IRC-Galleria

Pornaisten historia, osa ITiistai 15.05.2007 18:39

Vaihtoehtoinen, mahtipontisempi tarina Pornaisten perustamiselle: Olipa kerran joukko jalosukuisia velhoja, nimeltänsä he olivat Johan Kirveskoski, Carl Laukkoski, Henrik Laha, Stefan Halkia sekä Erik Metsäkylä. Oli selvää, että heillä oli kova kilpailu löytämänsä maapläntin omistamisesta, joten he pitivät velhoturnajaiset Mustijoen rannalla. Musti oli Stefan Halkian koira, sehän on selvää. Tai vaikka papukaija. Turnajaisten alkaessa he kaikki ottivat yhteen täsmälleen yhtä aikaa ja siitä syntyi mitä mahtavin räjähdys. Savun hälvettyä paikalla ei ollut enää ketään, sillä jokainen velhoista oli paiskoitunut räjähdyksen voimasta omiin suuntiinsa. Kukaan ei selvinnyt hengissä. Heidän haudoilleen on laitettu nimikyltit heidän muistollensa. Kunnalle nimen keksi eräs härski patu ja naureskelee vieläkin haudassaan, kuinka hykerryttävän jäynän onnistui tekemään.

Kirjoitan tästä vielä fantasiakirjan.
Haluaisin syödä käteni.

Kumpa voisin valua sadeveden mukana viemäriin.

[Ei aihetta]Torstai 10.05.2007 00:03

Olen harrastanut koko illan kesäteatteria ja passiivista tupakointia. En ole varma, hengitänkö vieläkään.

"No siis en kyl enää ikin pelaa salibandyy, nehän on kaikki iha hikisii, yääk!"

[Ei aihetta]Torstai 03.05.2007 12:03

”Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä - universumi ja ihmisten typeryys, enkä ole ensimmäisestäkään aivan varma."

- Albert Einstein

[Ei aihetta]Maanantai 30.04.2007 18:48

En ymmärrä miehiä.

[Ei aihetta]Maanantai 30.04.2007 16:15

En ymmärrä naisia.

[Ei aihetta]Lauantai 28.04.2007 22:11

"Nainen etsii miestä, joka ei ole nimennyt sukupuolielintään saksalaisen sodanaikaisen kanslerin mukaan."

EikäLauantai 28.04.2007 22:09

Harmittaa. Istun loppukauden vaihtopenkillä. Japs, mun osalta ohi KOKO SAATAANANANAANAAMIKÄ ohi. Sika. Joo.

Kenellä voi olla niin kiero huumorintaju, että sanoo "hyvää päivää" ja lappaa mulle syliin vaaleanpunaiset pyjamat! Juu, eilen oli semmonen päivä, etten enää suostunut edes sylkeäni nielemään ja niin sitten pistivät minut semmoiseen tolppaan kiinni. Kipulääkkeiden jälkeen olin niin reipas tyttö että söin ainakin neljä voileipää! Siinä sitten hihittelin koko illan ja ajattelin ruokaa. Katselin vain lehdestä kuvia ruuasta ja hykertelin. Kun on muutaman päivän lähes syömättä ja on jälleen kykenevä syömään niin sitä voi tulla vähän höpsöksi.

[Ei aihetta]Torstai 26.04.2007 16:34

Kävelin tänään kiskalle. Huomasin näyttäväni krapulaiselta spurgulta. Enpä ole pahemmin ollut ulkona sitten sunnuntain.

Ojassa oli voikukkia ja reikäiset alushousut.

BOING ZANG PTANG CRASH BOOM BANGMaanantai 23.04.2007 21:30

Tässä teille katkera tilitys Pornaisten terveyspalveluiden köyhyydestä ja ylistys Järvenpään lääkärikeskuksen työskentelylle. Ei että sapettaa. Aloitanpas.

