IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Miten sä voit?Lauantai 20.01.2007 15:48


Jim Willis 2001

Kun olin vielä pentu, sain sinut nauramaan leikeilläni ja sanoit minua omaksi lapseksi.
Ja vaikka purin riekaleiksi monet kengät ja revin monet tyynyt, olin sinun Paras Ystäväsi.
Kun olin tehnyt jotakin pahaa, osoitit minua sormellasi ja kysyit: Miten sä voit?
Mutta sitten rauhoitut ja rapsutit vatsaani ken makasin selälläni edessäsi.

Vaikka sinulla oli aina kiire, oli sinulla kuitenkin aina aikaa olla kanssani.Muistan
niitä iltoja kun lepäsin sängyssäsi ja kuuntelin haaveiluasi. Uskoin että elämä ei voi olla
tämän parempaa.
Kävimme yhdessä pitkillä lenkeillä puistossa ja autoajeluilla, kävimme syömässä jäätelöä
ja minä sain vain vohvelin kun väitit, että jäätelö ei ole koiralle terveellistä.Nukuin auringossa
odottaen sinua kotiin.

Sitten aloit olla yhä enemmän ja enemmän töissä ja aloit tehdä uraa. Ja sinulla oli yhä
enemmän ja enemmän ihmisystäviä. Silti odotin sinua innolla ja tuin sinua aina kun sinulla
oli sydänsuruja tai pettymyksiä. En koskaan sanonut sinulle, että olit tehnyt väärän päätöksen
ja riemuissani riehusin kun tulit kotiin. Ja sitten yhtenä päivänä sinä rakastuit.

Hän, sinun nykyinen vaimosi, ei ole koiraihminen, mutta silti tervehdin häntä kodissamme,
näytin kiintymystä ja tottelin häntä. Olin onnellinen kun sinäkin olit onnellinen.
Kun lapset syntyivät, ihmettelin heidän tuoksuaan ja halusin auttaa huolehtimaan heistä.
Mutta te pelkäsitti että vahingoittaisin heitä ja sen vuoksi vietin suurimman osan ajasta toisessa
huoneessa tai ulkona kopissa.

Oi, miten halusin rakastaa heitä, mutta olin vankina. Kun lapset kasvoivat olin heidän Iso
Ystävänsä. Sormet sattuivat joskus silmiini, ne tutkivat korviani ja pusuttelivat kuonoani.
Rakastin lasten rapsutuksia kun sinä enää harvoin rapsutit minua. Olisin antanut elämäni
lasten puolesta jos olisi ollut tarvetta.
Menin salaa heidän sänkyynsä ja kuuntelin heidän salaisuuksiaan. Odotin yhdessä lasten
kanssa autosi ääntä kadulta kun palasit töistä kotiin.

Joskus oli aika, kun ihmiset kyselivät: "Onko sinulla koia?" ja aina otit lompakosta
kuvani ja näytit sitä ja kerroit pitkiä tarinoita minusta. Viimeiset vuodet vastasit kysymykseen
"Kyllä" ja vaihdoit aihetta.

En ollut enää Sinun koirasi, olin vain koira ja hermostuit aina, kun aiheutin rahanmenoa sinulle.
Sinulla oli nyt työ ja mahdollisuus muuttaa toiseen kaupunkiin asumaan, mutta kerrostaloon,
johon ei saa tuoda eläimiä. Teit oikean päätöksen kun sinulla on nyt perhe, mutta oli aika,
jolloin Minä olin Sinun ainoa perheesi.

Jännitin sitä autoajelua kunnes saavuimme koirien Varjupaikkaan.Ilmassa oli koirien, kissojen,
tuskan ja epätoivon haju.Täytit pari paperia ja sanoit: "Tiedän että löydätte hänelle hyvän kodin."
Ihmiset siellä kohottivat olkapäitää ja katsoivat sinua surullisena.
He tiesivät totuuden, miten vaikea on löytää uutta kotia keski-ikäiselle sekarotuiselle nartulle.
Sinun piti repiä oman poikasi kädet kaulastani kun poika kirkui: "Isä, älä anna heidän ottaa
koiraani!" Olin huolissani pojasta ja mietin opettamiasi asioita: ystävyys, lojaalisuus, rakkaus
ja vastuu kaikista elävistä olennoista on ihmisellä.

