IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

JORI69

JORI69

köyhän miehen helvetti

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Tiistai 19.10.2010 15:34

Tummenna väite, jos se pitää paikkansa ja kursivoi jos se on vähän siinä ja siinä.

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"

Lyönyt kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle henkilölle.

Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.


VIIMEISEN VUODEN AIKANA OLEN:

Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.

Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.

Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."

Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle. <- oikeestaan rehellisesti paskat

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:

Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.

Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:

Ryypätä perseet olalle.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.

Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON:

Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona


MINÄ OLEN:

Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.

Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja
Tehnyt novelleja.
Voittanut juoksukilpailun.

Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Paennut lemmikkiä.
Joutunut sairaalaan.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.

Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.

Ollut häissä yli neljä kertaa.
Omistanut nokkahuilun.
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.

Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Tanssinut salsaa.
Pelännyt sukulaista.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.

Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.

Ollut nelosen oppilas.
Allerginen yli kuudelle asialle.

OMISTAN:

Auton
Kännykän
Kameran
Tietokoneen

Napakorun
Lemmikin
Internetin
Kodin
Huoneen
Pehmoleluja
Cd-soittimen
Yli 20 cd-levyä
Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Koulurepun/laukun
Penaalin
Kannettavan tietokoneen


HALUAISIN:

Jäätelöä
Karkkia
Rahaa
Viinaa
Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata
Kalaa
Lihaa
Ruokaa

Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita

Kameran
Pankkitilin

MINÄ OLEN:

Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.

Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut.
Lyönyt/puristanut jotain perseestä.

Uinut avannossa.
Suudellut hetken mielijohteesta
...ja katunut.
...enkä edes katunut.

Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa.
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla

...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin/X-factorin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.

Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Tehnyt spagaatin.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä.

Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa.

[Ei aihetta]Torstai 02.09.2010 01:08

SOMETHING:
Nimet, joilla kaverit sinua kutsuvat? - eve. ja tää joriki on kyl vähä yleistyny. uusille ihmisille esittelen itseni kuninkaana
Neljä asiaa ylläsi? - housut, toppi, toinen toppi, ruutukauluspaita
Oletko ikinä saanut ruusuja? - olen
Oletko ikinä nuollut jalkaasi? - en muistaakseni
Oletko ollut rakastunut? - en mä kyl
Uskotko, että jokaiselle on sielunkumppani? - jollai tasol uskon joo
Ongelmasi juuri nyt? - väsy, köyhyys, mistä rahat leppäsen läksiäisii
Onko sydämesi ollut särkynyt? - mnjaa
Mitä mieltä olet etäsuhteista? - voi ne saada toimiin
Kuinka monta lasta haluat? - kaks tai en yhtään
Lempivärisi? - punanen ja vihree
Uskotko, että oikean rakkauden voi löytää vain kerran? - en
Onko vaikeaa kertoa ihmisille, jos tykkäät heistä? - ei se ainaka ylitsepääsemättömän vaikeeta ole
Onko sulla nuha? - ei
Jos joku tykkäisi sinusta, haluaisitko hänen kertovan sen sinulle? - no kyl mä haluisin

WHY:
Miksi olit viimeksi surullinen? - en muista kyl
Miksi teet tätä testiä? - koska mul on nälkä

DO YOU HAVE:
Onko sinulla mp3 tai iPod? - ipod
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - on monia, enkä mä haluakkaan niitä pois
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - on

YOURSELF:
Montako kirjainta on etunimessäsi? - viisi
Missä kuussa olet syntynyt? - kesäkuussa
Oletko allerginen jollekkin? - lievästi koivulle ja hevoselle
Kuinka pitkä olet? - 176 tai jotai

THE LATEST:
Viimeisin pitkä automatka? - en ees muista koska oon ollu autos viimeks
Viimeisin itku? - viikko tai pari si
Viimeisin nähty elokuva? - öööö populäärimusiikkia vittulajänkältä
Viimeisin syöty ruoka? - paahtoleipä
Viimeisin soitettu biisi? - shaggy - mr. boombastic<3333333

LOVE:
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - juu toki
Rakastaako sinua kukaan? - kaikki

