IRC-Galleria

Baarissa on hyvä heittää noppaa ihanan tarjoilijattaren kanssa:

Janne tarjoilijattarelle:
"Jos heität ykkösen ni sä tarjoot meille koko illan!"

Tarjoilijatar heittää noppaa ja kuinka ollakkaan, ykkönenhän se sieltä pamahtaa! No, ei koko illan tarjoilua saatu mutta yhdet ilmaiset juomat silti! Uhkapeli on aina uhripeliä. Muistakaa se.

Illalla nukkumaan mennessäni puoli kahdentoista aikaan laitoin kännykän herätyksen soittamaan kello 4:53 Chimairan Down Again biisin. Siinä on kiva piano alussa mihin on mukava herätä, jos noin aikainen herätys nyt vaan ylipäänsä voi olla mukava. Töihin pitäisi kuitenkin löytää aamulla. Havaitsin että puhelimen akkua oli yksi palkki jäljellä, joten olisi hyvä laittaa luuri laturiin roikkumaan yöksi.

Kovin sairas uni. Siis todella, TODELLA sairas. Todella. Lävistin yhden hyvän ystäväni kaulan saksilla, koska hän oli käymässä kimppuuni. Kaikki tapahtui lapsuuden kodissani ja verta roiskui tuhottoman paljon. Ystäväni vannoi kostoa sylissäni viimeiseen hengenvetoon.

Heräsin.

Käännyin unenpöperöissäni katsomaan digiboksin kelloa, joka näytti aikaa 5:17. Viisi, yksi, seitsemän... Meni kymmenisen sekuntia että ymmärsin täysin mitä nuo numerot tarkoittivat. MITÄ HELVETTIÄ?!?! Yhtäkkiä olin täysin pirteä. Pomppasin istumaan, nappasin puhelimeni ja kas, en sitten laittanutkaan sitä lataamaan ja akku oli yön pimeinä tunteina kuollut. Helvetinkyytiä housut jalkaan ja jääkaapista instant aamupala ja pihalle. Työkaveri kun tulee minut aina siinä noin kello 5:20 hakemaan.

Huhhuh.. Olin lenkkeilemässä Karjalohjan metsissä ja ihastelin kaunista metsämaisemaa, kun yhtäkkiä jotenkin onnistuin kolaroimaan jonkun pienen peuran kanssa! Perkele, yritti potkaista takakintuillaan mutta onneksi sain kädet väliin ja onnistuin heittämään otuksen turvallisen etäisyyden päähän ja Bambi tajusi omaksi parhaakseen painua käpälämäkeen.

Jatkoin sitten lenkkiä vähän skarpimpana ettei vastaavaa enää tapahtuisi.. Mutta mitä helvettiä?! Siitä suunnasta johon se peuranpentu katosi alkoi kuulua kovaa puiden rytinää. Alkoi vähän pelottamaan ja menin puun taakse piiloon ihmettelemään, että mikä sieltä on oikein tulossa. Se oli kenguru. Eikä mikä tahansa kenguru, vaan helvetin iso sellainen! Sen kaula oli puiden latvojen korkeudella ja se selvästikin etsi jotain. Se ei hyppinyt vaan tallusti sellaista ihme pingviinikävelyä ja kaatoi puita tieltään. Megakenguru alkoi olemaan jo vaarallisen lähellä, joten pinkaisin juoksuun. Se näki minut heti ja nappasi kiinni pitkällä kädellään. Siellä se höykytti minua puurajan korkeudessa ja tuijotti minua isoilla tummanruskeilla nappisilmillään todella vihaisen oloisena. Hetken se minua siinä retuutti ja sitten heitti minut pois. Lensin puurajan yläpuolella varmaan joku viisikymmentä metriä (oli hienot maisemat muuten ilmalennon aikana) ja osuin kuusen latvaan josta nappasin kiinni. Kiipesin (eli putosin) alas ja näin lähellä kivikon jota kohti lähdin piilopaikan toivossa juoksemaan, koska havaitsin että mahtikenguru tuli taas kipakkaa ravia minua kohti. Suojauduin juuri ajoissa kivien alle ja väliin kun liekit syöksyivät koloni suulle. Se saatana osasi syöstä tultakin! Loppuja en oikein kunnolla muista, mutta hengissä ja vammoitta heräsin sängystäni.