Rapsutit päätäni, et katsonut minua silmiin etkä suostunut ottamaan kaulapantaani ja hihnaani.
Sinulla oli aina töissä määräaika, nyt oli minullakin määräaika.

Kun olit lähtenyt, tuli kaksi kilttiä naista ja puhuivat, että kyllä sinä tiesit muutosta etukäteen
mutta et yrittänytkään itse löytää minulle uutta hyvää kotia. Naiset rapsuttivat minua hellästi
ja kysyivät: "Miten sä voit?"

Nämä ihmiset täällä Varjupaikissa huolehtivat meistä niin hyvin kun aikaa kiireiltä riittää.
Tietysti meidät ruokitaan mutta ruokahaluni katosi jo peri päivää sitten.

Ensimmäisinä päivinä, jos joku meni häkkini ohi, juoksin heti häkin viereen.Luotin aina,
että Sinä tulet ja haet minut takaisin, että olet muuttanut mielesi ja tämä on vain pahaa unta.
Luotin, että tulee ainakin joku, joka välittäisi minusta ja haluaai pelastaa minut.

Ymmärsin että on mahdotontan taistella huomiosta pentujen kanssa. Niillä ei ole vielä
hyviä tai huonoja muistoja, ne on leikkisiä ja riemuissaan. Menin häkin takanurkkaan, istuin ja odotin.

Kuulin askelia kun se ihminen tuli työpäivän päätteeksi luokseni ja vei minut tosi hiljaiseen huoneeseen.
Hän nosti minut pöydälle, rapsutti korviani ja sanoi ettei minun nyt pitäisi murehtia. Sydämeni hakkasi
kun en tiennyt mitä oli tapahtumassa mutta jotenkin vaistosin että vankeuspäivät olivat nyt ohi.

Murehdin sitä ihmistä kun tiesin, että hän oli nääntymässä työnsä alle.Tiesin hänen liikkeensä etukäteen:
hellävaraisesti hän laittoi kiristyssiteen tassun ympärille ja samaan aikaan kyyneleet valuivat poskille.
Nuolin hänen kättään kuten olin vuosia nuollut Sinun kättäsi.Hän pisti ruiskeen suoneeni ja tunsin miten
kylmä liuos valui ihollani.Menin levolle, katsoin häntä silmiin ja sanoin hiljaa: "Miten Sä voit?"
Hän ymmärsi sittenkin tunteeni ja kieltäni ja hän sanoi minulle: "Olen tosi pahoillani"
Hän halasi minua ja selitti, että se on hänen työtään, että menen nyt parempaan paikkaan missä
minua ei koskaan hylätä, missä on paljon rakkautta ja valoa, missä ei enää tarvitse huolehtia mistään
ja että se on todella erilainen paikka.
Sitten heilutin viimeisillä voimillani häntääni ja näytin että "Miten Sä voit?" ei ollut tarkoitettu hänelle.

SE OLI TARKOITETTU SINULLE, RAKASTETTU OMISTAJA, KUN MIETIN VIIMEISILLÄ HETKILLÄNI
SINUA, AINA SINUA JA ODOTAN SINUA IKUISESTI. VOI OLLA ETTÄ TOISETKIN OSOITTAVAT SINULLE
TÄLLAISTA USOLLISUUTTA ELÄMÄSSÄ.

Jos tämä tarina itketti sinua niin muista että se on totta.
Näin tapahtuu tuhansille eläimille vuodessa jotka kuolevat Varjupaikoissa.
Kerromme tätä tarinaa omilla sivuillamme, klinikoilla jne
Selitämme miten tärkeää on että ei-toivottujen, hylättyjen eläinten tappaminen loppuu.
Levitämme tarinaa kaikkialle, ei sen takia että haluamme aiheuttaa surua vaan sen takia
että tämä voi pelastaa edes yhden eläimen.

håhååTorstai 18.01.2007 20:56

Säännöt ovat seuraavat:
1. Valitse 6 kaveriasi.
2. Etsi jokaiselle nimelle yhteisö, jossa esiintyy kyseinen nimi!
3. Haasta 6 kaveriasi tekemään tämän.

