koskaan tulisi pettää rakkaintaan. Niin käy kuitenkin nykyään 60 prosentille parisuhteessa elävistä joskus suhteen aikana. Ihan kuolemanvakavasti ei kannattaisi toisen syrjähyppyä ottaa vaan unohtaa ja antaa anteeksi. Varsinkin jos toinen katuu ja lupaa, ettei uusi sitä."

Ei vittu, välillä Iltalehden Sofian sohva saa minut todella raivoihini! "Sofia" väittää aina, että pettäminen pitäisi "hyväksyä osana nykyistä parisuhdetta". Sen hän kyllä jättää kertomatta, että MITEN se käytännössä tapahtuu?! Miten voi antaa anteeksi, jos ei tunnu siltä? Päättää vain, että naps, nyt annan anteeksi, vaikka ei tunnu siltä? Vittu mitä paskaa.

Ja nyt haluan korostaa, etten ole omassa parisuhteessani tullut petetyksi (ettei kukaan luule tämän olevan henkilökohtaista tilitystä). Olen vain yleisellä tasolla närkästynyt edellä mainitusta asenteesta.

Lisäksi olen ahdistunut tiedosta, että 60 prosentissa parisuhteita on pettämistä. Puolet avioliitoista päätyy eroon, ja yli puolissa petetään. Miten mikään suhde voi kestää, jos ihmiset ovat tällaisia? Miten kehenkään voi luottaa? Olen ahdistunut.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.