S: "Sunnuntaina ei oo sit treenejä."
O: "Ai mitä? Sunnuntaina ei oo treenejä vai?
S: "Mitä? Ei vai!?


Henkilö A: "Paljon noi makso?"
Henkilö B: "En mene tiedä."
Henkilö C: "Hah, oppi oma puhu!"


J: "Kui sä pelaat farkut jalassa?"
M: "No ku ei mul oo muitkaan kenkii.."
J: ???

Ja lopuksi voin vielä mainita tehneeni tänään henkilökohtaisen maailmanennätyksen puhelun pituudessa!
Nätti 33 minuuttia 49 sekuntia! Kunnia tästä kuuluu toki puolittain toverilleni Olafille! Kiitos!

Kummalta puolelta kananmuna kuuluu paistaa?

Soitin sun faijalle äsken ja se sano että sä oot ihme hiiviskelijä!

Sitä vaan tuntee itsensä NIIN mieheksi kun pääsee ampumaan vähän ihmisiä.. Taistelusta jäi muistoksi kaksi reikää selkään.. Kyl mun pitäis vähintään purppuraristi saada tästä urhoollisuudesta!

Sain tänään töistä kotiinviemisiksi vasemman kouran peukaloon kohtuuttoman ison rakon (vai mikä vesikello nyt onkaan, en tiiä ku en oo mikään vitun lääkäri) ja kotiin päästyäni sen sitten puhkoin. Joku puoli tuntia myöhemmin se rakko oli taas täynnä! Ihmetellen painoin saman käden etusormella ja toisen käden peukalolla tekemäni reiän ympäriltä rakkoa ja kas! Ammuin kattoa kohti noin sekunnin mittaisen suihkun rakkonestettä, joka sitten painovoiman pakottamana laskeutui tasaisesti tietokoneeni näppäimistölle ja näytölle. Ja nyt se helvetin mätäpaise on taas täynnä! Perkele. Pitäis varmuuden vuoksi jotkut suojalasit varmaan hankkia ettei vaan suoraan silmään lentäis kakut..

Noniin, sama operaatio uudestaan tässä kirjotuksen lomassa, mutta selin pöytää kohti edellisestä kohtauksesta oppineena. Nätillä paineella taas suihku kohti kattoa ja puolet satsista omalle otsalle ja puolet taas näppikselle ja pöydälle. Näyttö sentään säästyi toisella kierroksella koskemattomana.

Onko tällä tarinalla joku opetus? Itse en sitä ainakaan tajunnut.

Lentokentän virkailijatypykkä:
- Tässä nämä teidän liput. Tuleeko teidän laukkuja tavaratilaan?

Matkatoverini:
- Joo.

Lentokentän virkailijatypykkä:
- Montako?

Matkatoverini:
- Ei.

Sunnuntai 3.8.2008 aamu. Wacken ryvetty ja nenä kohti kotia. Jollain. Ei ollut tuo matkanjohtaja oikein tuota kotiinpaluuta tarkemmin suunnitellut, että koska/mistä/miten, mutta hienostihan se meni!

Siinä lauantaina päivällä kyselin tuolta Mc Mökän porukan suurmestarilta että miten olisi, mahtuuko pari loista kyytiin vaikka Tukholmaan asti niin kyllä me sitten kaikki korvataan. No onnistuttiin neuvottelemaan randompaikat meille siitä mökädösästä. Alkoi se krapulakin siinä bussiin könytessä jo näyttää ensimmäistä kertaa naamaansa koko 7 päivän konttaamisen jälkeen, mutta olosuhteisiin nähden matka edistyi varsin siedettävästi..

