IRC-Galleria

Enpä ole kirjoitellut tänne pitkään aikaan. Viime aikoina olen kyllä kirjoitellut, mutta lähinnä henkilökohtaisia kirjeitä omalle babylle. Niihin on kirjattu kaikki tunteet ja ajatukset viimeisiltä kuukausilta. Täytyy sanoa, että masun asukki on vienyt melko kokonaisvaltaisesti kaikki ajatukset viime aikoina. Pesänrakennusvietti on voimistunut todella paljon heti, kun viimeinen kolmannes alkoi. Kai ne hormonit jotenkin säätelee ja auttaa valmistautumaan tulevaan muutokseen. Täytyy tunnustaa, että melko paljon tarpeellisia tarvikkeita olen jo hankkinut ja nyt ei voi muuta kuin toivoa, että kaikki sujuisi hyvin loppuun asti. Minulla on varmaan yksi helpoimmista raskauksista mitä nyt olen muita äitejä kuunnellut. Kaikki ihmettelevät miten olen niin pirteä ja energinen. Jaksan ihan hyvin käydä töissä, jumpata, joogata, tanssia, puuhastella puutarhassa ja tehdä kotihommia. Olen siis välttynyt lähes kokonaan väsymyksiltä, pahoinvoinneilta, mielialan heilahteluilta ja fyysisiltä vaivoilta. Painoa on tullut lisää vain pari kiloa, ja maha pysynyt melko pienenä. Nyt pitäisi varmaan koputtaa puuta, sillä kaikki sanovat, että pari vikaa kuukautta ovat pahimmat.

Raskaus on nyt ohittanut puolen välin. Äidin masu ei ole mikään valtava ja kaikki ulkopuoliset eivät edes tajua, että olen raskaana tai luulevat, että olen vasta raskauden alkuviikoilla. Jaksan siis vielä tehdä kaikkea - joogata, aerobicata, tehdä pihatöitä ym. fyysistä. Onneksi olen välttynyt pahoinvoinneilta, megaväsymyksiltä, pahalta turvotukselta, selkäkivuilta ym. mitä monet muut äidit valittavat ja kokevat. Tämä on ollut helppoa ja ihanaa raskausaikaa. Minun piti mennä aamulla 4D ultraan. Peruin sen kuitenkin viime tingassa eilen, koska haluan pysyä itse ja pitää muut jännityksessä loppuun asti. Pirteä sairaanhoitaja sanoi, että tein hyvän valinnan. Olisi ollut kiva nähdä mini uiskentelemassa ja vilkuttelemassa. Kurkistaa hänen maailmaan, miettiä miltä hänestä tuntuu, nähdä onko hänellä kaikki hyvin. Mini on ollut kahdessa ensimmäisessä ultrassa terve ja vaikuttaa eloisalta babyltä, joten uskon, että hänellä menee aika mukavasti turvallisessa ja lämpimässä maailmassa. Kohtu teki harjoitussupistuksia toissapäivänä, mutta ne eivät vaikuttaneet mitenkään vaarallisilta. Synnytys lähenee, mutta tuntuu edelleen, että siihen on vielä pitkä aika. Pikkuinen on ikään kuin puolitodellinen minulle. Hän on vielä osa minua. En vielä pysty näkemään uutta ihmistä silmilläni tai koskettamaan häntä käsilläni, mutta ajatuksissani näen jo pienen käärön sylissäni tai hieman isomman vaippapöksyn konttaamassa olohuoneessa. Ääretön rakkauden tunne valtaa minut tätä kirjoittaessani. Sitä on vaikea selittää, mutta toivon, että kaikki voivat kokea joskus itse saman tunteen. Haluaisin lähettää minille 100 suojelusenkeliä, jotka turvaisivat onnellisen elämän tässä kovassa ja kylmässä maailmassa. "Miten saisin kasvatettua Sinut hellästi, mutta kuitenkin tarpeeksi lujaksi, jotta selviytyisit myös vaikeista hetkistä täällä?"