Jenna: JENNA EI TAJUU! <---hahaa pitää paikkansa ;)

Piia S:Piialla ei oo kaikki kotona <--- juu ei oo ei :D

Terhi: Terhi pilasi mun joulun!<-- no näin ei päässy käymää :D

Emilia:Emilia, osta omenoita <-- no meeppä kauppaa ;)

Mimmi: Mimmillä on saletisti tekoripset <-- no en oo ainakaa nähny :P

Piia K:Piia ei ymmärrä <-- no kyllä se mun mielestä ymmärtää ihan suht hyvin :D


hhhhfdTorstai 07.12.2006 18:44

SUKUPUOLI: nainen
SYNTYMÄAIKA: 17.4.1991
OLIKO SE VIRHE: ei tietenkää ;D
SISARUKSET: 2 isoveljeä, isosisko ja pikkusisko
TOIVEAMMATTI: paha mennä sanomaa
KIINNOSTUKSEN KOHTEET: koirat
SUURIN HAAVEESI: en jaksa tähä enää kirjottaa

MITÄ MERKKIÄ POLTAT: L&M punanen
OLETKO KOKEILLUT HUUMEITA: En!
ULKONÄKÖ: tällaane
PAINO: tarpeeks

TYÖPAIKAT: ei oleee
ASIAT, JOITA TYKKÄÄT TEHDÄ: nukkuminen, syöminen ja kavereiden kans oleminen koiran kans touhuumine jne..
ASIAT, JOITA KERÄÄT: en mitää
PARAS JUOMA: maito ja joku
PARAS SARJAKUVA: Aku-Ankka

MUSIIKKIMAKU: kaikki käy
SUOSIKKIBÄNDIT / ARTISTIT: kaikki käy

PARAS URHEILULAJI:uinti
LEMPIMAA: puuhamaa
PARAS NÄYTTELIJÄ: Peter Franzen
PARAS VUODENAIKA: kesä

PARAS KAUPUNKI: seinis/Ã…bo
PARAS TV-OHJELMA: BB
PARAS LÄTKÄJOUKKUE: TPS
HARRASTUKSET: ei enää mitää
YLEISIMMIN KÄYTETYT SANAT/LAUSEET: joo kato ristus

KÄNNYKKÄ: nokia joku en tierä :D
MIKÄ ELÄIN OLISIT: tiikeri
KORUT: -
KIELITAITO: kyllä ne ymmärtää ku sönkkää ruottia enkkua ja suomee sekaasi
LAULATKO SUIHKUSSA: jos innostun

KEITTOTAITO: osaan mutten tee
HYVEET: en tierä
PAHEET: polttaminen
MITÄ VAIHTAISIT ULKONÄÖSSÄSI: en mitää
VIIME ITKU: en ny muista
HUONE: sotkunen mutta kotoisa <3
KENGÄN KOKO: 40
KIROILETKO: valitettavasti
TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA: kyllah
LEMPIJÄÄTELÖ: kaikki
ÄRSYTTÄVIN ASIA MITÄ IHMINEN VOI TEHDÄ: yrittää puhua mua kovempaa. Kukaan muu ei saa paitsi isi <3
PARAS NEUVO JONKA OLET SAANUT: ei tuu mielee
KETÄ/MITÄ AJATTELET NYT: et menis kattoo telkkaa
LEMPIVAATTEET: kolmen reiän tasku tuulihousut sekä kulahtanu "tiäksä kuka mä oon" huppari
LEMPIVAATEMERKKI: ei oo
ASUTKO VANHEMPIESI KANSSA: jjep äiteen kans
OVATKO VANHEMPASI ERONNEET: Kyllah
MILLAISESSA TALOSSA ASUT: omakotitalo
ONKO SINULLA OMA TIETOKONE: tavallaan
EI URHEILULLINEN PELI, JOSTA PIDÄT ENITEN: ………………en irer
TYHMIN JUTTU, MINKÄ OLET KOSKAAN TEHNYT: yks hassu juttu oli ku jenna yllytti mua laulamaa torkalla TÄYSIÄ lavalla ukkometsoa kello puol 12 illalla. Sitte tuli jotaki muijia ja hyppäsin lavan alle ja jenna nauro aivan sikana ku polttelin ihan rennosti röpää siellä lavan alla :D

SUOSIKKIASIAT KESÄSSÄ: prövinssi, vapaaaaaaaaaaaaaaaa ja kaikki.
SUOSIKKIASIAT SYKSYSSÄ: tulee pimeetä
SUOSIKKIASIAT TALVESSA: joulupukki
SUOSIKKIASIAT KEVÄÄSSÄ: en tierä

