IRC-Galleria

Humppakummitus

Humppakummitus

Julius Keinänen

huomenta taasLauantai 16.09.2006 11:39

aikainen lintu lieron löytää. tai jotain.

kylmä on kun siperian helvetissä. jos sellaista paikkaa ylipäänsä on. kuitenkin se on jokin baari keskellä helsinkiä. tai zimbaqvaa. jos sellaistakaan paikkaa on. mutta niin piti sanomani että on aivan liian kylmä ja minusta ei ole ollenkaan reilua että on kylmä ja syksy, koska kesäloma oli lyhyt. kesä saisi olla paljon pidempi. voisi olla vaikka 7 kesää peräkkäin ja sit vaihtelun vuoks yks talvi. Äänestänkin seuraavaks kansanedustajaa, joka lupaa pitkän ja lämpimän kesän sekä riittävästi vapaapäiviä jotta kesästä voi rauhassa nauttia.

Työpäivä tai siis yö on taas onnellisesti takana, joten ajattelin pienen väsyneen miehen päiväkirjamerkinnän olevan paikallaan. tai jonkun toisen paikalla. palkka päivät on kivoja kun tuntee hetken olevan rahoissaan. vaan mikä laulaen tulee se viheltäen menee. raha vaihtaa omistajaa ennenkuin ehtii saada pahaa hajua sukanvarressa lojuessaan.

onpas pöljää kirjottaa päiväkirjaa kun ei oo oikeestaan mitään fiksua sanottavaa. luen jälkeenpäin mitä en ole tehnyt. päivän mielenkiintoisin asia tais olla ku poltin kitalakeni kuumaan puuroon. tai se kun ostin porilaisen malmin grillistä.

Eiku eipäs. meitsi näki tänään ihka aidon noita-akan. tai en oo ihan saletti sen noitumiskyvyistä, mut se oli niin satujen noita-akan näkönen, että ihan pakko sen oli noita olla. ihan varmaan oli. ja se heitti minua varmasti jollain tilintyhjennysherjalla. pirun noidat...

vaan joo, jutut on kuin georgella ja lentelen kohta itsekkin laulavalla WC-saarnatuoli yhdistelmällä jossa on karvanopat sekä pölynimuri. joten lienee aika mennä vetämään pää täyteen. unta siis. ja jos joku luki tämän loppuun asti niin, 10 pistettä. ja jos sait sekoilusta mitään selvää niin toiset 10 pistettä. kun oot keränny 100 pistettä, sinulla on harvinaisen hyvä syy hankkia ihan oikea elämä.

goooood moornig viet... ei ku Espoo.Keskiviikko 13.09.2006 15:47

juu. taidan luopua herätyskellosta, koska minulla on tuollainen mukava herätyspalvelu, että ainaku meinaan nukkua vähänkään pitempään niin osastonhoitaja soittaa. Nytki ois ollu töitä, mut kuulemma joku laki tai muu yhtä vähäpätönen juttu sanoo että viikossa pitää olla vähintään yks vapaa päivä, joten pidänkin sen sit tänään. koska loppuviikko onkin taas töitä.

mitäs muuta... kämppä pitäs varmaan taas siivota ku vaa jaksas nousta koneelta ja ruveta tekemäänki jotain. mut enpä jaksa. vielä ainakaan. ehkä meen vielä hetkeks nukkumaan. tai jotain.

mut mut... palaillaan, nyt syömään.

metsiksen aloitteesta...Perjantai 08.09.2006 00:15

Sie, joka kahtelet kuva-albumiani, niin valitseppa sieltä yksi parhain/hauskin/kaunein/miellyttävin kuva, joka on mielestäsi ylitse muiden tai vaan paras. Siis vain yksi kuva ja linkitä se päiväkirjaani.

Sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso, mistä kuvasta muut pitävät eniten.

trölömps.Tiistai 05.09.2006 02:09

lyhyt kirjoitelma ennen kuin nukkumatti tulee ja vetää 1000kg nuijalla vintin pimeäks ja hieroo vielä vähän hiekkaa silmiin...

Väsyttää ja tuntuu hienolta.
viimeisen kolmen tunnin aikana vuodatin verta hikeä ja kyyneliä paitsi en kyyneliä, enkä ole varma
miten tänne asti selvisin, väsynyt olen ma ja niinpäin pois, mutta silti aivan loistava fiilis. vaan koska arvatenkin näistä väsyneen miehen höpötyksistä ei ota itse pirukaan selvää, vaan menee mieluummin pelaamaan pikkupaholaisten kanssa polttopalloa, niin meitsi hiipii makuuhuoneenpuolelle ja koitan saada unta pömpeliin.

Hyvää yötä, rakas päiväkirja. :D

tallinna on kaunis kesäkaupunkiKeskiviikko 30.08.2006 17:56

Jep, kuten otsikosta voipi päätellä, tuli taas visiteerattua viron kauniissa maassa ystäväni leijonanmiel, eiku siis Nikon kans. Kierreltiin vanhassakaupungissa, syötiin hyvin, hilluttiin rannalla yöllä ja tietysti juotiin vähän kaljaa. mut ihan kohtuudella siis :) Rahaa meni tietenkin enemmän kuin olin laskenut ja mitä olisi ollut varaa, mutta elämä on. palkka tulee taas huomenna niin pääsee vähän jaloilleen. Nikolle varmaan maksan seuraavaan vuosituhanteen asti lainaamiani rahoja :D ja mokoma tuuripeelo meni vielä tyhjentämään raha-automaatin. Raha tulee rahan luo. Ei siis moista pelkoa.