WHO:
Kuka nukkui viimeksi vieressäsi? - yli ja maco
Kuka puhui kanssasi viimeksi puhelimessa? - en muista kyl

THIS WEEK:
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - on ! (:
Oletko ikävöinyt jotain kovasti - sitäkin
Mitä olet ostanut viikon sisällä? - tupakkaa, magyarii, ruokaa
Oksentanut? - en
Soittanut jollekkin? - en oo ku saldo kii
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - en
Lähettäny viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - no ei ole sitä saldoa
Tuntenut itsesi tyhmäksi? - eilen olin ainaki iha kuja

[Ei aihetta]Torstai 19.08.2010 00:30

OLETKO
▼ Puhaltanut purkkapallon? - enköhä
▼ Polttanut tupakkaa? - liiaksikin
▼ Soittanut yli puolen tunnin puhelun? - useasti
▼ Katsonut kokonaisen jääkiekko pelin? - olen
▼ Soittanut bassoa? - jeps
▼ Nukkunut oman ikäisesi vastakkaisen sukupuolen edustajan vieressä? - kyllä
▼ Pelannut ringetteä? - koulun liikkatunnil
▼ Istunut kamelin selässä? - olen (::
▼ Tehnyt graffitin alikulkutunneliin tai seinään? - en
▼ Hajottanut kukkamaljakon? - oon mä joskus
▼ Kuunnellut jonkun huolia? - toki
▼ Ollut konsertissa? - jep
▼ Käyttänyt nuuskaa? - kuvottavaa
▼ Kannustanut jotakin jalkapallojoukkuetta? - nopsii sillo ku ite pelasin
▼ Kokeillut joogaa? - en
▼ Käyttänyt ripsiväriä? - en tietenkää

VOISITKO
▼ Hypätä katolta tuhannesta eurosta? - riippuu iha et kui korkee talo
▼ Elää sinkkuna koko elämäsi? - kyl mä varmaa. tai en tiä
▼ Himoita parhaan kaverisi tyttöystävää? - en
▼ Pettää poika/tyttöystävääsi? - no en

... TÄLLÄ HETKELLÄ
▼ Seurusteletko? - en
▼ Voisitko suudella jotakuta? - voisin mä
▼ Oletko rakastunut/ihastunut? - semisti
▼ Istutko omassa huoneessa? - en
▼ Onko sinulla suruja? - pieniä
▼ Entä iloja? - on
▼ Onko sinulla tylsää? - no on

KÄNNYKKÄ
▶ Keneltä on saapunut viimeisin viesti? - minja
▶ Entä puhelu? saapunu minjalta, soitettu tealle
▶ Mikä on taustakuvanasi juuri nyt? - minä ja alialialiupseeri eli johtaja eli heidi
▶ Onko sinulla kännykkäkorua? - ei
▶ Heitteletkö kännykkääsi? - joskus

- Kuka viimeksi katsoi sinua pitkään? - aika moni kattoo aika usei ilmeellä mitä vittua
- Mitä lukee kolmannessa saapuneessa tekstiviestissäsi ? - pistä viesti ku oot menos syömään
- Biisi jonka kuulit viimeksi? - oisko ollu jotai radiokakkaa
- Millainen mieliala tällä hetkellä? - ei paskin mahollinen
- Muistatko milloin viimeksi itkit itsesi uneen? - muistan
- Nauratko enemmän kuin itket? - huomattavasti enemmän
- Oletko hiljainen? - en mä kovin. joinain päivinä
- Onko sydämesi ikinä särkynyt? - ei pahasti
- Onko sinulla yhtään korua nyt, jos niin millainen? - montaki
- Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua? - korut ei mua usein huoleta
- Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit? - joo
- Tekisikö mielesi jonkun luokse? - aaaaaaaaijaijai eehkäpä
- Tekisikö mielesi haukkua joku pystyyn? - useat henkilöt. jonoon vaan
- Onko sulla paitaa, jossa on jonkun julkkiksen kuva? - on