HAUSKIN TUNTEMASI IHMINEN: nauran omille jutuilleni varmaa parhaiten :D
SUOSIKKILOMA: kesäloma
PARAS OSA SANOMALEHDESTÄ: --
MILLAINEN HIIRIMATTOSI ON: en muista ku oon äireen koneella
HUONOIN FIILIS: ku pitääs päästä savukkeelle eikä oo
PARAS FIILIS: ku saa nauraa
ENSIMMÄINEN AJATUS AAMULLA, KUN HERÄÄT: ja eiku syömää!
TULETKO MERISAIRAAKSI: enpä taida

VUORISTORATA - HUBAA VAI NOT: hubaa!
KUULAKÄRKI- VAI LYIJYKYNÄ: lyijy
MONTA KERTAA PUHELIN SOI ENNEN KUIN VASTAAT: ei montaa paitsi jos se on mun lemppari tuulihousujen taskus nii saattaa kestää kaiva sitä jos se on tippunu vuoren sisää :D
PUHELIMEN SOITTOÄÄNI: joku vaa
TYKKÄÄTKO AJAA AUTOA: oon pari kertaa ajanu ja haluaisin jo saada ajaa <3
ENSIMMÄINEN AUTOSI: sen näkee sitte
KENET HALUAISIT TAVATA: jarpin
MINKÄ VÄRISIKSI VÄRJÄISIT HIUKSESI: punaasiks
MITÄ ON SEINILLÄSI: tapetit
ONKO LASI PUOLIKSI TYHJÄ VAI PUOLIKSI TÄYNNÄ: puoliksi tyhjä
PEPSI VAI COCA-COLA: coca-cola
VASEN VAI OIKEA KÄSI: oikea
MIKÄ PUUTARHATYÖKALU OLISIT: lapio

MITÄ ON SÄNKYSI ALLA: ei mitää. Paskaa vaa
ONNENLUKU: en muista
MILLÄ NIMILLÄ LIIKUT NETISSÄ: Hyyry
LEMPIKAPPALEESI: nyytit
HARRASTATKO YHDENILLANSUHTEITA: silloon tällöön on tullu harrastettua
ONKO SINUA PETETTY SEURUSTELUSUHTEESSA: en ainakaa tierä
MITÄ SINÄ HALUAT ELÄMÄLTÄ: hyvän ammatin, miehen ehkä 3 lasta ja koiria
TOIVOTKO KUOLEVASI: no en!

OLETKO TÄYSIN HETERO: kyllä vain
MITÄ SINULLA ON TÄLLÄ HETKELLÄ YLLÄSI: jonssonit ja tiäksä kuka mä oon huppari
MILLOIN SINÄ ITKET?: no jos tapahtuu jotai sellaasta..
PIDÄTKÖ RUNOISTA: riippuu runosta
VIILTELETKÖ/OLETKO VIILLELLYT: en kyl
MILLAINEN AJATUSMAAILMA SINULLA ON: just se minkä haluat tietää

KENEN LUOKSE NYT HALUAISIT: ;)
ONKO SINULLA TATUOINTEJA TAI LÄVISTYKSIÄ: eeei oo
MIKÄ ON NUKKUMAANMENOAIKASI: 19.30
OLETKO NS. NETTINÖRTTI: en tietenkää :D
OLETKO USKOLLINEN: enköhä


ONKO SINULLA AJOKORTTI: ei
LEMPIKEKSI: kaikki
ÄÄNEKKÄIN IHMINEN JONKA TUNNET: pakko sanoo itteni ja isi <3
PARAS AIKA VUOROKAUDESTA: ilta!
IKÄVIN AIKA VUOROKAUDESTA: aamu jos pitää herätä aikaasin
PARAS PÄIVÄ VIIKOSTA: perjantai ja lauantai
VÄHITEN KIVOIN PÄIVÄ: maanantai
IKÄVIN KUUKAUSI: ei mikää

KETÄ AJATTELET NYT: en ketää
PÄIVÄMÄÄRÄ JA KELLONAIKA: 7.12-06 16.43

No ku kaikki muukkiTorstai 07.12.2006 18:23

1. Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi?
- en ny just muista

2. Toinen nimesi, tarinaa sen takana?
Moon Suvi-Tuulia eli ei periaatteessa toista nimee

3. Mainitse ihminen kenet luulet tuntevasi läpikotaisin.
Enköhän mä sen Jennan tunne aika hyvin
4.Maa tai paikka minne voisit ja haluisit mennä?
Suomi on paras

