IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/Torstai 05.07.2007 22:18

Janica uudestisyntyi maailmaan eräänä lämpimänä aamupäivänä. Aika nopeasti näki että hänestä tuli mies. Perhe oli mielettömän iso ja he elivät rikkaasti. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen kengistään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan nousuhumala, niinpä harrastukseksi tuli koirat.

Janica kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin ihanaksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä vaaleat silmät.
Surkeudesta päätellen hän oli erityisen joustava. Lempiruokaansa pottulaatikkoa hän sai työskennellen viikatemiehenä.

Janica ei tupakoi eikä nuuskaa koska on järkevä ihminen. Alkoholia hän juo jänistä jahdatessaan.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

[Ei aihetta]Keskiviikko 04.07.2007 04:19

*

Älä lue tätä..
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*älä lue enempää..*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
** nyt sä teet pahan virheen!**
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
älä sit sano et en varoittanu*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
* noni...*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Sinä joka luet tätä, jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi niin kuolet ensi viikon torstaina

Kirjoita kommentti

elämää se vain...Keskiviikko 18.04.2007 01:04

Mä sanoin joskus: Pitää jaksaa, mut nyt ei jaksa
Yks elämä elettävänä ja seki on paska
Mä kerroin sairaast maailmasta, siin oli oikeest
Pyytäny apuu taivaast ja ne vei rakkaan pois
En oo tyytyväinen elämään, Kuka mua auttaa vois?
En oo kertonu kellekkää mut haluisin paikkaan toiseen
Mä palan halust unohtaa kaiken ja alottaa alust
Ehkä alla palmun unohtas vaikeudet joita sattuu
Liian monesti meinannu raiteiltani suistaa
Vetäny bumii ainoastaa ku en haluu muistaa
Itseluottamus ja kusipäisyys tuonu mut tähän
Joskus rakastaa itseään liikaa, joskus liian vähän
En tee näit biisejä rahasta vaan päästäkseni pahasta
olosta joka lähtee pois mun jokaisesta sanasta
Jonka kirjotan enkä tiiä mikä mua ohjaa
Musa vie mua huipulle, elämä vetää pohjaa
Kait meen parempaa, itseeni katon peilistä
Ja meen oottaa huomista ja vihaa eilistä
Teinistä muuttunu, nyt on pakko yrittää
Mutsi käski antaa kaiken mihin sit pyrinkää
En oo tasapainonen, väliäkö sillä? En
Tipu nyrkillä, en kritiikillä, en välttämättä millään joten älä välitä
Oon vaa nainen jolla ei oo mitää mitä hävitä


Kyl mä täällä pärjään vielä
Paremmin sit ku nähdään siellä
Missä sielu lepää
Unesta josta ei enää herää
Kyl mä täällä pärjään vielä
Paremmin sit ku nähdään siellä
Missä sielu lepää
Unesta josta ei enää herää

Aika kuluu nopeet ja mun vierellä muuttuu monet
Suuttuu toiset jos en tehny sitä mitä sano opet
Mä pärjään mut sitä ei huomaa ne sokeet
Jotka saa kaiken heti ja saa kaiken nopeet
En oo valmis tekee mitä vaa, mut mä
Pärjään hyvin sit ku nään sut taas tääl
Aika on perseestä, ku pitäs tietää mitä tekee
Rahaa vois tulla yhtä paljon ku sitä menee
Mut ainoo fiilis et mä pärjään kaiken läpi
Sanoissa rakkaissa eilen taas sen näki
Miten ne saa sen äkkii pois sen vitun huolen
Kaikesta ja toivoo takas aamusta heti huomen
Oon tänää parempi ku koskaan hei
Mä pärjään paremmin ku voiskaan ei
Vois kuvitella tästä jäbäst joka aina
On köyhä ja joutuu joka kerta vaa lainaa


Joo mä myönnän, mä pelkään. Mä en oo vahva
Silmät kii nyt ku kelaan meit kahta
Tyttö tykkään sust paljon ehkä liikaa
Sä oot aivan ihana ja mä en haluu riitaa
Mut menetän sut niinku muut rakkaat
Joka aamu pelkään et laukkus pakkaat
Pahoillani kun en osaa enää luottaa
Mut liikaa iskui, haavoja se selkään tuottaa
Puukottaa, ja sit itken vaa verta
Mut miks vitus näin käy joka kerta?
Mut kyl mä pärjään, kyllä siihen tottuu
Tuntuu vaa et elän yksin elämäni loppuu

Elämässä ei mikään oo varmaa
Ja yön pimeydessä astun vaa harhaan
Helppo poluilta livetä kalliolta sileeltä
ja sit pimeäst on mahdotonta ylös taas kiivetä