KENEN/KETÄ
Vieressä viimeksi nukuit? - villen
Kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - tean
Kanssa viimeksi nauroit? - satun
Viimeksi halasit? - Jenny yritti piilottaa raiskausyrityksen muka viattomaan halaukseen
Viimeksi pussasit? - villeä

RAKKAUS
Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - kelpaisi
Mikä sinut saa yleensä itkemään? - epätoivo
Rakastaako sinua kukaan? - kai ny joku
Ikävöitkö ketään juuri nyt? - joo

SINÄ
♥ oletko varattu vai vapaa? - vapaa
♥ miksi olet vapaa? - tykkään tästä
♥ oletko onnellinen tällä hetkellä? - olen
♥ haluaisitko itkeä vai nauraa? - nauraa
♥ minkä värinen paita sinulla on päällä nyt? - harmaa
♥ entäpä housut? - vaaleet tämmöset

YSTÄVÄT
♥ luotatko ystäviisi? - lähes kaikkiin
♥ ovatko ystäväsi aina tukemassa sinua? - ystävät on
♥ omistatko yhtään hiljaista kaveria? - joo
♥ annatko ystävillesi lempinimiä? - annan :D
♥ voivatko ystäväsi luottaa sinuun? - toki
♥ mikä on pahin riitasi jonkun ystäväsi kanssa? - mjaa

MIESPUOLINEN HENKILÖ KUKA TULEE ENSIMMÄISENÄ MIELEEN
:: Miksi sinulla tuli juuri hän mieleen? - en mä tiä.
:: Tunnetko hänet? - tunnen
:: Onko hän tärkeäkin sinulle? - on !
:: Oletko kokenut hänen kanssaan paljon? - aika
:: Oletko nähnyt hänet viimisen viikon aikana? - en >:
:: Oletko sanonut hänelle ikinä suoraan että rakastat häntä? - en. mut oon sanonu et välitän hänestä
:: Uskallatko itkeä hänen seurassaan? - kyllä
:: Oletko ylipäätään itkenyt hänen seurassaan? - olen
:: Voitko kertoa hänelle asioita joita et muille välttämättä kerro? - voin
:: Onko sinulla tällä hetkellä ikävä häntä? - hieman
:: Mietitkö häntä usein? - joskus

NAISPUOLINEN HENKILÖ JOKA TULEE ENSIMMÄISENÄ MIELEEN
:: Oletko riidellyt hänen kanssaan ikinä? - olen
:: No oletkos kenties pussannut häntä? - oon muistaakseni
:: Entä halannut? - toki
:: Onko hän osa sydäntäsi? - on !
:: Oletko käynyt hänen luonaan? - oon
:: Miten hyvin tunnet henkilön? - suhteellisen tosi hyvin
:: Kuinka kauan olet tuntenut hänet? - vuosia
:: Onko sinulla tällä hetkellä ikävä häntä? - on
:: Onko hänellä sisaruksia? - on

ssssssssummerMaanantai 02.08.2010 01:16

IHMISET
1. Kenen kanssa vietit aikaa eniten? - hmmmmmm varmaanki empun?
2. Keiden kanssa parhaat kesämuistot? - heidin, empun, venkun ja minjan
3. Tapasitko uusia? - tapasin
4. Riitelitkö usein? - en. en riitele kovin usein. paitsi mamman kaa muutaman kerran
5. Ihastuitko/rakastuitko? - ehkä iiihan tippasen
6. Petyitkö ihmisiin? - joihinkin
7. Olisitko halunnut viettää enemmän aikaa kenenkään kanssa? - joo !!
8. Vietitkö liikaa aikaa jonkun kanssa? - en

ITSE
1. Mitkä asiat kesässä olivat tärkeitä? - ystävät ne niiku aina, vapaa-aika, ressitön elämä
2. Oletko muuttunut jotenkin, miten ? - en ainaka mitenkä radikaalisti
3. Haluaisitko muuttaa jotain? - ehkä oisin halunnu tehä vähän enemmä kaikkee mut raha ratkas
4. Oletko oppinut uutta? - kai mä
5. Kadutko jotain? - en
6. Olisitko jättänyt jotain tekemättä? - oisin voinu jättää ne miljoonat pitsat jne syömättä
7. Olisitko tahtonut tehdä jotain mitä et tehnyt? - joo
8. Tahtoisitko elää jonkun päivän uudestaan? - joo o !
9. Olisitko tahtonut jättää jonkun päivän elämättä? - ehkä ne ku köllin vaa himas nukkumas