Niin, olen jo pitkään katsellut Pornaisten terviksen menoa. Ei huhhuijaa. Ala-asteella kävin siellä melkein kuukausittain, joka kerta hain kiltisti lääkekuurin korvatulehdukseen ja that's it. Perheemme toki kyllästyi tuommoiseen meininkiin, joten marssimme yksityiselle ja liimakorvahan se siellä tärykalvolla asui. Ongelma hoidettiin sitten hienosti yksityisen kautta.
Viime viikolla sitten aloin oireilemaan: silmäluomeni turposivat ja kuumeilin. Tietenkin ensimmäiseksi menin terveydenhoitajalle, joka antoi sitten silmätippoja eikä kysellyt kummempia. Kun silmätulehduslääkkeet eivät sitten auttaneet, haukeuduin tietenkin terveyskeskukseen. Tämä neiti Olgahan on tuttu melkein kaikille pornaislaisille hymyilymättömyydessään ja puhumattomuudessaan, argh, neiti vain totesi huonolla suomellaan kirjoittavansa minulle allergialääkkeitä ja se siitä. Ei koskenutkaan minuun, kysymyksetkin jäivät sikseen. Vastaanotto kesti noin minuutin.
Lauantaina oireeni pahenivat ja minut kiikutettiin Porvooseen päivystykseen. Tämä herra Muhammed keskittyi vain allergiaoireisiini, ei kysellyt paljoa, tyrkkäsi vain mahdollisimman nopeasti kotiin. Hoitsut vain myötäilivät ja lupasivat kertoa lisää sitten Ensi Viikolla. Ah mitä leidejä...
Äidin kanssa vedimme herneet oikein syvälle neniimme (ikäänkuin meillä olisi montakin nenää) ja marssimme yksityiselle Järvenpäähän, kuten teemme nykyään melkein aina ensin terviksessä vierailtuamme. Melkein joka kerta liikutun siellä lääkärinpenkissä, voivoi, kuinka hyvää palvelua siellä saakaan ja kuinka ihana lääkäri on Bernadeta! Hän otti heti tehtäväkseen selvittää tautini millä keinolla hyvänsä, pääsin heti labraankin. Ai että on hyvä mieli! Hän kuunteli ja kyseli, tutki ja tosiaan lähetti minut labraan nieluviljelyyn. Pikatesti näytti negatiivista, mutta Bernadeta ajatteli tämänkin pidemmälle ja ohjasi minut heti verikokeeseen. Minä millekään allerginen ole, minulla on mononukleoosi! Teki mieli aivan halata rutistaa pikkurouvaa kun hän vielä tarkasti selitti, mikä se semmoinen tauti on ja miten minun tulee toimia. Jäi hyvä mieli ja luottavainen olo.

Olen katkera. Olen hyvin pettynyt ja katkera. Mikä Pornaisten kunnassa nyt näin pajon kusee kun pitää lääkäreiksi ottaa noin ammattitaidottomia aivokääpiöitä, jotka eivät edes kättele?! Onko jokin pielessä, jos joudun hakemaan hoitoa aina yksityiseltä puolelta? Olen katsellut tätä meininkiä koko elämäni, meillä maksetaan (aivan liian korkeita) veroja palveluiden rahoittamiseksi, miksi sitten saan rahanvastineeksi tätä? En edes halua sanoa ääneen, mitä maksoivat viimeviikkoiset lääkkeet, jotka kaikki ostin turhaan. Saatana! Turhaan! En edes halua tietää, kuinka monta tautia on jäänyt hoitamatta terviksen töppäilyjen takia. Olen ihan tavallisesta työläisperheestä ja meillä kyllä mielellään kaivellaan vähän lompakkoja kunnollisten terveyspalveluiden saamiseksi. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. Siksi sapettaa.

Lupaan, että kunta vielä kuulee tästä, vaikka luulen kyllä, että siellä sanotaan vain "wanha!1" ja huudetaan jo seuraavaa. Järvenpään lääkärikeskusta voin suositella kaikella lämmöllä mitä minusta irti saa.