IRC-Galleria

JakeZilla

JakeZilla

Rutinaa.org - Suomalainen Dubstep -musiikkiblogi!

ARGH!Sunnuntai 13.11.2005 03:40

Oharoin kahvittelut, koska oli ihan mielettömän paska olo, nukuin lisää enkä ole vieläkään lähtenyt minnekkään... Ihan sellainen olo et olisin tulossa kipeeksi :(

Kaiken lisäksi nettikin toimii huimasti at the speed of halvaantunut viiskutonen modeemi!

Lazy LauandayLauantai 12.11.2005 20:33

Olin eilen illalla Jukan luona, nauhotettiin siinä sitten yks ihan hassu fiilistelypätkä kitaralla ja pianolla. Nauhotellessa menikin vain yli yöneljään, viiden maissa vielä nopsasti abc:lle juomaan kuppi kaakaota ja sitten hetki kaupungissa kruisailua. Oli ihan ihmeellinen fiilis kun ei väsyttänyt yhtään ja tuntui kuin olisi ollut vasta ilta (tosin missään ei ollut ketään). Sitten viimein aamukuuden maissa kotiin syömään, jossa minua odotti kylmä rullakebab tuplalihalla, nam. Sitten unta palloon.

Tänä aamulla heräsin about yhden aikaan. Jo parin tunnin päästä väsymyksen takia tuntui että maailma pyöri ja taju lähtee. Siis takaisin sänkyyn.
Sitten kolmen tunnin päikkäreiden jälkeen aamupalaa, nyt istun kotona ja olo on aika pöllähtänyt.

zzzKeskiviikko 09.11.2005 02:56

Jaahas. Viime lauantaina oli Rockrauman, Karmarockin ja Blue Sea Film Festivålien yhteinen illanvietto. Humalassa en ollut mutta seuraavat kaksi ja puoli päivää en tehnyt muuta kuin olin kotona kalsarit jalassa.. nukuin myös aika hitosti :D

Sitä ennen tulikin juotua juhannuksena.. tosin sillon hieman rankemmin :D

Mut joo.. tiistakin meni kotona, mitä nyt illalla kävin Koipan kanssa nopeesti kahvilla.

Löysin tässä näitten päivien aikana muutamia hyviä bändejä ja biisejä:

Avenged Sevenfold - Bat Country
Warmen - They All Blame Me
My Chemical Romance - Helena
Fall Out Boy - Our Lawyer Made Us Change The Name Of This Song Se We Wouldn't Get Sued (ompas pitkä ja hassu biisin nimi) :D

Jospa aamula koittais herätä hiukan aikasemmin. Pitäis tiskata ja hiukan siistiä kämppää yleisen viihtyvyyden vuoksi.

SirpaleitaKeskiviikko 02.11.2005 04:45

Ihan normipäivä. Kävin ostamassa itselleni uuden ohjaimen tietsikkaan, jos vaikka alkais pelit sujumaan. Ei mitään sen kummempaa.

Sitten koitti ilta ja Koippa soitti mulle. Käytiin sitten kaffella ja saatiin semmonen ahaa-elämys et lähdetään valokuvaamaan. Noh, sitten haettiin tarvittavat kamat ja mentiin kuvaamaan. Kohteena oli Lampolan talo.
Tuuli ulvoi sisällä ja betoniseinät hohkasivat kylmyttä. Jokainen ikkuna, ovi ja huonekalu oli laitettu palasiksi. Lasinsirpaleita ja asiakirjoja oli joka puolella.
Pistää miettimään että miten se rakennus on päässyt siihen kuntoon kymmenessä vuodessa. Se hajoittamiseen kulutettu fyysinen voima on aivan valtava. Seinissä oli reikiä joitten kautta pääsi huoneisiin, joiden sisäänkäynti oli talon ulkopuolelta. Myös seinät olivat täynnä reikiä ja talosta löytyi jopa ihmisten vaatteita. Jännittävää.

Täytyy kyllä sanoa että on talossa kokoa, Käytiin joka huone, nurkka ja syvennys läpi. Aikaa meni kaksi ja puoli tuntia. Kokemuksena ainutlaatuinen ja kiehtovan kihelmöivä.