MUISTOJA
1. Matkustelitko? - liian vähä
2. Ulkomailla vai kotimaassa? - kotimaas
3. Kävitkö festareilla? - tammerfesteil ja saunan ulkopuolel. sonis viä eessä
4. Jos et, mihin olisit tahtonut? - ruissii olisin halunnu ja ankkaanki ois kiva mennä
5. Bileissä? - monissa
6. Mökillä? - muutaman kerran
7. Rannalla? - jonku verra
8. Parhaat muistot? - espoon limaluola x2 + monet muut
9. Parhaat päivämäärät? - tuli otettuu ylös toki
10. Paskimmat päivät? - alkukesän köllöttelypäivät

MATERIALISTI
1. Shoppailitko usein? - muutaman kerra
2. Parhaat ostokset? - heidin synttärilahja
3. Turhimmat ostokset? - miljardit kilot karkkia
4. Paras ruoka/juoma/jäätelö? - pitsa/kalja/minttusuklaa

LOPUKSI
1. Oletko tyytyväinen tähän kesään? - semi. loppukesään kyl joo !
2. Oliko paras kesä? - ei
3. Jos ei, miksi? - ei vaan ollu. tai jotain juttuja oli mitkä olis voinu tehä kesäst parhaan mut niin paljon olin kuitenki tekemättä mitää et saakeli

kesänä 2010 olen...
[x] saanut uuden kaverin
[x] suudellut
[x] syönyt grillimakkaraa
[ ] uinut meressä
[ ] uinut joessa
[ ] kalastanut
[ ] kirjoittanut postikortin
[ ] ollut lentokoneessa
[ ] käynyt lääkärissä
[x] sairastanut flunssaan
[ ] lukenut harry potteria
[x] lähettänyt tekstiviestin väärään numeroon
[x] palellut
[ ] kerännyt simpukoita
[ ] syönyt ravintolassa
[x] palanut olkapäistä
[x] kävellyt paljain jaloin asfaltilla
[x] ostanut kengät
[ ] tuhlannut yli 200e vaatteisiin
[x] käynyt kahvilassa
[ ] matkustanut autolla yli 300 km
[ ] rullaluistellut
[x] tappanut ampiaisen
[x] puhunut mummolleni
[ ] käynyt hammaslääkärissä
[x] ostanut farkut
[x] käynyt Helsingissä
[x] juonut alkoholia
[ ] uinut alasti
[xxx] patikoinut metsässä
[x] ollut kuumeessa
[x] vahtinut lapsia
[x] kastellut kukkia
[ ] ajanut nurmikkoa
[x] ollut piknikillä
[ ] käyttänyt lacosten paitaa
[x] suuttunut kaverille
[x] ollut vaahtokylvyssä
[x] syönyt herneitä
[x] käynyt naapurin pihalla
[ ] käynyt Espanjassa, Kreikassa tai Italiassa
[x] käynyt yöuinnilla
[x] matkustanut ratikalla
[x] käyttänyt korkokenkiä
[x] leiponut
[ ] saanut uuden puhelimen
[x] viettänyt synttäreitäni
[x] ollut mustasukkainen
[x] ollut krapulassa
[ ] ostanut demikalenterin
[ ] käynyt Lapissa
[ ] marjastanut
[ ] kävellyt unissaan
[x] puhunut tyhmiä humalassa
[en muistaakseni] oksentanut
[ ] karannut kotoa
[x] ajanut mopolla
[x] ruskettunut selkeästi
[x] antanut hyttysen pistää
[ ] ajanut autoa
[ ] nähnyt hirven
[ ] nähnyt kyyn
[x] pelännyt pimeää
[x] katsellut tähtiä
[ ] kiikaroinut
[ ] ollut stadikalla uimassa
[x] valokuvannut
[ ] katsonut Conan O'Brienia
[x] sammunut
[x] myöhästynyt junasta
[ ] juossut yli 5km putkeen
[x] hengästynyt
[x] rikkonut lakia
[ ] käynyt turvatarkastuksessa
[ ] hukannut avaimeni
[x] käynyt ruokaostoksilla
[x] pelannut pelikoneella
[ ] hävinnyt vedonlyönnin
[ ] pelannut koripalloa
[x] lukenut jotain koulukirjaa
[ ] saanut syvän haavan jalkaani
[x] meikannut
[ ] ostanut minihameen
[ ] syönyt irtojäätelöä
[x] pelästyttänyt kaverini
[x] laittanut uusia kuvia galleriaan
[ ] ampunut vesipyssyllä
[ ] heitellyt vesi-ilmapalloja
[x] ollut onnellinen
[x] ollut masentunut
[ ] soittanut nuortenpuhelimeen
[x] kirjoittanut päiväkirjaan
[ ] ollut kuumailmapallon kyydissä
[ ] käynyt serenassa
[x] ollut ihastukseni seurassa
[ ] ostanut kumisaappaat
[x] vältellyt jonkun ihmisen seuraa
[x] ollut vainoharhainen
[ ] pelannut biljardia
[ ] sytyttänyt tulipalon
[ ] soittanut hätänumeroon
[x] syönyt banaanin