30.3. tein raskaustestin, jonka tulos oli kyllä niin selvä ettei siinä tarvinnut käyttää tulkinnan varaa. Seuraavana päivänä menin omalle gynekologilleni, jonka laitteilla näkyi selvästi pieni ihmisen alku masuni sisällä. Alkio oli 8. viikolla. Se oli 2,27 cm kokoinen, pikkuiset kädet ja jalat heiluivat vimmatusti ja sydämen lyönnit näkyivät voimakkaasti. 7 viikon aikana on tapahtunut todella paljon elämässäni. Lähinnä muutokset näkyvät ajatuksissani ja suhtautumisessani asioihin. Kaikki on sekavan itsensä etsimisen jälkeen löytänyt paikkansa. Arvot ovat loksahtaneet kohdilleen, stressi kadonnut, onnellisuus vallannut mielen ja kehon, lähimmäiset lähentyneet, rakkaus kukoistaa, sisäinen ja ulkoinen turvallisuuden tunne löytynyt, omien tarpeiden tyydytys muuttunut muiden onnellisuuden tunteen täyttämiseen ja huolehtivaisuuteen, olen jaksanut antaa muille paljon ja sitä kautta saanut kaiken mitä elämääni haluankin tällä hetkellä. Niin tosiaan - vain antamalla saa. Silloin kun ihminen haluaa antaa, hän on onnellisimmillaan. Hän on täynnä. Tällä hetkellä tunnen olevani täynnä rakkautta ja se näkyy muille. Ei varmaan turhaan sanota, että raskaana oleva nainen on hehkeimmillään. Hormonit ovat vaikuttaneet minuun vain positiivisesti. Ei pahaa oloa eikä mitään hassuja mielitekoja. Ennemminkin elämä on paljon normaalimpaa kuin ennen. Nukun ja syön säännöllisesti ja paljon terveellisemmin. Keho viestii koko ajan, ja olen paljon herkempi kuuntelemaan ja toteuttamaan sen tahtoa. Yhden sijaan pitää ottaa 2 huomioon koko ajan. Pikkuinen on todellakin mielessä päivin ja öin. Ihan sama olenko töissä, jumppaamassa tai unessa. Se tuntuu olevan enemmän iltaihminen, koska silloin alkaa hento mahaan tökkiminen ja sively. Ihan ihmeellistä, että sisälläni kasvaa ihminen. Tämä tunne on niin paljon voimakkaampi ja kauniimpi kuin koskaan suurimmissa unelmissanikaan osasin kuvitella. Puhumattakaan siitä, että suurimman osan elämääni olen ajatellut etten koskaan halua lapsia. Yht'äkkiä sitä on vain valmis, vaikka hetki tulisikin yllättäen. Luontoäiti pitää huolen vanhemmuuteen kasvamisesta ja psyykkauksesta. Ei ihmisellä turhaan ole 9 kuukautta aikaa valmistautua uuteen elämäntilanteeseen. Kaikella on tarkoituksensa.

Melko erilainen ja tasapainoinen pääsiäinen. Olen tavannut ystävättäriä, siivonnut pihaa ja kotia, tehnyt analyysiä tulospalkkauksesta, nukkunut paljon ja sikeästi, kävellyt, käynyt salilla, shoppaillut, lukenut, kokannut, leiponut pullaa, kuunnellut rentouttavaa musiikkia, katsonut tv:tä, kyläillyt vanhempieni luona, vaihdattanut auton renkaat ja antanut ikimuistoisen syntymäpäivän tärkeälle ihmiselle. Olen saanut aikaiseksi paljon tärkeitä asioita muutamassa päivässä. Oikeastaan mikään tekoni ei ole ollut viime aikoina turha. Olen antanut aikaani leikkimiselle ja olemiselle - sille sisäiselle lapselle, jonka on pian aikuistuttava. On ihanan vapauttavaa saada olla oma naisellinen itsensä. Minulla on lupa olla haavoittuva ja uljas joutsen sekä rajat rikkova Peppi-Pitkätossu samanaikaisesti. Olen vihdoinkin ymmärtänyt loputkin naiseuden ihanuudesta. Olen saanut kokea tunteen, jonka vain nainen voi kokea. Sitä on kenenkään miehen turha edes yrittää ymmärtää tai tuntea täysin. Kaikki ympäristön rakentamat kahleet ovat auenneet nilkoistani ja ranteistani. Ympärilläni loistaa sädekehä, jonka muut ovat huomanneet. Raskaiden aikojen, ajatusten ja päätösten jälkeen olen varmempi kuin koskaan. Olen onnellinen kaikesta mitä elämässäni on tällä hetkellä. Kunpa tämä tunne voisi pysyä sisälläni ikuisesti ja voisin jakaa sitä läheisilleni koko loppuelämän. Toiveilla on taipumus toteutua...

Kelasin tosi paljon elämääni kuukauden reissulla. En löytänyt yhtään vastausta. Oikeastaan minulle heräsi vain monta kysysmystä lisää. Ei tarvinnut olla kuin pari viikkoa Suomessa, niin löysin vastaukset suurimpiin kysymyksiini. Täytyy mennä kauaksi, jotta näkee lähelle. Elämässä pitää ottaa riskejä, jotta pääsee eteenpäin ja tulee onnelliseksi. Itse ainakin tarvitsen actionia ympärilleni, etten kuihdu. Epävarmuus ja uusi tilanne pelottaa, mutta elämä kyllä loksauttaa kaiken raiteilleen. On turha suunnitella mitään loppuun asti, koska parhaat asiat elämässä tapahtuvat suunnittelematta. Toiveesi ja unelmasi toteutuvat alitajunnan kautta. Ainahan sitä pitää luopua jostain, jotta saa jotain uutta ja ihanaa. Jokainen ihminen osaa järjestää tilaa ja aikaa asioille, jotka ovat hänelle tärkeitä elämässä. Se on aika mielenkiintoista. Kuinka voit tietää mikä elämässäsi on tärkeää, jos et kuuntele sisintäsi vaan aina vain järkeäsi? Vastaus: Et saakaan tietää ja menetät sen mukana paljon.

