aina vaa tajuaa et vittu se oli unta.
Ja kaippa mä kaivan sit viä syvemmälle,
kai must sit välitetää ku en mä pysty lähtee.
Aina on aikaa ottaa vastuuta,
aina vaa tajuaa et vittu se oli unta.
Aika ja paikka kai tää on mun paikka,
ja vaikka ei oiskaa ni en mä tätä vaihda.
Se oli se kylmä syyskuu,
ja tähänkää päivää mennes en pysty viäkää muust puhuu.
Mitä muut must puhuu kyl sä sen tajuut,
et päästä toisest korvast sisää ja toisesta ulos.
Mama eksytin sut omalta polulta,
ja kai ny järkevää ois jos tarjoisi jotain uutta.
Mut mitä uutta mulla mukamas on,
ku kaheksan tuntii päivästä mä pelkästää ulos katon.
Tervetuloa elämään mun siis beibe,
kauanko tätä oon tehny enkä siltikää o feimi.
Reisistä raavittu koneella jo karvat,
omissa pulmissa netissä jumissa.
Ku huvittas vaa maata ja kaikkee muuta kaikkoo,
tarvin duunin mis ei tarvi jalkoi eikä taitoo.
Ja kai mä jään tähän taas tänää,
soittele sit kulta ku haluut taas nähä.
Käsitätsä tyttö etten pääse susta eroon,
ja vaik ootki antanu anteeks kadun silti joka tekoo.
En oo nukkunu kunnolla enkä viitti mennä pihalle,
älä ota ketää mun tilalle älä oo nii vihane.
Mut väärinhän mä tietty kaiken käsitin taas,
ku lähin arvuuttelee naisen rakkauden hintaa.
Sil ei oo summaa ja eks ookki kummaa,
et just ku sä yrität ni se o vaa unta.
Dgj<3