kuolemaPerjantai 30.07.2010 01:20

HEMMOTELTU KERMAPERSEPORVARI
[ ] Olen ainoa lapsi perheessäni
[ ] Perheeni omistaa enemmän kuin kaksi kiinteistöä
[ ] Vähintään toinen vanhemmistani on johtoasemassa työpaikallaan
[x] Meillä on kotona poreallas
[ ] .. ja uima-allas
[ ] .. ja vähintään kolme kylpyhuonetta
[ ] .. ja yli viisi tietokonetta
[x] En tiedä minkälaiset pyykit kuuluu pestä minkäkinlaisessa
lämpötilassa
[ ] En osaa käynnistää astianpesukonetta oikein
[ ] Perheeni matkustelee paljon ulkomailla
2

NOLO KOMMENTTEJAKERJÄÄVÄ GALTSULISSU
[ ] Otan itsestäni joka päivä ihan samanlaisia kuvia
[ ] Tungen meikkivoidetta huulii
[ ] Kulmakarvoissani on vähintään yksi lovi
[ ] Nickissäni on kinGi, jAu, rawr tai eatworld
[ ] Nautin itseäni huomattavasti vanhempien limaisten amisten huomiosta
[ ] Minne menenkin, mielessäni on päällimmäisenä IRC-Galleria
[ ] En voisi laittaa muokkaamatonta kuvaa galtsuun
[ ] Minut tavoittaa galtsusta paremmin kuin kännykällä
[ ] "ETTE USKALLA SANOO MOI MULLE!" / "KATTOKAA MUN KUVII!!!" / "KOMMATKAA MULLE!!"
0

NÖSSÖ JA HARMAA HISSUKKA
[ ] En väitä vastaan
[ ] Punastelen paljon
[ ] Keskiarvoni on reilusti yli 9
[ ] .. koska minulla ei ole mitään muuta tekemistä iltaisin kuin läksyt
[ ] Paras ystäväni on perheenjäsen
[ ] En haluaisi juoda alkoholia
[ ] En viihtyisi bileissä
[x] Minulla on silmälasit
[ ] Käytän lenkkareita aina
[ ] Manga ja anime ovat elämäntapani
1

TYPERÄ WNB-MALLI
[ ] Kävin mallikurssin mutta en ole saanut töitä
[ ] Maksoin kurssista ja ilmoittauduin itse, kukaan ei "löytänyt" minua sinne
[ ] Pukeudun paljastavasti koska kuvittelen saavuttavani sillä jotain
[ ] Mulla on aina korot
[ ] Meikkaan joka päivä vaikka kävisin vain postilaatikolla
[x] Olen pitkä
[ ] .. ja laiha
[ ] Kuuntelen sitä mitä NRJ pakkosyöttää minulle
[ ] Jos Demissä lukisi, että sandaalit ja sukat on hyvä yhdistelmä, huomenna minulla olisi sellaiset
[ ] Fiorella -farkut valkoiset bootsit = <3
1