Elämäni ei ole koskaan mennyt minkään normaalikaavan mukaan. Se on ollut täynnä unelmia, jotka ovat toteutuneet ennemmin tai myöhemmin. Mieli ja halut ovat muuttuneet rajustikin vuosien varrella. Kaikki kokemukset ovat tehneet elämästäni uskomattoman arvokkaan ja kirjavan tilkkutäkin, jota voin ylpeänä näyttää muille, kun istuskelen mummona kiikkustuolissa. Ilman rakastavia vanhempia, kultaisia ystäviä ja pääomaa minulla ei olisi ollut mahdollisuutta tähän elämään, jonka olen lahjana taivaalta saanut. Olen jo useamman kuukauden halunnut jotain muutosta ja actionia elämääni. Lähdin reissuun pohtimaan elämää ja mahdollisuuksia. En löytänyt vastauksia suuriin kysymyksiin, mutta näin ihmisten todellisen elämänilon ja luonnon kiehtovan kiertokulun. Yhden kuolema on toisen elämisen edellytys. Uutta syntyy jatkuvasti hankalissakin olosuhteissa. Minun täytyy tunnustaa, että olen erittäin onnellinen tällä hetkellä. Kaikki voisi aina olla paremmin ja suunnitellumpaa, mutta itse asiassa hankalasta tilanteesta selviäminen antaa paljon enemmän voimaa ja itseluottamusta elämän evääksi kuin helppo ja rauhallinen "normaalielämä". Välillä pitää saada levätä, kun siltä tuntuu, mutta elämässä pitää olla säpinää. Se pitää vanhankin nuorekkaana. Se kokonaisvaltainen onnellisuudentunne, joka täyttää minut päälaesta varpaisiin, on uskomaton. Sitä voisi kuvailla elämän tarkoitukseksi, kauneudeksi, sateenkaareksi, hymyksi, nauruksi, lämmöksi ja rakkaudeksi. Se tunne on itseriittoinen, mutta ei itsekäs. Se on varmuutta, että pärjää tässä maailmassa, toi elämä eteen mitä tahansa. Kunpa voisin jakaa sitä palasen heille, jotka kamppailevat oman elämän tarkoituksensa kanssa.

Mistäköhän aloittaisin? Kaikki kyselevät oliko ihana reissu. Vastaukseni on, että se oli aivan uskomaton ja juuri sitä mitä tarvitsin. Ensin näin Afrikan karun luonnon ja rikkaan eläinmaailman. Paikallisten totaalisen materiaalisen köyhyyden ja savannin äärimmäisen kuivuuden keskellä tuntui lähes kiusalliselta muutaman päivän uima-allaselämä satelliittitelevisioineen. Mikä on elämässä oikeasti tärkeää? So fucking what, vaikka Suomi pelasi huonosti ja hävisi Ruotsille olympialaisissa. Suosittelen kaikille kenialaista asennetta jääkiekkoon. Mombasasta kesti 2 päivää lentää Phuketiin. En suosittele sitä lentomatkana kenellekään. Onneksi sain aspiriinilla valtimotukoksen liukenemaan. Se ei kuitenkaan haitannut sukeltamista ja muuta menoa. Koko kuukauden biletykset jäivät entiseltä bilehileeltä yhteen ainoaan iltaan, joka oli tietenkin heti pitkän lennon jälkeen. Menimme paikallisten ystävien kanssa baariin ja aiheutimme kohun, joka päätyi thai-maman ja sri lankalaisten tappeluun. Kaiken sen uskomattoman ystävällisyyden ja miljoonien hymyjen takana on äärimmäinen lojaalisuus. Omaa perhettä puolustetaan viimeiseen asti enemmän sanallisesti kuin fyysisesti. Minulla ei siis ollut matkan aikana kertaakaan mitään pelättävää, koska minut oli otettu tyttäreksi. Sain paljon uusia ystäviä, jotka kaikki jättivät jälkensä minuun. Sukeltamisen kautta löysin taas toisen avaruuden - kalojen ja korallien värimaailman. Siellä ei tarvitse ajatella muuta kuin ilmaa, tasapainoa, sammakkopotkua ja parin kanssa yhdessä pysymistä. En voi koskaan unohtaa Similaneja. Paratiisisaari, meren aaltojen rentouttava ääni, kuutamouinti, korallihiekkaa, täydellinen vartalo, kosketus... Kyllä...