Oh yes - There will be bloodTiistai 01.11.2005 05:33

Päivän sana on Saw. Tein itselleni uuden hianon Saw-teemaisen modauksen (jos ei tullut ainakaan vielä niin hieno kuin haluan). Olin koko päivän kotona, poistun ulos kerran kun Heikki tuli moikkaamaan. Sen jälkeen olin kotona ja katsoin Saw II - Aivan loistava elokuva.
Täytyy varmaan mennä vielä sitten katsomaan se kun tulee tänne Raumalle elokuvateatteriin :)

Ai niin. Sain puhelinsoitonkin - En saanut sitä työpaikkaa.

InsomniaaMaanantai 31.10.2005 05:17

Mikä hitto siinä oikeen on - Ensin nukkuu koko lauantai-illan, sunnuntaina herää aikaisin ja valvoo koko päivän. Sitten yhdessä vaiheessa iltaa väsyttää, sen jälkeen ei enää väsytä ollenkaan. Perkele tästä tule mitään.

Sunnuntaina käytiin taas tädin luona synttäreillä, tällä kertaa ihan kakkukahveilla. Sitten kotiin, jolloin iski ihan armoton väsy. Peruin menot koska tunsin oloni niin voimattomaksi ja väsyneeksi ettei huvittanut lähteä mihinkään. Ja nyt sitten täällä edelleen valvotaan vaikka nukkumaan pitäis mennä...

Huomenna jos ei puhelin soi niin olen aivan varma etten saanut sitä työpaikkaa, mut sellasta se on - parempi meistä sen paikan varmasti sai.

LauantaiLauantai 29.10.2005 19:15

Heräsin kahden aikaan. Nuha+niskat jumissa = päänsärky.

Oltiin eilen mun äidin siskon 40v-synttäreillä (olin kuskina taas vaihteeksi) ja pääsin nukkumaan vasta joskus aamulla viiden aikaan...

Tällä hetkellä väsyttää ja päätä särkee, jotenkin ahdistava olo. Luulen että meen takaisin peiton alle muutamaksi tunniksi jos tää ei kohta helpota. perkele.

Kyl määki torstaina TuruusPerjantai 28.10.2005 06:14

Ei mitään se kummempaa aamupäivällä, tiskasin, suihkutin ja lähdin Jukan kanssa käymään turussa hakemassa pari tyyppiä viking linen laivaterminaalilta, sen jälkeen mentin käymään Lindan (mummon) luona, jossa viivyimme useita tunteja - kivaa oli :)

Nyt taas pitäis mennä nukkumaan, aamulla ysiks työkkäriin työnhakuklubiin \o/

"..joskus tuntuu että vuorokaudesta loppuu tunnit kesken.."

Luokkakokous varmistuuKeskiviikko 26.10.2005 22:47

Jihuu, käytiin Juhon kanssa kahvilla ja edistyttiin asiassa kertaheitolla.
Jouduttiin myös päätymään tavallaan ikäviin ratkaisuihin. Siinä mielessä että kaikille valitettavasti kyseinen päivämäärä ei sopinut. Sellaista päivämäärää tuskin onkaan joka olisi kaikille sopiva - mutta sellasta sattuu. Tuli myös sellainen päätös että luokkakokous on kutosluokalle (joka muodostui vasta kolmannella). Pahoittelen jos joku tämän asian vuoksi pettyy tai tulee pahalle mielelle, mutta resurssit kokouksen järjestämisen suhteen ovat rajalliset. No hard feelings <3.
Kuitenkin positiivisin mielin aletaan tätä hommaa järkkäämään.

Ihan hirveä keli tuolla ulkona, mutta pakko se kai sitten vaan on lähteä vielä kohtapuolin seikkailemaan :E

LuokkakokousKeskiviikko 26.10.2005 17:41

Heräsin kun Juho soitti, meidän pitäis tänään saada jotain aikaiseksi luokkakokouksen suhteen, joka piti olla jo jokin aika sitten (tosin se ei ole minun vikani).

Suihku, ruoka ja auton käyttöön saaminen ovat vielä edessä, ja kello on vaikka mitä. Vituttaa kun sillon kun olis oikeesti jotain tärkeää menoa niin joku hyydyttää ja kaikki menee taas vituiksi. vittu.