IRC-Galleria

Janne_P

Janne_P

"Alone again... Naturally." ^^

Poliittinen korrektius on passivoivaa...Lauantai 31.05.2008 03:07

Tässä siis wanha surullisen kuuluisa kokoomusnuoren valitusvirsi, joka teki läpi murron 10 arvosanalla tekstitaidon kokeissa aikoinaan. Harmi kyllä se 10 oli 10/60... :/





Polittiinen korrektius ei johda mihinkään



Mielestäni asia, jota pitäisi lukiossa kannustaa enemmän käyttämään, on oppilaan oma mielipide. Koulut ja lukiot eivät onneksi kuitenkaan tukahduta oppilaan mahdollisia mielipiteitä, eivätkä tarjoa omiaankaan, mutta se ei koska peruskoulussa siihen ei kannusteta, olisi lukiossa syytä tämä ottaa enemmän esille. Ei ole syytä olettaa, että 16-vuotiaalla olisi kanttia ajatella omilla aivoillaan, vaikka hän muuten olisikin kuinka lahjakas tahansa.

Tätä ongelmaa ei voi ratkaista kotikasvatuksessakaan, sillä lapsuus iässä ollaan liian nuoria, ja teini-iässä ollaan jo etäännytty usein liikaa vanhemmista. Tällaisten nuorten tulevaisuus ei näytä hyvältä, sillä jos heillä ei kerran ole omaa mielipidettä, millä ihmeellä he sitten voivat ymmärtää tai olla kiinnostuneita politiikasta ja vaikuttaa siten itse heitä ympäröivään maailmaan. Tällaisen tiedonhaun pitäisi sitten tapahtua koulun ulkopuolella, mutta miten oppilas sitten tajuaisi sitä hakea, ellei koulussa sitä neuvottaisi. Oma alotteisuuskin siis puuttuu, mikä johtuu peruskoulun tavasta opettaa, eikä sille välttämättä voi mitään. Oppilaiden tapana on aina todeta asia hyödylliseksi tai hyödyttömäksi siten, liittyykö se suoraan opiskeluun tai vapaa-ajan hauskanpitoon, vai hyötyykö siitä jotain konkreettista, kuten rahaa. Jos ei niin silloin se on hyödytöntä ajanhukkaa. Tällaisiksi "hyödyttömiksi" koetaan usein mm. poliittiset nuorisojärjestöt.

Kouluissa vaaditaan liikaa analysointia. Pitäsi tätä vastoin siis muodostaa omia, mutta myös perusteltuja ja asiallisia mielipidevastauksia, pelkän analysoinnin sijaan. Tällöin vastaukset olisivat yksilöllisiä, ja se helpottaisi niin oppilaan, kuin opettajankin työtä.Lukion tarkoitushan on kodin ohella kasvattaa nuoresta sivistynyt ja fiksu aikuinen. Mitä hyötyä olisi tulevaisuudessa sitten olla sellainen aikuinen joka tietää kaikesta kaiken, muttei omista mitään omaa näkemystä mistään sen enempää.

Tässä olisi taas yksi aukko, joka on itse oppilaiden välillä, sillä oppilaat eivät usein puhu mistään opiskelua hyödyntavästä asiasta mielellään esim. välitunnilla. Mutta jos heillä jokaisella olisi jokin poliittinen kanta, saattaisi hyvinkin syntyä erittäin mielenkiintoista, ja kehittävää keskustelua, josta kaikki osapuolet ja osaanottajat hyötyisivät. Tällaista ilmiötä voitaisiin hyödyntää vielä käytännöllisemmin oppilaskunnissa. Poliittista kasvatusta ei pitäisi nähdä sellaisena eripuraa oppilaiden välille nostattavana mörkönä, ovathan oppilaat sentään sivistyneitä lukiolaisia!


Kirj. Janne Pihlaja
varpuheenjohtaja,
Länsi-Uudenmaan Kokoomusnuoret ry.



wiikon wiisaus!Torstai 21.02.2008 13:21

"Tyhmin ihminen ei ole sellainen, joka ei tiedä mistään mitään ja on aina ihan pihalla. Tyhmin mahdollinen ihminen, on sellainen joka uskoo tietävänsä kaikenja säheltää omiaan, muttei tiedäkkään ja lopulta itsekin huomaa olevansa tyhmä."

-Janne Pihlaja

Ei skannauksesta selviä hengissäLauantai 26.01.2008 13:16

Tässä työn ohessa keksin rakkaasta viikonlopputyöstäni osuvan laulun. Anteeksi Juice.


Kas skannauksessa kaikkein kauheinta lie
Sen jos hyvin teet se kaiken aikasi vie
ja josset halua täysillä päästellä
voit kenties paperia säästellä
Jee Jee!
Mutta hyvää se työ moraalille ei tee

Mutta ainakaan missään surffaillen missään netissä,
ei skannauksesta selviä hengissä

ATK-henkilö AtK tuolissaan
se sinusta ei ole huolissaan
se nimitää sinua hulttioks ja
sanoo että skanneris ei sano :POKS!
aargh aargh!
mutta eihän se kestä ollenkaan!

Jatkoa seuraa!
"Jos ei tee, ei saa! Pelkkä nöyränä olo ei saa aikaan mitään!"

-Janne Pihlaja

Tämän taakse sisälty kova tarina siitä, kun Tino ei saanut pastillia vaikka ei ojentanut kättään Joonakselle, jolloin timo valitti että: "toiset kinuu ja mä oon tässä nöyrästi, ja te saatte ja mä en!" Tähän väliin totesin viisauteni. Maailma on julma, Tino.

Viikon wiisaus!Maanantai 07.01.2008 19:26

"Se että sinulla olisi nainen ei tee sinusta ihmistä jolla olisi elämä, päinvastoin; se vie sinulta senkin elämän joka sinulla vielä oli!"

Janne Pihlaja

sAATanan saatana!Torstai 27.12.2007 15:48

Joo heräsin taas aluksi kello kuus ja kun nukahin heräsin taas kello kuusa ja se vähän vituttaa kun pitäis tehä/keksiä jotakin...

Jane.P.

Olenhan minä kuule...Torstai 13.12.2007 20:57

Joo pääsinpä sitten lehteen kun esiinnyin Koskisen Hannan ja Tinderi Sarkamiehen kanssa itsenäisyys päivänä... Ja puvutkin tietty omasta takaa ;)!

Janne.P.

Viikon viisaus!Sunnuntai 11.11.2007 23:49

"Jumala on luonut perunalle kuoret vain siitä syystä, että nekin voisi siitä syödä!"
-Janne Pihlaja

Viikon viisaus!Sunnuntai 04.11.2007 23:54

"Aina kun aiot sanoa jotain, et keksi mitään viisasta. Aina kun aikoo sanoa jotain viisasta, tulee sanoneeksi jotain tyhmää. Ainakun ei tarvitse viisaita sanontoja niitä keksii. Koskaan et muista mitä viisauksia olet keksinyt."

-Janne Pihlaja

Perään esimerkki äsköisestä:

"mikään ei ole ajan tuhlausta ellei tee jotain turhaa mikään ei ole turhaa ellei sitä huomaa"

-Janne Pihlaja

Taas tultiin skenusta...Sunnuntai 04.11.2007 21:26

Ei siitä sitten sen kummempia kuin että voi helevetin helevetti... takkiinhan siinä tuli ja vielä pesäpallomailalla antaa olla sitte...

Janne taas...