TOSI COOL SKEDEPELLE
[/] Veto, Justice, CKY, The Kooks jne <3
[ ] Osaan vähintään yhden tempun skedellä
[ ] Skeittaan 24/7 ja se on elämäni
[ ] Lumilautailu on myös mukavaa
[ ] Omistan Melodican, Vansin, Volcomin, DC:n tms. vaatteita
[ ] Omistan Vansin, DC:n, C1rcan, Etniesin tms. kengät
[ ] Mulla on oma kaveriporukkani jonka kanssa hengailen
[ ] Kuvataan aina kavereiden kanssa kun skeitataan
[ ] Omistan Wayfarer-tyyliset aurinkolasit
[/] Mun letti on kunnon pörrö ja mun pitäis mennä parturiin
1

LAHJAKAS MUUSIKONALKU
[/] Soitan jotain soitinta
[/]Osaan soittaa useampaa kuin sitä yhtä soitinta
[sointui joo] Osaan lukea sujuvasti nuotteja samalla kun soitan
[ ] Osaan tehdä itse nuotteja
[x] Kuuntelen musiikkia 24/7
[ ] Esiinnyn usein pienissä paikoissa ja toivon, että minut löydettäisiin sieltä levy -yhtiölle
[x] Kuuntelen tuntemattomiakin bändejä
[x] Tiedän mikä on metronomi
[ ] Osasin soittaa jotain jo ennen kuin menin ekaluokalle
[ ] Olen säveltänyt paljon omaa materiaalia
4

MOPON TAI COROLLANRASVAA TIHKUVA AMIS
[ ] Käyn ammattikoulua
[ ] .. lukio ei ollut edes vaihtoehto minulle
[ ] Mulla on lippis tai pipo aina päässä
[ ] Mun tyttöystävä/ -poikaystävä on peroksiidiblondi ja ainakin kolme vuotta mua nuorempi
[ ] Ajan pillurallia päivät pitkät
[ ] Kuuntelen vaan jumputusta mikä herättää huomiota kun ajan kaupungilla
[ ] Nuuskaan
[ ] Pelaan lätkää
[ ] Haen mielelläni yläasteikäisille tytöille juomia
0

HEDELMÄINEN TUOREMEHUA KUSEVA FRUIDE
[ ] Wesc
[x] Mulla on hihaton huppari
[ ] Galtsuteinit on ystäviäni
[ ] Oon galleriassa 24/7
[ ] Kamppi
[ ] Jack & Jones
[ ] Ihkuboksini vie paljon tilaa
[ ] Eikä se tietenkään ole järkäs!
[/] Ajan skootterilla
[x] Mulla on paljon tyttöjä kavereina


IHANA INDIE
[ ] Mulla on ruskeat pitkät hiukset
[/] Valokuvaus on intohimoni
[x] .. ja polaroidit ihania
[ ] Kerään vinyylilevyjä
[ ] Musta ne on paljon kivempia kun CD:t tai musiikki
tiedostomuodossa
[xmut köyhänä ei tuu usei ostettua] Ostan muutenkin levyjä mieluummin kuin waretan musiikkia
[x] Miksi farkut aina löystyvät
[x] Amelie on ihana elokuva
[x] Kirjoitan mielelläni
[/] Kuuntelen indietä
6

ÖRISEVÄ PITKÄLETTINEN HEVARI
[ ] KUUNTELEN VAAN HEVIMETELIÄ
[ ] Mulla on pitkät hiukset
[ ] Käytän maastohousuja
[ ] Omistan maiharit
[x] Soitan jotain bändisoitinta
[ ] .. tietenkin bändissä
[ ] Housuistani roikkuu paljon ketjuja
[x] Käytän bändipaitoja
[x] Örisen paljon ja se onkin suosikkitapani kommunikoida
[ ] Jos kappale on hidas se on paska
3