Vaikka menis järki ja tunteet ei kohtaa
Sinne välil munki jalanjäljet johtaa
Askel itselääkityksel kohti tiedottomuutta
Mun maailmas on normaalii vieroksuu todellisuutta
Ja paeta päivänsäteit piiloon pahalt maailmalta
Ei auta jos on jalat maassas, vesät maton alta
Jos haluut tappaa enkelin ni vedä siivet siltä
Mut sil on kiire sillä en haluu enää piileksii miltääm


Vain muutamat tiesivät, mut tämän jälkeen kaikki
Mä oon niin huonona, monesti täysin poikki
Vedän verhot joka ikkunan eteen, pysyn sisällä
En kehtaa nähdä yhtään ihmistä. Oisko vaikutusta isällä
Tai siis sillä joka mut pentuna hylkäsi
Hyvästiksi ovensuussa naamalleni sylkäsi
Onneksi mul on rakas äiti ja pari muuta
Ja ne on elämä nii paljo et se kuivaa suuta
Fanit tukevat ja toiset panevat maahan
Kiltti Herra Tohtori, eiksjoo että saahan
Tää epävarma ihmisen puolikas päivän namit
Mä kynäni otan kätee.
Mutta äiti älä huoli, mä kyllä pärjään
Jos sulta jotain puuttuu, sen mä vaikka kerjään
Mul on olemassa tarpeeks monta syytä että selviin
Koska mä rakastan ja uskon mun unelmiin

Kyl mä täällä pärjään vielä
Kyl mä täällä pärjään vielä

Kyl mä täällä pärjään vielä
Paremmin sit ku nähdään siellä
Missä sielu lepää
Unesta josta ei enää herää..

kiitos vaan meeri prkl! ;)Sunnuntai 25.02.2007 01:47

Kirjoita kahdeksan kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA kuka on?
Lopuksi kysy oraakkelilta kuka sä oot ?
Haasta 4 ystävääsi.

http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php

kuka on ellu? -Kolmas tyyppi vasemmalta.
kuka on katja? -Elsa, kohtalon lapsi
kuka on henna? -Hän on erittäin tylsä tyyppi.
kuka on meeri? -Toivottavasti en joudu tästä tilille... mutta minusta kyseessä on Jone Nikula.
kuka on jaana? -Sä vissiin jaksat märehtiä tätä samaa loputtomiin? *huokaus*
kuka on gete? -Pikkupoikamainen nörtti
kuka on anne? -Joku vaan..
kuka on marianne? -Pakkasenpurema lappalainen
haaste:maryjane^^ , jakul^ , -ellunkana- , [piia]

kehittävä keskustelu oraakkelin kans ;DKeskiviikko 29.11.2006 23:38

Sinä kysyit: Kuka olen?
Oraakkeli vastasi: Olet poikittainen bitti koodissani.

http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php




Sinä kysyit: Kuka olen?
Oraakkeli vastasi: Olet se joka olet.

Sinä kysyit: Kuka minun mies on?
Oraakkeli vastasi: Emmi.

Sinä kysyit: Kuka piia on?
Oraakkeli vastasi: Kaikilla ihmisillä on jokin arka kohta.. hän on sinun.

Sinä kysyit: Onko piia minun luokalla?
Oraakkeli vastasi: Ei mutta kyllä tilanne vielä joskus muuttuu....

Sinä kysyit: Kuka elisa on?
Oraakkeli vastasi: Elmeri

Sinä kysyit: Montako vuotta olen?
Oraakkeli vastasi: Jokunen.

Sinä kysyit: Onko minulla lapsia?
Oraakkeli vastasi: Kyllä, kyllä hän on ja on aina ollutkin, tosin osan ajasta piilossa muilta.

Sinä kysyit: Kuka janica on?
Oraakkeli vastasi: Sihteeri.

Sinä kysyit: Olenko paras?
Kyllä, mutta kilpailu on tiukkaa. Muutos voi tapahua jo huomenna.

Sinä kysyit: Millon kuolen?
Oraakkeli vastasi: Kyllä se 2009 mennessä hoitaantuu!

Sinä kysyit: Onko minulla homo kani?
Oraakkeli vastasi: No mitä siitä vaikka olisikin? Oletko epävarma omasta seksuaalisuudestasi kun tuo noin kiinnostaa?

Sinä kysyit: Rakastaako homo nallea?
Oraakkeli vastasi: Hmm. Jos laitat päällesi kellohameen, meikkiä ja pappatunturin sylinterin, saattaapa tykätäkin...

Sinä kysyit: Onko homo onnellinen?
Oraakkeli vastasi: Ei se muu homo ole kuin homo sapiens.

Sinä kysyit: Olinko humalassa lauantaina?
Oraakkeli vastasi: Kyllä. Ei epäilystäkään.

Sinä kysyit: Voittaako sari bb:n?
Oraakkeli vastasi: Kyllä minun mielestä, mutta sinun kaverisi ovat toista mieltä.