Mökän possella oli tarkoitus jäädä Kööpenhaminaan yöksi paikalliseen hostelliin ja siinä sitten arvottiin hetki Jannen kanssa että mitäs nyt: Jäädäänkö tänne vai lähdetäänkö edeltä kotiin? Siitä sitten taksilla Köpiksen päärautatieasemalle ja eihän sieltä suoraa yhteyttä ollut Tukholmaan (josta oli siis tarkoitus siirtyä paatilla joko Helsinkiin tai Turkuun) joten taas hetki pähkäiltiin että mennäänkö Malmöön junalla, josta voisi EHKÄ saada jatkoyhteyden Tukholmaan. No ostettiin junapiljetit sinne Malmöön ja lähdettiin etsimään oikeaa laituria. Löydettiin juna missä luki Malmö C ja paljon kaikkea muuta ja astuttiin junan ovesta sisään ja ovi paukahtaa samantien selän takana kiinni ja juna lähtee liikkeelle, vaikka meidän junan lähtöön piti olla vielä ainakin 10min aikaa! Siinä sitten istutaan alas ja vaan toivotaan että ollaan matkalla oikeaan suuntaan. Ja kas, tämä juna johon viimeisellä mahdollisella sekunnilla hypättiin, oli oikea!

Malmössä kysyn joltain kondyktööriltä että menisköhän vielä junia Tukholmaan ni yksi kuulemma vielä tänä iltana ja se lähtee tuosta viereiseltä laiturilta parin minuutin päästä ja lippuja saa junasta! Juoksujalkaa sinne vaan!

Ensin päästiin penkeille istumaan about tunniksi mutta sitten sinne puski jotain väkeä kenen varatuilla paikoilla kuulemma oltiin. No sinne käytävään sitten vaan notkumaan ja varmaan joku puoltuntia myöhemmin sieltä tulee se kondyktööri jolta saa ostaa liput. Liput saatiin ja kysyin että pääsiskö johonkin istumaan. Setä sanoo että katsotaan hetken päästä. Vähän aikaa myöhemmin setä sanoo et päästään ihan sängyille nukkumaan! No mikä jottei, kuitenkin junamatkaa vielä yli 6 tuntia jäljellä! Olis ollu aika perseestä siinä käytävällä meinaan..

Maanantai aamuna juna on sitten Tukholmassa. Siellä asemalla soitan Viking Linelle ja kyselen et mites lähtee paatteja Suomeen. Täti sanoo et tänään ensimmäinen lähtee Helsinkiin neljän aikaan päivällä ja halvin hytti maksaa 350€! Turkuun lähtee 40min päästä, ja kansipaikat maksaa 17,50€, joten valinta oli aika selkeä! Taksilla VL-terminaaliin ja sieltä check-innin kautta paattiin, eikä siinäkään juuri tarvinnut ylimääräistä odotella että laiva lähti kohti Turkua. Viking Linen Isabella jollassa menikin sitten aika rattoisasti torkkuen, musiikkia kuunnellen ja tarkastamalla parit leffat. Ja toveri Omar tulikin sieltä Turusta noutamaan ajokilla pojat kotiin kartanlukija Maikin kanssa. Kiitos siitä.

Vähän kyllä ihmetyttää toi.. Oli nimittäin AIKA HUHHUH täpärällä että ehdittiin siihen ekaan junaan.. Ei olis Mc Mökän dösän tarvinnu ku olla 3 minuuttia pidempään jossain tauolla tai ruuhkassa, niin olis menny vituiksi kyllä tää meidän paluumatka.. Taisi tuo Lady Random Luck tehdä kyllä aika niskat limassa ylitöitä kun kattoi meidän perään tuolla suuressa maailmassa..

Kuvassa Avenged Sevenfold. Ainut asia mikä vähän kismittää ni ei tullu hirveesti liikaa kameran kans heiluttuu tol reissul. Paluumatkalta ei juuri kuvia ole.

Mitä tästä paluureissusta opimme?

Asioilla on tapana järjestyä.