Miksi olen etäinen niille ihmisille, jotka haluan oikeasti lähelleni? Miksi pelkään läheisyyttä, riippuvuutta ja sitoutumista? Juuri niitä asioita jotka antavat elämässä eniten. Miksi työnnän ihmisen pois, kun olen juuri saanut hänen 99% luottamuksensa? Romutan kaiken sen, jota olen halunnut ja jonka eteen olen tehnyt töitä. KAIKEN voi aina korjata, jos todella haluaa. Se on uskomatonta, miten asiat saa järjestettyä ja menemään ajan kanssa juuri niinkuin pienen päänsä sisällä priorisoi. Ihmisessä on uskomattomia voimia, jos on todellista halua. Se vaatii kuitenkin joskus suuriakin muutoksia itseltä ja aika harva on valmis muuttumaan niin paljon. Pitäkää huolta itsestänne. Jokaisella on vastuu omasta jaksamisestaan. Ketään tai mitään muuta ei voi syyttää omasta loppuunpalamisesta. Itse olen nyt burniksella. Lähden huomenna Afrikkaan safarille ystäväni kanssa. Toivottavasti näen sukulaisiani eli leopardeja siellä. Sen jälkeen pääsen keskelle epäitsekkäitä buddhalaisia Aasiaan. Palailen toivottavasti virkeämpänä uusien juttujen kanssa.

olen aina ollut vahva, olen aina ollut se iloinen ja hymyilevä olento, josta ei päälle päin näe kuinka rikki olen. se kostautuu näköjään pahiten työelämässä. lojaalisuuden ja ahkeruuden palkka on hyväksikäyttö. olet liian tärkeä. kaikki ovat riippuvaisia sinusta. vain lähimmäiset näkevät todellisuuden. mitä parempi hymyilijä olet sitä syvemmän kuopan kaivat itsellesi loppupeleissä tässä kulttuurissa. näytät kaikille kuinka hyvä olet ja he jäävät koukkuun sinuun. sinusta tulee korvaamaton. vittu en todellakaan halua olla korvaamaton. miten helvetti edes jouduin tähän tilanteeseen, kun olen yrittänyt 4 kk tehdä asialle jotain? nyt vain tuli se loppupiste. tärkeä piste minulle. löysin taas yhden rajani. miksi se pitää aina ylittää oman terveyden kustannuksella? miksi leikin hengelläni? kuka lohduttaisi lohduttajaa? haluan vain sulkea muut pois. antakaa minulle oikeuteni levätä. kiitos teille rakkaat lähimmäiseni, jotka ymmärrätte. olette oikeasti huolissanne ja ajattalette parastani. annan teille taas itsestäni, kun tämä kaaos ja stressi loppuu. katsotaan miten pitkä sairasloma tästä tulee...

Mikään asia maailmassa ei loukkaa yhtä paljon kuin läsnäolon puute. Jokainen tarvitsee kuuntelijan ja ymmärtäjän, joka kuuntelee ja ymmärtää oikeasti. Samanlaisia sielunkumppaneita ei tule monesti elämässä vastaan. Heitä kuitenkin vaeltelee tässä maailmassa ja heihin törmää yllättävissä paikoissa. Heidän kanssaan voi jakaa yhteiset ajatukset ja oppia uusia asioita, koska heitä haluaa oikeasti kuunnella ja auttaa. Sielunkumppanuudessa on herkkyyttä, jolle ei löydy sanoja. Kaikkia asioita tässä maailmassa ei tarvitse selittää sanoilla, koska oikeita sanoja ei ole olemassa ja sanoilla voi vääristää totuuden. Totuus taas on kaikille erilainen. Minun maailmani ei ole koskaan samanlainen sinun maailmasi kanssa. Pystytkö sinä hyväksymään sen? Pystynkö minä hyväksymään sen? Minulle riittäisi tässä elämässä läsnäolosi. Se, että painaudut minua vasten ja kiedot kätesi ympärilleni. Kuulemme ja tunnemme toistemme hengityksen sekä sydämen lyönnit. Luemme toistemme ajatukset. Täydellinen läsnäolo synnyttää energiaa, joka on elämän polttoainetta. Miten voisin pitää energian sisälläni ikuisesti joka ikinen hetki? Minne elämän polttoaine valuu aina välillä? Minne minun pitää laittaa korkki, joka tukkii vuodot sisälläni aika ajoin? Vai kuluttaako moottorini vain liikaa kaasuttaessa? Minusta tuntuu, että elämän suunta on oikea, mutta pitäisikö vaihtaa kaistaa? Olen jo ohitellut tarpeeksi. Haluan pysähtyä ja olla hetken tässä. Tankata itseni läsnäololla.