IRC-Galleria

Jotenki tylsää?Maanantai 25.08.2008 12:13

Nainen kestää heikosti peräänajoa.
Otsikko Aamulehdessä 29.1.

Kouluruoka aiheetta oppilaiden hampaissa.
Otsikko Kangasalan Sanomissa 3.4.

Paikallisjuna kulki aikataulussa. Veturinkuljettajaa epäillään junaliikennejuopumuksesta.
Otsikko Lapin Kansassa 9.5.

Oravan löytyminen ei vielä tarkoita sitä, että niitä pesisi lähistöllä. Se tarkoittaa vain, että kuollut yksilö on liikuskellut alueella.
Savon Sanomat 2.7.

Jollei haudasta oteta yhteyttä, hautaa hoidetaan 25 vuotta veloituksetta.
Turkulainen 28.8.

Mika Lahti kaatoi keilat naisia paremmin.
Otsikko Helsingin Sanomissa 10.1.

Eurot näytettiin etukäteen vain sokeille.
Otsikko Aamulehdessä 31.12.

Oppilaiden tasapuolinen kohtelu epäkohta peruskoulussa ja lukiossa.
Otsikko Itäväylässä 24.6.

Etelä-Savossa ei liikoja säteile. Alhaisimmat arvot löytyivät Savonlinnasta.
Otsikko Itä-Savossa 7.10.

Hän on joutunut mielisairaalaan, koska tappoi 12-vuotiaan äitinsä ja tämän rakastajan.
Kansan Uutiset 27.3.

Vastaaja oli omien sanojensa mukaan turhaan yrittänyt myydä bernhardinkoiraa. Saksanpaimenkoira oli puolestaan hänen poikansa.
Savon Sanomat 3.9.

Ikaalisten Ampujat panostaa nuoriin.
Otsikko Pohjois-Satakunnassa 16.6.

Väkivalta parisuhteessa on asia, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.
Vantaan Sanomat 22.9.

Kymmenen hevosen emäntä myös ravaa itse, ja onpa voittanut Suomen mestaruudenkin.
Itä-Häme 8.3.

Lapsena minulla oli housut jalassa koko ajan, mutta kun pojat alkoivat tulla kuvaan mukaan, aloin kiinnittää huomiota ulkonäkööni.
Helena Petäistö TV-maailmassa 37/2002

</3 :'((((((((((((((((((((((((((((((((Lauantai 09.08.2008 07:09

"Eli mulla ja poikkiksella oli tositosi iso riita, heittelin tavaroita ja kiljuin. Poikkis tarras sit yhes vaihees ihan superkovaa mua hiuksista ja ne kaikki lähti irti. Noh, huusin täysii ja otin siitä kii ja kuristin mut sit se heitti mut maahan ja sano et oon ihan kauhee ihminen ja kaikkee ;;( poikkis alko kaivaa kassia.......
sit se, pelottava asia mitä sielt löyty oli kahen kilon siika. "

I got erection.Sunnuntai 03.08.2008 06:01

Mmmmmmmmmmmmmmtuhmaa<3

Me want's tattoo :(Keskiviikko 16.07.2008 18:36

right nao.

Pirii ja haista vittu.Sunnuntai 13.07.2008 22:15

En ikinä opi.Maanantai 30.06.2008 17:59

PS. Karsee olo.

Kännissä olet ääliö.Lauantai 28.06.2008 12:30

Selvinpäin vielä ääliömpi.

PS. Oikeassa habas lukee HAUKKA!
Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin! Vittu mä pääsin!

Tänään on tuomiopäivä ;(Perjantai 13.06.2008 06:43

Joo olin tosi sportti tänään. Oon treenannu tänää (eli en oo paljo, mut vähä) ja kävelin Myllikään näkees Nikiä ja sit kävelin viel poiski sieltä. <3
Ja oli tosi fantsuu ku en ollu nähny Nikiä vähään aikaan jajajaja.... Hmm.. Joo oli hassuu^^

PS. Tulin just kotio.

PPS. Tosi kiva päivä muuten saada kouluntulokset.

PPPS. Ei ole.