OON @!#$ HARDCORE
[/joinain päivinä] Olen itsevarma
[x] Uhkaan usein lyöväni jotakuta
[x] Olen äkkipikainen
[x] Minulla on/oli venytykset
[x] Kuuntelen hardcorea tai ainakin jotain sen alalajia
[ ] MOSH PITTIIN!
[/] Jos suutun olen väkivaltainen
[x] .. ja huudan
[ ] Kukaan ei haasta kanssani riitaa
[ ] .. ja se jopa ärsyttää minua!
6

hardcoreindie

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.07.2010 03:33

ihan kuollut paikka

[Ei aihetta]Tiistai 29.06.2010 10:47

Avaa musiikkisoitin. (Media Player, iTunes, Spotify...)
Valitse jokaiseen kohtaan sopiva kappale
Kohdassa kolme käytä sekoitusta
___

1:
Mitä äitisi sanoo huudettuaan sinulle? - Kahleet
Isäsi tökkää sinua päähän ja sanoo: - Talk
Kulkuri kävelee luoksesi ja sanoo: - Kaljaa nuorille
Paras ystäväsi tönäisee sinua käteen ja sanoo: - Älä juo tota juttuu
Törmäät pahimpaan viholliseesi ja hän sanoo: - Don't look back in anger
Yöllä vastaan tulee kadulla muukalainen: - Don't speak
Juokset kotonasi, kun siskosi pysäyttää sinut ja sanoo: - Poistuisitko mun elämästäni
Näet lemmikkisi ja sanot: - Can you feel the love tonight

2:
Mikä laulu kuvaa...
elämääsi: - Little by little
ystäviäsi: - Cigarettes and alcohol
perhettäsi: - Mama do
ihastustasi/tyttö/poikaystävääsi: - Looks that kill
vihollistasi: - Why don't you get a job
uskontoasi: - Ei pysty
seksuaalisuuttasi: - Bad boys
seksielämääsi: - Dr. Feelgood
persoonallisuuttasi: - Down with the sickness
ulkonäköäsi: - Ruoste

3:
Elämäni soundtrack, eli mikä biisi soi taustalla, kun...

Elämäsi leffa alkaa: - Twisted Sister - Stay hungry
Heräät: - The Sounds - Painted by numbers
Hengaat kaveriesi kanssa: - Oasis - Live forever
Sinä ja vihollisesi alatte taistella: - The Veronicas - Cry
Menet treffeille ihastuksesi kanssa: - Paramore - Ignorance
Suutelet häntä ensimmäistä kertaa: - Sum 41 - With me
Tulet kotiin ja sisaruksesi ovat pistäneet huoneesi päreiksi: - Lab - When heaven gets dirty
Menet nukkumaan: - Bon Jovi - It's my life
Masennut: - Eppu Normaali - Murheellisten laulujen maa
Yrität itsemurhaa: - Escape the Fate - It's just me
Hautajaistesi aikana: - Jippu - Tuonelan koivut
Hautajaisvastaanottosi alkaa: - The Pogues - Dirty old town
Lopputekstien aikana: - Astral Projection - Kabalah

.Tiistai 29.06.2010 10:04

valvoessa menee vitusti tupakkaa

heidi on johtajaTorstai 24.06.2010 14:55

Paljon onnea! Maisa rotta ja minä olemme valmistelleet sinulle siunausta, kun saavut keskuuteemme! Terskat kuiskivat hiljaa kuin veden rauhoittava solina, linnut tuovat matoja pesääsi! Olet vuotta vaille 18, sit laillisesti kaljaaa<3 p.s piknik pöytä on nöyränä paikoillaan.

