IRC-Galleria

Tämmöstä ankeeta se ennen oli:

Vanhemmillani oli tapana ikävystyttää minut kuoliaaksi typerillä
kommenteillaan siitä, miten vaikeaa elämä mukamas oli, kun he
olivat nuoria.Tiedättehän....

Kouluun piti kävellä aina 30km ylämäkeen molempiin suuntiin joka
ikinen aamu ympäri vuoden kestävissä lumimyrskyissä kantaen nuorempia
sisaruksiaan selässään.

Ja koulussa oli vain yksi luokkahuone ja kaikki saivat vain kymppejä,
vaikka kaikki olivat myös töissä 16 tuntia päivässä nälkäpalkalla,
ettei perheen tarvinnut nähdä nälkää.

Itse en koskaan kertoisi tällaisia, vannoin...



Mutta...nyt kun olen vanhempi, niin en voi kuin ihmetellä, miten
helppoa nykynuorisolla on. Niillä on kaikki niin vitun hyvin!

(Pinkipankilta kopsis kapsis)


Minun nuoruuteeni verrattuna he elävät kuin kuninkaat! Nykynuoret eivät
todellakaan ymmärrä, miten hyvin heillä on asiat!


Kun olin nuori, niin ei meillä ollut mitään internettiä. Jos
halusimme tietää jotain, niin menimme kirjastoon ja haimme sen tiedon itse.


Eikä silloin ollut sähköpostia! Meidän piti kirjoittaa kirjeitä,
paperille, kynällä.
Ja sitten piti kävellä ulos, joskus jopa kadun toiseen päähän,
että sai kirjeen laitettua postilaatikkoon ja siltikin sen perillemeno kesti viikon.


Eikä meillä ollut MP3:sia tai Napstereita! Jos halusi varastaa
musiikkia, piti kävellä levykauppaan ja varastaa se itse.


Tai odottaa koko ilta radion vieressä, että sai nauhoitettua
kappaleen radiosta ja silloinkin juontaja yleensä puhui biisin alun tai
lopun päälle ja pilasi koko kappaleen.
Levyt saatana olivat mustia muovilättyjä ja maksoivat omaisuuden.
Ne piti kääntää itse, jos halusi kuunnella molemmat puolet.

Eikä voinut kuunnella autossa - tosin, eipä autojakaan ollut joka perheessä.


Ja tiedättekö mikä oli todella rankkaa? Pornoa ei saanut netistä!
Ei, vaan piti lahjoa joku ostamaan Jallu kioskilta. Joko noin, tai
sitten runkattiin Anttilan alusvaatekuvaston kanssa. Ei ollut muita vaihtoehtoja.



Eikä meillä ollut mitään hienoa tekniikkaa, kuten koputustoimintoa
puhelimessa. Jos olit puhelimessa, kun joku soitti, niin soittajan
puhelin tuuttasi varattua.
Eikä meillä ollut mitään vitun soittajan numeronnäyttöjäkään. Kun
puhelin soi, ei ollut aavistustakaan, kuka se oli.

Oli vaan pakko ottaa riski ja vastata! Ja itse puhelin, niitähän
oli jokaisella perheellä yksi. Keskellä aulaa, että kaikki varmasti
kuulivat kaikki keskustelut. Ja johdolla seinässä kiinni, ettei
sitä voinut siirtääkään, koska se irtosi seinästä jos kävelit pari metriä.



Eikä meillä ollut mitään Pleikkareita ja hienoja 3D-grafiikoita.

Meillä oli joku kämäinen tv-peli! Ja maailmassa oli sormilla
laskettava määrä pelejä, kuten Space Invaders ja Asteroids, jotka näyttivät
lähinnä legoilta. Pelin hahmot olivat neliöitä. Sinä olit neliö.
Avaruusolennot olivat neliöitä. Ammukset olivat neliöitä.
Asteroidit olivat neliöitä, jotka ammuttaessa hajosivat pienemmiksi neliöiksi.
Eikä silloin ollut mitään vaikeustasoja tai kenttiä,
vaan sama kenttä ja vaikeustaso ikuisuuksiin asti. Eikä pelejä voinut
pelata läpi, peli vain jatkui aina vaikeampana ja nopeampana kunnes kuolit.

Ihan kuin elämä!

Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan kaikki penkit
olivat samalla korkeudella! Jos edessäsi istui pitkä hujoppi, niin
se siitä, eipä tarvinnut katsoa sitä leffaa.


Ja toki meillä oli telkkari,
mutta silloin oli kaksi kanavaa ja nekin mustavalkoisia. Eikä ohjelmia
nähnyt mistään tekstiteeveestä, vaan ne piti katsoa lehdestä.
Eikä silloin ollut mitään Cartoon Networkkia! Piirrettyjä tuli
vain lauantaiaamuna.Ymmärrättekö te??

Piti odottaa koko vitun viikko nähdäkseen piirrettyjä.



Tällä kaikella tarkoitan, että nykynuorilla on asiat niin "#%%/ hyvin!

He ovat täysin pilalle hemmoteltuja, eivät varmasti kestäisi elämää 80-luvulla!



Perkele!