5. Ihminen jonka haluisit pyyhkiä elämästäsi?
Yks ihminen jonka oon jo pyyhkiny
6. Mitä on tehtävä että sinut saa hymyilemään?
Ei juuri mitää. Saatan yksikseni kävelleski hymyilllä
7. Jos saisit olla viikon joku julkisuudenhenkilö, se olisi...?
Jarppi <3
8. Oletko koskaan ollut palavasti rakastunut?
En oo ikinä kerenny rakastua kehenkään palavasti muutaku läheisii sillä tavalla eri tavalla

9. Sana/lause jonka sanoit viimeksi, ja kenelle?
Äiteelle: jaa-a kuule

10. Onko sinulla unelmia?
Haluaisin sitte isona ostaa maatilan ja sinne koiria ja hommaisin oman kennel nimen jne..

11. Miksi itkit viimeksi?
Nyt ei tuu mielee. En oo hetkee itkeny

12. Mitä haluisit juuri nyt ostaa?
Lukalle puolikuristavan pannan ku se tarvis

13. Biisi. Joku joka herättää aina tunteita.
NYYTIT <3 ;P

14. Mitä et ikinä pukisi päällesi?
Jos en ois ollu vielä riparilla olsin sanonu notta hametta mutta enää en voi sanoa :D

15. Fanta, Cokis, Sprite, Kalja?
Kalja

16. Montako lävistystä omistat? tatuointeja?
En yhtää

17. Mikä sinusta tulee isona?
Jaa-a kuule. Sen näköö sitte

18. Tumma vai vaalea sen olla pitää?
No ei ny oo niinkää väliä

19. Hokema mistä et pääse eroon?
Joo kato ristus! En kylä haluaiskaa eroo
20. Sänkysi leveys?
Varmaa 80-90 cm
21. Oletko herkkä?
Vaikken näytä siltä ulospäin nii kyllä maar

22. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
Äiree

23. Mitä olet syönyt viimeksi?
karsaa
24. Oletko ihastunut, seurusteletko kenties, vai yksinäinen?
;)
25. Lempivärisi?
sinine
26. Mitä mieltä olet Ricky Martinista?
:D:D:D:D::D:D:D:D:d
27. Iskurepliikki jota et koskaan unohda?
Jos en täs lähtis sanomaa sitä kaikkista paskinta ku joku saattaa tunnistaa sen :D:D
28. Mitä nimiä vanhempasi harkitsivat sinulle?
En mä muista. Jotaki
29. Kuka näistä voisit olla; Tuhkimo, Ruusunen, Joutsenprinsessa, vai Lumikki?
Jarppiina
30. Kyky, mitä et omista ja jonka tahtoisit?
Mä omistan yhren kyvyn mistä joka saatanan muija on kateellinen ;P jenna tietää :D

pistää miettimään..Lauantai 21.10.2006 23:51

En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää, eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme.
Muistan äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni.
Muistan monien sisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin. Muistan myös päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. olin niin surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin sairas. Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me kaksi.
Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja! Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut naukuvat ja toiset piipittävät!
Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä. Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä", lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he haluaisivat leikkiä kanssani!
Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä mutta toiset satuttavat meitä. Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon tuollaisen!", mutta koskaan emme pääse kenenkään mukaan.
Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan ruumiinsa. Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon. Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.
Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella, todella halusivat minut! He olivat ostaneet kupin ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon! Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi pennuksi!
Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia ihmisiäni! Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat minua. Hellävaroen he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja paljon rakkautta. Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!
Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi sen olevan OK. Niinpä rentouduin. Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja rakkaalle perheelleni, koska he näyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni... Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että vanhempiani ei varmaankaan oltu kuvattu. En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena. Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvin paljon!
Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin. Kipu ei koskaan hellitä.
Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää. Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla, mutta se on niin vaikeaa. Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja Isän sanovan: "nyt on varmaankin aika". Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista. Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni.
Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee. Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta. Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma? Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin? Voi kun tämä kipu vain menisi pois! Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet. Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.
Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini. Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän käsiään. Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni. Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan rakkaudesta.
Tunnen pienen piston etujalassani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään. Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta.
Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän heilautuksella ( ja hellällä kuonon tökkäisyllä). Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut tarkoitettu. "Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: "eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta".
Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.
(Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä rodun parantamisen vuoksi. Copyright 1999 J. Ellis ) Tätä tarinaa saa (ja pitää) levittää.


- Vanhemmat »