.Tiistai 15.06.2010 18:27

RÄNDÖM
1. Seurusteletko kolmen päivän päästä? - tuskin
2. Oletko suudellut ketään huulille viimeisen 24 tunnin aikana? - en
3. Poltatko ruohoa? - kirjottaisinko galleriablogiin jos polttaisin?
4. Arvosteletko ihmisiä? - toisinaan
5. Oletko naimisissa? - en
6. Onko olemassa joku joka ei pidä sinusta jonkin asian takia jota et edes tehnyt? - on
7. Kaipaatko jotakuta? - monia
8. Luuletko että hänkin kaipaa sinua? - ehkä jotkut, en tiedä
9. Puhutko vielä joskus hänelle? - joillekkin varmasti mut on ihmisiä joille ei voi enää puhua
10. Oletko vihainen kenellekkään juuri nyt? Kenelle? - en
11. Pidätkö tällä hetkellä kenestäkään? - pidän useista ihmisistä
12. Poltatko tupakkaa? - liikaa
14. Tykkäätkö halailla? - joskus
15. Nimikirjaimesi? - J E L
16. Rakastatko jotakuta? - joo
17. Minkä yhden asian olet tänä vuonna oppinut? - sen mitä sana "ystävä" oikeasti tarkottaa
18. Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - toimeen tuun
19. Tykkäätkö ihmisistä? - yleisesti ottaen joo
20. Viimeisin asia jonka takia itkit? - en muista kylläkä
21. Itketkö helposti? - en mä ihan hirveen helposti
22. Onko sinulla sisaruksia? - on
23. Missä haluat asua vanhempana? - tampereella, pääkaupunkiseudulla tai ulkomailla
24. Mihin aikaan heräsit tänään? - yhen jälkeen
25. Tämän hetkinen huoli? - selkään sattuu, eikä oo rahaa ostaa tupakkaa. ei oo kun muutama jäljel enää, pitää varmaan mennä eetulle pummimaa
26. Minne haluaisit mennä? - melkei mihin vaa, tää kotona istuminen ei enää hirveesti nappaa
27. Viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa? - kattelen telkkaa yleensä
28. Palatko vai rusketutko? - tuntien auringonoton jälkeen oon joko palanu tai saanu sairaat aurinkoihottumat
29. Viimeisin asia jolle nauroit? - en oo tänää viä nauranu, eilisestä en muista
30. Milloin viimeksi suutuit? - heti ku heräsin ja kävelin keittiöö, ei ollu kahvia eikä syötävää
31. Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella? - olisin matkal iskälle tai eetulle
32. Juna vai laiva? - kumpi vaa
33. Kenen kanssa puhuit viimeksi? - pepin
34. Kuka soitti sinulle viimeksi? - emppu
35. Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit? - en muista
36. Mitä meinaat viikonloppuna? - no en tiä
37. Onko suurin osa ystävistäsi/kavereistasi varattuja vai sinkkuja? -sinkkuja vissii. sinkkuelämää
38. Saatko hiuksesi helposti sellaisiksi kun ne haluatkin? - en
39. Ketä halasit viimeksi? Milloin? - heidiä ja pinkkua sunnuntaina
40. Kenelle tekstasit viimeksi? - mammalle kai, en oo varma

SINUSTA
Olisitko surullinen, jos veljesi tekisi itsemurhan? - olisin ! olisin ihan hukassa
Lähtisitkö kahville, jos joku kysyisi? - enköhä
Kertoisitko suurimman salaisuutesi pojalle, jota viimeksi halasit? - en mä välttämättä
Menisitkö koulukuvaukseen vaatteilla, jotka sinulla on nyt ylläsi? - tällä paidalla voisin viä mennäkki mut en housuilla
Komedia vai kauhu? - kauhu

OLETKO
Kipeä nyt? - en. paitsi selkä
Lyönyt vastakkaista sukupuolta? - olen
Katunut jotain tekoa viikkoja? - joo kai

ONKO
Joku ihastunut sinuun? - epäilen
Joku särkenyt sydämesi? - on
Joku ystäväsi pettänyt sut? - on.
Ollut mukava päivä tänään? - ei
Joku lyönyt sinua? - on
Joku kourinut sinua vastoin tahtoasi? - kourinut on huvittava sana. mutta on

YLEISTÄ
Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? - tällä hetkellä? että netti katkeaa ja et joku on syönyt iskältä mun suklaat
Missä haluat mennä naimisiin? - njaa a
Pitääkö kukaan sinusta? - kai ny
Oletko yksinäinen tällä hetkellä? - ehkä hieman
Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - hmmm joo kai
« Uudemmat -