Suomen puolellekkin taisi joku viaton pieni pullo eksyä. Ja lava kaljaa. Ei siis kuitenkaan mikään viinanhaku reissu.

Töitä taas huomisesta eteenpäin. byää, en halua. :( mut kai se on pakko.

No reissusta ei varmaan ole kummempia sanomisia... viimeseen hetkeen asti jotain tekemistä. Jos ei muuta, niin edes portaikossa kaatuilevia mummoja. Tosin rukka sai matkalaukun päälleen. (Ei minun.) Sit sain ihailla hetken ihmisten uusavuttomuutta. Kerkesin nopeammin painamaan liukuportaat päältä pois ku vieressä hölmistelevät ihmiset. Sit eiku mummulle jalkaan hienosti taiteiltu ensiside ja odottamaan sinne jonkun kutsumaa ambulanssia. Matka jatkui varsin sukkelaan ja pääs lähtemään laivaan. Samainen mummu pääs vielä samaan laivaankin. Terveisiä vaan jos sattuu lukemaan :D

Vaan loma on nyt sit pidetty ja akut ladattu, joten pitäisi olla varsin virkeänä/hyväntuulisena töissä. Sinne siis.

Ps. Valuutan vaihto täti kusi silmään ja paineella. Terveisiä hänellekkin. Pala he*******ä.

pieni merkintä taasLauantai 26.08.2006 04:45

ajattelin joutessani kirjoittaa jotain pientä, vaikkei minulla, kuten tavallista, ole oikein mitään sanomisen arvoista :)

...


öh joo, eiköhän se ollut siinä.

tai no rutistaan nyt vähän. Rahat on loppu, en tiedä millon taas pääsis vehreämmälle oksalle. sitävartenhan sitä töissä luuraan, vaan ei näemmä ainakaan työtä tekemällä saa kyllin rassua eli rahaa. Vaan rahattomuus on varsin hyvä lähtökohta kun on kaveri tulossa kylään ja tarkoitus oli pitää pieni loma ja käydä ihastelemassa viron kaunista maaperää.

josko se rahatilanne lomailemalla paranisi ;)

mitäs muuta.. Helsinki on varsin kasvoton paikka ainakin toistaiseksi. kasvotonta väestönmassaa. Treenit olis tarkoitus aloittaa ens kuussa, jos sinne asti selviän. saa nähdä mitä siitäkin tulee. Treenien aloittamisesta meinaan. Raha tulee siinäkin vastaan. Mut aloitan jokatapauksessa. Sais jotain muutakin tekemistä kuin työt tai kämpällä luuskottaminen. Toisinaan olen myös leikkinyt Jeren kans, ja silloin tulee vähän kallisteltua, ellei lähde salille tai töihin.

Jep, eiköhän siinä ollut taas turhimmat kuulumiset.

hehLauantai 19.08.2006 14:19

minullaa on kummityttö kylässä. kirjoitankin sen päähän pistoja tän päivän ajalta...

viivillä on semmonen mikälie sekotustikku ja se halus leikkii sillä. se halus tehä jonkun sekotuksen...

se laitto lasiin vettä ja mie istuin koneella enkä kattonu mitä se sinne sekottaa.
no se laitto sinne ihan höpelönä suolaa ja aina välillä sekotti ja sit ku siitä tuli valkosta niin se vaan huus että kato mie teen maitoa. annoin sen aikansa tehä maitoa ja ku se oli sekottanu sinne tarpeeks suolaa niin kysyin eikö se aijo maistaa ite tekemää maitoa. viivi maisto lasista ja otsaan tuli lukematon määrä ryppyjä. sit se ilmotti ilosena että se tekikin sitä maitoa minulle X)

sit ku mie en halunnu juoda sitä niin se aatteli kaataa sen maitotölkkiin. onneks ehdin väliin...

saas nähä mitä muuta tuo superkokki tänään väsää. josko se auttas mua ruuanlaitossa tänään.

joopa joooKeskiviikko 16.08.2006 04:08

no aamuvuoro oli joo, ihan ok. mut sen vapaan kans vähän niin ja näin...

lienen jonkin sortin työnarkomaani tai sitten vaan köyhä ja rahan tarpeessa:D mut niin tai näin taas löysin itseni töistä, vaikka alkuperäisen suunnitelman mukaan pitäisi nyt vetää unta pömpeliin...
mut huomenna vapaata.tai siis tänään. kait.


väsyttääTiistai 15.08.2006 02:16

väsyttää joten pidän lyhyen raportin.

olin töissä. ihan jees päivä. vähän kiirettä loppuillasta mut ihan kivaa. huomenna aamuvuoro ja sit yks päivä vapaata. jee ! :) ja sit laaksoon :/

valveilla tähän aikaan vaan siks että pitää väsätä huomiset työ eväät(itse tehtyjä lihapullia ja "uusia" perunoita)

eiköhän se ollu siinä. hyvää yötä.

hoh hoiTiistai 08.08.2006 02:25

taas töitä. on han se ihan kivaa, mut tämmönen ilta-aamu on kyllä oikeestaan huono. pitäs huomenna herätä viideltä, mut vielä ei nukuta yhtään. tosin sitten on taas pitempi yhtäjaksoinen vapaa kun tekkee tälleen. ja joo. työ matkat on kyllä ihan kehnoja, kun niihin menee tunti aikaa.

vaan enpäs jaksa kirjoittaa enempää. juon tuosta glenfiddch paukkuni loppuun ja koitan mennä tutumaan.