Sinä kysyit: Voittaako kaki bb:n?
Oraakkeli vastasi: Ei ennen kuin joku auttaa sua.

Sinä kysyit: Voittaako kale bb:n?
Oraakkeli vastasi: Aivan varmasti.

Sinä kysyit: Voittaako olli bb:n?
Oraakkeli vastasi: Kyllä

Sinä kysyit: Nyt huijasit! EI SITÄ MONI VOI VOITTAA :p
Oraakkeli vastasi: Ehdottomasti ei.

Sinä kysyit: No kerroppas kuka on voittaja?
Oraakkeli vastasi: Se yks tyyppi jonka hiuksetki muistuttaa mikrofonin tuulisuojusta.

'Sinä kysyit: Kuka hän on?
Oraakkeli vastasi: Noita-akka

Sinä kysyit: Ei siellä ole kun yksi nainen, tarkotat varmaan saria? :O
Oraakkeli vastasi: Valitettavasti

sinä kysyit; Millanen puoliso minulle tulee?
Oraakkeli vastasi: Kehityskelpoinen.

Sinä kysyit: Yötä!
Oraakkeli vastasi: Tere tulemast!

:D Perjantai 14.07.2006 20:12



Katsele kuva-albumiani ja valitse sieltä yksi parhain/hauskin/kaunein kuva joka on
mielestäsi ylitse muiden tai vaan paras. Siis vain yksi kuva ja linkitä se päiväkirjaani.

Sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso, mistä kuvasta muut pitävät eniten.

[Ei aihetta]Torstai 02.02.2006 20:51

1. NIMENI?
Meeri
2. MISSÄ TAPASIMME ENSIMMÄISEN KERRAN?
irc-galleriassa
3. MIKÄ/MITKÄ ON/OVAT TOINEN/TOISET NIMENI?
jaaaaaa-a.. xD
4. KUINKA KAUAN OLET TUNTENUT MINUT?
n. vuojen? xD
5. KUINKA HYVIN TUNNET MINUT?
tarpeeks hyvin.
6. POLTANKO?
no juu, vaikka tulihan se polttaa.
7. USKONKO JUMALAAN?
no et tod! :D
8. MIKÄ OLI ENSIVAIKUTELMASI MINUSTA?
sekopiä ;)
9. IKÄNI?
17.........
10. SYNTYMÄPÄIVÄNI?

11. HIUSTEN VÄRI?
aika vaalea.
12. SILMIEN VÄRI?

13. PITKÄ/"NORMAALI"/LYHYT
normaali
14. PYÖREÄ/"NORMAALI"/LAIHA
laiha/normaali
15. ONKO MINULLA SISARUKSIA?
sitä ei moni tiiä :D
16. TUNNETKO KETÄÄN, JOKA OLISI OLLUT IHASTUNUT MINUUN??
varmaan kaekki kylän poejjat ;)
17. MITÄ ASIOITA TEEN MIELELLÄNI?
juopottelet ;D
18. MUISTATKO ENSIMMÄISIÄ SINULLE SANOMIA ASIOITA?
varmaan "tere" ;O
19. MIKÄ ON LEMPIMUSIIKKIANI?
hmmmm. vaikee kysymys ;) mut oisko se rock ;)
20. MIKÄ ON PARAS LUONTEENPIIRTEENI?
ööh... suorasanaisuus
21. OLENKO UJO VAI ULOSPÄIN SUUNTAUTUNUT?
no noista vaihtoehdoista "ujo" xD
22. SANOISITKO ETTÄ OLEN HAUSKA?
jeba jee!
23. OLENKO KAPINOITSIJA VAI NOUDATANKO SÄÄNTÖJÄ?
sekä että ;D
24. OMAANKO JOITAIN ERITYISIÄ KYKYJÄ/LAHJOJA
-
25. PIDÄTKÖ MINUA YSTÄVÄNÄSI?
tottakae!
26. SANOISITKO MINUN OLEVAN PREPPY, KEVYTKERTAINEN, KOTIHIIRI, KESKINKERTAINEN, SPORTTINEN, PUNKKARI, HIPPI, KIEHTOVA, NÖRTTI, HIENOSTELEVA, VAI JOTAIN MUUTA?
HIPPI *nauraa*
27. OLETKO KOSKAAN NÄHNYT MINUN ITKEVÄN?
no seki vielä, en x)
28. MIHIN KIINNITIT MINUSSA HUOMIOTA KUN TAPASIMME?
jaa-a...
29. JOS MINULLE OLISI OLEMASSA YKSI SOPIVA LEMPINIMI, MIKÄ SE OLISI?
mertsi
30.MIHIN "HUONOON" LUONTEENPIIRTEESEENI MINUN TULIS KIINNITTÄÄ HUOMIOTA??
no eepä mihinkää, anna mennä vaan ;)
- Vanhemmat »